Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa

Kurkkukipu ja yskän tapainen podettiin Tanskassa, jossa käytiin myös vilkaisemassa Challenge Aarhusin kisaa. Ihan ei kaikki mennyt nähtävästi nappiin, koska uinti siirrettiin päivän varoitusajalla muutamaa kilometriä kauempaan paikkaan ja juoksureittikin oli mielestäni huonompi kuin edellisvuonna oli ollut. No, kisatunnelma oli silti ihan hieno ja itselle tarttui mukaan joitakin urheilutekstijä... Tanskassa ei tullut muutakuin juostua yksi lenkki, joka sekin vähän lyhentyi aiotusta juoksukaverin selkäongelmien vuoksi. Mukava 1,5km:n ylämäki oli yhä edelleen ikävän pitkä..

Tanskan reissun jälkeen sitten ei ole mitään mainittavaa tullut urheiltua. Kuumeilu palasi torstaina ja pelkäsin jo pahinta, kunnes tänään aamulla lämpö ja sykekin olivat onneksi jo normaalit. Tämän kunniaksi aloitin rauhallisesti kävelylenkillä (ja kirjoittamalla artikkelia ja muuttamalla "muutaman tunnin"). Juhannuksen suunnitellut pyöräilyt supistuivat siis kahteen 26km:n siirtymäajoon, Syrjänmäki oli jälleen tuskansa ja pelkonsa ansainnut, kuulemma 16% näytti kaltevuuskulma jyrkimmässä kohdassa ja alas tultiin jarrukahvoissa roikkuen 55km/h, ylös varmaan viittä :)

Puolentoista kilsan mäki Tanskan vakkarilenkkireitillä.

Juhannusjuhlia ennen pyöräiltiin tällainen reissu.

Alaspäin pelokkaana

Tässä otetaan vauhtia ylämäkeä varten. Hieno peukalo muuten.

Ylös on pitkä matka. Varsinkin kun koko mäki ei edes näy tässä vaan se jatkuu ja jatkuu...

Kovimmat urheilusuoritukseni

Koska tämän kesän kisat eivät tule, niin on hyvää aikaa muistella menneitä. Kovimmat urheilusuoritukseni omasta mielestäni (voitte ihan sitten itse miettiä, miksi näitä kutsun kovimmiksi) ovat jotain muita, kuin ne, joista tässä blogissa on kerrottu, ainakin pääosin. Eli siis menneiden muisteluun:

1. Ehdoton ykkönen on Pirkan hiihto vuodelta 2005. 90km vapaalla kesti noin 8 tuntia 40 minuuttia ja suoritus oli taistelua siitä, että ehti aina huoltopaikoille ennen niiden sulkeutumista. Olin mä jotain 400 km hiihtänyt ennen tätä. Suksien luistoa ei oikein ollut, mutta suksetkin nyt olivat pertsan kalustoa, muihin ei oikein ollut varaa silloin. "Pienehkö" takaisku oli 20km hiihdon jälkeen kyynärpään kipeytyminen niin, että 70 km hiihdettiin yhdellä sauvalla. Rokkakosken lasku oli hallitsematonta poukkoilua kun edellä menneet (eli noin kaikki muut) olivat saaneet jo mullankin esiin. Jossain 70 kilometrin kohdalla tirautin oikeastikin pienet itkut, kun oli niin kamalaa. Kruununa kaikelle oli, että viimeisillä kilometreillä latukoneesta oli tippunut bensat ladulle ja suksen viimeinenkin luisto katosi. Paras etenemistapa oli tällöin vuorohiihto. Maalissa oli tarjottavana jäljellä puolikas realin viipale ja kuljetuksetkin olivat jo menneet. Selvisin kuitenkin hengissä ja seuraavan kerran kyynärpään vuoksi pystyinkin hiihtämään vasta viiden vuoden päästä....
2. Jatketaan näitä Pirkan tapahtumia. 134km 7-vaihteisella, yli 20-kiloisella Crescentillä, kaksi kertaa. Polkeminen tapahtui verkkareissa tai pelishortseissa, ritsillä oli sitten vähän vaihtovaatteita. Ylämäissä ohitin massaa, alamäessä he ohittivat minua. Saunassa joku nainen kertoi, että oli vain vähän harjoitellut ennen kisaa, mutta onneksi oli pyöräilyhousut, niin ei hiertänyt. Silloin en edes tiennyt, että pyöräilypöksyissä on säämiskä... Niin, ja ei mun pelishortsitkaan hiertäneet.
3. Ultimaten ensimmäinen SM-peli. Harrastusta takana jo miltei kaksi kuukautta. Mun tehtävä oli lähinnä juosta. Sitten alettiin pelaamaan paikkapuolustusta, ja mun piti olla siipi. WTF, mikä ihmeen siipi? Onneksi paikkapuolustus oli koriksesta sentään tuttu, joten jonkinlainen käsitys oli sentään, missä mennään. Turnauksessa onnistuin tekemään jopa yhden maalin ja saamaan jonkinasteisen aivotärähdyksen...
4. 300m:n kisa joskus 12-vuotiaana Kangasalan Kyötikkälän kentällä. 300m on pitkä matka juosta ja muistan vieläkin, että oli noin 12 astetta lämmintä ja kangistuin täysin 200m:n kohdalla. Oli aika pitkät sata metriä jäljellä. Sen jälkeen meninkin hyppäämään korkeutta. Kisassa oli kaksi osanottajaa, minä ja Hanna Mikkonen (nyk. Grobler). Kun minä lopetin, Hanna aloitti... Nämä ovat oikeastaan ainoat yleisurheilukisat, jotka kunnolla muistan, vaikka niitä aika ahkerasti kierrettiinkin (palkintopallimenestystä tuli vain, jos osallistujia oli 3 tai vähemmän).
5. Ensimmäinen harkkaduathlon Noksulla. Niin, älä syö sitä pihviä 1,5h ennen starttia.
6. No, laitetaan nyt vielä tämäkin. Tampereen maratonilla oli ennen vähän haastavampi reitti, kun Pispalan harjulle kiivettiin portaita, maratonilla kaksi kertaa. Elämän eka maraton meni silti ilman kelloa ja sellaisella musta-tuntuu harjoittelulla mukavasti 3,5 tunnin tuntumaan, joten pitihän tätä aikaa sitten lähteä parantamaan seuraavana vuonna. Jos lämpöasteita on 30 kannattaisi kuitenkin tällaisia tavoitteita ehkä vähän tarkistaa. Kävelin loppumatkasta tuollaisen 5km ja niin maratoin SM-kisarajasta jäätiin neljä minuuttia. Silti täältä irtosi voitto edellisen vuoden tapaan ja sain palkinnoksi mitkä tahansa kengät Intersportista, se oli köyhälle opiskelijalle nannaa.

Tanskaan

Moikka,

Sunnuntaina mun pitäisi olla kisaamassa, mutta en ole. Olen kyllä paikan päällä Tanskanmaalla, mutta mukana on vain lenkkarit, ei pyörää saati sitten märkäpukua. Sinänsä ei harmita siis tällä hetkellä, että kurkku on ollut kovin karhea pari päivää, josko taas on flunssa iskemässä - vastustuskyky tippui aika radikaalisti tuossa keväällä. Harmita ei myöskään tosin se, että veden lämpötila Atlantilla on nähtävästi jotain 12 astetta... Kylmää kyytiä on luvassa kisaajille. Se harmittaa, etten pääse kisaamaan Aarhusiin. Onneksi voin sentään treenailla. Ja oon taas vähän pystynyt lukemaan blogejakin, joten henkinen ketutuskin alkaa vähän helpottamaan :) Niin ja se on sitten melkein selvitetty, että mulla on ehkä ollut sitten kuitenkin myko. Tai ainakin sellainen on ollut noin kolmen-kuuden kuukauden sisään, joten jos uudenvuoden flunssailut ei olleet sitä, niin sitten tämä oli. Että näin. Maanantaina juoksin pitkästä aikaa koko tunnin lenkin ilman kävelytaukoja. Ihmeen positiivista meno on. Ylämäet on vielä aika hankalia mun kunnolle, mutta muuten vauhti on jo ihan normaalia ja sykkeet pysyy pk:lla ihan hyvin. Eli valoa tunnelin päässä on tätä flunssaa lukuunottamatta ihan reilusti.

