Kevään tilanne

Puolen vuoden välein on hyvä postata, joten tässä tilannekatsaus :)

Loppusyksy meni höntsäillessä ja suunnistusta harjoitellessa, vuoden alusta aloin treenaamaan kohti SM-maantiejuoksua, johon olin päättänyt osallistua. No, onneksi en vielä ilmoittautunut, koska hommasin itselleni akillesvaivan pelattuani liikaa ultimatea (se laji ei taida vain sopia mun akilleksille...). Hiihdin kuukauden ja totesin, että vaiva ei parane, vaikkei se hiihdosta ja pahentunutkaan. (ehkä Ylläksen kuuden päivän 280km:n huonolla tekniikalla tapahtunut raivohiihto ei kyllä myöskään auttanut...) Kuntoutus ei tuntunut myöskään auttavan. Vaivauduin lääkäriinkin, joka määräsi täyslepoa, mutta totesin, että ei sen nyt näin pitäisi mennä ja menin fyssarille, joka juoksija-lehdessä oli akillesjännevaivojen uuden kuntoutustavan kanssa esiintynyt. Siitä alkoi akilleksen paraneminen ja juosta pystyin kohtuullisia viikkoja. Kovavauhtiset treenit piti jättää pois toki, kunnes niitäkin sai ottaa ohjelmaan. Suunnistamassa kävin myös  ja siitä akilles tuntui vain parantuvan, joten rastien alettua kävin viikossa pari kertaa rasteilla, pitihän omaa tulevaa Venla-suoritusta varten tsempata (nyt tosin joukkue ei ole lähellekään samaa tasoa kuin viime vuonna ja joutunen yhteislähtöön, muut joukkueestani eivät ole pahemmin treenanneet).

Kun akilleskuntoutus alkoi puremaan, oli hyvä tehdä myös monen vuoden jälkeen ensimmäinen kisakalenteri, joka näyttää tältä:

*Jukola, kesäkuu
*Joroisten joukkuekisan juoksuosuus, heinäkuu
*Paavo Nurmi maratonin puolikas, elokuu
*Kaisaniemi-juoksu, syyskuu
*Kankaanpään maraton, lokakuu

Mutkia matkaan toi pari viikkoa sitten sattunut todella paha nilkan nyrjähdys iltarasteilla. Kepeillä neljä päivää ja vieläkin on nilkassa mustelmaa. Eilen juoksin kuitenkin jo ensimmäisen puolen tunnin lenkin ja vaikka nilkka ei vielä taivu täysin, niin ihan hyvältä tuntui. Olen käynyt paljonkin suunnistuskävelemässä (mm World-Cupin harjoituskartalla tuli aikamoinen miltei kolmen tunnin maastokävely suoritettua, mutta yllätyksekseni olen selvästi oppinut jotain, koska rastit kyllä löytyivät kaikki ilman hirveän pahaa harhailua) ja uskon, että kyllä tämä tästä. Huomasin myös (muka) yllätyksekseni ilmoittautuneeni suunnistajaa etsineeseen Jukola-tiimiin, jossa päädyn nähtävästi juoksemaan pisimmän osuuden (kerroin monesko olin viime vuonna Venloissa ja niinpä tuo osuus mulle napsahti). Yli 20 kilometriä siis suunnistusta luvassa kuukauden päästä, mitenköhän tässä käy... Nyt nilkka kuntoon ja rasteille!

Metsät on tehty eksyttäviksi

Vuosittainen päivitys. Viime kerran jälkeen olen hankkinut itselleni täysin omituisen lonkankoukistajavamman (ehkä, kukaan ei tiedä), joka on nyt kiusannut 1,5v. Vihdoin eksentriset harjoitukset ovat antaneet toiveita paranemisesta, ja se ei ole ihan koko ajan kipeä. Varpaani on myös leikattu (osteotomia), kun se sanoi itsensä täysin irti marraskuussa. Olen tehnyt myös paluun iltarasteille ja jotenkin havaitsin, että olenkin mukana Venlojen Viestissä. Siitä innoittamana olen siirtynyt helpoista 3 ja 4km radoista, jotka muistuttavat lähinnä juoksukisoja (hyvin on 1,5v juoksemattomuudesta huolimatta silti mennyt niissä ympyröissä) jo viime viikolla 5km:n rataan. Se ei sitten ollutkaan enää niin helppo. Siinä piti jo suunnistaa. Tasosta kertoo, että rastiväliaikasijoitukset vaihtelivat 14-184 :D Nykyään sentään tiedän, että vihreää kannattaa välttää (mun mielestä se oli varsin houkutteleva siinä kartassa), erilaiset keltaiset on vielä opeteltava tässä kolmessa viikossa.

Palataan taas joskus - jos en eksy sinne metsään lopullisesti.

PS. En omista enää kolmea pyörää, koska maasturini on varastettu - kahdesti. Ensimmäiseen varkauteen liittyvä kätkemisrikkomus on edennytkin jo hoviin asti, että sinänsä aika huvittavaa.

Kuis kulkee?

Viime kerrasta onkin aikaa, tässä lyhyesti kuulumiset

Polvia on kuvattu kartiokeilalla, oikea (murtunut) polvi näyti tosi hyvältä, ainoastaan pientä vekkiä rustossa lumpion alla, mutta tämä tulee kuulemma aina tuollasissa pirstoutumisvammoissa. Vasemmassa polvessa on plica, mutta tämä ei selitä polven kipuilua, koska on väärässä paikassa

Olkapään magneetissa ei näkynyt uutta, rustovaurio ei ole puhki ja uusia keinoja ei oikein ole.

Fysioterapia on siis mun kohtalo. Vasen polvi tulee edelleen kipeäksi pyöräilystä ja juoksusta (olen siis ihan 5x1min kokeillut juoksua). Lantion hallinta on kuulemma kuitenkin hyvä, joten nyt on vaihtoehtona oikeastaan saada jumit jänteestä pois. Mulla ei ole kuitenkaan kuulemma normaalia pakaralihaksen jumilöydöstä, tosin tensor fascia lata on kireä kuin mikä. Tänäänkin sitä hierojalla yritettiin availla, mutta aika heikkoja olivat tulokset. Oikea polvi on ok, mitä nyt kiristää edelleen vähän ja on heikompi. Tämän kuntoutusta haittaa aktivisesti tuo vasen polvi.

Olkapään kuntoutus on tauolla. Kokemus on nyt osoittanut, että kannattaa sittenkin kuntouttaa yhtä paikkaa ja keskittyä siihen. Toki salilla teen olkapäätä kuntouttavia juttuja myös, mutta aktivinen ote kuntoutuksessa on nyt vasempaan polveen.

