torstaina, toukokuuta 21, 2015

Mustaa valkoisella

Välillä (= noin aina) kuntoutus turhauttaa aika lailla, kun tuntuu, että asiat ei etene. Voimaa ei tule lisää, polvi ei taivu enempää ja kiputaso pysyy samana. On siis aika muistuttaa ihan itseäänkin, että onhan tässä parin viime viikon aikana edistytty vaikka kuinka:

  • pystyn käymään suihkussa seisaaltaan, eikä jakkaralla istuen
  • pystyn pukemaan sukat ja housut seisaaltaan
  • voin kävellä yhdellä kepillä
  • pystyn viemään ihan itse roskat
  • pärjään työpaikkaruokalassa ilman apua
  • voin juoda teetä sohvalla, koska pystyn kantamaan teekupin keittiöstä myös olkkariin
  • pystyn seisomaan yhdellä jalalla myös vammajalalla
  • ohitin eilen ensimmäisen normaalisti, suht. normaalilla vauhdilla kävelevän ihmisen kepeillä
  • polvi taipuu todistettavasti pienen lämmittelyn jälkeen yli 10 astetta enemmän kuin toissaviikolla
  • kipulääkkeitä ei tarvita yöksi kuin äärimmäisissä poikkeustapauksissa
  • ruoanlaitto yms. pitempään seisaallan olo ei väsytä polvea
  • tänään menen ensimmäistä keraa salille - ainakin tekemään polvijumppaa ja haistelemaan tunnelmaa, vielä pari viikkoa sitten en olisi edes päässyt salille 
  • olen jo istunut pyörän päällä
Kunto(utus)pyöräni, huomaa muodikkaat pyöräkengät

Motivaattoriksi itselle viritin Lucyn odottamaan olkkarin nurkkaan. Ei ehkä fiksuin mahdollinen kuntoutuspyörä, ja olishan mulla tossa Iisakin, joka ehkä olis hieman parempi, mutta... Traineri nyt vain sattuu olemaan tällä hetkellä 26-tuumaisen kiekon asetuksissa ja sen vaihtaminen 28-tuumaan on jo terveenäkin tuskallista, saati nyt, kun en pääse lähellekään kyykkyyn. Kuntoutan polveni siis tri-pyörällä, eihän siinä sitten mitään. Jostain pyörätyökalupakin (kyllä, mulla on pyöräjutuille oma :) pohjalta löytyi vielä flattipolkimetkin, lienee kuitenkin parasta aloittaa niillä. Nyt sitten istuskelen pyörän päällä päivittäin fiilistelemässä ja venytän polvea niin pitkälle kuin kampea saan käännettyä, onhan tääkin nyt jo jotain :)

Ei kommentteja: