Kuis kulkee?

Koska mun pitäisi lähteä kohta Pirkanmaalle joulunviettoon (1,5h) ja koska en ole vielä pakannut, on nyt oikein hyvää aikaa kirjoittaa blogia, jonka olen näemmä laiminlyönyt täysin :o Ei ole ollut kauheasti kerrottavaa blogin aiheesta taaskaan.

Niin, mutta sitten lokakuun on hyvänä juttuna ollut se, että tulehtuneet jänteet näyttävät parantuneen melkoisen hyvin. Oon taas ilmoittautunut balettitunneille, jotka alkaa tammikuun lopulla ja pari kertaa oon lenkillä juossutkin minuutin pätkiä. Pyörälläkin olen vähän ajanut. Viimeisinä viikkoina olen tosin vain lähinnä maannut, koska flunssa iski sitten minuunkin. Pikkuhiljaa kuitenkin oon tervehtynyt ja eilen aattoiltana kävin tossa Malminkartanon täyttömäellä katselemassa Helsingin valoja - asunhan ihan mäen naapurissa. Kotiinpäin tullessa käväisi mielessä, että ehkä tällä mun elämäntyylillä saattaa olla jotain tekemistä näiden 'pienten' vammautumisten kanssa, eilenkin toki nimittäin kipusin sinne mäelle jostain keskeltä pusikkoa, jyrkimmästä kohdasta (siis ei niitä portaita) pilkkopimeässä ja kotiin tullessa oikaisin yhden aidan yli. Ja huom, mun polvi ei todellakaan ole missään kiipeilykunnossa :D

Toivon mukaan tässä joulun aikaan viimeisetkin flunssanrippeet katoavat ja pääsen välipäivinä taas salilla jatkamaan kuntoutusta ja tekemään niitä lyhyitä juoksu- ja pyöräilypyrähdyksiä. Loppuun vielä kuvakavalkadia syksyltä.

Kinesioteippi on niin nähty, tässä dynaaminen teippaus. 

Tässä vielä dynaaminen teippi lähikuvasta, on siis tuollaista kuvioitua.

Kyllä se kinesioteippikin vielä toimii, tämä spagettiteippaus on mielestäni paras juoksijan polveen.

Syksyn aikana oon ehtinyt harrastamaan mun lempijuttuja ja osallistunut ruokakursseille, tässä zakuskapöytää..

... ja thaikkuruokaa.

Jos on joulumieli hukassa (tai muutenkin), suosittelen vapaaehtoistöitä. Ainakin itselle tuli messukeskuksessa paras joulufiilis miesmuistiin.

Jouluaatonaaton säässä ei ollut valittamista edes toimiston ikkunasta katseltuna. 

Jouluaattoilta.

Onneks sentään lahjat on pakattu (työnantaja myös sponssasi parit lahjapussit, mikä helpotti elämää kummasti), koska mun pitäisi lähteä ihan pian ja istun yöpaidassa sohvalla asettelemassa näitä kuvia, mikä muuten on osoittautunut täysin mahdottomaksi, koska blogger ei vaan ole mitenkään käytettävä.

Kisaviikon antia

Toissapäivänä tein siis järkyttävimmän urheilusuoritukseni tähän asti (ja toivottavasti vastedeskin). Muutenhan sairastin alkuviikon, joten tuo jäi miltei ainoaksi suoritukseksi viikolla. Fyssariprojekti 'Kipa urheilukuntoon'- aloitettiin harjoittelemalla rentoutta ja sitä jatkan itsekseni kohta tämänkin kirjoittamisen jälkeen.

Henkinen järkytys lauantaista alkaa pikkuhiljaa laantumaan, mutta fyysisesti oikean jalan leikattu tibialis anteriorin jänne saattoi saada vähän damagea (tämä liittyy siihen lace biteenkin, joka ei varsinaisesti ole ainakaan parantunut) ja on nyt ihan järkyttävän kipeä. Muuten olo ei ole mitenkään uupunut, en pystynyt vetämään itseäni millään tavalla piippuun kun yritin vain pysyä jotenkin pystyssä. Tämä viikko menee varmastikin aika kevyellä kehonhuoltomentaliteetilla, salille tosin aion palata vihdoin hetken tauon jälkeen.

Muuten lauantain jälkipuintina voin sanoa, että palautteeni on huomioitu ja sain vihdoin aikani oikein (muutama sekunti on mielestäni liikaa, mutta ei tuossa 'huippuajassa' tunnu missään). Loppusijoitus oli siis naisista neljäs, mutta edellä olivat juurikin ne nimet, joiden oikeastaan tiesin jo ennen lähtöä siellä olevan, tällä kunnolla ei hyviä luistelijoita voiteta. Maaliin luisteli/raahautui 22 henkilöä yhteensä ja 19 keskeytti ja moni ei edes lähtenyt matkaan. Toivottavasti ensi vuonna olisi edes vähän parempi keli; olen kuitenkin luistellut ennen 12km pidemmän matkan  käytännössä 2,5h nopeampaan aikaan, ja tuota aikaeroa ei nyt ihan pelkästään kunto selitä. Rikkoutuneesta luistimesta olen myös ollut yhteydessä valmistajaan ja katsotaan nyt mikä on lopputulos. Toivottavasti hyvä, olivat sen verran kalliit luistimet.

Viikon saldoksi siis tuli:

Luistelu 6h50min
Baletti 1h15min

Yht 8h 5min + kuntoutukset ja venyt 1,5h

Johan myrkyn lykkäs

Argh! Flunssa tekee tuloaan. Kurkku on kipeä kuin mikä. Yleensä flunssa kestää mulla kaksi viikkoa ja kuuden päivän päästä pitäis luistella sata kilsaa. Ei hyvältä näytä. Täytyy toivoa ihmeparantumista, sillä puolikuntoisena tuohon koitokseen ei voi kyllä lähteä. Hengitystietulehdus, vajaa viisi tuntia raastamista kylmässä ilmassa ja astma eivät vain sovi yhteen. Harmittaa niin pirusti, mutta minkäs teet, jos jää väliin. Koko viikon olen ollut ihan paniikissa, kun töissä vierellä köhitään ja nyt sitten kävi näin. Kiukuttaa kyllä, kun porukka ei pese käsiään työpaikalla, se ei paljon lohduta, että itse käy ennen ruokailua pesemässä kädet, kun samoja tarjoiluottimia on pidellyt kymmenet pesemättömät kädet. Pestäänhän kädet päiväkodissakin ennen ruokailua, miksi ihmeessä aikuiset eivät osaa??? Pesethän sinä kätesi ennen ruokailua?

No, viikko jäi torsoksi muutenkin, luistelu olisi onnistunut tänään (ja kelikin olisi ollut ihan mahtava, mutta kurkkukipuisena jo kauppareissu oli liian rankka), mutta viikolla se oli tosi haasteellista. Keskiviikkoaamuna jää oli tosi epätasainen ja puoli kuudelta (ennätys), kun ei valot ollut vielä sytytetty, en uskaltanut kaatumisen pelossa muuta kuin tosi hitaasti liu'utella. Eilen ennen kuin kurkku alkoi kipeytymään kävin kompuroimassa 1,5h Eläintarhan kentällä. Luistella ei oikein kunnolla voinut, sillä viikon plussakelit olivat pehmittäneet jään sellaiseksi, että käytännössä joka toisen potkun alta jää petti. Katsotaan nyt miten tauti etenee, tämän viikon saldoksi jäi:

2,5h luistelu
1,5h jooga
1h 15min baletti
1h sali

6h15min + jumppaa ja venyjä 1h.

Tuntuu, etten tehnyt viikolla mitään, vaikka luulen tehneeni enemmän kuin keskiverto tallaaja. Suhteellisuudentaju on kadonnut aikapäiviä sitten.

Projektissa keho kuntoon otettiin ensimmäisen askel uuteen suuntaan kun fyssarin kanssa tehtiin suunnitelma. Mun aivot pitäisi nyt saada oppimaan uudenlainen, rento tapa liikkua. Sellainen, missä yläkropallakin olisi jotain virkaa. Ehkä sen myötä olkapääongelmat vähän helpottaisi.

Pitkästä aikaa ja melko hyvä menu

Bloggaaminen on vähän jäänyt. Syitä tähän on parikin, ensinnäkin, ei ole paljon kerrottavaa tässä REENIblogissani (olen harkinnut kyllä nimen muuttamista kuntoutusblogiksi) ja toisekseen, töiden jälkeen harvemmin enää kotona konetta avaan. Kyllähän mä joskus töissäkin pidän taukoa ja kirjoittelen, mutta nyt olen olkapään vuoksi pyrkinyt olemaan mahdollisimman vähän ylimääräistä koneella, koska koneella roikkuminen tietysti jumittaa yläkroppaa, mikä ei ole kovinkaan hyvä juttu olkapäälle. No mitä mä täällä sitten nyt teen?!! Eilen töissä alkoi aivastuttaa ja illalla kuumemittari näytti pientä lämpöä, ja vaikka tänään olo onkin paljon parempi, on syytä ottaa rennosti, että paranisin mahdollisimman hyvin.Siksi en viitsi tänään influenssarokotustakaan hakea, vaikka se kuuluikin suunnitelmiini.

Siniset kinesioteipit jaloissa ja hame on aivan loistava yhdistelmä!

Mites muuten menee?

Olkapää siis taipuu nykyään paremmin kuin ennen leikkausta. Se on todella mahtavaa. Ikävä kyllä olkapää on myös paljon kipeä. Se ei ole mahtavaa. Erityisesti aamuisin siihen sattuu melko pahasti. Töistä (=tietokoneen näpyttämisestä) se ei tule kipeäksi, mutta kaikenlainen pilkkominen yms. toistuva tekeminen on liian rankkaa. Kuminauhajumppa ja venyttely ovat siinä välissä, olkapää saattaa hetken (alle 0,5h) tuntua rasittuneilta, mutta selvästi kipeäksi ne eivät tule. Se on hienoa!

Jalat. Ne eivät enää kiristä kovin paljoa. Arven kohdalta jonkin verran, mutta sitä työstetään jokailtaisella hieronnalla. Toki myös sääriä venytetään ja nykyään saan venytykset tuntumaankin sielä missä pitää, ennen, vaikka kuinka venytti, niin mitään ei tuntunut missään. Ikävä kyllä näyttää myös siltä, että vanhat oireet ovat palanneet. Leikkaus ei siis luultavasti auttanut. Tämä oli se juttu, mitä pelkäsin, mutta minkäs teet. En tiedä siis, mitä nyt tehdä, kun oikeastaan kaikki keinot ja arvaukset on käytetty. Olen käynyt seitsemällä eri lääkärillä, seitsemällä fyssarilla (joista yksi myös osteopaatti), parilla hierojalla ja "muutamissa" tutkimuksissa ja kukaan ei tiedä, mikä on vikana. Jokainen fyssari on toki löytänyt jotain uutta vikaa, mutta vaikka näitä kaikkia on jumpattu pois, niin apua ei ole ollut. Esimerkiksi tibialis anterior-lihakseni ei ole enää yliaktiivinen, lantionhallinta yhden jalan kyykyssä on precis ja opettelin muuten kävelemäänkin uudestaan, eli en enää ylipronatoi samalla tavalla (niin ja vanhasta varpaanmurtumavammasta johtuen mulla on kiva pikku uusi ongelma isovarpaan tyvinivelen kipeytymisen kanssa, tässä taas nähtiin kuinka hyvin fyssarit ottavat ne henk. koht. ominaisuudet huomioon, tästäkin sanoin kaikille, mutta ketään ei kiinnostanut). No, ensi viikolla on lääkäri, ja siellä pitää keskustella siitä, miten tämän kanssa jatkaa, välitänkö kivusta vai en? Onhan mulla vielä kipuklinikalle paperit vetämässä, mutta sinne pääsen sitten joskus loppukevästä, on meinaan vähän jonoa. Kipuklinikalla ei tosin enää kivun syytä etsitä, mutta jos kipu onkin ns. opittu kipu, eli aivoissa on jokin bitti vinossa, niin sieltä voisi tuollaiseen avun saada.

No, kun kerran on (edelleen) vähän hankaluuksia, niin oonko mä voinut mitään tehdä. Kyllä. Olen yrittänyt siis liikkua mahdollisuuksien mukaan. Vähän kerrallaan, mutta kuitenkin. Kävelen jonkin verran, nykyään jo pari kertaa viikossa 1h on mahdollinen. Silloin tällöin rullailen trainerilla, mutta koska en voi kauheasti nojata olkapään vuoksi käteen, niin pitää mennä kyllä ihan pienimmällä vastuksella. Parinkymmenen minuutin setissä muutaman minuutin myös yritän totutella olkapäätä painoon ja viime kerta valoi uskoa siihen, että ehkäpä olkapää vielä kestää pyöräilyä. Maanantaina kävin ekaa kertaa kuukauteen salilla ja kunhan tervehdyn niin sinne taas. Uimahallissakin olen viihtynyt kerran viikossa. Ensin vartti vesijuoksua, sitten 500m potkuja. Olen asettanut itselleni potkujen suhteen tavoitteita, sillä jos en pääse uimaan, jatkanen potkujen tekemistä, olen tainnut jäädä koukkuun... Kolmen sekunnin päässä väijyy 50m potkut minuuttiin raja. Jos osaisin kääntyä järkevästi laudan kanssa päädyssä, olen varma, että tämä olisi jo nyt saavutettavissa, mutta nyt käännös vie sen 5s, mikä on ihan liikaa. No, kunhan tämä saavutus on tavoitettu, on vuorossa myös 100m 2,5min (piru vie, tosta jo 15s on pelkkää käännöstä), sitten 2min15s ja ehkä jossain tulevaisuudessa haamurajana 2min. Tavoitteita on hyvä olla! No siis kaikenkaikkiaan, nyt olisi tarkoitus ihan vaan liikkua hyvin  pienissä annoksissa säännöllisesti ja rakentaa peruskuntoa uudestaan. Kahdeksan kuukauden tauko on aika tehokkaasti meinaan kadottanut kaikki kunnon rippeetkin.

Loppuun haluan vielä julkaista erään todella hyvän menun, joka tuossa viikko sitten tehtiin. Vieraat viihtyivät (tai esittivät viihtyvänsä) ja oli hauskaa! Eikä ruokalajitkaan olleet kovin vaikeita. Mun piti ottaa näistä kuvia, mutta unohdin. No, mun kuvat ei ole koskaan onnistuneita, joten ei kai sillä niin väliä oo.

• Alkuun itsetehtyä näkkäriä (pyydä resepti kälyltäsi)
• Seuraavaksi alkuun vihersalaatti aasialaisella vinegretilla (vinegretti on aivan hullun hyvää, kannattaa tehdä etukäteen, jos tykkää vahvasta kamasta, jos taas miedommasta, niin sitten juuri ennen syömistä)
• Seuraavaksi alkuun samettinen artisokkakeitto (jos salaatti oli hullun hyvää, niin tämä on hullumman hyvää)
• Väliin voi tarjoilla aina granaattiomenamojitoja :)
• Pääruokana riistapullia, katajanmarjakastike ja uunijuureksia (jos joku haluaa katajanmarjakastikkeen ohjeen, voin sen tänne kirjoitella, olen tehnyt sitä nyt neljä kertaa ja joka kerta on ollut hyvää) 
• Jälkiruokana siiderihyytelöityä omenaa ja jaffasiirappia (1dl siideriä  + liivatelehti, kaada pilkotun omenanpuolikkaan päälle, jaffasiirappi syntyy, kun vain keität jaffaa kokoon..., tämä ruokalaji oli menun ehkä heikoin lenkki)
• Ja lopuksi kanelisemifreddo + granaattiomenakastike (voiko vielä hehkuttaa...?)

