Kuis kulkee?

Koska mun pitäisi lähteä kohta Pirkanmaalle joulunviettoon (1,5h) ja koska en ole vielä pakannut, on nyt oikein hyvää aikaa kirjoittaa blogia, jonka olen näemmä laiminlyönyt täysin :o Ei ole ollut kauheasti kerrottavaa blogin aiheesta taaskaan.

Niin, mutta sitten lokakuun on hyvänä juttuna ollut se, että tulehtuneet jänteet näyttävät parantuneen melkoisen hyvin. Oon taas ilmoittautunut balettitunneille, jotka alkaa tammikuun lopulla ja pari kertaa oon lenkillä juossutkin minuutin pätkiä. Pyörälläkin olen vähän ajanut. Viimeisinä viikkoina olen tosin vain lähinnä maannut, koska flunssa iski sitten minuunkin. Pikkuhiljaa kuitenkin oon tervehtynyt ja eilen aattoiltana kävin tossa Malminkartanon täyttömäellä katselemassa Helsingin valoja - asunhan ihan mäen naapurissa. Kotiinpäin tullessa käväisi mielessä, että ehkä tällä mun elämäntyylillä saattaa olla jotain tekemistä näiden 'pienten' vammautumisten kanssa, eilenkin toki nimittäin kipusin sinne mäelle jostain keskeltä pusikkoa, jyrkimmästä kohdasta (siis ei niitä portaita) pilkkopimeässä ja kotiin tullessa oikaisin yhden aidan yli. Ja huom, mun polvi ei todellakaan ole missään kiipeilykunnossa :D

Toivon mukaan tässä joulun aikaan viimeisetkin flunssanrippeet katoavat ja pääsen välipäivinä taas salilla jatkamaan kuntoutusta ja tekemään niitä lyhyitä juoksu- ja pyöräilypyrähdyksiä. Loppuun vielä kuvakavalkadia syksyltä.

Kinesioteippi on niin nähty, tässä dynaaminen teippaus. 

Tässä vielä dynaaminen teippi lähikuvasta, on siis tuollaista kuvioitua.

Kyllä se kinesioteippikin vielä toimii, tämä spagettiteippaus on mielestäni paras juoksijan polveen.

Syksyn aikana oon ehtinyt harrastamaan mun lempijuttuja ja osallistunut ruokakursseille, tässä zakuskapöytää..

... ja thaikkuruokaa.

Jos on joulumieli hukassa (tai muutenkin), suosittelen vapaaehtoistöitä. Ainakin itselle tuli messukeskuksessa paras joulufiilis miesmuistiin.

Jouluaatonaaton säässä ei ollut valittamista edes toimiston ikkunasta katseltuna. 

Jouluaattoilta.

Onneks sentään lahjat on pakattu (työnantaja myös sponssasi parit lahjapussit, mikä helpotti elämää kummasti), koska mun pitäisi lähteä ihan pian ja istun yöpaidassa sohvalla asettelemassa näitä kuvia, mikä muuten on osoittautunut täysin mahdottomaksi, koska blogger ei vaan ole mitenkään käytettävä.

Kulttuuria kerrakseen

Viikko meni lähinnä hiertymiä ja rakkoja parannellessa. Sunnuntaina tosin tuli poimittua puna- ja mustaherukoita talven varalle, mutta pelkät sandaalit jalassa. Töihinkin menin maanantaina sandaaleissa, koska hiertymät oli niin kipeät, ettei tosikaan. Mietin vain, että miten ihmeessä olen voinut juosta niillä jaloilla, ja hyvä etten tiennyt, että ovat niin pahan näköiset. Onneksi en vilkuillut lenkkareihinkaan, koska ne olivat täysin veressä, itse asiassa niin veressä, että ne olivat muuttuneet täysin tönköiksi.

Tiistaina sitten otin iteäni niskasta kiinni ja polkaisin Silvialla töihin ja takaisin kuten keskiviikkona ja torstainakin. Perjantaina pyörämatka oli hieman eri, kun kävinkin vain Viikissä asti Kullervolla. Päivä päivältä pyöräilykenkien jalkaan laittaminen sattui vähemmän. Torstai-ilta kului 100minuutin hieronnassa (eli kidutuksessa) Olen vähän laiminlyönyt lihashuoltoa tämän kesän ja jumi oli melkoinen, mutta vähän alkoi paikat aukeamaan. Jalat ihme kyllä eivät olleet kovin huonossa jamassa, mutta kestojumittaja, eli pakarat kyllä olivat aivan juntturassa.   Tänään sitten vihdoin ehdin urheilemaan, eli heitin Silvialla lyhyen lenkin ja testailin, pystykö jaloilla jo juosta. Pystyihän niillä, joten enköhän minä käy viikon päästä vielä Pajulahdessa kärsimässä. Sitten on minun triathlonkesäni siinä. Kesä, jota vielä toukokuun alussa en uskonut tulevankaan.

Mutta sitten siihen kulttuuriin. Tässä on viikko ollut täyttä ohjelmaa, kulttuuririentojen lisäksi omien haaveiden (urheiluun liittymättömien) toteuttamissuunnitelmien tekoa.Tiistaina käytiin katsomassa ennakkonäytöksessä Viulunsoittaja katolla Helsingin kaupunginteatterissa. Mielestäni esitys oli pliisu ja olin hieman pettynyt. Olen nähnyt kyseisen kappaleen myös kangasalalaisen harrastajaporukan esittämänä ja se oli parempi esitys kuin tämä ison koneiston toteutus. Perjantaina jatkettiin sitten ruokakultuurilla, kun sain synttärilahjaksi maistelumenuun Farangissa shampanjoineen. Tätä voin kyllä suositella sydämeni pohjasta. Liha suli suuhun ja tykkäsin kovasti. Lauantaina jatkettiin Helsingin juhlaviikkojen Cirque Eloizen esityksellä. Esityksessä oli muutamia todella hienoja taidonnäytteitä, mutta kokonaisuus olisi voinut olla hieman parempi. Ilta viimeisteltiin vielä katsomalla nauhalta Poika raidallisessa pyjamassa, jonka olen kirjanakin lukenut. Suosittelen.

Viriilit vinstat

Aamupäivän verrana vajaa 1,5 h hiihtoa Malmin lentokentän ympäri. Tämä oli mielestäni kivoin Helsingin laduista, mukava vajaa 6 kilometriä tasaista baanaa. Sitten egypiläisen ravintolan kautta kohti Espoonlahtea ja kisoja. Ohjelmassa siis elämän eka rinulivinsta ja aika mones vaparia. Mähän oon jo ihan konkari näissä uintikisoissa :)


Lyhyehkön odottelun jälkeen sitten oli vihdoin se pelätty rinuli vuorossa. Huolestutti kovin, hyydynkö täysin. Ihan kivalta tuntui kuitenkin ja vasta kymmenen metriä ennen maalia alkoi hapottaa, ja sen matkan nyt pystyy loppuun asti vääntämään väkisin, joten selvisin kunnialla. Aika 47,75 oli paljon lujempaa kuin koskaan uskalsin kuvitellakaan. Tämä oli ehdottomasti ihan loistosuoritus, kun ottaa huomioon, että rintaa oon uinut vaan verroissa ja yhteensä syksyn ja talven aikana max 2 kilsaa.