Viikossa liikuntaa on edelleen mukana toki melko paljon, mutta ei sellaista kuin haluaisin. Balettia on tosin viime aikoina ollut pari kertaa viikossa ja se on edelleen tosi kivaa. Kohta selviän ehkä jo piruetista!!! Tämän lisäksi kerran viikossa sekä matto- että laitepilates, kolme kertaa viikossa salia (jumppapallo-ohjelma on palannut ja huomenna äherrän sitä jo seitsemättä viikkoa) ja kolme kertaa viikossa yritän käydä arkikävelyjen lisäksi kävelyllä. Lisäksi kerran viikossa testaillaan kestäisikö polvi trainerilla ajoa minkä verran (25min poljin viimeksi pienimmällä vastuksella ja loppupäivän oli polvi sitten tosi kipeä, harmimpi juttu on se, että polkiessahan polvi ei vaivannut vaan vasta jälkikäteen.

Tällaista mulle kuuluu siis näiden liikuntojen ja vammojen suhteen ja muuten menee ihan kivasti.

Hyvää kevättä mahdollisesti täällä pysyneille lukijoille.

Magneettia, kartioita, balettia...

Viime kerran jälkeen olen kärsinäyt järkyttävistä olkapääkivuista ja maanantaina mennään magneettiin. Sen lisäksi ei murtunut polvi on mennyt tosi pahaksi ja tänään sain lähetteen kartiokeilakuvaukseen sen suhteen, koska lääkärin mukaan mun vaiva ei todellakaan taida olla juoksijan polvi (nii-in, enhän ole oikeastaan edes juossut). Luistelemassa olen käynyt pari kertaa ja ainakin ensimmäisen kerran jälkeen baletti ei ollut mitenkään ongelmallista. Liikunta on mullanykyään aika vähissä, koska voin lähinnä kuntouttaa, tehdä pilatesta ja vähän kävellä. Toki siis käyn salilla sen kolmisen kertaa, pilateksessa kaksi kertaa, baletissa kerran ja kävelyöä tulee päivässä ainakin kymppi, mutta muuten ei oikein muuta voi tehdä. Eipä tässä siis kauheasti ole mitään kirjoiteltavaa. Olkaa onnellisia, jos vaivanne kestävän alla kuukauden. Oikeasti, naurattaa jo ihan kunnolla ne valitukset, kun flunssa on kestänyt jo ihan viikon. Toivottavasti kuvauksista selviää jotain positiivista (eli ei esim. sitä, että olkapään rustot ovat kuluneet pois) ja jotain voidaan tehdä.

Missä on kuntouttajan offseason?

Mulla ei ole ollut offseasonia kolmeen vuoteen. Ei sitä aikaa, jolloin voi olla tekemättä mitään, jos niin huvittaa (koska jos ei kuntouta, ei mistään tule mitään ja kroppa on vielä pahemmin hajalla), ei mielentyhjennysjaksoa treeni -(eli mun tapauksessa kuntoutus-)ohjelmista (muista nyt ainakin ne olkapääjumpat tehdä!) ei vapautta tehdä vähän muita lajeja, jotka kiinnostaa (heh, voin testata pilateksen lisäksi ehkä meditaatiota, koska en ehkä vammaudu siinä, mutta kun se ei huvita) ja ylipäänsä ei aikaa, jolloin voisi vain nauttia hetken tekemättömyydestä ja sitten palata into piukassa syksyn treenien pariin. Ei ihme, että alkaa pää hajoamaan tähän kuntoutukseen.

Olkapääkipua on siis kestänyt aika tarkalleen tuon kolmen vuoden ajan ja asia ei oikeastaan ole edennyt yhtään, kaikki tekeminen sattuu edelleen ja selvyyttä mistään ei ole. Kuntoutustunteja olkapäälle on tullut jo yli tuhat, jaloille ehkä vasta tuollainen viisisataa. Kolmen vuoden aikana on toki vammauduttu lisää, hommattu mm. juoksijanpolvi juoksematta, hyppääjänpolvi hyppäämättä ja toki oltu onnettomuuksissakin, jotta ongelmat maksimoitaisiin. Olkapäästä en ole käynyt lääkärissä melkein vuoteen ja mietin, että missä vaiheessa pitäisi ehkä taas mennä, koska olkapää todella haittaa elämääni, liikuntaharrastuksista puhumattakaan. Toisaalta viimeksi Suomen paras olkapäälääkäri totesi, ettei hän enää tiedä, mitä tehdä ja lähetti fysiatrille, joka lähetti fyssarille, jossa on nyt pakerrettu siitä asti. Mua on siis oikeastaan lähinnä lähetetty uuteen paikkaan, kun asiantuntijan omat neuvot eivät ole riittäneet ja aika moni on mua jo tutkinut on nostanut kätensä pystyyn.

Offseasonia odotellessa, tämän päivän jumpista on onneksi suuri osa jo tehty. Onneksi myös tein päätöksen lopettaa ylenmääräinen työnteko, ja pyrkiä jättää läppäri toimistolle aina kun seuraavana päivänä ei ole etäpäivä.

Mitä v****a?!

Mun polven kierukoissa ei ole mitään vikaa. Heh. Kävin siis tänään lääkärillä ja valmistauduin tuomioon, koska se kierukkavamma oli niin ilmiselvää, mutta tuomiota ei siis tämän suhteen tullut. Parasta oli, että viime vuonna kuvissa näkynyttä sisäkierukan repeämää ei enää näkynyt. Siis sen sijaan, että mun kierukat olisivat menneet päreiksi, ne on parantuneet. Myöskään risti-/sivusiteissä ei ollut mitään ongelmaa. Pitkällä tähtäimellä tämä on ihan mahtavaa.

No, ne huonot uutiset sitten. Patellajänne ja ja nelipäisen  reisilihaksen jänne ovat tulehtuneet (mikä ihmeen vika mun jänteissä on, kun kaikki niistä on aina ihan sökönä?). Polvi pumpattiin täyteen kortisonia (nyt ei siis puhuta mitenkään yhdestä injektiosta vaan useista). Tiedän, kokemuksesta ja muutenkin, että jänteiden tulehdukset ja paksuuntumat paranevat tosi hitaasti. Varovasti kysyin, että kuinka kauan menee, että paranee. Vastaus oli, että kunnon paranemiseen menee tuollainen 8kk-1,5v. Just. Se patellamurtuma olikin sitten vissiin pikkujuttu.

En tiedä, itkeäkö vai nauraa. Hyvää toki on noin kahden vuoden aikajänteellä, että polven rakenteet ovat ehjät. Huonoa sitten, no 8kk-1,5v. Ja missä ihmeen välissä kuntoutan tämän tikkujalaksi kuihtuneen reiteni takaisin kunnolliseksi? En ainakaan seuraavan kuukauden aikana, jolloin pitää olla äärimmäisen varovainen ja ottaa todella hissukseen. Olen taas siis tilanteessa, jossa joudun himmailemaan jopa pilatestunnilla ja jalkaprässiä saan tehdä kahdella jalalla kymmenellä kilolla (vrt. jopa kuihtuneella reidelläni tein sitä 65kg:llä yhdellä jalalla). Great. Polvi on muuten aivan järkyn kipeä.

Kohta vaihdan blogin nimeksi "Kipa ei reenaa" ja vasemmalla sivupaneeliin kirjoitan urheilutulosten sijaan vammat. Ei näyttäisi niin tyhjältä viime vuosien osalta...

