Viime tekstin jälkeen liikkumisessani on tapahtunut paljonkin
muutoksia. Vasen polvi oireilee, mutta kestää kolme kertaa viikossa
juoksua. Pari kertaa viikossa juoksen peruslenkin, 60-70min (eli juoksen
töihin) ja kerran viikossa lyhyemmän siivun, johon sisällytän jotain
vetoja. Juokseminen on edelleen mahtavaa, mutta jos en pääse juoksemaan,
en kuole. Uudenvuodenaattona vaihtoehtona oli mennä juoksemaan vitosen
kisa tai viettää aikaa ystävän kanssa ja jälkimmäinen todellakin voitti.
Ehkä suhtautumiseni liikuntaan on muuttunut vähitellen järkeväksi, eli
en ahdistu, jos lenkkejä jää väliin vaan iloitsen niistä lenkeistä,
jotka pystyn tekemään.
Eilen kävin tekemässä pitkästä
aikaa testausta. Vanha tuttu 2400m tietyllä sykkeellä (sellainen
oletettu puolimaran syke). Kävin sisällä juoksemassa, koska uudessa
lelussani (kun vanha hukkui) syke mitataan ranteesta ja korkeat sykkeet
ei tunnu toimivan kovinkaan hyvin kylmässä. Mietin etukäteen, jaksanko
edes juosta korkeahkolla sykkeellä 2,4km. No, hienosti meni. Pystyin
juoksemaan koko testin 4.29 vauhtia, mikä oli todella paljon lujempaa
kuin ajattelin. Syke lipsahti tosin kaksi pykälää liian korkealle, mutta
en jaksa nyt välittää siitä. Tulos oli siis todella iloinen yllätys
tällä 26km viikossa lenkkeilyllä ja testin juokseminen oli tosi kivaa.
Lenkkeilyn
lisäksi siis edelleen salia 1-2x viikko, balettia 2x viikossa, joogaa
~kerran viikossa. Sen lisäksi aloitan ensi viikolla kymmenen vuoden
jälkeen koriksen ja olen ihan into piukassa siitä! Luistelemaan
halajaisi mieli, mutta Pirkkolaa ei ole edes aloitettu jäädyttää,
toivottavasti tällä viikolla. Hiihtoakin voisi testata, jos ladut
tulevat lähelle, olkapää kun on ollut kivuton jo pari kuukautta putkeen.
Uintia en ole uskaltanut kokeilla, ehkä joku päivä sitten. Pyöräily on
ainoa murheenkryyni, sitä ei polvi kestä yhtään. Työmatkat kuitenkin
mieluusti pyöräilisin ainakin muutaman kerran viikossa.
Tällä
hetkellä menee ihan tosi hienosti liikunnan suhteen elämässäni. Parasta
on kuitenkin se, että en ahdistu treeniohjelmista (jollainen minulla
jopa on) ja siitä, jos ei kulje tai juoksen hitaasti, en osaa jne. Olen
terveempi kuin aktiiviurheiluaikoina ja vaikka jokin kohta kropasta
onkin aina enemmän tai vähemmän kipeä (nyt se on ranne), niin kivut
eivät hallitse myöskään elämääni (kuten ei se treeniohjelma). Olen
kiitollinen siitä, että sain liikkua ja urheilla aikanaan niin paljon
kuin liikuinkin, vaikka urani olikin vammojen värittämä. Sain kuitenkin
elää sen ajan. Nyt kuitenkin elän elämää, jossa urheilu ei ole
etusijalla vaan yksi tärkeä asia. Ja sellainen elämä - se on
ihmeellistä!