Rintauintinäyte reunaradalla.

Melko pian rintauinnin jälkeen olikin sitten vuorossa jo vapari. Lähtö oli hidas kuin mikä ja tuska alkoi jo puolessavälissä. Se oli liian aikaisin ja niinpä vähän hyydyin loppukympillä. Siitä huolimatta enkka parani melkein  seitsemän kymmenystä ja näinpä uusi vinstan enkka on 36,15. Hyvin siis meni. Ja kun ihan vähän puristan lisää, pääsen "jo" 300 fina-pisteeseen, nyt niitä tuli 299. Nämä pisteet ovat kiva mittari itselle uinnin kehittymisessä.

Vaparia keskiradalla keltainen lakki päässä.

Sitten kotiin ja syömään ansaittua tobleroneparfaita.

Kohti kesää

Oikea harjoittelu kohti kesää on vihdoin alkanut. Mitään kovin isoja muutoksia tämä ei toki tuo tullessaan, mutta suunnitelmat ulottuvat pidemmälle kuin viikon päähän. Kesän kisakalenteri on hahmottunut jo melko hyvin ja jos Suomen kisoistakin saisi vähän lisätietoa, niin voisi hahmottua lopulliseen muotoonsakin.

Harjoittelun piti oikeasti alkaa jo viime viikolla, mutta kuinkas sitten kävinkään. Sain toisen flunssan peräjälkeen! Siinähän makasin peiton alla kaksi päivää (olin jopa saikulla) ja mietin, kuinka kivaa olisikaan olla uimassa tai juoksemassa tai luistelemassa tai... No, elämä voitti ja perjantaina kävin rauhallisella puolen tunnin kävelyllä, lauantaina jo pientä uintitekniikkaa ihan ohjattuna ja sunnuntaina jo katsottiin Silvian kanssa Gilmoren tyttöjä, minkä jälkeen kävin ulkoiluttamassa vartin ekaa kertaa Sarva Xerojani. Oli aika ihmeellisen ihanaa juosta nastalenkkareilla, kun askel ei lipsunut ja ei tarvinnut jännittää jalkoja koko ajan, jotta pysyy pystyssä. Miksi Xerot? No koska naisille oli tarjolla Xtiroista vain rumaakin rumempi pinkki. Entä miksi Sarvat? Niitä on ensinnäkin kehuttu, ne sopivat jalkaan ja tietysti sen verran pitää tietysti olla kotiseuturakkautta, että ostaa syntymäkaupungissaan tehdyt kengät (ja oman kylän kiuaskivet ;).

Tänään sitten oli vuorossa vähän luistelua ja päivän teemana oli painonsiirto. Voivoi. Mun luistimissa tuntuu olevan vain kaksi sisäterää eikä yhtään ulkoterää, jolle tietysti pitäisi päästä. Huomenaamulla pääsen taas uimaan. Kivaa! Ai niin, tänään on myös koettu ekat kunnon talvipyöräilyt, mutta ihmeen helposti meni, vaikka vauhti nyt kyllä on aivan matelua ja silti on rankkaa. Trekkiin löytyi Tanskasta hienot hymynaamaledit, joten mikäs on ulkona polkiessa. Varsinkin, jos viitsisi laittaa ne kengänsuojat...

Syötykin on. Joululahjakirjasta löytyi "Mille Feuille mustikoiden ja valkosuklaajogurttimoussen kera". Ulkonäkö ruma kuten niin usein ennenkin, mutta maku, perfect.

 Seuraavaksi ehkä sitten Tobleroneparfait, ainakin aineksia olisi jo valmiina. Vai ehkä sittenkin friteerattu Mars?

Mike the Headless Chicken

En varsinaisesti suosittele viettämään uutta vuotta Tanskassa. Tämä maa on ihan outo. Ensinnäkin. Uuden vuoden aattona kaikki on aivan autiota ja kiinni. Missään ei ole ketään. Siis oikeasti, kaupunki oli kolmelta päivällä yhtä tyhjä kuin Tampere sunnuntaiaamuisin kello kahdeksan. No, sitten kun vihdoin illalla kello kymmenen löytyy auki oleva pubi, siellä näyttää tältä. Siis ei ketään koko paikassa. (Pahoittelen kuvan laatua, mutta kun ei oikein salama riittänyt).

No, onneksi oli tilaa, että yhden käsilaukku mahtui mukaan.

Koristeluun on onneksi sentään panostettu, mutta mikä juhla tämä olikaan? Vappu?

Sitten voikin mennä jo tor(e)ille katsomaan raketteja. Harmi vain, että jos mukana ei ole suojalaseja, ovat silmäsi vaarassa. En ole ikinä pelännyt uutena vuotena niin paljoa kuin tuola pelkäsin. Pahinta on, että raketteja ei päässyt pakoon. Yksi seurueestamme sai oikeasti nenään jonkin jäljen raketista, ja urheilua tuli harrastettua ihan kunnolla, kun juoksi pakoon ilotulitteita. Kuvitekaapa oikeasti tilanne, jossa kaikki ampuvat Hämeenkadulla raketteja päättömästi. Ja ei, Suomessa ei ole tällaista, vaikka teinit raketeilla vähän leikkivätkin. 

Sitten tietokilpailukysymys. Miten kauan kana voi elää ilman päätä? Ei, vastaus ei ole viisi minuuttia, vaan eräs Mike the Headless Chicken, eli "vähän kauemmin". Oikeasti, avatkaa ja lukekaa linkki, niin yllätytte.

Mekin söimme itse tehtyä Mike the Headless Chickeniä :)

 Näin hän kohtasi matkansa pään.

Mutta kyllä Tanskassa on myös kovin kaunista. Kuva on sinulle, TOV. Postia on myös tulossa lähiaikoina, joten tarkkaile postilaatikkoasi ;)

Ei ihmeempää

Eli kiirettä pitää. Oon siis viime viikolla saleillut, juossut, pyöräillyt, uinut, luistellut sekä saattanut jumppapallo-ohjelman loppuun. Viikon uinneista kaksi oli ehkä sairainta treeniä mitä olen tehnyt. Ensin oli perjantaina pisin uintini ikinä, eli 4,4km ja sunnuntaina sitten piti paahtaa 14x100m lujempaa kuin 3x300 metrin testissä keskimääräinen satkun aika (tauot tollasta 15-25s). Se on mulle lujaa, vaikkei muille ehkä oliskaan. Olin ihan hyytelönä noitten jälkeen ja sen jälkeen oli  lähinnä kettuilua, kun ohjelmassa luki vielä sarja, jossa piti uida mm. 50m täydellisellä tekniikalla. Ei tainnut olla kovin täydellistä. Sunnuntaina oli muuten tosi kivaa, kun ensin kävin pyöräilemässä myrskyssä tunnin. Ihmeekseni liikeellä oli enemmän porukkaa kuin lauantai-aamuna ennen kasia. Olkapää on pikkusen parempi onneksi, mutta selkä on itkettävän kamala. Jotain hyvää tosin siinäkin, eli ei kyllä tuu enää uinnista kipeeks, jos en vaan tee mitään tyhmyyksiä (delffareita tms). Tällä viikolla onkin sitten jäljellä vielä pyörää, uintia, juoksua, salia ja luistelua. Että aika ei käy pitkäksi, kun töitäkin pitäisi tehdä taas ihan hulluna.

Loppuun kuva sunnuntain brunssista. Tarjolla juustosarvia, lohi-parsakaalipiirakkaa, amerikkalaisia pannukakkuja, hedelmäsalaattia, minttuista mansikkapirtelöä, paria juustoa ja lakritsijuuri-tähtianis teetä. Ei pöllömpää.

Trekillä maastossa

Torstai oli oikea masennus- ja väsymyspäivä, ja uinnista ei tullut taas yhtään mitään. Sen jälkeen on ollut kuitenkin taas hyvä meininki, kun ihan tarkoituksella nukuin vähän pidempään perjantaina ja väsymys helpotti.

Eilen oli ihan huippukeli ja kävin varmaan vikaa kertaa tänä vuonna lyhyillä ajamassa. Silviahan on jo siirretty talvehtimaan, joten mentiin Trekillä. Lähdin Hertsikan teille ja poluille ajelemaan päämäärättömästi. Vaikka Trek on tällä hetkellä optimoitu työmatka-ajoon ja siinä on myös kiinteä lukko, lokarit ja kaikki pakolliset (no, poljinheijastimia ei noihin polkimiin kiinni saa) heijastimet, niin ihan kivasti sillä pystyi poluillakin ajamaan. Välillä sateen pehmittämää pururataa mäkiä ylös ajellessani mietin kyllä moneen kertaan, että miksei minulla ole sitä kolmatta eturatasta, se todellakin olisi ollut tarpeen, nyt meni melkoiseksi runttaamiseksi. Kaikenlaisiin paikkoihin sitä lenkillä jotenkin jouduin, yhdessä vaiheessa olin keskellä hyppyrimäen rinnettä ja nössönä talutin sen ja monen muunkin polkumäen alas, kun en vaan uskalla laskea. Hyppyrimäkiajelun jälkeen lähdin seikkailemaan Kivinokalle ja sehän olikin hauska paikka. Maastopyörä olisi ollut suurimman osan ajasta paras vaihtoehto ja juuriviidakossa kaatumista pelätessäni tuli pyörää  kannettua ja raahattua aika paljon. Kaatunut en, mutta muutaman kerran oli lähellä tangon yli lentäminen, kun pyörä pysähtyi johonkin juureen kuin seinään, ajotaito kyllä karttui jo tuon lyhyen ajelun aikana melkoisesti.  Mun elämän eka "maastopyöräily" oli ihan huippuelämys ja nyt pitää pysyä poissa sieltä metsäpoluilta, jottei maastopyöräilykipinä iske, koska en aio hankkia maastopyörää. Joskus tosin olen miettinyt, että jos myisi CC:n pois, hommaisi maastopyörän ja sitten jonkun halpishybridin (jonka uskaltaisi paremmin jättää kaupunkiinkin) hyötyajoon, mutta näitä ajatuksia on vaarallista päästää pidemmälle.

Loistolenkin jälkeen vielä illemmalla kävin Märskyssä tehoilemassa. Kisoihin on kolme viikkoa eli kaksi viikkoa voi enää uida kovempia settejä, joten oli korkea aika jo aloittaa. Nuo kovat reenithän on siitä "hauskoja", että ensin verrataan vaikka kuinka ja pitkään (eilen 1200), sitten uidaan vielä vähän ykköstä (eilen 500) ja sitten tehdään lyhyitä vetoja lujaa, välissä vielä lisää ykköstä (eilen yht 6x75 lujaa). Tällaiset reenit on siis lyhyitä (eilen yht. 2400), mutta noi kovaa uidut osuudet tekevät reenistä silti raskaan. Tuollaisen rypistyksen jälkeen olikin hyvä mennä taas poreammeeseen.

Tänkin aamun uinnit päättyivät poreisiin. Sitä ennen kuitenkin vuorossa oli taas vihattuja potkuja. Itse asiassa tänään potkin enemmän 2.7k:n reenistä kun uin! Räpylät tosin oli osassa potkuja mukana. Mun potku toimii räpylöillä potkimisen jälkeen aina hetken, mutta sitten palataan samaan surkeuteen kuin ennenkin. Pitäisi siis varmaan potkia enemmän räpylöillä ja lopettaa muissa potkuissa aina heti, kun paluu vanhaan alkaa. Tänään illalla vielä lönköttelemään ja on vielä karkkipäiväkin. Elämä on mukavaa. Mutta nyt meitsi painuu kokkaamaan täytettyjä uunitomaatteja ja minttufetabroileria. Aurinkoista päivää ja intoa treeneihin kaikille!

Viikonlopun ruokalista

On syötävä, jotta jaksaa reenata. Oon siis syöny. Viime viikonloppuna menyyssä on ollut mm.

 Täysjyvälasagnea

 Jääkellarin lohella (oli muuten helppo tehdä) ja turkkilaisella jogurtilla täytettyjä lettuja

Raparperiruukkuja vaniljajäätelön kera.

Kaikki kolme kokkailua onnistui hyvin ja ruoat oli vallan maistuvia (ainahan mun kokeilut ei onnistu, vaikka kaikki on syödyksi tulleetkin, makuhermoni ovat vain vähän vaativat). Erityisesti noi raparperiruukut oli loistavia, ulkonäkö ei nyt ehkä ihan anna täyttä oikeutta ruokalajille, mulla kun ei ole taiteellista lahjakkuutta pätkääkään.

Oon vieläkin niin kovin iloinen lauantaista. En ymmärrä, mistä se vauhti taas kisaan löytyi,  kun vielä kolme viikkoa sitten en pystynyt juoksemaan tuota vauhtia edes tonnin vetoja. Sunnuntaina hyvä mieli jatkui, kun kävin polkaisemassa syksyn vika maantielenkin. Oli ihanaa ajaa pitempään ihan yksin auringonpaisteessa ja vaikka meno oli väsynyttä, niin ei haitannut. Iltauinnit Märskyssä on kanssa hienoja. Hienointa niistä tekee ehdottomasti se, että reenin jälkeen voi mennä vielä vähän sinne "hieronta-altaaseen" lillumaan ja rentoutumaan. Aamu-uinneilla rentoutuminen kannattaa jättää väliin, jottei nukahda kesken luennon pidon :) Pikkuhiljaa pitäisi kyllä alkaa toimimaan vähän Porin kisoja silmällä pitäen. Tän aamun Pingviinien Helsinki-jaoksen reenit oli laiskaa potkimista, kun Tampereella kuulemma vedetään sarjoja tyyliin 4x100 nelosta. Koskahan mä oon uinu viimeks muuta kun ykköstä tai kakkosta? Ehkä heinäkuussa. Huomena on ansaittu lepopäivä kropalle, aivot yrittää taas ymmärtää tanskaa.

Testissä: rengasraudat

Testi on suoritettu vuosina 2009-2011. Ultimatum-testikappaleena ovat olleet CC:ssäni olevat Vittoria Randonneur renkaat, jotka ovat tuottaneet pulmia allekirjoittaneen lisäksi eri foorumien mukaan muillekin. Renkaat ovat sitten kyllä olleet kovin loistavat (ei rengasrikkoa kertaakaan näillä), mutta kun renkaan poissaaminen vanteeltakin vie jo 15 minuuttia ovat nämä melkoinen haaste (vrt. Pro Raceen en tarvitse enää edes rengasrautoja kun laitan rengasta takaisin paikoilleen...). Erinäisiä rengasrautoja on siis kokeiltu ja ohessa testin tulos.

Savonia, aito ja alkuperäinen rengastyökalu, jota käytettiin jo aikoinaan Crescentin talvirenkaita vaihdettessa. Vääntyy, ei toimi. Bonusta monikäyttöisyydestä, loistava erityisesti jälkiruoissa.

PRO rengasraudat. Vääntyy vaikka 360 astetta, mutta ei auta pätkääkään renkaan vanteelta irti saamisessa/vanteelle saamisessa. Toisaalta ei lohkeile, mistä bonuksia. Hylätty kehnona.

Halpismalli Tanskasta. Ostettu varmaan 7 elevenistä kympillä (kr, eli noin 1,5 eurolla), Tanskassa saa erinäistä peruspyöräkamaa mistä vain. Toimi Trekin alkuperäisissä renkaissa tosi hyvin, ei oikein tehoja Randonneureihin. Paremmat silti kuin PRO:t.

Tacx. Kuulemma hyvä. Olen eri mieltä. Näillä on kuitenkin mahdollista saada rengas vaihdettua, jos on tarkkana. Itse en ollut ja siksi rautoja jäljellä enää kaksi kappaletta.

Park Tool. Hyvä. Toimii. Pelastaja. Miinusta siitä, että pää saattaa lohjeta. Kivan värinen. Kuuluu luottokamoihini. Käytä sinäkin.

----

Urheilupuolella on valoa näkyvissä. Sain tehtyä treenisuunnitelman rungon, joten saan tähän juttuun vähän ryhtiä ja välttynen pahimmilta yli-/alilyönneiltä. Uinnissa hetkittäin olen onnistunut tekemään ehkä jopa puoli vetoa kohtuullisesti, joten tilanne ei ole ihan toivoton kai kuitenkaan. Tämän päivän treenien jälkeen selkäkään ei ollut kovin kipeä, kun kerrankin viisaasti jätin delffarit väliin ja tein selärin potkuja. No, jos selkä ei ole kipeä, niin vasurin sormet on vähän pois pelistä, kun onnistuin saamaan potkun suoraan rystysiin. Lauantainen kymppi menee varmaan ihan päin mäntyä, ja varmaan oikeasti juoksen sen lenkkinä. Sunnuntaina käyn fiilistelemässä Silvian kanssa vikan lenkin, sitten puunaan sen sisäkuntoon ja siirryn ulkopyöräilyssä CC:hen. Pitäisi löytää nyt vain kivoja polkureittejä, joita jaksaisi tahkota, maantiellä en pääse Trekillä eteenpäin ollenkaan.

Selkää varten sain vihdoin varattua myös fyssarin. Turun hieroja (jota kaiholla kaipailen vieläkin) suositteli yhtä henkilöä ja hänelle soitin. Kiireinen mies tuntuu olevan, kun ajan sain kuukauden päähän, mutta tyyppi onkin olympiajoukkueiden fyssari. Ehkä kelpaa siis mullekin :)

Eilen alkoi tanskan kurssi. On aika haastavaa... No, ääntäminen on aivan kummallista, ja asiaa ei auta yhtään se, että en päässyt ekalle kurssikerralle viime viikolla ja että kurssin  opetuskieli on periaatteessa ruotsi ja enhän mä ruotsia osaa. Tanskassa oleilu kyllä helpotti, koska mulle on ihan selvää, että frokost on lounas ja uge on viikko jne. Numerojärjestelmä on ihan käsittämätön. Viisikymmentä on puoli kolmatta kertaa 20, mutta se kertaa ja 20 jätetään luonnollisesti sanomatta.  Andre Wickström on muuten samaa mieltä kielen helppoudesta. Kurssilla oli kuitenkin kiva fiilis, ja mukavat Tanskan ajat palasi mieleeni. Ikävä sinne kyllä on.

Eilen tein ruoaksi tosi hyvää Salaattia lappilaisittain. Vähän kalliit raaka-aineet kyllä, mutta maku oli aika täydellinen. Puolukat jätin pois, en tykkää niistä, en ole koskaan tykännyt ja olen varma, että tämä johtuu siitä, että äippä kävi syntymääni edeltävänä päivänä puolukassa (!). Tämän päivän menuussa oli limettinen lohipasta. Lime on viime aikoina ollut mun suosikkiruoka-aineitani ja tämäkin ruoka oli jännän makuinen. Kaffirlimetin lehdet olivat ihan uusi tuttavuus, mutta sopivat kyllä ruokaan. Tämä oli hyvä maun lisäksi myös kovin helppotekoinen, joten kannattaa kokeilla.

 Limettinen lohipasta

Eilisen parasta antia oli muuten työmatkapyörähiillostus. Joku mies päätti, etten pääse siitä ohi, kun tulin risteyksestä taakse ajamaan. Polki putkelta ihan hulluna. No, miehellä sattui olemaan sama reitti kun mulla ja niinpä hänen takanaan ajelinkin sitten kolmisen kilsaa. Sitten taisi katketa selkäranta ja nyppylän päällä ajoi vähän tien sivuun, mutisi hengästyneenä, että mee vaan. Ei havaintoja, polkiko vielä kauan samaa reittiä, laskeskelin Trekillä karkuun pikaisesti. Vähän kyllä hymyilytti miehen toiminta, kun itse ajelin sellaista hitaasti ja hengästymättä vauhtia mutta näitä näkee aika usein. Sama mentaliteetti on tuola uimahallissa usein päällä, eilenkin Märskyssä jouduin ohittamaan yhden miehen ainakin viisi kertaa, kun se joka kerta päätti ponkaista päädystä juuri kun mä alan kääntymään volttiin. Allasetiketin puute on kyllä hieno asia.

Vain yksi päivä kaiken muuttaa voi

Lepopäivä selvästi auttoi, sillä tänään kulki pyörä ihan eri tavalla kuin vähään aikaan. Immersbyntien uutta asfalttia edestakaisin, yhteensä 54 kilsaa. Hyvä lenkki kivalla reitillä ja loistavassa säässä. Ja hyvä mieli, kun ei takunnut yhtään.

Illalla ruoaksi broileripurjopiirakkaa, salaattia ja jälkkäriksi mainiota minttuista mansikkapirtelöä, jota valmistin lahjaksi saamallani blenderillä. 

Huomena alkaa tanska, pitäisiköhän ottaa peruna suuhun mukaan?

Seuraavat suunnitelmat

• 24.9 Rantakymppi, Espoo
• 21-23.10 Pitkän radan mastersmestaruuskisat, 800 VU, 50 VU, 100 VU, 200 VU + mahdolliset viestit, Pori
• (Äärimmäinen ehkä 30.10 Hirvihölkkä, 10km tai 15km. Kun menee melkein kotioven ohi, Hertsikka)
• 31.12 Orbicon Nytårscup 4. runde, 5/10km, Aarhus, Jylland, Danmark, entisillä kotinurkilla on päästävä juoksemaan
• 25.2. Finland Ice Maraton, 100km, Kuopio
• 4.3.2012 Puolipirkka vapaalla, Jämi-Teivo

Näillä siis mennään, uintikisat on varmasti katastrofi, juoksuista en tiedä, luistelu on ehdoton seuraava  päätavoite ja Aarhusissa fiilistellään ja nautitaan (eli mun tapauksessa raastetaan pää punaisena).