Itku lyhyestä ilosta

Vielä viime torstaina alkuillasta iloitsin siitä, että saan kuntouttaa, olen saanut juosta vuoden aikana jo yhteensä 12min,voin nauttia liikunnasta 1,5h balettitunnilla ja asiat etenevät, hitaasti, mutta etenevät. Olin motivoitunut kuntouttamaan kuukausia ja kuukausia, saamaan jalan ja olkapään kuntoon ja tekemään tuhansia ja tuhansia toistoja, satoja ja taas satoja tunteja kuntoutusta. Tsemppasin ja olin varma, että nousen vielä.

Sen enempää tapahtumia ruotimatta (no kun ei ole oikein mitään tapahtunut!), kun en ole mitään kiellettyä tehnyt, enkä mitään tyhmyyksiä, enkä kenenkään mielestä (fyssari, lääkäri) mitään, mitä ei olisi pitänyt, tai liikaa, niin tilanne tänään on, että odotan magneettitutkimusten maksusitoumusta. Vime torstaina siis mitä luultavimmin pamahti polvesta kierukka ja en ole sen jälkeen pystynyt kävelemään normaalisti, polveen sattuu ihan törkeästi ja en voi tehdä jalalla mitään.  Menikin jo liian hyvin. Ja kiitos, en halua yhtään kommenttia siitä, miten olen muka törttöillyt, koska olen itkenyt jo ihan tarpeeksi viikonlopun aikana muutenkin ilman ihmisten, jotka eivät mistään mitään tiedä, 'asiantuntevia' lausuntoja.

Musta tuntuu, etten jaksa enää.

Kuntouttajan viikko-ohjelma

Tämä viikko on ollut ehkä vähän löysempi, kun olin viikonloppuna muilla mailla, mutta kyllä tämä kuntoutus käy ihan harrastuksesta. Onneksi kuulun siihen onnelliseen kansanosaan, joka ei tarvitse paljoa unta, muuten ei tulisi mitään tästä jutusta, kun liikun julkisilla, mikä on aika aikaa vievää. Onneksi aamuisin on helppo syödä aamupala bussissa/junassa. Lisäksi eväitä on tehtävä koko ajan, jotta saa syötyä riittävästi ja iltaisin joutuu tekemään töitä myös, että saa työt tehtyä. Onneni on myös joustava työ.

Maanantai 21.9

5.00 Herätys, bussiin, aamupala bussissa
6.00 Sali 1h, jalkajuttuja
7.15-15.15 Töitä
16.00 Lääkäri, jalkaprässilupa täällä!!!
17.30 Kotona
18.45-19.15 Kävelylenkki, sisältää 3x1min juoksua, ekat oikeat juoksut vuoteen!!!!
19.30 Jooga ja rullaustunti
21.15 Kotona
22.30 Venyä yms.

Tiistai 22.9

5.50 Herätys (myöhäinen aamu ;))
7.00 Pilates
8.00 Kuntoutusliikkeitä pilateslaitteilla omatoimisesti (yläkroppa lähinnä + pakaran aktivointitreenit)
9.45-17.30 Töitä
18-19 Hieroja (olkapää)
19.45 Kotona
20.15-21 Töitä
Illalla vielä venyä, rullailua

Keskiviikko

5.50 Herätys (myöhäinen aamu ;))
7.00-8.30 Kuntoutusliikkeitä pilateslaitteilla omatoimisesti (yläkroppa lähinnä + pakaran aktivointitreenit), venyjä
9-10 Fyssari
10.45-16 Töitä
17-18 Pilates
18.45 Kotona
19.45-20.45 Jotain pyöräilyn tapaista yritystä
Illalla vielä venyä, rullailua

Torstai

5.00 Herätys, bussiin, aamupala bussissa
6.00 Sali 1h, eka kunnon jalkareeni puoleen vuoteen!!!
7.30-18.30 Töitä
19.30-21 Baletti, eka tunti puoleen vuoteen ja olipahan aikamoista, mutta niin kivaa :D
21.50 Kotona

Perjantai

5.00 Herätys, bussiin, aamupala bussissa
6.00 Sali 1h
7.15-12 Töitä
12-> Kohti Tamperetta, matkalla töitä 1,5h
Illalla oleilua kummilasten ja kavereiden kanssa

Lauantai

Aamupäivä lastenhoitoa...
15-15.30 Kävelylenkki + 3x1min juoksu
Illalla teatteri yms, vähän venyttelyä ja rullailua, viikon työsaldot kuntoon

Sunnuntai

Aamupäivä lastenhoitoa...
13.15 Kohti pääkaupunkiseutua
16-17.15 Kuntoutusliikkeitä pilateslaitteilla omatoimisesti
Illalla vielä venyjä ja rullailua

Kun pilates, jooga, sali yms. lasketaan mulla kuntoutukseen, voi siitä sitten laskea, että viikossa sitä on tehty 8,5h + kotona vielä rullailuja, venyjä ja liikkuvuutta n. 2h. Yhteensä siis yli 10h.  Tältä viikolta kaiken lisäksi puuttui vielä yksi säännöllinen MP-tunti  ja loppuviikko oli hieman epämääräinen. Muuta liikuntaa tuli 3,5h + tietysti arkiliikkumiset.

Että tämmöistä tämä mun arki on näiden vammojen kanssa. Loppua ei näy, koska olen luonnollisesti kehittänyt tässä itselleni vasempaan polveen tosi pahan juoksijanpolven ilman, että olen juossut metriäkään ja pyöräilymäärätkin ovat noin tunti viikossa. Varmaan toki liittyy siihen, että oikea jalka on polven murtumisen jälkeen heikko, ja pelkään vaistomaisesti käyttää sitä, mutta on tämä nyt silti aika syvältä, oikea polvi on vasta paranemassa, mutta vasen on silti se kipeämpi. Olkapää on sentään vähän ollut parempi viime aikoina, ehkä alan oppimaan huonosta taparyhdistä pois.

Parhaassa hoidossa

Kropan kuntoutusprojekti on jatkunut, vaikka eihän tässä mitään tuloksia nyt kolmessa viikossa tule, on nämä minun ongelmani sen verran suuria. Onnekseni saan kuitenkin tehdä töitä maan parhaiden asiantuntijoiden kanssa ja ainakin oma kuntoutusfilosofia sopii hyvin heidän tapaansa. Tärkeintä on siis tehdä ihan oikein, tehdään sitten vaikka vähemmän. Kuntoutusliikkeni koostuvat tällä hetkellä aika paljon pilateslaitteilla tehdyistä liikkeistä. Tätä varten saan onneksi käydä fysioterapiapaikkani salilla, koska yllättäen noita vempeleitä ei kovin monesta paikasta löydy. Pääsin myös perjantaina käymään japanilaisessa 'ihmehoidossa', jossa vierailulla ollut japanilainen teraputti vanutti kroppaani 2,5h. Heti kun hän näki minut, hän osasi kertoa, mihin minua sattuu...

 Kultsu II:n heijastimet ovat nyt kunnossa, varsinkin pinnaheijastimet näyttävät toimivan, heijastintarra ei ole valitettavasti yhtä tehokasta. Muistakaa heijastimet ja valot pyörään!!