Ai niin, hommasin Suunto Ambit S2:n (-20% Prismassa ja hintaa jäi 280e, mikä oli jo edukas. Mun piti investoida vasta veronpalautuksilla, mutta kun tuo -20% oli vain yhden vkl:n voimassa, niin oli pakko säästää 70e. Lisäksi perustelin hankintaa sillä, että olen nyt jaksanut jumpata itseäni vuoden, joten ehkä voin ostaa jotain kivaa itselleni, kun olkapääkin taipuu jo enemmän). Mä myin mun Garmin 910:n koska se oli mun mielestä tosi huono ja olen tykännyt kyllä Suunnosta paljon enemmän. Vaikken mä sitä nyt tietty ole kauheasti muuten käyttänyt kuin kävelylenkeillä, mutta silti. En ole vieläkään tajunnut, että mikä siinä Garminissa oikeasti on niin mahtavaa, koska mä löysin monen monta ongelmaa, joita on toki myös Suunnossa. No, ehkä kun pääsen Suuntoa testailemaan kunnolla, niin voin kertoa siitä enemmän. Olen kuitenkin nörttiydessäni ehtinyt jo ohjelmoimaan yhden appsin sinne. Ihan vaan testimielessä.

Teetä ja sympatiaa

Jos joku ei vielä arvannut, niin fiilikset viime postauksessa olivat synkkääkin synkemmät. Päälle painava flunssa ei varsinaisesti kauheasti myöskään nostanut tunnelmaa. Jos olisin tiennyt, mitä on tulossa, olisin ollut varmaan aivan rikki. Olin sitten nimittäin aivan tosi kipeä perjantain (ja lauantainkin). Perjantaina kuumetta oli parhaimmillaan 38,8, ja olin niin raato, etten jaksanut mennä edes lämmittämään itselleni mikrossa ruokaa. Syömättömyys ei varsinaisesti auttanut asiaa, ja olin vielä enemmän raato. Lauantaina meno vähän parani, enää 38 astetta ja eilen oli enää vähän lämpöä (tosin mulla on niin kamalat muistot tästä "vähän lämpöä" jutusta, että se ei kyllä oikeasti ole "enää"). No, tänään olen koodannut etänä, jotten tartuttaisi flunssan rippeilläni muita työpaikalla (onneksi on hienot online-kokoukset keksitty, mutta eihän nekään oikein toimineet, joten vähän hataraksi jäi), ja vaikka en olekaan pistänyt nokkaani ulos moneen päivään, on olo nyt jo vähän pirteämpi, kun on päässyt edes aivoja rasittamaan. Ehkä tää tästä.  Tosin  soitto vakuutusyhtiöön nosti raivon pintaan. Joku ei joko osaa lähettää tai vastaanottaa faksia, se alkaa olemaan aika selvää, sen verran oli säätöä jo magneettikuvien kanssa ja niinpä vain säädön määrä ei näytä ainakaan vähenevän nyt, nimittäin maksusitoumuspyyntöä ei kuulemma löydy!! No, enpä ole tässä odotellutkaan taas turhaan kuin puolitoista viikkoa ja sitten alan pyytämään, että voisiko sen pyynnön faksata uudestaan jne.jne. Kaiken turhan säädön  vuoksi tässä on mennyt jo vajaa kuukausi vain odotellessa kun MRI:n maksusitoumustakin odotin melkoisen kauan kaiken säädön ja huonon palvelun vuoksi. Ja tähän kuukauteen ei tietysti kuulu se aika, mikä kesti, että kukaan lääkäri suostui edes niitä kuvia nyt otattamaan, kun se olkapää on vaan vähän ylirasittunut. No, nyt TIEDÄN, että pyyntö on sisässä ja sielä on myös pyyntö soittaa mulle heti kun asia selviää. Toivottavasti selviää huomenna, ei jaksaisi säätää tätä nyt ihan oikeasti enää lisää. .

Vaikka ihan jo fyysinen olon parantuminenkin on piristänyt, niin mieltä on parantanut vielä todella paljon enemmän suuri kunnianosoitus, eli pääsen yhden pienenpienen tytön kummiksi. Eilisiltainen soitto teki musta niin iloisen, ettei ole tosikaan. Mullahan on jo yksi kummi(tus) lapsi, täällä blogissakin joskus mainittu maailman paras "Tuleva olympiavoittaja" ja nyt saan toisenkin valmennettavan (no oikeasti kyllä aion keskittyä enemmän lapsien kanssa kirjojen lukemiseen, autoilla leikkimiseen ja prinsessaksi pukeutumiseen mutta jos ne haluavat lähteä kanssani pituushyppäämään urheilukentälle, niin enpä estele ;). Aivan mahtavaa! Kummilapset on ihan parhaita. Mulla on niin parhaita ystäviä, että ihan oikeasti ei ole tosikaan. Ainahan ne mut pelastaa, tavalla tai toisella tai vaikka kummilapsella :)

Sitäpaitsi, tänään posti kantoi kotiin Tulevan Olympiavoittajan tee- ja sympatiapostin, joka alla kuvattuna. Mun olkapää paranee jo nyt ihan silmissä etukäteen näillä dropeilla.

Tänään join Tsempit, huomenna ehkä asioin taas vakuutusyhtiön kanssa jolloin "Kyllä minä tiedän"- asennetta tarvitaan ja keskiviikkona sitten kai vain olen ihana :)

Voittoon Amerikan mantereella - Run with the Jets 10K

Ostin tuollaisen vyön, kun 20 dollarilla sai. Tähän sain tungettua juoksun ajaksi puhelimen, kameran, rahat ja kortit, eli kaiken tarpeellisen. Ja siis numerolapun kiinniilman hakaneuloja.

 Tähän on hyvä lopettaa kilpailu-ura täällä Amerikassa, eli voittoon :) Olen siis löymätön täälläpäin, eli voitin koko juoksukisan.

Valmistautuminen oli taas huippua. Edellisenä päivänä ensinnäkin lennettiin, syötiin huonosti, kävelin kilometrejä kaupungilla niin, että kun menin nukkumaan, mun jalkoja särki, söin iltapalaksi beef jerkyä ja kokista, menin nälkäisenä nukkumaan ja mitä näitä on.

Mulla ei siis ollut muita vaihtoehtoja kuin mennä paikalle taksilla, paikalle oli yli 10km, joten olisi tullut vähän liian pitkä matka alkuverraksi ja julkinen liikenne täälä on vähän heikkoa erityisesti sunnuntaiaamna, olisin päässyt paikalle vasta ysiks, kun kisa alkoi kasilta. No, hotellissa arvioitiin vähän väärin ja olin sitten paikalla jo 6.45, eli 1h15min ennen starttia. Muuten ihan kiva, mutta lämpötila oli jotain +5 ja kun oltiin meren vieressä, oli vähän kylmä... No, mulla oli hyvää aikaa käydä etsimässä paikka, mihin piilottaa vaatteeni kisan ajaksi, tavarasäilytystähän tuola ei ollut. Löysinkin talven ajaksi käytöstä poistetut suihkut, mitkä olivat juurikin oikea paikka :) Sitten jossain vaiheessa menin verraamaan. Aurinkokin oli noussut ja auringossa oli kohtuullisen lämmin, varjossa edelleen ihan jäistä ja hengitys höyrysi. Sain silti ihan hyvin verrattua itseni lämpimäksi. Aurinko paistoi onneksi lämpimämmin ja lämpimämmin, joten totesin, että shortseilla ja t-paidalla voi ihan hyvin juosta, hanskat jätin käteen, koska ne lämmittää kivasti ranteita.

Valmiina baanalle jalat kananlihalla.

Vaatteiden piilopaikka.

Kisa-alue, tässä vaiheessa aurinko jo lämmittää.

Puolimaratonin lähtö.