Eilen tehtiin taas oppaan johdolla pyörälenkki, Tuusulanjärvi kierrettiin ja ajoittain olin jopa kartalla (siis silloin kun bongasin tuttuja luistelupaikkoja, muulloin olin aivan kuutamolla taas). Lenkkireitti oli tosi mukava, matkaa kertyi jotain 85. Itsehän olin kyllä aika heikossa hapessa vaikka mentiinkin hiljaa ja jäin mäissä tavallista enemmän, ja salaa toivoin, että tulisi joitain pätkiä, joissa voisi hyvällä omallatunnolla roikkua peesissä (no eihän niitä tullut). Onneksi sentään Silvia ei ollut väsynyt (paitsi etuvaihtaja kenkkuilee), joten alamäkeen sain rullailtua lujaa, kun mun ajoasento taitaa olla "vähän" aerompi kuin oppaan. Tänään on otettu sitten rennommin, eli pikkutangolla salilla pari laiskaa kyykkyä, kankeaa joogaa ja työmatkapyöräilyä. Olen käynyt nyt parilla eri vetäjän joogatunnilla, enkä ole oikein löytänyt ohjaajia omakseni, erityisesti kun ei ole tehty mun lempparia, aurinkotervehdystä. Harmittaa vähän tämä. Pilatesohjaaja löytyi kerrasta, oli tosi hyvä ja myös kehonhuollon vetäjästä tykkään. Täytyy varmaan ensi viikolla yrittää vielä kolmatta joogatuntia, koska laji olisi mulle ehdottoman hyödyllinen.

Lautasella oli tänään Artisokkabroileria ja uunijuureksia. Artisokat on tosi hyviä, uunijuurekset maistuu aina ja niinpä tämä ruoka ei todellakaan pettänyt.

Loppuun laitan vielä moneen kertaan kiiteltyjen munakoiso-halloumipiiraiden ohjeen, jos jotakuta kiinnostaa. Ainesyhdistelmä kuulostaa oudolta, mutta on todella hyvä. 75 piirasta katosi alta aikayksikön ja oli Louhisaaren siman (jota väsäilin siinä EM-kisa- viikonloppuna talkoiden jälkeen/ennen yömyöhään/aamuvarhaisella) ohella juhlieni hittituote.

250g voitaikinaa
muna tai maitoa voiteluun
1rkl tomaattipyreetä
375g munakoisoa viipaloituna
2rkl oliiviöljyä
5 tomaattia viipaloituna
125g halloumia ohuina viipaleina
silputtua oreganoa
(suolaa) ja pippuria

1. Kauli voitaikina (muotoile millaiseksi haluat :), voitele ja pistele haarukalla. Levitä tomaattipyree päälle
2. Sivele munakoisoviipaleet öljyllä ja paista kunnes ovat ruskistuneet hieman.
3. Asettele munakoisot, tomaatit ja juusto pohjalle. Ripottele pinnalle oregano, mausta maun mukaan suolalla ja pippurilla.
4. Paista 25 min 200 asteessa.

 PS. Tykkään kyllä kovasti uusista töistäni. Jotenkin tuntuu hassulta, että on mukavaa selittää päivän aikana noin 37 kertaa, miksi 2ln(6)=ln(4*9), mutta kyllä se vaan on kivaa. Se, kun opiskelija vihdoin tajuaa jonkun jutun sitä kovasti mietittyään, on aina yhtä mukava hetki. 

Saldot ja murua rinnan alla

Sunnuntaista alkanut treeniviikko taisi lipsahtaa vähän suorittamisen puolelle, vaikka yksi lepopäivä olikin mukana (joka kuluikin mukavasti mm. istumalla 1.5 h paikallisjunassa välillä Tapanila-Rautatieasema). Viikon saldoiksi tuli siis seuraavat lukemat

Pyörää 134 km, n. 5h. Lisäksi hyötypyöräilyä 146km n. 6h
Juoksua 4,5h, mistä tosin osa kävelypalautuksia ja verroja
Suunnistusta n. 1h
Uintia 2h
Salia 0.5h
Kehonhuoltoa 3h15min (sisältää joogan, pilateksen, lehonhuoltotunnin ja jumppapalloilun)
Venyttelyä 3h

Venyjä ja kehonhuoltoa en laske kokonaisrasitukseen mukaan, koska nuo ei ole varsinaisesti rasittavia juttuja, vaan huoltavia, mutta hyötypyöräily lasketaan. Viikon saldoksi tuli siis 19h, mikä ei nyt tässä vaiheessa vuotta ole mitenkään järkevää (eikä mun harjoittelussa noin niinkuin muutenkaan kuin ehkä poikkeustilanteissa). Pyöräkilsojakin taisi tulla ennätys, 280. Se on tosi hurja luku mulle. Ensi viikko tuskin tosin on paljon parempi määrien suhteen, kun on treenileiri viikonloppuna, mutta hyötypyöräilyn määrä tippunee nyt ainakin vähän ja suunnistustakaan ei pitäisi tulla.

Meno on ollut viikon aika tukkoista, uinti on aivan hukassa ja juoksukin tökkii, off-season teki siis tehtävänsä. Saas nähdä kuinka sielä parin viikon päästä olevalla kympillä käy. Jos ei viimeistelyviikolla ala askel lentämään saatan kyllä vaihtaa taktiikan kisaraastosta hyvään harjoituslenkkiin.

Tiskikone on palauttanut mut kokkausharrastuksen pariin.

Torstaina väsäsin Pirkan ohjeella jauhelihasukkuloita ja porkkanatagliatellea. Couscous taikinan pohjana kuulosti hyvältä, mutta oli pettymys, en tykännyt. Porkkanatagliatelle sen sijaan oli tosi hyvää.

Tänään kokkailinkin sitten omppu-broilerpaprikoita, perunahallouminyyttejä (joissa tosin paprikan korvasin tomaatilla) ja jälkkäriksi sitrusmarinoitua melonisalaattia. Pääruoka oli aika perusmakuista, ihan hyvää, muttei mitenkään ihmeellistä, mutta entä jälkkäri, taivaallista! Yhtäaikaa kirpeää ja makeaa, tykkään.

Päivän pääruokalautanen.

Pummailija vai eksyjä?

Keskiviikkoisesta suunnistus"onnistumisestani" rohkaistuneena lähdin torstaina yrittämään uudelleen. Tällä kertaa Keravalle. Poljeskelin sinne reilun tunnin, matkalla tajusin unohtaneeni ottaa juotavaa mukaan, joten hain kaupasta vielä vissypullon. Jälkikäteen mietittynä hieman riittämätön evästys oli mulla mukana, koska mitään syötävääkään ei ollut. Koska täällä päin rasteilla on vaihtoehdot 3,5 ja 7, eli ei sitä nelosta, joka olis mulle just sopiva, ei tosi helppo, muttei niin kovin vaikeakaan, otin tietysti sitten taas vitosen. Joo. Se on mulle liian vaikea yhä edelleen.

