Lyödään lyötyä

Eipä ole paljon kerrottavaa sitten viime kerran. Pikkuhiljaa alan tottumaan siihen ajatukseen, että triathlonkesää ei minulle taaskaan tule. Tällä kertaa voi käydä niin, että sitä ei tule ollenkaan, viime vuonna sentään jonkinlainen loppukesän kisaputki saatiin päälle, vaikkei harjoittelussa ollutkaan päätä eikä häntää. Olen kyllä tätä itsekin vähän aavistellut jo aiemmin, kun olkapää ei parantunut, vaikka sekä fyssari, että lääkäri olivat sitä mieltä, että kyllä se siitä ja kisaan kesällä. Itse asiassa lääkäri suostui otattamaan kuvatkin vain koska mulla oli vakuutus, koska mun kädessä ei voi olla mitään rikki.

Viikon aikana ajatukset ovat vaihdelleet epätoivosta katkeruuteen ja ketutuksesta taas epätoivoon. Katkeruutta luo se, että  lääkärin mukaan kun on melkein varmaa, että käsi meni rikki jo silloin edellisvuonna kun kaaduin pyörällä ja olkapää oli pitkään kipeä. Silloinkaan lääkäri ei otattanut magneettikuvia, vaikka ramppasin useamman kerran käden vuoksi ortopedilla. Jos kuvat olisi otettu, olisi vamma varmaankin jo leikattu ja kaikki (ehkä) hyvin. Mykoplasmaa parannellessa olisi ollut hyvää aikaa potea olkapäätä ja silloin työtilannekin oli vähemmän innostava kuin nyt, vaikka opiskelijat mukavia olivatkin.

Jotain iloa tuosta diagnoosista kuitenkin on ollut. Ensinnäkin jokin syy olkapääkivulle tavallaan on (vaikka siis mun olkapäänhän ei pitäisi olla noin "kivuton", vaan yleensä tällaiset olkapäät tuolla vammalla vain tippuvat paikaltaan, jos nyt oikein ymmärsin). Toisekseen, en uinut sitä rikki. Tätä mieltä olen ollut itse koko ajan, koska uidessa tuohon ei sattunut edes kisoissa, vaikka olkapää muuten silloin jo kipeä olikin. Mulle on aika joka taholta toitotettu, että kyllä se uinti on varmasti ollut tässä se yksi (ja suurin) syy (vaikka se kipu sitten alkoikin menemään heikompaan suuntaan kun lopetin uinnin), mutta eipä se ollutkaan. Laiha lohtu, mutta lohtu kuitenkin.

Vaikka siis olen jo aiemmin vähän niinkuin sopeutunut siihen ajatukseen, että triathlon olisi ensi kesältä melko mahdotonta, olin kuitenkin laskenut sen varaan, että voisin juosta ja pyöräillä kilpaa ihan kunnolla. Erityisesti ensi kesästä piti tulla juoksukesä. Eli sellainen kesä, mistä olen miettinyt, että se olisi kivaa, mutta jota en ole triathlonin kustannuksella halunnut kuitenkaan pitää. Tämä sopi minulle hyvin ja olin pikkuhiljaa totuttamassa jalkoja vähän isompiin viikottaisiin juoksumääriin (no, tavoite oli nostaa huippuviikoilla kilsat ihan jopa viiteenkymmeneen nykyisen 20-30 sijasta). Vaikka tämä oli mielestäni ihan kiva suunnitelma, niin mieltä kaihersi se, että viime tri-vuosi meni hukkaan mykon (tai jonkun muun) takia ja sitä edellinen luistelukisasta tulleen akillesjänteen bursan takia. Sitä edellisenä kesänä leikattiin polvi ja sitä ennen myös. Sitä ennen olikin jo vuosi 2008, jolloin vasta mietin triathlonin harrastamista ja harjoittelin uimista. Tuokin kesä meni akillesten kanssa taistellessa ja lupaava (?) ultimateura päättyi sinne. Sitä ennen taisi mennä ihan kivasti, pelasin ultimatea ja kesä oli kiva. No, eihän siitä ole kuin öö, kuusi vuotta.

No, juoksukesään palatakseni, niin tämänkin toiveen olkapää torppasi. Sen kipuilulle ei ole muuta selitystä kuin tuo viheliäinen vamma ja leikellä se pitää. Ajankohta on täysin auki, enhän edes tiedä, suostuuko vakuutusyhtiö sitä korvaamaan. Ensin siis odottelen tätä päätöstä. Myönteisen (toivottavasti) päätöksen jälkeen voidaan sitten operoida. Olkapään leikkely on siitä vähän inhottava juttu, että käsi on pitkään kantositeessä (kuusi viikkoa kai) ja olen ihan invalidi. Traineria saa kuitenkin kyllä polkea, mutta juosta saa 8-12 viikon kuluttua vasta (APUA!). Uida sitten ehkä joskus. Jepsu. Kivasti laskettuna tämä tarkoittaa, että parhaassakin tapauksessa (leikkely parin viikon sisään jne), saan alkaa juoksemaan vasta huhtikuun lopulla, ehkä vasta toukokuun lopulla. Voi itku! Muutenkin ei oikein innosta. Mätänen sisällä melkoisen kauan, koska varsinkin alussa jo pukeminen voi olla liian vaikeaa. Siis pukeminen siihen asti, että saisin ihan ulkokengätkin jalkaan (no, onneksi on niitä pikanauhoja, niin on jotain toivoa edes). Peruuntuvat treenireissut, no, siihen tottui jo viime keväänä, että niitä ei ole.

No, mikäs tässä oli se lyödään lyötyä osuus. Se, että huomenna piti lähteä Naantaliin kylpemään ja hömppähoitoihin, mutta projektini flunssanvastustus lakkasi tänään ja eipä tarvi mennä tuonnekaan piristysreissulle (no, on se siirretty ensi viikkoon, mutta saa nähdä, mitä ihmettä silloin käy). Sen reissun piti nimenomaan piristää tässä käsikurjuudessa, vaikka reissua varatessa en edes tiennyt, että olkapäässä on jotakin oikeasti rikki. Ihan tosi hei, eikö tämä koskaan lopu.

Tuomio

Magneettikuvasta selvisi, että olkapäästä on revennyt jotain tukirakenteita. Oireet eivät kuitenkaan vastaa vammaa, joten ei voi tietää, johtuuko kipuilu tuosta. Kuulemma tällainen repeämä tapahtuu aina tapatumassa, mutta mulla ei tätä kipua ole edeltänyt tapaturmaa. Edelliset kaatumiset oli ennen kivitippua ja sitten sitä vuotta aiemminhan mulla oli olkapää kipeä, kun törmäsin pyörällä niihin poikiin, ehkä on peruja jommasta kummasta noista. Leikkaus ehkä auttaa, ehkä ei. Toinen vaihtoehto on kuntoutus, mitä on tässä nyt jo tehty aika lailla ja eipä ole ainakaan vielä auttanut. Onneksi on tuota koeaikaakin jäljellä vielä yli kaksi kuukautta. Ei oo kivaa. Ei oo yhtään kivaa.

Raikasta

Ilma on ollut viime aikoina melko raikas tosiaan tuohon ulkourheiluun, mutta kun on oikein pukeutunut, niin ei ole kauheasti haitannut. Eilen poljin alkuviikosta töihin jääneen pyörän kotiin. Matkalla ei tullut oikeastaan edes pahasti kylmä, paitsi silmistä, kun lasit jäätyivät kommandopipo viritysten vuoksi ja oli otettava lasit pois. Tämä vahvistaa vain laskettelumaskin tarpeeni talviurheiluun! Vauhti tuolla reissulla oli aivan huikeaa, kotona 15,4km:n matkan keskinopeus näytti 13,9km/h. Vähän taitavat nuo vaatekerrokset (kolmet housut, kuusi paitaa, kolme pipoa ja huppu ja sitä rataa) haitata, en mä yleensä nyt ihan noin hidas ole, vaikka traktorirenkailla rauhakseen ajaessa tuohon matkaan se tunti yleensä meneekin.

Sinänsä melko hauskaa, kun miettii, että olen joskus kunniakierroksella juossut 47 kierrosta, eli vauhti on ollut käytännössä juosten sama! Kunniakierros on siis sellainen juoksutapahtuma, jolla yleisurheiluseurat keräävät rahaa itselleen. Ideana on juosta tunnin ajan urheilukenttää ympäri ja sitten lasketaan kierrokset. Tätä ennen on voinut hankkia itselleen sponsoreita, jotka maksavat joko kertasumman tai sitten jonkun summan/kierros. Itse juoksentelin tätä lapsena/nuorena Eriksellä useinkin, ja sitten opiskeluaikanani kävin kerran nostalgian vuoksi taas Uiherlan kentän hiilimurskaradalla pistelemässä. Kierrokset lasketaan siten, että viimeisin kierros lasketaan vielä, jos sen vain ehtii aloittamaan ennen tunnin määräajan sulkeutumista. Itse siis ehdin silloin aloittamaan (muistaakseni noin kymmenen sekunnin turvin)  vielä 47 kierroksen (huom! 300m:n rata) ja näin tuli juostua tunnissa tuollainen 13,8 kilsaa. Sinänsähän tuo nyt ei ole vielä mitään kovin ihmeellistä vauhtia, kun puolimaraakin oon juossut paljon paremmalla kilometriajalla, mutta ihan hauskaa tuo oli ja tosiaan vauhti on ollut sama kuin eilisellä pyöräilyllä.

Tänään kävi sitten vähän lenkkeilemässä. Laitoin taas kommandopipon päähän, kun ajattelin, että on kovin kylmä. No, henki ei kulkenut, kun pipon läpi hengittely kostutti ilman ja otin pipon puolessa välissä lenkkiä pois. Syke tippui heti kymmenen pykälää, ja henki alkoi kulkea. Oli muuten oikein sopiva lenkkisää tuossa puoli yhden aikaan, ihana auringonpaiste ja ei mitenkään liian kylmä, puolet lenkistä jouduin juoksemaan ilman rukkasia, kun tuli liian kuuma. Pakkanen on siis pukeutumiskysymys ihan selvästi. Onneksi mun astmani on tällaista pakkasesta pitävää sorttia, vaikka totuuden nimissä olisi helpompaa, jos se pitäisi niistä kosteista ja kylmistä ilmoista enemmän.

Magneettiin

Maanantaina, ei sanottavaa edistystä olkapäässä näkyvissä. Eilen oli pitkästä aikaa ihan kiva spinde.

Jos ei pahaa, niin jotain hyvääkin

• Lauantaina kävin juoksemassa ja vihdoin oli tarpeeksi kylmä, että mun henki kulki
• erityislaatuinen astmaatikon ongelma, kun pitää olla tarpeeksi kylmää, mutta pääkaupunkiseudulla on niin kostea ilma, että mun hengityselimet ei oikein toimi täälä lämpötiloissa -10-+10. Tampereella toimi useimmiten heti pakkasen alettua, kun ilma kuivui, mutta täällä näemmä ei. Sitten kun mennään kylmemmäksi, on ilma tarpeeksi kuivaa Helsingissäkin (siis Vantaalla), ettei keuhkot kuole
• Voin potkia ihan miten vaan ja miten päin vaan ongelmitta
• ennen niin inhoamani kylkipotkut on ihan perustekemistä ja kädet kyljissä, ilman snorkkelia (eli happea sivuilta vuorotellen) - onko se ollut joskus muka vaikeaa?
• Ehkä jo tällä viikolla vakuutusyhtiön kanssa saataisiin ne paperit kuntoon, että pääsisin magneettiin
• saisi edes mielenrauhan, että mitään ei ole rikki ja jos on, niin sitten tietäisi, että miksi tää *%&¤&:n raaja on taas kipeämpi kuin pitkään aikaan, vaikka eilen(kään) en todellakaan mitään urheillut kuntoutusjumppaa lukuunottamatta
• Vaikka kisoja ei voikaan nyt odottaa, kun niistä ei tiedä, mutta aina voi odottaa Naantalin kylpylän reissua kolmen viikon päästä
• JEE!