Ihan vähän vaan...

... ajellaan. Ja maltilla alotetaan ja mitä kaikkee. Tarkoittaa siis, että tällä viikolla on ajettu 195 kilsaa Lucylla (2x75+45) ja tähän vielä 20 kilsaa Trekillä päälle. Enhän mä ajanut näin paljoa edes viime vuonna ja sillon mä sentään treenasin! Nyt yritän vähän toppuutella, ettei polvet ja nilkat ja kyynärpäät ja selkä oo taas ihan mäsänä kohta. Oon jo vähän lukenut yhtä urheilublogiakin. Mutta vain vähän. Siedätyshoito on jo siis alkanut :) Uinti on kyllä ihan kamalaa, oon taas alkanut inhoamaan sitä. O-ou.

Hyviä treenejä kaikille!

Terveen paperit - ainakin melkein

Tänään tuli sitten käytyä vaihteeksi taas lääkärissä. Sain ainakin melkein terveen paperit. Rasituskokeessakin kuulemma palautuminen oli huippuluokkaa ja yhä edelleen mun tulos oli kuulemma tosi hyvä. Olen eri mieltä, näkisivät mitä teen, kun oon kunnossa ;)  Labroissa ainoa omituinen juttu on mykoplasmatestin toinen vasta-aine (IgG), joka seilaa ylös-alas koko ajan, ollen siis koko ajan kylläkin aika iso (yli 160, kun normaali viitearvo on alle 45) Tämä jää siis koholle kyllä infektiosta lopullisesti, mutta sen ei pitäisi vaihdella niin paljoa kuin se vaihtelee nyt. Joskus heinäkuun lopulla katsotaan siis vielä kerran tuo ja lämpöilyä pitäisi seurata. Toinen vasta-aine ei ollut positiivinen, eli siis tämä kertoo, että elämän ensimmäinen mykoplasmainfektio ei ole akuutti. Tämä toinen vasta-aine (IgM) ei kai sitten reinfektioissa edes välttämättä aina nouse. Lopullinen arvelu ongelmalle on siis, että mulla on vaan käynyt tosi huono tuuri, kun infektio (luultavasti mykoplasma) on iskenyt juuri silloin kun kroppa on ollut tosi väsynyt, eli heti siinä Ice Maratonin jälkeen ja sitten siitä ei ole saatu mitenkään kiinni ja sitten kävi miten kävi ja siinä meni kisavuosi. No tähänhän mä oonkin jo tottunut.

Onneksi olen päässyt jo kivasti pyöräilemään. Eilen 45 kilsaa ja nyt mennään jo paljon vauhdikkaammin kuin ekalla lenkillä. Osaan jo melkein käyttää vaihteitakin :) Viikonloppulenkkiä on kasvatettu pikkuhiljaa ja ensi viikolla on jo vuorossa 70 kilsaa. Kivaa!

Uusi lelu

Satuin saamaan yhden palkinnon (nonsports) ja koska sellaiset kuuluu käyttää johonkin hauskaan, mutta oikeasti tarpeettomaan (ja koska palkintosummalla ei nyt ihan treenimatkalle lähdetä, vaikka niin ehdotettiinkin), niin ostin sillä sitten juurikin sopivanhintaisen Garminin 910:n. Koska mulla on tässä nyt ollut hyvää aikaa tutustua ko. laitteeseen ja jopa vähän testailla sitä, niin täältä pesee muutama kokemus. En ole mitenkään ihan superhyperteknologiariippuvainen ja käyttelen näitä laitteita vähän vähemmän tosissani, joten tekstiä kannattaa lukea se silmällä pitäen.