Täällä päin nuo alkamisajat eivät vissiin ole ihan justiinsa, koska puolimaraton alkoikin vasta kymmenen yli, vaikka piti alkaa jo tasalta, kymppi sitten kymmenen minuuttia sen jälkeen. Olinkin siis melko jäässä ja yritin pitää itseni lämpimänä. Tungin itseni johonkin viidenteen riviin, etten joutuisi ohittelemaan muita. Katselin kyllä, että suurimmalla osalla oli melko epäammattimaista tuo meno, mutta luotin, että mukana on kyllä paljon kuitenkin hyviä juoksijoita. Väärässäpä olin. Kun startti vihdoin pamahti alle 10 juoksijaa (miestä) lähti lujempaa kuin minä (mukana oli kuitenkin satoja juoksijoita...). Vähän ihmettelin meininkiä. Mukaan lähti kuitenkin kaksi naista, joiden kanssa juostiin eka kilsa aikaan 4.02, eli ihan hyvää kyytiä. Toinen nainen jäi melko pian, mutta jäin sitten roikkumaan toisen peesiin. Kilsoja naputeltiin siihen 4.05 tuntumaan ja meno oli aika helppoa, ihmeen helppoa. Reitti oli kyllä tosi helppo, ei kauheesti mäkeä, tosin meni meren rannassa, joten vähän tuuli, mutta ei mitenkään häiritsevästi. Neloskilsa alkoi vähän heikosti. Mun kalliit ja muka yberhyvät shockabsorberit päättivät, että on aika hieman hajota ja yksi solki aukesi. Tämä pisti hieman pasmat sekaisin, kun olkaimen alaosa heilui selässä, mutta muuten onneksi pysyivät ihan hyvin päällä :) Vitoskilsan jälkeen se mun peesaama nainen alkoi hidastelemaan ja päätin jatkaa itsekseni, edessä juoksi yksi mies, jonka peesissä roikun vaihtelevasti, se kun juoksi melko nykivästi. Parilla vikalla kilsalla oli vähän vaikeaa, kun 5 kilsan juoksijoista hitaimmat täyttivät kapeat tiet. Niitä joutui sitten käyttämään pujottelukeppinä. Vihdoin oli yhdeksän kilsaa takana, paha olo infernaalinen juuri oikeassa kohdassa, eli viimeisen kilsan pystyy aina sinnittelemään. Maali tuli tosin sitten liian aikaisin, reitti oli vain 9.45 kilsaa, mutta niinpä vain ylitin maaliviivan ensimmäisenä naisena kympin menijöistä ajassa 38.31. Harmitti kyllä, että reitti oli vajaa, koska olisi tullut tosi hyvä alle 41 minsan aika reippaasti, kun viimeisen kilsan osankin sain painettua vielä 3.59 vauhtia. No, olen kuitenkin tosi tyytyväinen kisaan, kerankin tuli tasapainoinen suoritus kuitenkin niin, että lopussa pystyi vielä vään kiristämään. Niin, että semmoinen kisa tällä kertaa, jatkoinkin sitten kohti San Franciscoa ja sen kuuluisia mäkiä, eli loppuverraksi melko paljon nähtävyyksien katselua :)

Osallistujamitali on vähän erilainen kuin Suomessa.

Kisa oli hieman heikkotasoinen, koska olin seitsemäs koko porukasta (kympillä n. 230 osallistujaa) ja nopein naisista. Täällä oli sarjat ikäryhmittäin kymmenen vuoden välein. Hienosti muuten lukee tuo Vantaa tuolla...

Palkinnoksi nopeimpana naisena sain 1,6kg palautumisjuomajauhetta, jota sitten raahasin ympäri San Franciscon nähtävyyksiä. Ikäsarjan voitosta tuli aiva mahtavan upea pipo (no, ainakin se on lämmin) ja...

...kuukauden boot camp tunnit! Mahtavaa!

Toipumista

Flunssasta toipuminen ei ole ollut kauhean nopsaa, varsinkin kun päässä on tuntunut erinäisistä syistä lähinnä siltä, että joku ameeba syö mun aivoja. Ko. olo vielä korostui, kun kävin esim. salilla maanantaina heiluttelemassa sormia, joten ei kauheasti ole houkuttanut treenaamaan, kun liikkuessa tuntuu, että pää räjähtää vielä enemmän kuin liikkumatta ollessa. Toivottavasti olo helpottaisi pikkuhiljaa. Pientä köhää on ollut myös edelleen havaittavissa, kun olen hiljalleen poljeskellut töihin, mutta muuten ei mitään ongelmaa enää sen suhteen. Eilen sitten päätin mennä kokeilemaan uimista. Juu, oli hienoa tehdä volttaria ja muutenkin uida, kun päässä vain pyöri. Ihan kuin olisi ollut jossain pilvessä. Lisäksi mulla oli ollut uinnissa taukoa taas se 10 päivää ja sehän on liikaa mun kyynärpäille, eli reeni jäi kyllä kesken, kun alkoi sattumaan taas kyynärpäiden seuduille. Ei saisi tulla tuollaisia taukoja mulle kyllä, kun ei muuten kädet kestä. Nyt pitää taas koittaa saada kädet kuntoon ja uintimoodi päälle. Sehän oli jo päällä, kunnes tuli flunssa. Blah. No, nyt ei ainakaan tuu uintitaukoa noin pitkään, koska seuraavaksi uidaan huomenna, kun uintikisakausi starttaa Keravalla vinstan vaparilla. On mahdollista, etten ole edes viimeinen masters-startissa koska kaikki ikäluokat on yhdistetty, eli mukana on myös 60-luvulla syntyneitä... Hyvää tulosta ajallisesti en odota, koska tää reenaus meni täysin reisille, mutta tuola on hyvä käydä rypistämässä yksi lähtö ennen Turun kisoja. Niihinhän onkin sitten aikaa treenata ihan viikko ennen kuin pitäisi alkaa taas keventelemään. Eipä taida tulla mulle ennätyksiä kyllä noissa geimeissä, mutta en anna sen nyt haitata.

Eilen muuten altaassa oli taas ihan uskomaton meininki. Uin useimmiten matalan pään lyhyillä radoilla, koska ne on ainoot, joissa voi hyvällä tuurilla päästä reenaan kunnolla (siis kun kilpauimareille on varattu puoli hallia, on vapaata tilaa yleensä tuolta kolme lyhyttä rataa, kaksi pitkää ja sitten sellainen ihmeellinen kahden radan yhdistetty alue. Nopeat kuntouimarit rata ei ole esim. yleisessä käytössä). No, sielä radalla oli tuohon aikaan aluksi vain minä ja joku mummo ja se mummo päätti uida edestakaisin samaa laitaa. Mullehan tuo nyt on ihan sama, joten mukauduin ja uin vaan sitä toista laitaa. Sitten tulikin radalle kolmas henkilö. Mummo jatkaa toisen laidan itselleen omimista (se muuten ei edes uinut vaan kellui selällään tuollaista 5min/100m vauhtia). Sanoin sitten mummolle, että nyt pitää uida kiertäen, että kun radalla on kolme. Siitähän mummo hermostui. Se närkästyneenä kysyi, että miksi tänne piti tulla joku kolmas. Kärsivällisesti selitin, että kun tässä nyt sattui olemaan tilaa ja täällä uimahallissa on aika paljon muitakin ja kolmas henkilö ihan hyvin mahtuu tänne meidän kanssa jne. Siihenhän mummo kimpaantui ja totesi, että hänellä on oikeus uida täälä miten haluaa ja hänen mielestään tämän pitäisi olla sellainen vanhuksille ja sairaille rata ja hän on joskus saanut oman varattu kyltin kun on käynyt pyytämässä. Totesin siitä, että siitähän menet sitten pyytämään.  Sitten se vielä kysyi, että miksette voi uida noilla pitkillä radoilla kun olette noin hyviä uimaan. Siihen sitten totesin jo aivan hiiltyneenä, että ei pysty, kun sielä pitää väistellä koko ajan joitain hitaita porukoita. ARGH! Mummo menikin sitten terrorisoimaan seuraavaa rataa, johon oli juurikin tullut tilaa ja sai sielä taas itselleen varattua puoli rataa.