Mennyttä ja tulevaa

Ensin katsaus viime vuoteen. Vaikka ei mennytkään ihan putkeen vuosi (laskin olleeni telakalla yli puoli vuotta, ja vieläkään en tiedä, että oliko mulla sittenkin mykoplasma ja mistä ihmeestä se olkapää oikeasti kipeytyi), niin paljon kivojakin juttuja tapahtui. Koska en kamalasti enää jaksaisi miettiä niitä ei-niin-hyviä-juttuja, niin tässä on vain niitä mukavia asioita. Ensin tulee listaa urheilusta ja sitten muista kivoista jutuista:

• Se ainoa kisa, johon sain valmistauduttua sillain normaalisti, meni oikein hyvin, vaikka SM-pronssi jäikin vain haaveeksi. Kyseinen kisahan oli siis Finland Ice Marathon, eli matkaluistelua. Vaikka matka oli 10km pidempi kuin edellisenä vuonna, parani aika. Ainahan voi jossitella, että jos olisi ihan viime hetken valmistautuminen mennyt paremmin, mutta mistäpä tuotakin tietää. Tämä oli ehdottomasti viime vuoden suurin onnistuminen
• Syksyn uintikisoissa melko pienellä harjoittelulla satasen ajasta yli 2s pois. Enpä tiedä, oliko tämä tekniikka- vai mikä parannus, mutta tyytyväinen siihen pitää olla.
• Sata kilsaa pyörällä alkoi olla ihan lyhyt juttu.
• Jenkeissä nappijuoksu kympillä, tasaisempaa vauhdinjakoa tuskin olen koskaan onnistunut tekemään. 
•  Eka puolimatka tuli suoritettua ihan ok:sti, vaikka harjoittelu oli mitä oli ja kaatuminen pyörällä kisaviikolla pisti epäilyttämään melkoisesti.

Muutakin kivaa siis oli:

• Mun ei enää tarvitse pelätä, että Pingu hajottaa vuokraisännän omaisuutta
• Mulla on vakkarityö
• Mulla oli jouluna suklaata enemmän kuin koskaan

 Siinäpä se, viime vuosi tiivistettynä. No, sitten siihen tulevaan. Tässä vaiheessahan pitäisi ensi kesän kisakalenterin olla jo mietittynä. Koska tilanne käden vuoksi on mikä on, ei se ole.  En edes tiedä, teenkö tri-kisoja vai ehkä vain juoksukisoja ja pyöräkisoja. Vai pystynkö tekemään niitäkään? Jotkin asiat ovat kuitenkin selviä: Ei Ice Maratonia (kun käsi ei kestänyt luistelua, päätin luopua siitä täksi kevääksi) ja Jortsu ei ole mun pääkisa, niin kuin piti, koska en voi uida vieläkään ja ties koska voin. Myös lyhyen radan uintikisat jää väliin ja aika monta muutakin juttua :(  Muutaman tavoitteen voi kuitenkin tähän listata keväälle:

• Olkapää kuntoon
• sudenkuoppa: en todellakaan tiedä, miten se tulee kuntoon ja mitä sillä voi tehdä ja mitä ei
• Ei muita paikkoja rikki
• sudenkuoppa: unohdan kuitenkin vahvistaa nimettömän toista niveltä, joka kipeytyy lopulta niin pahasti, että en pysty edes nukkumaan, saati sitten nousemaan sängystä ylös
• Core kuntoon
• sudenkuoppa: olkapään kanssa ajoittain hankalaa
• Venyttely takaisin rutiiniksi
• sudenkuoppa: aikapula ja olkapääongelmat
• Kunnon rakentaminen pitkän tähtäimen tavotteita varten
• sudenkuopat: olkapään asettamat rajoitteet ja muu pääkoppa: tilanne ei ole kovin motivoiva ja rohkaiseva, koska olkapää on nyt kipuillut 12 viikkoa, eikä loppua näy
• Vastustuskyky takaisin
• tämä on onnistunut melko kivasti jo nyt, vaikka ympärillä on ollut pärskiviä ihmisiä ihan kunnolla, en ole itse sairastunut
• Ruokailut kuntoon
• sudenkuopat: aikapula ja karkinhimo

Lauantailenkki

Kohta mennään. Tuulipuku päällä, kuten mulla on tapana, sopii hyvin meitsille tämä vanha salibandytuulipuku. Ja sävy sävyyn pipo ja buffi kaulassa. Pakko mennä hissillä, kun nastalenkkarit on niin liukkaat, että portaissa ei pysy pystyssä.

Kyllä, nastoja tarvitaan.

Missä se kevyen liikenteen väylä siis on?

Oli vähän liukasta, jopa niin liukasta, että nastoillakin vähän ote lipsui.

Luottotuulipuvun alla oli San Franciscon tuliainen itselle. Mahtava juoksuhuppari, joka on ensinnäkin hyvän värinen ja siinä on hihansuissa peukaloreiät ja mikä mahtavampaa, myös ponnarireikä - se on tosin jossain muualla kuin hihansuissa!

En tykkää valmiista urheilujuomista kauheasti, ne on aika äklöjä. Jostain kumman syystä tällaiset elektrolyyttitabletit maistuu paremmilta. Ylärivin grape-nuun tosin on aivan jäätävän pahaa (maistuu siltä, miltä sellainen joku hajuvesi haisee), mutta alempi, fruit punch oli yllättävän hyvää. Juoksulenkillä ei tänään mitään juomaa toki tarvittu, pk1-alueen lyhyt lenkki vaan.

Myös nää on hyviä.

Tabletin lisäksi tarvitaan energiaa, eli maltoa ja dekstroa kehiin. Ohessa trainer-rekvisiittaa, eli perhesiteitä ja tuuletin taka-alalla.

Joulun suklaakippo on onneksi jo vähän tyhjentynyt, lieneekö kuvaan piiloutuneen pingviiniherran ansioita?

Mahtisjoululahja, Eriksen kiuaskiviä!

Paha olka.

Erään spinden anatomia

• Täällä taas! Omaa verraa, tunti edessä tuskaa ja kaikkea muuta.
• Eka veto, tää on helppo ja aina sama, lämmittelyä, joten syke hilataan vain vähän VK:n puolelle.
• Nyt se sitten alkaa, se oikea tuska, mutta aika helpot kierrokset alussa. Pistetään vähän painoa.
• Ja samaa settiä, kierroksia 10 lisää.
• Ja 10 lisää.
• Ja 10 lisää, painoa enää aika minimi päällä.
• Ja 10 lisää. Tuskaa,  mutta tehtävissä.
• Jihaa, kirisarja, nää on ihan kivoja, mutta en osaa laittaa painoa ollenkaan sopivasti, on aina liikaa tai liian vähän.
• Lisää kirisarjaa, nyt putkelta... Tää vielä menee.
• Kohta tää tuska loppuu, enää 3min ja verra. Sen verran jaksaa miten vain.
• "Niin, tänäänhän poljetaan 1,5h, kaikkihan tiesi sen."
• WTF, mä mitään tiennyt! Vielä yli puoli tuntia. Ei tsiisus! Ja juomaahan mulla on jäljellä näemmä 1,5 desiä. Eihän se nyt tähän loppuun riitä millään.
• Veto putkelta.
• Veto putkelta, 10 lisää. Mun pyyhekin on jo ihan märkä. Tää on kamalaa.
• Veto putkelta, 10 lisää. Ei hermo, en mä pysty tähän. Ja näitä on varmasti vielä yks.
• Veto putkelta, 10 lisää. Pistän painon pois, muuten en pysty. Tää on sairasta! En pysty, ja tätä vetoa on mennyt, öö, 17 sekuntia. Siis vielä 2.43 jäljellä. Argh. Kohta se varmaan huutaa sen "Muistakaa hymyillä".
• "Muistakaa hymyillä".
• Sensuroitu. Voisko toi vaan pitää suunsa kiinni. Vetoa jäljellä vielä yli minuutti, no sitten loppuu. Ei enää lisää kierroksia, eihän? Mutta hetkinen, satulasta poljettiin viis settiä  ja tää on putkelta neljäs. Ei pysty, jos vielä on pakko yks setti.
• Huh. Selvisin.
• "Ja pyörii 135 putkelta, 3minuuttia." Kiitos. Tätä halusinkin. En pysty. Painoo ei voi vähentää, kun se on jo nollissa. Mun syke on 183, kun maksimi, joka on saatu juoksemalla testissä oli 189. Ja siitäkin on kaks vuotta aikaa. Kuolen. Kuolen, kuolen,... vielä 2.52.
• Unbelievable, mä tein sen. Oon hengissä.
• Sitten jotain vetoja, mutta nää ei oo noin sadistisia.
• Loppuverra, luojan kiitos. 
• Vihaan spindeä.