Nyt reitti oli tosin vähän helpompi, kun maastosta sai jotain käsitystä, mutta aikamoista pummailua ja eksymistä tämäkin oli. Nelosrastille meni vielä ihan OK, hidashan mä olen metsässä, mutta rastit löytyi kivasti. Sitten tulikin emämoka. Koska kyseessä oli tollanen perhosreitti (eli rasti numero 4/7/10) oli sama, nelosrastilta oli viivat sekä vitoselle ja kutoselle. Onnistuin vilkaisemaan karttaa väärin ja paahdoin kutosrastille, kun en osaa näemmä edes numeroita. Hyvin paahdoinkin, mutta tajusin sielä, että voi voi, väärä rasti. No, vitoselle sitten. Tällä välillä eksyin sitten vähän ja pyörin taas ihan kuutamolla varmaan vartin sielä metsässä. Sitten tajusin, että kun menee tarpeeksi länteen, niin tulee vastaan oko polku tai pelto tai tie, ja voin paikantaa itseni. Näinhän kävi, en siis joutunut kysymään keltään. Kutosrastille löysinkin sitten sieltä vitoselta kohtuu nopeasti, olihan sielä jo käyty. Seiskarasti oli sama kuin nelonen, mutta vaikka olin jo käynyt sielä, niin taas pummailin ihan urakalla. Jotain kehitystä on kuitenkin tapahtunut, sillä tajutessani, että olen taas jossain ihan väärässä paikassa, pystyin kuitenkin paikantamaan itseni 50 metrin tarkkuudella kartassa. Silti etsin sitä rastia aika kauan. Loppurastit löytyi sitten ihan kohtuu hyvin (eli siis tällä standardilla löysin sadan metrin säteelle rastista ja sitten haravoin maastoa kunnes rastilippu ja muut suunnistajat paljastivat rastin sijainnin), paitsi vika. Siis anteeksi vain, mutta jos rasti on jonkun ladon vieressä, niin kannattaisiko juosta sinne ladolle, eikä jäädä sata metriä ennen latoa pyörimään pusikkoon. Amatöörien puuhastelua pahimmillaan. Metsässä vietin 1.54.00. Eli vielä kauemmin kuin keskiviikkona. Ke radan pituus oli tosin 4,3 ja eilen 5,2, joten vähän vähemmän käytin aikaa  per kilometri. On tämä silti aika surullista tämä mun suunnitustoimintani.

Sitten piti jaksaa vissyn voimalla kotiin. Ylämäet oli kuin vuoria ja energiat oli ihan loppu. Yhteensä tähän reissuun meni melkein viis tuntia, että onneksi kotona odotti päivällä leipomani kesäkurpita-paprika piirakka.

 

Maanantaina on rastit paloheinässä. Enköhän mä ota taas vitosen kuitenkin, kun tää menee niin tosin hyvin. Ai niin, vihdoin mun kämpässä näkee jotain. Ihan sitten jo eilen tulivat niitä ruuveja kattoon laittamaan, olivat tosin kilttejä ja laittoivat samalla lamputkin, ettei mun tarvinnut niitä sitten onneksi alkaa laittamaan. 

Miten minusta tuli triathlonisti?

Se, miten minusta tuli triathlonisti, liittyy vammoihini aikas lailla. Täältä siis pesee. Tämän kirjoituksen on tarkoitus rohkaista kaikkia, että aika moisistakin jutuista voi toipua, ja että vaikeat vammat voivat johtaa myös uusille, kivoille poluille. Eikä tarkoitus ole todellakaan kerätä mitään sääliä, koska ilman näitä juttuja en varmaan edes istuisi tässä ja elämä olisi aika erilaista.

Kaikki alkoi vuoden 2005 syksyllä. Uusi maraenkka ja olin elämäni kunnossa. Pirkan hölkkään siis. Sinä vuonna piti mennä lujaa. Rahkeet oli kympin sakkiin, ehkä vähän parempaankin sijoitukseen. Ekat kymmenen kilsaa meni kevyesti ja siihen se sitten jäikin. Jonossa juostiin, lehtien alla liukas kivi, Kipa nurin. Hölkkä ja koko Pirkan kierros päättyi Valkeakosken terveyskeskukseen, eli 20 kilsaa jäi suorittamatta nilkan nyrjähdyksen vuoksi, kun 269 oli taisteltu hiihtäen, pyöräillen, soutaen ja vähän juostenkin. No, tämä oli siis alkua. Tämän jälkeen olin vuoden putkeen pienessä flunssassa ja kuumeessa. Siis vuoden. Yleiskunto romahti ja elämä oli ankeaa ja vaikeaa, mikä mua vaivasi, sitä ei saatu lukuisista testeistä huolimatta selville. Tämä vaikutti elämässäni kaikkeen, olin varmaan aika vaikea ihminen tuona aikana näin jälkikäteen mietittynä, sillä en pystynyt oikein keskittymään mihinkään muuhun kuin siihen, että mikä mulla on. Joulun 2006 alla tajusin testata kavereilla punkkaamista ja asia ratkesi, olo helpottui heti. Nähtävästi kämpässäni oli hometta ja mä olen vähän kaikelle allerginen. Nykyäänkin reagoin tosi helposti, jos jossakin on sisäilmaongelma.

No, 2007 kevät meni sitten kivasti. Pelasin salibandya, aloitin ultimaten. Joukkueeseen pääsy ultiksessa tarkoitti sitä, että treenasin ihan hulluna. Ikävä kyllä ultimate on aika rankka laji jaloille. Puolustusasento ottaa akilleksiin ja kun lajia pelataan nappiksilla se on jaloille vielä rankempaa. Lisäksi jouduimme treenaamaan Santalahden kivikovalla puistoalueella, kun ei ikinä saatu kenttävuoroja (myös miehet treenasi siellä ja hei, me ja myös miehet pelattiin SM-sarjaa!). Hommasin sitten akillesjänteen peritendiniitin. En edes tajunnut tätä heti, vasta kun oli liian myöhäistä. Se olikin sitten paha tulehdus. Ei parantunut millään. Lopulta päädyttiin leikkaukseen, kun tilanteeseen ei auttanut mikään (kaikki kyllä kokeiltiin) ja en tahtonut päästä aamuisin sängystä ylös.

Akillesjänneongelmien aikaan ainoa mahdollinen urheilumuoto oli uinti. Mähän en siis osannut oikein ollenkaan uida (siis ihan oikeasti, just ja just pystyin sen uimataidon vaatimuksen, 200m selvittämään ja tämänkin lähinnä selkäkelluntana). Ja inhosin uintia. Tämän vuoksi olin hylännyt ajatuksen triathlonista aiemmin, vaikka muuten  laji oli jo pitkään houkutellut. Nyt oli kuitenkin opeteltava uimaan. Vaikeaa se oli, mutta pikkuhiljaa pystyin jo kroolaamaan 25m, aikaa tähän meni varmaan minuutti. Triathlon alkoi siintää mielessä. 2008 kesällä tämä kuitenkin kilpistyi työjuttuihin, mutta Silvia sentään tuli kuvioihin.