Muuten uinnista ei muuta, olen tosin ottanut 100m:n sekauinnin taas ohjelmaan, kun se on kivaa piristystä aina alkuverraan ja tuollaisella viikottaisella 100m:n perhostelulla kyllä ihan heittämällä mahdollistetaan maaliintulo Viriileissä vinstoissa kaikilla matkoilla. Vielä kun se selkäuinti kiinnostais edes vähän. Tänään yritän pyöräillä vähän pidemmän reitin kautta kotiin, jos pää kestää ja ensi viikolla yritän sitten päästä taas kunnolla mukaan meininkeihin. Kivaa mennä kisaamaan huomenna! Ja nyt takas tarkistamaan opiskelijoiden harkkoja, kun teen rippeetkin jo loppuivat mukista.

Mutta siis ensi viikolla taas tätä:

Mun päivä

5.45 Pingviiniherätyskello soi. Kiroan kaikki pingviinit alimpaan helvettiin.
5.45-6.05 Ei havaintoja. Jotenkin teen aamutoimet sumun vallassa.
6.05 Kullervolla hallille, vaatteiden vaihto yms. v-mäiset uintiin liittyvät lieveilmiöt, unohdun liian lämpimään suihkuun liian pitkäksi aikaa
6.30 Kuivaverran jälkeen altaaseen
7.30-7.45 Altaasta ylös ja nukahdan suihkuun
8.00-8.10 Kullervo kohti Otskia, yritys selvitä hengissä tämäkin pyörämatka liikenteen seassa
8.40 Puurolautasen ja teekupposen ääressä töiden tekoa, maileihin vastailua, opetuksen suunnittelua, opetusta, ihmettelyä, että miksi mun tietokone ei taaskaan toimi
~12.00 Lounas
12.30 Taas jatketaan, motivaation huippu on tässä kohtaa päivää (huomaa ironia).
13.00 Lounaan jälkeinen kooma iskee ikävästi. Yritän selvitä hengissä ja pidän ansaittua (?) teetaukoa ja yritän latautua
~14.00 Hermostumista jälleen kerran toimimattomaan tietojärjestelmään, jota on pakko käyttää. Niitähän yliopistolla riittää.
16.30 Ala orientoitumaan kotiinlähtöön
17.15 Jotain tapahtui TAAS ja lähdin sitten puoli tuntia sen jälkeen kotiin kuin piti, no, pidän sitten keväällä vapaata (niin varmaan)
17.15- Kotimatkaan yhdistetty pyörälenkki Kultsulla
~19.00 Kotona. Välikuolema ja pingviinien halailua
19.30 Syömiseen orientoitumista suihkun jälkeen
19.45 ARGH. Se ruoka pitäisi tehdäkin.
19.45-20.45 Kodinhengettärenä olemista
20.45 Vihdoin ruokaa napaan
21.15 Vakaa aikomus venytellä, mutta ihan vähän vaan halailen Pingua sitä ennen
21.45 Ei enää voi venytellä, on jo niin myöhä, sitäpaitsi on tuijotettava ovisilmästä käytävään, jos Söpöliini (koira, jota en edes minä pelkää ja joka on yhtä suloisuutta) olisi lähdössä iltalenkille, näön vuoksi venytän viisi sekuntia pohkeita
Liian myöhään Nukkumaan

Aikaa vois olla enemmän joo.

9980

Sen verran kun teen vielä lähtöhyppyjä, niin ehkä osaan sen. Ainakin siis sen perusteella, että olen kuullut jostain, että 10000 toistoa tarvitaan jonkin taidon oppimiseen. Eilen aamulla kävin siis vähän hyppimässä. Kerran onnistuin jopa läpivedon kanssa plopsahtamaan pintaan vasta 10m:n kohdalta ja sillä kerralla ei reisiinkään sattunut ihan niin paljon kuin yleensä mun lähtöhypyissä, joissa lätsähdän sinne altaaseen. Muuta en oo voinut köhältä tehdä. Huomenna toivon mukaan voin edes pyöräillä töihin, sen verran rasittavaa tuo bussimatkustus kaupungin läpi täällä on.

Aivan mahtavaa

Tämä sairastaminen. Vielä viime yönä kello yks kuumetta oli 38,5 ja mietin, että mihinköhän mä soittaisin, että luokan ovessa olis lappu klo 8.30, että opetus on peruttu ja että pitäisi jaksaa lähettää mailiakin opiskelijoille, jos joku vaikka lukisi maileja vielä (ainakin harkkoja oli palautettu täysin epäinhimillisiin aikoihin, joten olis vaikka voinut lukeakin...). No, aamulla kuume oli onneksi tiessään ja raahauduin Otaniemeen pitämään opetuksen. Selvisin hengissä, vaikka kurkku oli niin kipeä, että demojen kesken piti käydä vähän keräilemässä itseään hetkeksi, etten olisi tehnyt Justin Biebereitä . No, selvisin hengissä ja raahauduin takaisin kotiin todella tyytyväisenä itseeni, koska vältin monen tunnin lisätyön ja stressi helpotti heti. No, ääni meni, mutta mitä sillä tekee. Seuraavan kerran on pakko puhua vasta lauantaina ja silloinkin voi keskittyä enemmän hääkakun syöntiin kuin puhumiseen :)

Ai niin, uintikisailmot Turun masterseihin ovat nyt sisässä, eli 5 lajia (50,100,400, 1500 VU ja 50 RU) + mahdolliset viestit. Lisäksi parin viikon päästä olisi Keravalla kisat, joissa 50m vapari, jos seura ehtii ja suostuu mut vielä ilmoittamaan sinne, menen tekemään sinne esistartin. Onneksi olen harjoitellut starttihyppyjä tänä vuonna jo 8 kappaletta, ja nyt kun oon kipee, en tietty voi tehdä mitään. Jos olo tästä nyt vähän tokenisi, vois tietty mennä harjoitteleen pelkkiä startteja, se kun ei ota henkeen niin kovasti.

Ai niin, olin mukana työpaikan kilometrikisassa. Kun kirjasin ylös kaikki kilsat, myös työmatkat, niin kilsoja touko-syyskuu tuli yli 3300! Aika paljon, kun toukokuun kilsat yhteensä oli 140, kesäkuussa olin reissussa ja kipeenä ja syyskuussa lähinnä maasto- ja työmatkapyöräilin. No, heinäkuuss pistelin menemään tollaset 1600 kilsaa pyörällä, vaikken mä mielestäni edes polkenut paljoa ja hyötyajokilsoja oli noin 10. Ehkä tää pyöräilytason nouseminen vois johtua noista kilsoista.

Isku

Nimittäin flunssan isku. Eilen aamulla kävin vielä hajoilemassa Märskyssä (ihan oikeesti hei, jos uit vaparia 25 m siinä ajassa kun minä 50, et ole nopea kuntouimari ja ne potkuharjoituksetkaan ei kuulu sille radalle, jos et ole joku phelps). No, mitään outoja tuntemuksia ei ollut ja pääsin töihin ihan hyvävoimaisena. No, hyvävoimaisuus katosi pikkuhiljaa päivän aikana, kurkkua alkoi kutittaa ja kun vihdoin pääsin lähtemään kotiin, jätin suosiolla pyöräilyn pitemmän kaavan kautta pois ja yritin vain selvitä kotiin asti. Vielä illalla mietin, että josko olo siitä korjaantuu, mutta aamulla ei tullut ääntä ja olo on aivan karmea. Eli ei korjaantunut.