Vihdoin sain pumpattua jumppapallonkin. Jalkapumpulla onneksi onnistui, eikä tarvittu kuin 200 pumppausta. Kyllä, laskin ne :)

Operaatio jumppapallon loppu!

Huomenna on myös lääkärin kontrolli polvilumpiosta ja toivon, että pääsisin viimein tekemään esim. jalkaprässiä. Lihasmassa ei ole pahemmin suurentunut loukkaantuneessa jalassa, koska saan tehdä vain paljon toistoja, mutta vastusta ei saa olla. Itsehän jaksan ojennella sitä jalkaa vaikka 2 tuntia (jos pää kestää), mutta ei se lihaksia tuo takaisin. Muuten polvi on aika hyvä, joskus kipuilee, mutta lähinnä vain, jos joutuu istumaan kauan paikallaan.

Sain (entisiltä) työkavereilta ehkä läksiäislahjaksi ihan superhyvän veitsen. Jopa alkoi pilkkominen sujumaan!

Muuten olen yrittänyt saada elämääni jotain järkeä ja vähentää esimerkiksi tietokoneella roikkumista. FB-lakko on auttanut tässä kummasti ja viime viikkoina olen ehtinyt tekemään enemmän kaikkea muuta - jopa siivoamaan (on muuten mahtavaa, kun vihdoin pystyn siivoamaan melkein normaalisti, ihan en vielä pääse täysin kyykkyyn, mikä siivoomista hieman rajoittaa, mutta huomenna saan toivottavasti luvan alkaa tekemään loppuun asti vietyjä liikkuvuustreenejäkin).

Keittiön tervehdys...

Kolmen kalan keitto, uha.

Pelmeni. Nam.

Olen ehtinyt myös lomailla ja nauttia naapurimaiden tunnelmista. Venäjällä ruoka oli mahtihyvää ja muutenkin Pietari oli kaunis kaupunki puistoineen. Myös Skansen Tukholmassa oli vierailun arvoinen ihan näin aikuisnäkökulmastakin.

Parasta borssikeittoa, mitä olen ikinä syönyt...

Venäläistä jänistä.

Skansenilla.

Uusi alku - taas ...

Olen ollut oikeastaan viimeisen vuoden ajan sillä fiiliksellä, että olkapääni ei varmaan koskaan parane. Selväähän ei oikein ole ollut, miksi se on kipeä, mutta todennäköisimmäksi syyksi on todettu rustovaurio ja sille ei voi tehdä mitään - paitsi ehkä laittaa keinonivelen. Jostain olen nyt kuitenkin saanut päähäni toivonkipinän. Jos saisin eteenpäin kääntyvät hartiat takaisin paikalleen ja muutenkin balettitanssijan ryhdin, niin mitä jos sittenkin...

Nyt olen siis aloittanut taas kuntoutuksen uudella innolla. Olenhan kuntoutusta tehnyt tässä vajaan kolmen vuoden sisään miltei 1000 tuntia, mutta suoraan sanottuna, edelliset fyssarini ovat kohdelleet olkapäätäni tusinatapauksena, mitä se ei selvästi ole, ja täten kuntoutuksen  tulokset ovat olleet vähän heikot. Kiertäjäkalvosimiahan olen treenannut koko ikäni ja liikkuvuutta ei ole liian vähän jne. Silti ko. asioita on jauhettu, mutta kukaan ei - luoja ties miksi -  ole kiinnittänyt huomiota lavan oikeaan toimintaan, vaikka siitä jopa yksi lääkäri on maininnut fyssarilähetteessä. Minulle tuo lapatuki on täysin mystinen asia, vaikka olen käynyt pilateksessa jo viisi vuotta. Nyt kuitenkin fyssarini kanssa katsottiin esimerkiksi ylätaljan käyttö ja tajusin vihdoin, mitä ihmettä pitää tehdä. Tärkeää on saada olkapää 'taakse' (eli oikealle paikalleen), ettei kipeä etuosa saisi painetta liikkeessä. Tämähän ei siis saa tapahtua rintaa röyhistämällä, vaan nimenomaan lapatuella. Nyt olenkin siis treenannut ihan uudenlaisella metodilla olkapäitä - paljon pienemmillä painoilla, mutta paljon tarkemmin. Lisäksi hierojalla on käyty jo pari kertaa ja pientä rintalihasta on kaivettu auki ihan urakalla, tunnin hieronnassa ei ole käsitelty pahemmin muuta kuin täysin betonisia rintalihaksia. Terveellä puolella jumitus lihaksissa ei ole todellakaan paha, joten ei varmasti tee ainakaan huonoa tuolle vamaapuolelle, jos lihas saataisiin hierottua auki.

Polvi on melko hyvä. Edelleen on neljä viikkoa melko maltillista meininkiä, mutta olen toki saanut ajella sisällä pyörällä lyhyitä pätkiä pienellä vastuksella. 1000 toiston jalkojen heiluttelut kuuluvat  myös ohjelmaan, mutta lihakset eivät kasva mulla, jos en saa kunnon painoja kehiin, joten aika rimppareisi olen edelleen. Hermotusta onneksi treenaavat myös ilman kovaa vastusta tehdyt liikkeet. Olkapääprojekti toki rullaa koko ajan, mutta eniten keskityn kuitenkin nyt jalkoihin. Ne on saatava ensin kuntoon, ennen kuin keskityn täysillä olkapäähän.

Teippaus vasemmassa jalassa. Tosi hyvä teippaus olikin!

 Ruokailuja olen yrittänyt järkeistää. Yritän syödä terveellisemmin niin, etten söisi liikaa herkkuja vaan keskittyisin ruokaan. Sinänsähän painoni ei ole ikinä ollut mikään ongelma, mutta terveellinen syöminen ajoittain on. Toki syön pääsääntöisesti terveellisesti, mutta viikonloppuisin, kun ei käy töissä syömässä, olen välillä huomannut, että "puoli kiloa kasviksia"- periaate on vaihtunut "puoli kiloa herkkuja"- periaatteeseen.

Erään aamun aamupala, intialaista maitoteetä, vietnamislaisia kevätrullia ja aamun tuoremehu. Lisäksi puuro, joka oli jo syötty :)

Olen myös aloittanut uudessa työpaikassa. Seitsemäntenä työpäivänä ilmoitettiin yt-neuvotteluista, joissa suunnitellaan potkittavan kolmannes firman työntekijöistä pois. Yritän toitottaa itselleni, että minua ei olisi varmasti palkattu, jos minut potkittaisiin heti pois, mutta eipä silti paljon naurata. Tosiasia kuitenkin on, että olkapääni on suurempi murhe kuin mahdolliset potkut, joten yritän suhteuttaa, varsinkin kun en lopputulokselle voi oikein yhtään mitään.