Ensinnäkin laite on musta, mikä on paljon kivempi väri kuin laitteen edeltäjäversiossa (oranssi). Laite on aika iso ja kolho, vaikka onkin myös tämä edeltäjäänsä pienempi (ainakin litteämpi). Mulla on aika kapeat ranteet, joten tuo möhkäle on silti vähän huono. (tosin ajattelin saada lahjaksi tähän sellaisen tekstiiliranekkeen, jota ei suositella isoranteisille :)

Laitteessa on eri lajeille toimintoja. Olen testannut juoksua, pyöräilyä ja uintia (25 ja 50m altaissa). Pyöräilyssä laite toimii ihan kivasti. Sykevyö toimii hyvin ja on kiva ja Polarin kanssa ollutta ongelmaa, että syke hukkuu tai on jotain ihan muuta kuin oikea syke (kuten esim 234 kävellessä tai 45 pää punaisena juostessa) ei ole ilmennyt. Laitteen saa myös pysähtymään automaattisesti, kun itse pysähtyy, mikä on kiva, niin ei tule liikennevalo-odottelut mukaan. Mähän tosin käytän pyörässä myös ihan normimittaria (täytyykin varmaan joskus esitellä millaiset mulla on Lucyssa ja Silviassa), joten itse ajon aikana en laitetta kauheasti katsele. Mulla on tosin tossa sellainen varoitusmerkki, jos syke kiipeää liian korkealle. Ikävä kyllä tää ei toimi ollenkaan niin hyvin kuin Polarin vastaava, joka piipittää niin kauan kuin syke on yli rajan. Tää varottelee miten sattuu. Tämänhän saisi myös värisemään ranteeseen, mutta mua ainakin henk. koht suoraan sanottuna ketuttaa, jos ranne tärisee kun polkee henkihieverissä jotain Syrjänmäkeä ylös, joten toistaiseksi en ole käyttänyt.

Juoksuun sitten. Mähän harrastan  tällä hetkellä enemmän kävely-hölkkä vuorottelua kuin juoksua. Laite toimii aika samalla tavalla kuin pyöräillessä. Hetkellinen nopeus tosin näyttää aivan puuta heinää suurimman osan ajasta, keskinopeus toiminee paremmin. Lisäksi kävellessä (vaikka siis kävelisin reippaasti), laite saattaa jossain vähän sankemmassa pusikossa oltaessa tulkita, että olen pysähdyksissä, vaikka etenenkin koko ajan. Tästä siis miinus.

No sitten uintiin. Laite ei mittaa sykettä vedessä, mutta innokkaasti odotin kojeen vetojen laskentaa yms. Laitteen pitäisi tunnistaa nähtävästi käännökset ja näistä laskee sitten matkan ja myös lajit. No, tämä ei oikein toimi. Tai lajit kyllä tunnistetaan jotensakin, mutta nähtävästi laite sekoaa aina liu'uissa. Ekalla kerralla uin 1000m ja kone näytti matkaksi 1750m... Ei mennyt ihan putkeen, ei. No, annoin tämän anteeksi, koska uin mm. 100m sekarin 50m:n altaassa silloin ja siitähän vehje "riemastui". Seuraavalla kerralla uin 25 altaassa ja nyt meni vain 150m:llä pieleen uitu matka. Laite saattaa selvästi seota tosiaankin alkuliu'ussa, ja sitä on tulkittu mm. selkäuinniksi tai oskus rintauinniksi sitten kun alkaa uimaan vaparia, aloittaa laite uuden altaanmitan laskemisen, eli tässä menee pieleen. Sekauinnissa lajit on tunnistettu kivasti, mutta alussa taas sekoillaan. Tästä siis ei pisteitä laitteelle. Alla vielä "analysoitu" sadan metrin sekauinti 25 altaassa. Lajien järjestys on siis perhonen, seläri, rinuli ja vapaa. Alun selkäuinti on jotain sekoilua.

Kaiken kaikkiaan ihan kiva lelu, mutta olisin kyllä toivonut vähän parempaa tuon uinnin suhteen. Ja niille teknologiariippuvaisille minulle-kelpaa-vain-paras-ja-huomaattehan-mikä-hieno-laite-minulle-on henkilöille (ei, en käytä tässä sanaa mies, vaikka mieli kuinka tekisi), voin todeta, että ostakaa vaan, on se varmaan sen väärti.