Ihme on tapahtunut ja pääsin viimein sunnuntaina ulkoiluttamaan Lucya ekaa kertaa. 12 viikon tauko on tehnyt tehtävänsä ja kunto on nollissa. Tri-pyörällä ajo oli melkoista taiteilua, kun en ollut sellaisella ihmeellä ajanut. Ekan puoli tuntia yritin vaihtaa vaihteita jarrukahvoista, sitten ihmettelin, miten etuvaihtajaa säädetään jne. Loppulenkistä uskalsin välillä ajaa jo aerobareilta. Tällä huimalla parin tunnin lenkillä päästiin muuten ihan niinkin paljon kuin 37 kilometriä eteenpäin, eli voitte siitä päätellä kunnon tilan. En tiedä, olenko vieläkään terve, mutta syke ainakin lenkillä ja sen jälkeen käyttäytyi ihan ok ja olokin on ollut kohtis normaali. Tänään kävin Silvian kanssa myös pari tuntia polkemassa (nyt pääsin sentään vähän kovempaa kuin kahtakymppiä) ja sykelukemat oli taas ihan jees. Lämpöilyä on ja ei ole, joten en vielä kyllä toivo mitään. Ensi viikolla on vielä rasitustesti ja kohta munuaiskokeidenkin tulokset tulevat, joten eiköhän taas pari juttua saada suljettua pois, mitä mulla ei ole :) Se on siis jo selvää, että ei ole mykoplasma, ylikunto, sydänlihastulehdus tai muukaan sydänjuttu eikä kilpirauhasongelma.
Kesän kisoja ei tule, mutta jos tästä pääsisi aloittamaan maltilla peruskuntoa projektin, niin voisi olla tyytyväinen. En haluaisi olla enää yhtään kipeä. Tän kevään piti olla mun paras treenikevät ikinä, kun työt olisi hyvin antaneet periksi, mutta niinpä siinä kävi, että sellaista ei tullut. Ikävä kyllä sitä aikaa on ollut sitten ihan liikaa, ja kun asuu kaupungissa, josta ei tunne ketään, niin ei ole ollut kovin herkkua. Palapelejä on kulunut aikas monta... Netissäkään ei osaa enää viettää aikaa, kun ennen luuhasi vain kaikilla urheilusivuilla, mutta nyt ei henkinen puoli ole riittänyt lukemaan muiden tekemistä, siinä on ihan tarpeeksi kestämistä, kun näkee muiden urheilevan.
Sunnuntain lenkin hyviä puolia oli muuten se, että totesin, että me ollaan Lucyn kanssa ihan perfect match. Ajoasento on hyvä (tosin aerobarit on vielä vähän ylhäällä) ja mikä parasta, polvi ja niskat ei tulleet yhtään kipeäksi :) Kyllä mulla on täydellisen kaunis pyörä. Ja ei, nuo valkoiset irtolahkeet ei ole mun, eli olen itse syytön tähän tyylittömyyteen.
5 kommenttia:
Jes! Kiva kuulla että oot päässy jo jotenkin treenaamaan. Toivottavasti pääset nyt lämpöilystä kokonaan eroon ja pääset takaisin urheilijan arkeen :)
Hianoo!
Toivottavasti homma lopulta selviää lopullisesti ja pääset normaaliin elämisen rytmiin. Jos sitä aikaa ennen treenitaukoa voi normaaliksi kutsua ;-)
Njoo, kyllä tää ehkä tästä, toi lämpöily sais kyllä loppua, se on aika kuluttavaa. Urheilijan arkeen palaaminen kestää tosin aika kauan. Nollatunneista yli kymmeneen viikossa ei ole mitään järkeä pamauttaa, sitä ei kenenkään kroppa kestä, mutta jos nyt syksyllä alkaisi olla sellaisessa kunnossa, että voisi taas treenata...
Hyvä että sairastelu vihdoin helpottanut. Ja ei se kunto parissa kuukaudessa kovin pahasti ehdi oikeasti rapistua, tai siis se tulee hyvin nopeasti takaisin kun vähän pääsee treenivauhtiin kiinni.
Njoo, peruskunto ei oo vissiin kovin pahasti kadonnut onneksi, mutta heti kun tulee ylämäki, niin aika pahasti sitä iskee väsymys. Kai se siitä.
Lähetä kommentti