Flunssan sain varmaan Ruotsin keikalta ja kun su-ma yönä en saanut unta ja muutenkin nukkuminen on ollut heikkoa (nukkumatti ei vaan tuu) ja töitä on ollut liikaa, niin vastustuskyky sanoi sopimuksensa irti ja tässä sitä ollaan. No, aika flunssalle ei ole pahin mahdollinen, joten eiköhän tämä tästä. Huominen kyllä huolestuttaa. Mulla olis opetusta 4h. Joo, oikeastihan järkevintä olisi jäädä pois, mutta jos en käy pitämässä opetusta, olen niin sanotusti kusessa. Viime vuonna kun väliin jäi yhdet harjoitukset, oli seuraavat viikot pelkkää stressiä. Yliopistossa sijaisia ei noin vain löydy ja vähissä tuntimäärissä pitäisi ehtiä opettamaan vaikka mitä. Jos siis osaat etsiä laskennallisesti syöpä- ja normaalinäytteistä sekvensointidatasta erilailla käyttäytyviä geenejä, klusteroida niitä ja ohjelmoida kaiken tämän Matlabiin, niin ilmoittaudu pian mulle, olis keikkatyötä tarjolla! Taidan itse vain napata buranaa naamaan ja yrittää selviytyä. Siinähän ei ole mitään fiksua, mutta mieluummin kärsin vain neljä tuntia, kuin väkerrän seuraavat viikot tuntikausia  korvaavaa, kaiken selittävää materiaalia opiskelijoille kaiken muun työn ohessa seuraavat viikot.

Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa

Kurkkukipu ja yskän tapainen podettiin Tanskassa, jossa käytiin myös vilkaisemassa Challenge Aarhusin kisaa. Ihan ei kaikki mennyt nähtävästi nappiin, koska uinti siirrettiin päivän varoitusajalla muutamaa kilometriä kauempaan paikkaan ja juoksureittikin oli mielestäni huonompi kuin edellisvuonna oli ollut. No, kisatunnelma oli silti ihan hieno ja itselle tarttui mukaan joitakin urheilutekstijä... Tanskassa ei tullut muutakuin juostua yksi lenkki, joka sekin vähän lyhentyi aiotusta juoksukaverin selkäongelmien vuoksi. Mukava 1,5km:n ylämäki oli yhä edelleen ikävän pitkä..

Tanskan reissun jälkeen sitten ei ole mitään mainittavaa tullut urheiltua. Kuumeilu palasi torstaina ja pelkäsin jo pahinta, kunnes tänään aamulla lämpö ja sykekin olivat onneksi jo normaalit. Tämän kunniaksi aloitin rauhallisesti kävelylenkillä (ja kirjoittamalla artikkelia ja muuttamalla "muutaman tunnin"). Juhannuksen suunnitellut pyöräilyt supistuivat siis kahteen 26km:n siirtymäajoon, Syrjänmäki oli jälleen tuskansa ja pelkonsa ansainnut, kuulemma 16% näytti kaltevuuskulma jyrkimmässä kohdassa ja alas tultiin jarrukahvoissa roikkuen 55km/h, ylös varmaan viittä :)

Puolentoista kilsan mäki Tanskan vakkarilenkkireitillä.

Juhannusjuhlia ennen pyöräiltiin tällainen reissu.

Alaspäin pelokkaana

Tässä otetaan vauhtia ylämäkeä varten. Hieno peukalo muuten.

Ylös on pitkä matka. Varsinkin kun koko mäki ei edes näy tässä vaan se jatkuu ja jatkuu...

Tanskaan

Moikka,

Sunnuntaina mun pitäisi olla kisaamassa, mutta en ole. Olen kyllä paikan päällä Tanskanmaalla, mutta mukana on vain lenkkarit, ei pyörää saati sitten märkäpukua. Sinänsä ei harmita siis tällä hetkellä, että kurkku on ollut kovin karhea pari päivää, josko taas on flunssa iskemässä - vastustuskyky tippui aika radikaalisti tuossa keväällä. Harmita ei myöskään tosin se, että veden lämpötila Atlantilla on nähtävästi jotain 12 astetta... Kylmää kyytiä on luvassa kisaajille. Se harmittaa, etten pääse kisaamaan Aarhusiin. Onneksi voin sentään treenailla. Ja oon taas vähän pystynyt lukemaan blogejakin, joten henkinen ketutuskin alkaa vähän helpottamaan :) Niin ja se on sitten melkein selvitetty, että mulla on ehkä ollut sitten kuitenkin myko. Tai ainakin sellainen on ollut noin kolmen-kuuden kuukauden sisään, joten jos uudenvuoden flunssailut ei olleet sitä, niin sitten tämä oli. Että näin. Maanantaina juoksin pitkästä aikaa koko tunnin lenkin ilman kävelytaukoja. Ihmeen positiivista meno on. Ylämäet on vielä aika hankalia mun kunnolle, mutta muuten vauhti on jo ihan normaalia ja sykkeet pysyy pk:lla ihan hyvin. Eli valoa tunnelin päässä on tätä flunssaa lukuunottamatta ihan reilusti.

Terveen paperit - ainakin melkein

Tänään tuli sitten käytyä vaihteeksi taas lääkärissä. Sain ainakin melkein terveen paperit. Rasituskokeessakin kuulemma palautuminen oli huippuluokkaa ja yhä edelleen mun tulos oli kuulemma tosi hyvä. Olen eri mieltä, näkisivät mitä teen, kun oon kunnossa ;)  Labroissa ainoa omituinen juttu on mykoplasmatestin toinen vasta-aine (IgG), joka seilaa ylös-alas koko ajan, ollen siis koko ajan kylläkin aika iso (yli 160, kun normaali viitearvo on alle 45) Tämä jää siis koholle kyllä infektiosta lopullisesti, mutta sen ei pitäisi vaihdella niin paljoa kuin se vaihtelee nyt. Joskus heinäkuun lopulla katsotaan siis vielä kerran tuo ja lämpöilyä pitäisi seurata. Toinen vasta-aine ei ollut positiivinen, eli siis tämä kertoo, että elämän ensimmäinen mykoplasmainfektio ei ole akuutti. Tämä toinen vasta-aine (IgM) ei kai sitten reinfektioissa edes välttämättä aina nouse. Lopullinen arvelu ongelmalle on siis, että mulla on vaan käynyt tosi huono tuuri, kun infektio (luultavasti mykoplasma) on iskenyt juuri silloin kun kroppa on ollut tosi väsynyt, eli heti siinä Ice Maratonin jälkeen ja sitten siitä ei ole saatu mitenkään kiinni ja sitten kävi miten kävi ja siinä meni kisavuosi. No tähänhän mä oonkin jo tottunut.

Onneksi olen päässyt jo kivasti pyöräilemään. Eilen 45 kilsaa ja nyt mennään jo paljon vauhdikkaammin kuin ekalla lenkillä. Osaan jo melkein käyttää vaihteitakin :) Viikonloppulenkkiä on kasvatettu pikkuhiljaa ja ensi viikolla on jo vuorossa 70 kilsaa. Kivaa!

Rasituskokeessa

Eilen oli vuodossa rasituskoe. Se tehtiin kuntopyörällä (tästä lähtien, polventappajakoneella) lisäten kuormaa kolmen minuutin välein aloittaen 40 watista. Kadenssina piti pitää 60-62 koko ajan (lue. polventappajakadenssi) ja polkimissa ei tietenkään ollut mitään lukkojen tapaista. Lääkäri kyseli kovasti, mikä on mun maksimirasitustaso, jolla teen treenejä, muttei ihan tuntunut ymmärtävän, että treenit ovat erilaisia, ja maksimisykettä ei ole treeneissä nähty vähään aikaan. Ja erityisesti sitä, että polkemalla 60 kadenssilla ei syke tuu nousemaan maksimiin, kun ensin loppuu jaloista voima. Lääkäri oli myös kovin vaikuttunut mun suorituksesta, eli viimeinen kuorma oli 200 watilla polkemista, sitten lopetettiin. Hyvä näin, seuraava kuorma olisi tappanut polvet totaalisesti ja tuskin olisi enää kauheasti kampi pyörinyt. Kuulemma naiset ei tuolla teholla normaalisti polje, mutta epäilen vahvasti, että urheilijoita ei tuolla ole paljoa näkynyt. No, tuomio oli, että urheilemalla en itseäni pysty tappamaan, sydän käyttäytyi ihan säännöllisesti. Lämpöily voi kuulemma jatkua ties kuinka ja kauan, mikä on ikävämpi juttu, koska se nuuduttaa. Ensi viikolla on sitten vielä lähettävän lääkärin (joka on vähän enemmän perillä urheilusta yms) vastaanotto.