Yhtenä piristyksenä elämässäni on ollut se, että olen muutaman kerran päässyt puhumaan tilanteestani samanlaisessa vammakierteessä olevan henkilön kanssa. Faktahan on, että joku "kolmen kuukauden lepo plantaarifaskiitin vuoksi"- henkilötkään eivät oikein tajua sitä, mitä se on, kun ei voi mennä edes vesijuoksemaan, koska vammat pahenevat siitä ja tätä kestää kolme vuotta (toivottavasti ei kovin paljoa pidempään). Vertaistuki on jotenkin auttanut tosi paljon, vaikka edistystä vammatilaneessa ei olisikaan tapahtunut, niin on ollut niin mahtavan hienoa päästä kertoman siitä henkilölle, joka elää samaa kohtaloa ja ymmärtää mitä tämä meininki oikein on.

Rohkeutta on...

"Rohkeutta on kun tietää, että on voitettu ja aloittaessaan, mutta aloittaa joka tapauksessa ja vie asian loppuun, kävi miten kävi. Hyvin harvoin voittaa, mutta joskus voittaa." -Lee Harper

Yllä olevan jutun vuoksi en ole myynyt märkäpukuani, koska se olisi luovuttamista, sen sijaan aloitan nytkin jumpan, jonka tarkoituksena on saada olkapää joskus kuntoon. Suunnitelmakin on selvillä, ensin polvi kuntoon, sitten jalat kokonaisuudessaan ja sitten tuon olkapään kimppuun, mikä saattaa olla mahdoton juttu voitettavaksi. Todennäköisintä on, etten voita tätä taistelua, mutta ainakin olen yrittänyt.

PS. Lause on kirjasta "Kuin surmaisi satakielen", joka on äärimmäisen suositeltavaa luettavaa.

Ongelmien määrä on vakio

Ei oo ollut kauheasti kerrottavaa. Polvi voi ihan hyvin ja jalalla kävelee hienosti (siis tuosta päänsärystä on jo luojan kiitos toivuttu). Ikävä kyllä seuraavaksi nitkautin selkäni todella pahasti ja podin sitä muutamia päiviä. Oli nähtävästi kuitenkin "vain" joku fasettilukko, joka aukeni lopulta ja selkä on ollut sen jälkeen tosi hyvä.

Kun selkä parani, leikkaushaava tulehtui. Lisäbonuksena tietysti olin juuri lähdössä reissuun oikeaan Eurooppaan, missä lämpötilat olivat yli 30. Vähän hidasta haavan paraneminen siis ollut, mutta nyt näyttä hyvältä, kun haava ei enää eritä mitään.

Kun haava alkoi näyttää paranemisen merkkejä, viime aikoina muutenkin pahana ollut olkapää otti uuden askeleen ja on ollut tosi pahana. Huolestuttaa todella paljon, kun olkapää naksuu ja on kipeä 90% ajasta.

Maanantaina on viimeinen lomapäivä ja pääsen fyssarille, täytyy tehdä siellä pitkän tähtäimen suunnitelma...

Normikeskiviikko

Herään aamulla, jumppaan, käyn suihkussa, bussiin, sitten spinaalipuudutukseen, raudat polvesta pois, puudutuksen haihtumisen odottelua ja hakijan kanssa kavereille toipumaan. Ihan normikeskiviikko oli mulla. Tiedän nää jutut jo, lähinnä suhtaudun välinpitämätömästi siihen, että mua leikellään taas (miksei muuten kisoihin ikinä totu, vaan on ihan jännitystä täynnä, vaikka kysessä olis tyyliin joku testijuoksu).

Viimeinen poseeraus rautojen kanssa hoteissa sairaalakuteissa.

Sairaalassa oli aikaa vaikka katsoa kun tippa valuu...

Nyt siis on raudat poistettu polvesta ja pari kuukautta pitää ottaa tosi rauhallisesti, kun ne tosiaan poistettiin vähän etuajassa. Vähänhän tuo polvi nyt leikkaushaavoja kipuilee, mut muuten menee ihan kivasti, hitaasti pystyn yhden kepin kanssa köpöttelemään, vaikka jalka onkin melkoisessa paketissa vielä. Viikon tässä saikkuilen, sitten menen kolmeksi päiväksi työpaikalle ja aloitan loman. Loman jälkeen menenkin sitten ihan uuteen työpaikkaan, joten uudet tuulet puhaltavat. Viime viikolla siis irtisanouduin ja viimeiset päivät töissä ovatkin lähinnä hand overeita ja koneen putsausta.

Uusi polvi paketissa.

Yksi juttu mun pitää näin vielä sanoa, kun olen lueskellut kymmeniä kisaraportteja tänäkin kesänä. Triathlonista en kaipaa yhtään seuraavia asioita:

1. Peesausta
2. Säävalitusta (liian kylmä, liian kuuma, liian sopiva...)
3. Valitusta siitä, kuinka muut ui törkeästi ja iskuja satelee uintiosuudella, hei, se kuuluu lajiin, niin se vain on
4. Uskomattomia selityksiä siitä, miksi ihmeessä tapahtui katkeamisia jne. juoksuosuudella, on sitä ja tätä ja tuota selitystä, mutta harvemmin sitä todennäköisintä, että joko a) ei oltu palauduttu tarpeeksi edellisistä kisoista tai treeneistä tai b) (todennäköisin), pyörä tuli vedettyä liian lujaa.

On niitä muitakin, mutta nää on mua aina kyllä ehkä eniten kismittäneet. Toivottavasti kukaan nyt ei ota itseensä, mutta jos ottaa niin sitten ottaa.

Ratkaisuja

Viikossa ehtii tapahtua vaikka mitä. Ainakin mun polvi ehtii lakata toimimasta kokonaan. Viikonloppuna polvi alkoi pettää alta ja se ei enää taipunut yli 90 asteen, pahimmillaan päästiin vain 20 asteseen. Eli yhdessä yössä saatiin mentiin liikkuvuudessa taaksepäin pahimmillaan 130 astetta... Kävin työterveydessä, jossa otettiin labrat ja röntgen, joissa ei näkynyt mitään hälyttävää. Varasin ajan ortopedille, joka on töissä yksityisellä vain maanantaisin. Viikonlopun aikana päästiin siis lähes kävelykyvyttömään tilaan ja sunnuntaina en uskaltautunut ulos. Maanantaina raahasin itseni töihin ja lääkäriin illalla yhden kepin avustuksella. Arvatkaa kismittikö, kun oon päässyt kepeistä eroon kokonaan jo 1,5kk sitten.

Maanantaina sitten odottelin myöhässä olevaa lääkäriä tunnin (on muuten aina myöhässä, mutta se ei oikeastaan haittaa, koska on niin mukava ja hyvä lääkäri, olen käynyt siis hänellä aiemminkin). Olin pelännyt, että ongelma olisikin joku muu kuin raudat (koska polvi pettää ja lukkiutuu), mutta lääkäri oli sitä mieltä, että ongelma on kuitenkin ne painavat raudat, koska kipu on lähinnä polvilumpioalueella, toki voi olla joku rustovaurio polvilumpion alla, mutta sille ei nyt juuri voi mitään. Lisäksi magneettia ei voi ottaa, jos raudat ovat polvessa, joten mahdollisia vaurioita itse nivelessä ei nyt voi mitenkään todentaa. Keskusteltiin tilanteesta pitkään. Tilannehan on ongelmallinen, koska polvi on tositosi kipeä ja muhun sattuu oikeastaan noin kaikki, mitä polvella teen. Toisaalta raudat pitäisi ottaa aikaisintaan pois 6 kk kohdalla ja mulla on ens viikolla mennyt 4kk. Toisaalta lumpio on luutunut hyvin ja jos en kaadu, kolauta polvea tai rasita sitä liikaa, niin rautojen poiston ei pitäisi haitata. Päädyttiin siis siihen, että raudat poistetaan. Nyt kärsin etätöissä kotona, odotan maksusitoumusta ja toivottavasti pääsen ensi viikolla operaatioon. Ortopedi lupasi järjestää asian, vaikka onkin päivätöistänsä lomalla, aika mahtavaa!