Lapapala

Tänään kävin taas vaihteeksi moikkaamassa lääkäriä.  Ohjasi magneettiin, käski jatkaa fyssaria, mutta  oli edelleen sitä mieltä, että käsi kyllä paranea ja että mikään tekeminen ei vaurioita olkapäätä eli kaikkea saa periaatteessa tehdä (jos magneetista löytyy jotain, niin sitten onkin toinen ääni kellossa). Kun valitin lavasta, katseli sitä tarkemmin ja totesi, että oikea lapa törröttää väärin selästä. Jihaa! Oliskohan tää syy ongelmiin? Tai sitten se on seuraus. No, tuokin on asia, mihin fysioterapia kuulemma auttaa, harmi vaan, että vakuutus ei fysioterapiaa korvaa. Pelkkä lepo ei tuohon vaivaan oikein auta, mikä nyt on tullut todettua jo tässä ihan itsekin.

Mitäs nyt?

Ensi viikolla on fyssari, siihen asti jatkan kuten ennenkin, eli olkapääjumppaa (josta käsi selvästi pitää) ja muuta sitten sen verran kun voi/pystyy. Ehkä tää tästä. Tänään taas spinnataan, taas varmaan jotain aivan ihanaa luvassa.

PS. Piti mennä Hakunilaan juoksemaan uutena vuotena osa testijuoksuna ja loppu höntsäilynä, mutta enpä mennyt. Päätin sitten tehdä oman testijuoksun lenkillä höystettynä. Lenkkikamat päällä tulikin tenkkapoo, kun ihan hetkessä maha päätti alkaa hankalaksi ja tuntui siltä, kuin joku olisi viillellyt sisältäpäin puukolla. Käytiin sitten päivystyksessä kääntymässä, koska vaan kieriskelin lattialla tuskissani. No, tähän mennessä oli ehtinyt kotoa löytynyt Panacod helpottamaan oloa, joten ei jääty päivystykseen, mutta uusi vuosi vaihtui aika heikoissa merkeissä, kun tuo droppi nukuttaa niin kovasti. Seuraavana päivänä sitten testijuoksu, joka oli huonoin miesmuistiin. Asiaan saattoi vaikuttaa, että yleensä juoksen testit kesällä radalla/talvella sisällä ja nyt oli maa jäässä ja sohjossa, nastat jalassa, mäkiä ja tuulta. Joo, eiköhän seuraava testi tehdä sisällä... Harmimpi juttu on se, että Liikuntamyllyssä on hintsusti aikoja jolloin voi mennä ja Esport areenan kertamaksu on kiskontaa, jos juoksee vaan 2,5km:n testin.