No, akillesjänne tuli kuntoon, mutta oikea polvi oli alkanut vaivata akillesepisodin aikana. Tein päätöksen lopettaa ultimate ja salibandy, koska nämä olivat liian kuormittavia lajeja mun kropalle. Päätös oli vaikea, mutta luulen, että oikea. Polven lisäksi vasenkin akilles kenkkuili. Tämä saatiin kuntoon, polvi ei.  Kaikkea yritettiin taas, kävin tsiljoonalla lääkärillä ja fyssarilla ja lopulta päädyttiin tähystykseen, kun ei mistään mitään löytynyt. Oli kesä 2009, ja polvi tähystettiin, löydettiin laajentunut Hoffan rasva, jota poistettiin. Loppujen lopuksi tästä ei ollut mitään apua. Uintitaito karttui koko ajan, koska tämä oli laji, jota pystyin tekemään. Kisoihin en taaskaan leikkauksen vuoksi päässyt.

Syksyllä 2009 lähdin tutkijavaihtoon Tanskaan 6kk:ksi. Triathlon siinsi vahvasti mielessä ja liityin paikalliseen tri-seuraan ja kävin ahkerasti heidän uintitreeneissään 3x viikko. Lisäksi pystyin vähän juoksemaan (siis pikkuhiljaa kasvatin lenkin pituutta viisi minuuttia viikossa lähtien viidestä minuutista) ja käytin mahtavia Tanskan pyöräilymahdollisuuksia hyväksi. Huhtikuun alussa minun piti palata Suomeen ja harjoittelu jatkui mm. harkkaduathlonien muodossa Noksulla. Kesäkuussa vihdoin starttasin ekaan triathloniini!!! Se oli huippua. Sitten heinäkuussa Kiskoon ja oli vielä huipumpaa, vaikka tosi rankkaa kyllä. Polvi vaivasi edelleen ja se leikattiin heinäkuun puolessa välissä uudelleen. Tämä leikkaus auttoi jonkin verran, mutta ei parantanut ongelmaa kokonaan. Tuomio on, että polvi ei luultavasti parane koskaan, rakenteeni vähän niinkuin estää sen. Lisäksi painin kyynärpääongelman kanssa uidessa, puutuvien sormien kanssa pyöräilyssä ja nyt uutena juttuna alaselkä reistaa erityisesti uidessa. Urheilija ei totisesti tervettä päivää näe. Olen kuitenkin löytänyt jonkinlaisen tasapainon vammojeni kanssa ja voinen jatkaa triathlonia melko täysillä.

Summa summarun: 1 vuosi homeongelmaa, 1 vuosi akillesongelmaa, 3 vuotta ( ja jatkuu vaan) polviongelmaa. Näiden vammojen ansiosta mä siis opettelin uimaan ja musta tuli triathlonisti. Olen siitä kovin iloinen, vaikka joskus haikailenkin joukkueurheiluaikoja.

---

Tänään kävin taas iltarasteilla, nyt Sipoossa, jonne poljin. Kysyin sedältä, että onko 5km vaikea ja sanoi, ettei kovin, joten otin radan. Joo, oli se vaikea. Kaikki rastivälit suunnalla, koska polkuja ei ollut ja pelkkää ryteikköä ja tuhat kalliota, joita mun kokemuksella ei erota toisistaan. Viis ekaa rastia löytyi silti hämmästyttävästi, etenin hitaasti, mutta varmasti ja rastit olivat suoraa siinä, missä pitikin, ei pummin pummia. Kutosrastiväli olikin sitten yli kilsan ja sitten kosahti. Eksyin. Löysin suon, mutten tiennyt, kumpi se kahdesta vaihtoehdosta on ja ei mitään mahdollisuuksia selvittää, missä olin. Onneksi löysin yhden suunnistajan, jolta sain kysyttyä, missä olen, sitten rastikin löytyi helposti, rastiväliin meni jotain 40 minsaa... Seiskarastikaan ei oikein löytynyt, vaan kävin ensin maalissa ja seurasin sitten valkoista nauhaa rastille... Aikaa meni koko rataan 1.44, josta kahteen vikaan rastiin 55minuuttia, voi jestas. Alla kartta, vähän liikaa mun suunnistustaidolle.

Viime viikon rasteilla, joiden kartta alla pummailin aluksi, mutta lopuksi meni jo paremmin. Vika rastiväli meni porukasta nopeiten ja maaliinjuoksu (mun bravuuri yleensä, kun voi juosta valmista polkua ;) oli toisiksi nopein.

Loppuun vielä kuva tän päivän ruoasta, menussa oli siis fenkolilohta. Ohje lyhykäisyydessään ohessa, eli lohifile merisuolakerroksen päälle, lohen päälle hienonnettua fenkolia ja sitruunaviipaleita. Uuniin 225:ssä asteessa. Helppoa ja niin hyvää.

Just for me

Tänään piti lähteä aamulla ajamaan ja sen päälle lyhyt juoksu kisavauhtia, mutta kelin tarkastelu sai suunnitelmat muuttumaan. Meninkin siis ensin uimaan Samppikseen. Ikävä kyllä ukkonen oli melko päällä ja altaaseen en päässyt heti. No, alkujumpasta tulikin tällä kertaa sitten todella perusteellinen ja vihdoin pääsin altaaseen. Olin tietysti kärkkymässä ensimmäisenä, että koska pääsee ja kun ukkonen oli pelottanut muut uimarit pois, niin sain kokea sen, miltä tuntuu uida yksin 50m:n altaassa. Sanoisin, että aika kivalta. Ehkä puoli kilsaa ehdin pistellä menemään, ennenkuin seuraava uskalias tuli vesijuoksemaan. Oman radan sain pitää melkein koko reenin ajan, viimeiset 700 metriä jouduin jakamaan radan. Tohon vois tottua, mitenköhän pääsisin nauttimaan tuollaisesta luksuksesta, että olisi käytössä oma allas? Oonhan mä tosin Hervannassakin saanut joskus yksin uida, mutta Herwoodin kallioon louhitussa luolassa 25:n allas on vähän eri juttu kuin 50 m:n avovesiallas.

Illemmalla pääsin sitten sinne pyörälenkillekin ja onnistuin välttämään sateen ihan kokonaan. Kovin palkitsevaa ei ollut toki se, että juuri torstaina puunaamani pyörä näytti minuutin jälkeen siltä, kuin sitä ei olisi koskaan pestykään. Huokaus. No, pyörittelin tunnin lyhyillä sprinteillä ja sitten loppuun 15 minsaa juoksua aika lujaa. Juoksu kulki kivasti, pyörä ei. Huomenna olis sitten ohjelmassa pyöräilyä 2h ja juoksua 4x2km reippaasti (eli siis pitää taas yrittää toppuutella itseään).

Ruokana tänään kaapintyhjentämistalkoissa kanapizzaa. Muuten päivä on mennyt, mitenkäs muuten kuin - siivotessa. Nyt on sitten ikkunatkin pesty ja aika moni muukin kohta kämpästä. Mutta vielä riittää. Huh.