Illalla oli vuorossa vielä vähän Porvooseen ja Askolaan tutustumista Silvian kanssa. Harmi, että Brunbergin tehtaanmyymälä oli jo kiinni, oli pakko syödä illalla lettuja. Muuten nyt menee siis ihan ok, olen yrittänyt vähän kuntoilla, eli pari kertaa viikossa pyöräilyä, kävely-juoksulenkkeilyä, pientä uintia (ei huvittaisi yhtään, mutta pitää yrittää saada taas pikkuhiljaa totutettua kyynärpäät uintiin, viime kerran tuhat metriä oli jo vähän liikaa niille) ja kerran salilla. Siis kuusi kertaa viikossa jotain kuntoa ylläpitävää toimintaa, että joskus voisi alkaa taas elämään normaalisti.

Loppuun vielä pari kuvaa Lucyn kanssa tehdyltä viikonloppuretkeltä.

Lucyn kanssa lenkillä

Ihme on tapahtunut ja pääsin viimein sunnuntaina ulkoiluttamaan Lucya ekaa kertaa. 12 viikon tauko on tehnyt tehtävänsä ja kunto on nollissa. Tri-pyörällä ajo oli melkoista taiteilua, kun en ollut sellaisella ihmeellä ajanut. Ekan puoli tuntia yritin vaihtaa vaihteita jarrukahvoista, sitten ihmettelin, miten etuvaihtajaa säädetään jne. Loppulenkistä uskalsin välillä ajaa jo aerobareilta. Tällä huimalla parin tunnin lenkillä päästiin muuten ihan niinkin paljon kuin 37 kilometriä eteenpäin, eli voitte siitä päätellä kunnon tilan. En tiedä, olenko vieläkään terve, mutta syke ainakin lenkillä ja sen jälkeen käyttäytyi ihan ok ja olokin on ollut kohtis normaali. Tänään kävin Silvian kanssa myös pari tuntia polkemassa (nyt pääsin sentään vähän kovempaa kuin kahtakymppiä) ja sykelukemat oli taas ihan jees. Lämpöilyä on ja ei ole, joten en vielä kyllä toivo mitään. Ensi viikolla on vielä rasitustesti ja kohta munuaiskokeidenkin tulokset tulevat, joten eiköhän taas pari juttua saada suljettua pois, mitä mulla ei ole :) Se on siis jo selvää, että ei ole mykoplasma, ylikunto, sydänlihastulehdus tai muukaan sydänjuttu eikä kilpirauhasongelma.

Kesän kisoja ei tule, mutta jos tästä pääsisi aloittamaan maltilla peruskuntoa projektin, niin voisi olla tyytyväinen. En haluaisi olla enää yhtään kipeä. Tän kevään piti olla mun paras treenikevät ikinä, kun työt olisi hyvin antaneet periksi, mutta niinpä siinä kävi, että sellaista ei tullut. Ikävä kyllä sitä aikaa on ollut sitten ihan liikaa, ja kun asuu kaupungissa, josta ei tunne ketään, niin ei ole ollut kovin herkkua. Palapelejä on kulunut aikas monta... Netissäkään ei osaa enää viettää aikaa, kun ennen luuhasi vain kaikilla urheilusivuilla, mutta nyt ei henkinen puoli ole riittänyt lukemaan muiden tekemistä, siinä on ihan tarpeeksi kestämistä, kun näkee muiden urheilevan.

Sunnuntain lenkin hyviä puolia oli muuten se, että totesin, että me ollaan Lucyn kanssa ihan perfect match. Ajoasento on hyvä (tosin aerobarit on vielä vähän ylhäällä) ja mikä parasta, polvi ja niskat ei tulleet yhtään kipeäksi :) Kyllä mulla on täydellisen kaunis pyörä. Ja ei, nuo valkoiset irtolahkeet ei ole mun, eli olen itse syytön tähän tyylittömyyteen.

PS. Kiitos kysymästä Kauramoottori, ehkä tämä postaus selvitti tilannetta :)?

Ei mitään uutta

Niin, tilanne ei ole muuttunut. Kurkku on usein kipeä, lämpöily tulee vähintään parin päivän välein aina takaisin ja kun herää, niin pulssi voi olla jopa 80. Tässä välissä on saatu selville ainoastaan se, että mulla ei ole mykoplasmaa. Tosin mulla on ollut jossain vaiheessa ko. tauti, mutta sitähän ei saa selville, että koska. Ehkä viime syksynä, ehkä joskus paljon aiemmin. Lihasentsyymitestissä ei ollut mitään poikkeavaa ja sydämen seurannassa vuorokaudessa oli yksittäisiä eteiskammiolisälyöntejä, mutta siinä ei ole mitään erikoista, niitä on kaikilla ja ei ole yksittäisinä vaarallisia. Olen välillä tehnyt matalatehoista liikuntaa, pari kertaa käynyt jopa altaassa, pari kertaa hitaalla lenkillä ja sitten lähinnä kävellyt. Tällä hetkellä pitäisi olla Mallorcalla pyöräilemässä, mutta kuinkas siinä kävikään, turha sinne on mennä katsomaan kun muut polkee ja minä en. 1000-2000 palan palapelit on mulle tällä hetkellä sopivia urheilusuorituksia, kuinka kauan, ken tietää. Huomenna tai keskiviikkona vielä erikoislääkärin pitäisi soittaa, jos sillä olisi jokin idea, toivottavasti on. Tosin aika huonolta näyttää, että tämän tilan syy nyt mitenkään selviäisi.

Lyhyt päivitys

Jotakuta saattaa jopa kiinnostaa, kun statistiikkojen mukaan vierailijoita on joka päivä ollut,joten päivitetään nyt.   Töissä olen käynyt normisti, urheillut en, joten en ole kovin kipeä siis. Tiistaina tulee viisi viikkoa ilman sanottavaa treeniä. Pari kertaa olen pyöräillyt tiukasti sykettä seuraillen, uidut metrit olivat viime kuukauden aikana samat kuin normaalisti yhdessä lyhyessä tekniikkatreenissä ja juoksuaskelia olen ottanut, no, en edes muista koska. Viikon aikana saldo on ollut yksi tunnin kävelylenkki. Kesän kisoja ei varmaan tuu, tuskin ainakaan niitä, mitkä julistin kisakalenterissa. Viikonlopun uintikisatkin piti jättää väliin. Tilanne on se, että lämpöily jatkuu ja edellisissä verikokeissa leukkarit oli edelleen koholla, mutta kellään ei ole mitään käsitystä mikä mulla on. Kurkku on ollut viikon vähän kipeä, mutta yskää ja nuhaa ei ole ollut, eikä ole. Erikoislääkäri (jonka mukaan tuskin kuitenkaan on kyseessä ylikunto, kun tämä tuntuu menevän vain huonompaan suuntaan, vaikka kuinka lepään ja ei mun syke käyttäydy ylikuntomaisesti, vaikka leposyke vähän koholla onkin) passitti sydämen vuorokausiseurantaan, joten keskiviikkona ja tiistaina hengailen joku kone mukanani. Aika jännää. Lisäksi menen tänään verikokeisiin, joissa otetaan mykoplasma ja joku lihasentsyymijuttu. Ehkä jotain selviää, ehkä ei. Ainakin tutkitaan. Työterveyshuolto on hyvä juttu, kunnallisella sanoivat verikokeiden jälkeen (joissa siis leukkarit koholla), että kesän jälkeen voidaan kontrolloida.