Sitten pitäisi enää ratkaista se, että uskallanko lähteä reissuun lomalla elokuun alussa, jos operaatio siis menee hyvin...

Helvetti irti polvessa

 Jotenkin olisin toivonut, että se hetki, kun polven metallit alkavat pistämään, ei olisi ollut vielä ja erityisesti, että tuo hetki ei olisi ollut keskellä pahinta lomakautta. Niinhän siinä nyt sitten kuitenkin kävi. Tähän asti polven liikkuvuus on parantunut kivasti, toki polvi on ollut tosi jähmeä aamuisin, mutta liikkuvuustreeni aina herättyä on aina johtanut ihan hyvään liikkuvuuteen ROM:n ollen ~150 astetta parhaimmillaan, kun terveessä jalassa se on vastaavasti mitattuna noin 160 astetta, eli lähellä normaalia on oltu. Turvotus on ollut kuitenkin edelleen pahaa ja kipu on lopettanut voimareenit ennen kuin lihas on saatu väsytettyä. Fyssarin tekemä turvotus- eli lymfateippaus myös on selvästi auttanut kipuun. Kunnes...

Turvotusteippaus

Jalkatuki töissä. Fyssari ohjeisti työpaikkaa, että tarvitsen jalkatuen, jonka päälle nostaa polvi ja sain tämän mahtavan väärinpäin käännetyn roskiksen. Tyyny piti tuoda itse... 

Perjantaina tunsin ensimmäisen kerran selvän piston polvessa kun tein jumppaa. Tämä meni kuitenkin ohi. Viikonloppuna polvi oli älykipeä ja ennen 'helpot' ja 'kivuttomat' liikkuvuustreenit olivat järkyttävän tuskallisia. Maanantai-iltana erästä treeniä tehdessä tuntui ekan kerran siltä, kun joku pistäisi puukolla polveen ja vääntäisi. Tänään aamulla en meinannut päästä sängystä ylös. Liikkuvuustreeneistä ei tullut mitään, kun en päässyt edes liikkeen alkuasentoon. Tuolille istuutuminen oli hirveää ja kävely sattui joka askeleella. Junaan mukaan otetun pyörän kuljetus työpaikalle (2,5km) muuttui ongelmaksi, jonka ratkaisin pyörittämällä vasemmalla (siis yhdellä) jalalla koko matkan. Itku silmässä odotin kello yhdeksää, jolloin ortopedian poliklinikalle sai soittaa ja otin ensimmäistä kertaa päivällä panacodin ja maksimiannoksen buranaa. Soitin osastolle ja minulle todettiin, että nyt on vain pärjättävä. Sain soittoajan puolentoista kuukauden päähän, koska koko Suomi on kiinni. Yksityisten ortopeditilanne ei näytä kovinkaan rohkaisevalta myöskään, kun en ihan kenelle tahansa polveani haluaisi antaa sörkittäväksi. Metalleja, jotka luultavasti nyt tämän jutun aiheuttavat, ei kuulemma saisi ottaa pois ennen kuin kuusi kuukautta on kulunut ja nyt on mennyt 3,5. Tabut ja jalan taivuttelun välttely onneksi tehoavat silloin kun ei pidä liikkua, mutta tilanne on nyt tosi vaikea, koska pakkohan polvea on liikuttaa ja kipu polvessa on tuon pistämisen aikana pahempi kun silloin kun vamma tapahtui. En tiedä, mitä pitäisi tehdä.

Loppukevennyksenä melko kivat rusketusrajat...

Uusi pyörä

Koska Kullervo siis nyysittiin, piti saada uusi käyttöpyörä, kun vihdoin pääsin ulkona edes vähän polkemaan. Kerrankin jokin onni oli puolellani ja löysin käytetyn (kyseessä siis 26-tuumaisilla renkailla oleva Cube LTD Race), Kultsua käytännössä vastaavan käytetyn pyörän ja kävin sen sitten sunnuntaina tarkastamassa, ostamassa ja noutamassa ja pienellä päivityksellä (polkimet, stemmin kääntö jne) Kullervo II oli syntynyt.  Vastaavasti käytetty luottosatula odottaa mua postissa, joten pyörä on kohta ihan täysin kunnossa, heijastimia ei onneksi juuri nyt vielä tarvitse.

Kullervo II matkalla kotiin.

Uusi pyörä naurattaa aina!

Pyörävaraston liepeillä tuunattuna (eli häkkivaraston vieressä, yleiset pyöräsuojat eivät ole mun mieleen...)

Kaksi kertaa olen ajanut uudella Kultsulla ~ puoli tuntia. Ja hyvältä pyörä tuntuu. Huoltoon se kyllä pitää viedä, koska en osaa keulaa oikein huoltaa, mutta näin alkuun pärjää hyvin. Maantiepyörällä en pystyisi ajamaan ulkona vielä, kun ei ole tarpeeksi pieniä vaihteita ja polvi ei kestä käytännössä ollenkaan sitä, että pitää painaa voimalla. Nyt tosin epäilyttää, kestääkö edes tuota puolta tuntia ajoa, polvi on ollut oikeasti varsin kipeä ja liikkuvuudessakin on tullut takapakkia. Polvi on siis edelleen pahasti turvonnut ja se on selvästi edelleen lämmin.

Tämä viikko voisi olla muuten ihan jopa ns. paluu reenailun makuun, koska jumppien  (1-1,5h päivässä...) lisäksi olen käynyt kerran jo salilla (no, kuntoutusjumppaa lähinnä sielläkin...), kerran pilateksessa ja kaksi kertaa pyöräilemässä. Ja salia on edessä vielä pari kertaa, joten tässähän tulee viikkosaldoksi ihan 6,5h!!!

Juhannuskokolla Lempäälässä. Kesäyön huumaa!

Joskus sitä toivoisi, että elämässä pääsisin siihen tilaan, jossa säästä valittaminen tuntuisi jotenkin tarkoituksenmukaiselta. Nykyään se ei sitä ole, koska vallitseva säätila - mikä se sitten onkaan -  on pienimpiä mun murheista.

PS. Vaikka murheet onkin isoja, niin jotenkin silti tämä juttu auttaa jaksamaan taistelua. Kuuteen vuoteen ei pystynyt kisaamaan, mutta nyt taas!

ROM, nastarenkaat ja juoksuaskeleet

Olen näemmä tarinoinut tänne viimeksi pari viikkoa sitten. Nyt voisi taas, loppuvan lomaviikon kunniaksi jotain kertoa. Eteenpäin on menty aika valtavasti, vaikka tällaisena päivänä, kun porukka starttailee Himoksella triathloniin, Forssassa puolimaraan, Paimiossa Venloihin ja Jukolaan sekä Kauhajoella tempoon, ei paljon naurata. Yritän aktiivisesti unohtaa sen, että mä en ehkä enää koskaan ole noissa geimeissä mukana (erityisen epätodennäköiseltä näyttää triathlon, vaikka jonkun toivonkipinän vielä kytiessä en olekaan myynyt märkäpukua).

Ensin mennään range of motioiniin, eli näin vammautuneiden kesken ROM:n. Se on parantunut huimasti. Viime viikolla superfyssarini yritti tappaa minut kipuun, aiheuttaen kuitenkin mobilisoinneillaan sen, että polvi taipui edellisen 110 asteen sijasta 125 astetta (siis pakotettuna, ei muuten). Tästä on reilussa viikossa päästy eteenpäin vielä 15 astetta, kun tänään mittasin suuren tuskan kanssa 140 astetta kulmaviivottimesta taipumaksi. Siis wow! Tällaista suorituskeskeistä ihmistä kyllä hymyilytti.

Näillä mä mittaan...

Vaikka polvi autettuna taipuukin jo aika kohtuullisen hyvin, ei se yksinään oikein sitä tee, mutta pyörän päälle pystyy sisällä jo istahtamaan. Ajelu on kuitenkin ollut varsin rajoittunutta, koska nyt kun polvi on alkanut sallimaan pikkaisen pyöräilyä, tulin luonnollisesti heti ensimmäisenä lomapäivänäni flunssaan ja se onkin jatkunut koko viikon. Huoh. Ennen flunssaa ehdin kuitenkin kerran ajamaan jopa 10minuuttia ja laitoin ihan pyöräilypöksyt tätä suoritusta varten jalkaan fiilistä tuomaan. Tänään sitten totesin, että voisin ehkä uskaltautua ajamaan ulkonakin, kun flunssa oli laimentunut pikkuköhäksi. Matkana olisi vajaa 1km kauppaan. Ulkona ajaminen on paljon jännempää kuin sisällä ja melkein jo hylkäsin ajatuksen, kun totesin, että Kultsussahan on pirskatti vielä nastarenkaat. Päätin kuitenkin tsempata ja vaihdoin kesärenkaat alle. Melko paljon muuten inhoan Kultsun renkaiden vaihtoa. Se on muuten ihan ok, mutta olen kuullut huhuja, että maasturia ei kannattaisi kääntää ylösalaisin keulassa olevien nesteiden (älkää kysykö enempää) vuoksi. Tämä johtaa siihen, että mielestäni takarenkaan irrotus ja takaisinlaitto on aivan älyttömän haastavaa, muutenhan olen renkaanvaihdossa melkoinen guru ja maasturin renkaat ovat erittäin helppo case. Polvi kesti oikein hyvin kauppaan ajelun, vaikka totesinkin, että putkelta ei kannata vielä ajaa ja myöskään rotvallien ylittäminen samalla tyylilllä kuin ennen ei kannata...

Pyöräilyvarustus

Muuten olen myös juossut kymmenen askelta (lääkäriltä on lupa), todeten, että ehkä vielä hetki odotellaan uutta kokeilua. Vesijuoksussa pystyin jo etenemään kierroksen ennenkuin sietämätön kipu alkoi ja hetkittäin pystyn jopa unohtamaan polven normiaskareita tehdessäni. Oikeaan suuntaan ollaan siis menossa.

Epäilyttävä kuva. Ihan kuin siinä olisi kuoppa!

Koska urheilu on melkoisen kortilla vielä hetken (vaikka kolme kerta päivässä tehtävä jumppa viekin aikaa ihan älyttömästi), niin nyt on ollut aikaa tehdä asioita, mitä en normaalisti ehtisi. Olen vihdoin suorittanut verkkokursseja, joita olen pitkään aikonut suorittaa ja olen ehtinyt osallistumaan kummilapsieni elämään täysin erilailla kuin jos urheilu veisi elämästäni 15-20h/viikko. Tämän ansiosta alle kaksivuotias kummityttöni osaakin sanoa jo varsin virheettömästi 'pingviini', viisivuotias kummipoikani tuntee haamupainin viralliset säännöt ja kaksivuotias kummityttö osaa kuntouttaa kipeän sormen ;) Olen myös tavannut uuden suosikkini, Maurixin.

Maurix, villasika

Huiput ja pohjat

Elämäni top kakkoseen (tuo olkapää taitaa kuitenkin ainakin vielä olla se top 1) kuuluvasta vammasta kuntoutuminen on melkoista vuoristorataa. Tällä viikolla on koettu nimittäin sekä huippuhetkiä, että niitä pahimpia aallonpohjia prosessissa.

Pahinta tällä viikolla on ollut ajoittainen täysin hirveä kipu, johon olen herännyt muutama aamuna. Torstai-aamuna tilanne äityi niin pahaksi, että jouduin ottamaan saikkupäivän, mikä on todella historiallista, yleensä raahaudun töihin siinäkin tilassa, kun kaikki järkevät ihmiset olisivat saikulla. Pahinta kivussa lienee se, että särkylääkkeet ja kylmä eivät auta siihen mitään - kyseessä lienee siis jonkinlainen hermosärky. Muutenkin kipujen kanssa on ollut välillä todella hankalaa, ja tilannetta ei helpota se, että polvesta on pinnasta tunto pois - ehkä ikuisiksi ajoiksi, mutta polven sisällä jossain tuntoaisti näyttää olevan ihan täysin voimissaan.

Huippukokemuksiakin siis kuitenkin on. Tällä viikolla niitä lienee ainakin kaksi. Ensimmäinen oli se, että niin toivottomalta kuin se hetki sitten vielä näyttikin, niin nyt jo jalalla voi muutaman kampikierroksen pyöräyttää. Pyöräilystä ei tosiaan puhuta, jalan on oltava melko lailla kantapää polkimella ja joka kierros kiristää ja sattuu ja tuntuu, mutta siitä se lähtee. Tällä viikolla, kymmenen kierrosta päivässä, ensi viikolla sitten kaksikymmentä.  Toinen iloinen juttu on, että tällä viikolla olen tehnyt ensimmäisen oikean "reenin", kävin testaamassa, voinko vesijuosta ja vesijuoksin kauheasta tuskasta (veden vastus on yllättävän kova) huolimatta 10 minuuttia. Tämän päälle vielä potkin viisi minuuttia (sekin sattui, vaikkei polvi edes siinä taivu), josta itse asiassa ihan uin 50m. Ei kuulosta paljolta, mutta tällä olkapäällä se on melko runsaasti. Nauratti oikein, kun perusuinnilla altaan päästä päähän pääsi 17 vedolla, kun paras suoritus koskaan on 15 vetoa, ei siis ihan täysin liene uintitaito kadonnut. Uidahan en oikeasti ehkä enää koskaan voi, mutta aina voi yrittää, ensi viikolla uin jo 75m.