Ylirasitusta tai jotain

Viime kirjoituksen jälkeen ei ole paljoa kerrottavaa. Paitsi se, että taidan olla ylirasitustilassa. Leposyke huitelee reilut kymmenen pykälää liian korkealla. Torstain uusintaverikokeissa leukkarit olivat edelleen koholla, vaikkakin alenemaan päin, lämpöilyä ei ole enää ollut. Tänään otettiin taas verta (ja sydänfilmiä, joka oli kai ihan normaali) ja huomenna pitäisi kuulla tuloksia. Olen kovasti miettinyt, miksi tässä näin kävi, varsinkin kun viimeisin treenattu viikko oli kevyt ja viimeisimmäsä tehdyssä treenissä ei sykkeet käyttäytyneet mitenkään oudosti tms. Lisäksi olen mennyt nousujohteisesti, ja yrittänyt kovasti suunnitella treenini fiksusti No, eiköhän asia ole kuitenkin selvä, muussa elämässä ei ole ollut ihan kamalan helppoa ja kun Kuopion kisaviikko oli henkisesti tosi raskas - itse asiassa yksi elämäni raskaimmista - ja siitä jäi mieltä vaivaamaan asioita alkuviikkoonkin, ja kun nähtävästi joku viruskin on vieraillut kehossani, niin eiköhän se sitten ollut siinä. Tätä en ole vielä todellakaan oppinut, eli miten ottaa huomioon muu elämän rasitukset treenisuunnitelmassa.

Viime aikoina en siis ole tehnyt kauheasti mitään. Pari kertaa olen käynyt kävelyllä. Kerran uin altaassa kilsan (50m pätkissä käyttäen yhteensä aikaa taukoineen tähän toimintaan 40 min...) ja kerran yritin hiihtää, mutta siitä tuli vain paha mieli, kun keli oli raskas ja syke taivaissa. Sen lisäksi kävin lauantaina Heltri:n 400m:n uinnissa, joka meni näillä lähtökohdilla oikein hyvin, vaikka olisinkin toivonut vähän kirittäjää (ja pitkää rataa...). Ensi kerralla tosin aion ilmoittautua miesten sarjaan, kun sielä a) sijoittuisi paremmin b) saisi enemmän cup-pisteitä. No, tuskin kovin paljon lujempaa terveenäkään pystyisin uimaan, joten tuohon olen ihan tyytyväinen.

Tänään lääkäri antoi luvan kevyesti hölkkäillä ja kävin sitten yhteensä reilun tunnin ajan kävely-hölkkä vuorottelemassa. Toivottavasti tää ei ollut nyt keholle liikaa. Malagaan pitäisi lähteä lauantaina. No, koska lääkäri antoi luvan tehdä kevyesti, niin enköhän mä sielä ainakin jotain saa tehtyä. Tilanne on kokonaisuudessaan aika masentava kuitenkin. Kesä siintelee mielessä ja stressi siitä, ettei pääse tekemään mitään ei varmasti paranna olotilaani. No, viime vuonnahan meni kanssa kevät reisille, kun tippui painoja jalalle ja limapussi tulehtui ja sitä ja tätä. Silloin tosin sain sentään uida. Kai se vaan on niin, että ehjää treenikautta ei mulle tule. Sen kanssa on vaan nyt elettävä.

Ei Pirkkaa, ei Malagaa

Niin siinä kävi. Lauantaina aamusella yritin käydä lenkillä, mutta se loppui lyhyeen, kun lyllertämisvauhdissa syke oli vk:n puolella. En juossut edes kilometriä ja surkeuksissani raahustin takaisin. Lauantai-iltanakin oli vielä lämpöä ja syke mitä oli, joten oli selviö, että Pirkkaan ei voi lähteä. Itkuhan siinä tuli, tosi paha. Asiaa ei auttanut täydellinen hiihtokeli sunnuntaina sitten yhtään.  Sunnuntaina kävin lääkärissäkin ja verikokeessa ja jokin virus kai on elimistössä, kun leukkarit oli koholla ja lämpöilyäkin. Lääkäri sanoi myös, ettei kannata lähteä puolikuntoisena Malagaan, mikä on sinänsä ihan totta. Onneksi on matkavakuutus ja kirvelevää mieltä parantaa vähän uudet lennot. ko paikkaan parin viikon päähän, hotelli pitäisi tosin vielä varata. Toivottavasti olen kuitenkin tervehtymään päin, mullahan ei siis ole kuumeilua ja "jyrän alle jäämis"- tunnetta lukuunottamatta kunnon flunssaoireita, joten niistä ei oikein voi päätellä, koska on terve. Lämpö on tosin tälläkin hetkellä samanlailla koholla kun koko loppuviikon, eli vielä ei ole yli 37, tosin yli mun normaalin ruumiinlämmön vähän, katsotaan nouseeko tänä iltana taas lämmöksi niinkuin on aiempina päivinä tehnyt, toivottavasti ei.

Se on täällä taas!

Lämpöily. Ja kaikki muukin. Maanantaina ajoin ensi kertaa lainassa olevalla maastopyörällä töihin. Trekki on haudattu odottelemaan parempia kelejä, sillä sen välitykset (38/46 + 11-27) ei sovi kyllä lumihangessa ylämäkien ajamiseen ynnä muuhun kaikkeen kivaan, mitä Helsinki on tarjoillut tässä talvella. Onneksi siis sain maasturin pariksi kuukaudeksi lainaan. No, kuten sanoin, Helsinki on tosi kiva ja onnistuinkin sitten ajamaan uraan, johon pyörä töksähti täysin. Luultavasti tein jotain vaistonomaista jarrutusta, jonka seurauksena lensin ohjaustangon yli ja pyörä seurasi perässä laskeutuen tietysti reisieni päälle. Seurauksena pahemmat ja kivuliaammat mustelmat kuin mitä sain joskus autolla, (ja silloin sentään ajoin puhelintolpan poikki, kun auto lähti mustalla jäällä kokemattomuuttani mutkassa käsistä, olin muuten menossa silloin korispeliin ja se peli jäi pelaamatta). No, pari päivää portaiden nousu ja istumaan meno yms olivat niin kivuliaita, ettei tosikaan, nyt jo helpottaa, vaikka mustelmat yhä edelleen ovatkin aika pahat.

No, tiistaina sitten uimaan. Viime viikolla ei oikein ehtinyt ja kun mutenkin oli kevyempää, niin olisi luullut, että kulkee. Mitä vielä. Olo oli kuin sata kilometriä juuri uineella ja mistään ei tulut mitään. Karmea olo seurasi koko päivän, mutta ainakaan illalla ei vielä lämpöä ollut.

Keskiviikkona oli lepopäivä. No, silloin alkoi sitten lämpöily. Ja jostain löytyi jalkapohjan ulkosivulle ihan uskomaton kipu, joka jatkuu yhä. Jyrän alle jääneen olo jatkui.

Eilen, torstaina lämpöily jatkui, eli taas lepoa, kipeä olo jatkui yhä. Siirtyminen Tampereelle iltapuvun, suksien ja parin kassin kanssa junalla oli aika rankkaa. Onneksi sain kyydin asemalle/asemalta.

Tänään, no, lämpö ei ole vielä noussut yli 37:n, ja olo on ehkä vähän parempi kuin eilen, jalkapohja on yhä kipeä. Toisaalta nyt on aamu ja lämpö nousee mulla aina illalla. Ohjelmassa on siis taas lepoa ja toivoa. Yksi väitöstilaisuus ja illalla iltapuku päälle ja juhlimaan ystävää. Toivottavasti lämpö ei enää tänään nousisi, muuten on Pirkka vaarassa. Ja ehkä jopa Malagan reissu, sinne on turha lähteä kipeänä.

Tsemppiä kaikille Pirkkaan! Ja muutenkin.