PS. Kepit on heitetty kokonaan nurkkaan. Se on melkoinen huippujuttu myöskin!

Mustaa valkoisella

Välillä (= noin aina) kuntoutus turhauttaa aika lailla, kun tuntuu, että asiat ei etene. Voimaa ei tule lisää, polvi ei taivu enempää ja kiputaso pysyy samana. On siis aika muistuttaa ihan itseäänkin, että onhan tässä parin viime viikon aikana edistytty vaikka kuinka:

• pystyn käymään suihkussa seisaaltaan, eikä jakkaralla istuen
• pystyn pukemaan sukat ja housut seisaaltaan
• voin kävellä yhdellä kepillä
• pystyn viemään ihan itse roskat
• pärjään työpaikkaruokalassa ilman apua
• voin juoda teetä sohvalla, koska pystyn kantamaan teekupin keittiöstä myös olkkariin
• pystyn seisomaan yhdellä jalalla myös vammajalalla
• ohitin eilen ensimmäisen normaalisti, suht. normaalilla vauhdilla kävelevän ihmisen kepeillä
• polvi taipuu todistettavasti pienen lämmittelyn jälkeen yli 10 astetta enemmän kuin toissaviikolla
• kipulääkkeitä ei tarvita yöksi kuin äärimmäisissä poikkeustapauksissa
• ruoanlaitto yms. pitempään seisaallan olo ei väsytä polvea
• tänään menen ensimmäistä keraa salille - ainakin tekemään polvijumppaa ja haistelemaan tunnelmaa, vielä pari viikkoa sitten en olisi edes päässyt salille 
• olen jo istunut pyörän päällä

Kunto(utus)pyöräni, huomaa muodikkaat pyöräkengät

Motivaattoriksi itselle viritin Lucyn odottamaan olkkarin nurkkaan. Ei ehkä fiksuin mahdollinen kuntoutuspyörä, ja olishan mulla tossa Iisakin, joka ehkä olis hieman parempi, mutta... Traineri nyt vain sattuu olemaan tällä hetkellä 26-tuumaisen kiekon asetuksissa ja sen vaihtaminen 28-tuumaan on jo terveenäkin tuskallista, saati nyt, kun en pääse lähellekään kyykkyyn. Kuntoutan polveni siis tri-pyörällä, eihän siinä sitten mitään. Jostain pyörätyökalupakin (kyllä, mulla on pyöräjutuille oma :) pohjalta löytyi vielä flattipolkimetkin, lienee kuitenkin parasta aloittaa niillä. Nyt sitten istuskelen pyörän päällä päivittäin fiilistelemässä ja venytän polvea niin pitkälle kuin kampea saan käännettyä, onhan tääkin nyt jo jotain :)

Kuntoutus alussa

Reilu viikko sitten matkustin Kelan tukemasti taksilla Peijaksen sairaalaan pelonsekaisin tuntein: onko luutuminen alkanut hyvin ja ennen kaikkea, onko polvilumpio luutunut oikeaan asentoon. Lääkärin mukaan kaikki oli niinkuin pitikin ja pääsinkin eroon ortoosista.

Parempi kuin tasan 8 viikkoa sitten, jolloin matkustin juurikin ambulanssissa...

Fysioterapeutti ei sitten ollut kovinkaan tyytyväinen ollenkaan, koska a) en ollut rasvannut ja hieronut arpea ja b) polvi ei taipunut sitä toivottua 90 astetta ja c) koska en osannut kävellä kepeillä niin, että olisin laittanut painoa jalalle tarpeeksi. Sinänsähän hieman minua kismitti melko paljon ko. suhtautuminen, koska olin ensimmäistä kertaa fysioterapiassa (vaikka lääkärin ohjeissa olikin, että 3 viikon kohdalla ensimmäistä kertaa olisi pitänyt käydä, ei minulle tätä käyntiä kuitenkaan suvaittu antaa) eikä kukaan ollut ikinä maininnut mistään arpien hieronnasta tai antanut mitään muitakaan ohjeita. Reisilihas varsinkin oli myös niin kadonnut, että tuntui, että jalka petti heti alta. Jalan taivutuskin sattui aivan järjettömästi ja jalan ojennus suoraksi istuessa osoittautui täysin turhaksi yritykseksi (tämä oli siis ollut kielletty tähän asti). No, jumppaohjeita sitten annettiin ja eihän tässä ole muu auttanut kuin jumpata.

Jos polvi saatiin taipumaan fysioterapeutilla 85 asteeseen, niin nyt ollaan viikossa edetty ehkä reilu 5 astetta. Tuskastuttavan hidasta on siis meno. Polven taivuttelu sattuu edellen ihan järjettömän paljon ja ennen jumppaa onkin pakko ottaa särkylääke. Mulla on edelleen melko hyvä kipukynnys, mutta tää taipumiskulman suurennusprojekti on tuonut kyllä tuskan kyyneleet silmään aika monta kertaa. Ja vielä tuokin. Mun suuri tavoite on, että kesäkuun alkuun mennessä pääsisin ajamaan ekan kerran trainerilla (siis pienimmällä vaihteella ja pienimmällä vastuksella). Tämä olisi jo sallittua, jos polvi vaan taipuisi, mutta kun ei siis taivu. Taipumaa tarvittaisiin vielä tuollainen 15 astetta lisää pyörällä ajamiseen. Sitten kuntoutuminen varmaan helpottuukin aika lailla.

Kepeillä joudun kävelemään vielä tovin, mutta maanantaina olisi tarkoitus heittää sisätiloissa toinen keppi menemään ja viikon lopulla sitten ulkonakin. Ja reilun viikon päästä aletaankin kulkemaan sisällä ilman sitä yhtäkin keppiä. Teoriassa tän voisi tehdä vähän aiemminkin, mutta puhuttiin fysioterapeutin kanssa, että näin kannattaisi kuitenkin edetä, jotta ontumisvaihe jäisi pois - siitä kun voi olla aika paljon haittaa. Tällä hetkellä vielä huomaa, että jalka on ihan vempula, jos esim. yrittää seistä yhdellä jalalla ilman tukea (se on siis ihan sallittua, kun polvi on suora) - ei vaan riitä voima. En olisi ikinä uskonut, että mun lihakset voi vaan kadota noin totaalisesti!

Kaihoisasti olen katsellut ulkona lenkkeileviä ja pyöräileviä ihmisiä ja vielä kaihoisammin olen lueskellut kisasuunnitelmia ja -raportteja muiden blogeista. Jotenkin sitä toivois, että nää vastoinkäymiset alkaisivat loppumaan ja polvi kuntoutuisi kivasti ja olkapääkin kokisi jonkin ihmeparantumisen... Olen toki tehnyt olkapäätä silmälläpitäen kaiken, mitä olen voinut tässä polvea parannellessa, mutta tuo kaikki ei mitenkään kovin paljoa ole ikävä kyllä ollut. No, ehkä mä syksyllä jo juoksen, viime kerrasta alkaakin olla kohta aikaa kohta jo kymmenen kuukautta...