Close

Puolalaisen ystäväni ollessa täällä käymässä opin uuden käyttötarkoituksen sanalle close, se voi siis merkitä myös jotakuinkin painostavaa ilmaa. Eli, "The weather is so close, it's hard to breathe." Tänään ja eilen tälle sanalle olisikin ollut käyttöä, jos olisi englantia enemmän puhunut. Tuo ystäväni on muuten todella hyvä englannissa, puhuu brittiaksentilla (monet luulevat natiiviksi) ja häneltä olen oppinut paljon sanontoja yms. mitä ei muuten välttämättä oppisi.

Niin, ilma on ollut melko close ja myös kisa on melko close. Viikon päästä alkaa jo olemaan jännitystä ilmassa aikas paljon. Tällä hetkellä fiilikset kisasta eivät ole kuitenkaan kovin hyvät. Se onkin peesivapaa kisa, joten ei saa ajaa lisätangoilta. Voi p. Arvatkaa montako kertaa olen ajanut alaotteelta tänä vuonna, kun olen vaan harjoitellut aerobar-ajoa. Laskeskelin, että ennen eilistä alaotteelta on ajettu ehkä noin kolme minuuttia, siis MINUUTTIA! Eilen sitten tunnin palauttavan lenkuroisen poljin alaotteelta, mutta en kyllä tykkää. Ja mun sormet ei tykkää yhtään. Mulla siis viime vuodesta lähtien on ollut vähän ongelmaa sormien puutumisen kanssa vasemmassa kädessä, kun ajoin kolmeakymppiä sellaiseen routakuoppaan. Sen jälkeen loppupäivän sormet nyki joka suuntaan tahdottomasti ja kesti tosi kauan (yli viikon), että sain sen verran voimaa sormiin takaisin, että pystyin käyttämään etuvaihtajaa ja yleisesti puutumista tapahtuu aika helposti. Aerobarajon kanssa ongelmaa ei ole ollut, koska silloin ei tarvitse oikeastaan edes pitää niistä tangoista sormin kiinni koko ajan. Ja nyt sitten pitää ajaa taas kisa ilman niitä. Voivoi. Jos olisin tän tiennyt, niin olisin mennyt Kuopioon, jossa on peesikielto, niinkuin yleensä kuntosarjoissa. Mutta ei tässä nyt enää voi vaihtaa. Sinänsähän tuo on siitä hyvä, että eipähän sitten ketuta, kun kaikki peesaa kumminkin (kyllä Kiskossakin aikamoista peesausta sai nähdä). Mullahan ei ole sitä vaaraa, että peesaisin, en nimittäin pysy kenenkään vauhdissa, enkä myöskään osaa peesata. Niin, eli en saa peesin sallimisesta mitään etua ja kaikki muut saa. Voivoi. Nyt voinkin sitten kettuuntua siitä, että porukalla on kuitenkin aerobareja ja ajavat niiltä, kun itse kuuliaisesti ruuvailen ne omani irti. Niin, sekin ärsyttää, että kun sain työllä ja tuskalla säädettyä noi tangot itselle sopiviksi, niin nyt sitten niitä ei saakaan käyttää. Oon ihan rikki. Toivottavasti järjestäjät (vink, vink) sentään joko a) lähettää sprintin minuutin perusmatkan perään uinnissa, niinkuin Kiskossa, mikä toimi tosi hyvin tai b) järkkää lähdön niin, että sprintti ja perusmatka ei lähde sikinsokin, vaan osallistujat määrätään jotenkin omille puolilleen, muuten uinnistakin tulee mun osalta katastrofi. Tosin olen suunnitellut röyhkeästi meneväni eturiviin, kun esim. harkkakisassa jouduin vain ohittelemaan kaikkia, kun en uskaltanut eturiviin. No, juoksun reittiprofiili sentään on miellyttävä alun alamäkeä lukuunottamatta. Mun heikko kohta juoksussa on ollut aina alamäet, ne jotenkin rasittaa polvea ikävästi.

Eilen oli tosiaan siis palauttavaa tekemistä, eli aamulla 45 min lenkki kaatosateessa ja illalla tunnin pyöräily tappopaahteessa. On ollut aika hassua, kun nyt on tällaiset kisaa edeltävät viikot menossa, niin reenit on lyhyitä ja niitä on aika vähänkin (no joo, tällä viikolla oon reenannut siis kuus kertaa ja nyt on perjantai, eli tää on suhteellista...). Tänään oli siis ihan täysi lepopäivä. Tosin oon siivonnut ihan hulluna, pessyt mattoja yms. Että tosin lepoo. Tää ei ole fiksua, mutta pakko on saada kämppä kuntoon ja mieluummin rehkin nyt vähän liikaa, kun ens viikolla. No, luultavasti sinetöin huippusuoritukseni muuttamalla loput kamat perjantai-illalla, kun kisa on siis la kello 12.00.

Tänään ruoaksi pinaattilettuja ja kananmunakastiketta. Nää on ihan mun suosikkeja ja tyhjäksi syötävistä kaapeista löytyi aineet näihin. Lettujen paisto oli kyllä vähän kuumaa puuhaa, mutta kyllä se kannatti :)

Unia pyörällä

Haastava elämä on jatkunut.

Perjantaina piti hakea uuden (siis Hesan) kämpän avaimet. Aamulla piti kuitenkin ehtiä vähän ajamaankin. Taas siis ylös kukonlaulun aikaan ja baanalle. En tiedä oikeasti, miten se on mahdollista, mutta meinasin ihan oikeasti nukahtaa pyörän päälle, väsytti niin kovin, kun edellisilta oli venähtänyt laatikoita pakkaillessa. Sitten kohti Hesaa, onneksi olen lahjakas bussissa (ja junassa ja työtuolissa ja ryhmäpalaverissa ja luennolla ja ihan missä vaan paitsi omassa sängyssäni yöllä) nukkuja. Kämppä on ihan ok. Ei se nyt mikään luksus toki ole muovimattoineen, mutta mukavan kokoinen ja saan siitä varmaan ihan kivan. Astianpesukoneongelma on vain ratkaistava, pakko on investoida sellaiseen pöytätiskikoneeseen, en tahdo enää joutua tiskaamaan. En vaan tosin oikein tiedä, että miten se sitten liitetään niihin hanoihin. Ikävä kyllä kämppää ei oltu siivottu kovinkaan hyvin. Vajaassa kolmessa tunnissa luulisi ehtivän siivota tyhjän kämpän muuttokuntoon, mutta turha toivo. Kylppäri on edelleen ihan talmassa ja kun kurkistin lieden taakse, melkein oksensin. Valitin toki asiasta, mutta isännöitsijä on tietysti lomalla ja asia ei nyt ainakaan viikkoon etene, no, enpä mäkään sielä hengaile ennen kuun vaihdetta.

Perjantai iltana ystäväni tulivat moikkaamaan minua viikonlopuksi Turkuun. Ensin illalla mentiin katsomaan Cirque Dracula varietee-esitys. Oli kyllä todella hieno ja sai nähdä sellaista kehonhallintaa, että huhhuh. Suosittelen.

Lauantaina kipaisin aamulla tunnin lenkuroisen (oli kyllä niin kovin tahmeaa). Loppupäivä olikin erilaista treeniä. Henkistä ja fyysistä. Käytiin nimittäin Flowparkissa kiipeilemässä. Oli tosi kivaa, mutta välillä myös varsin pelottavaa. Kahta rataa en uskaltanut mennä, ne olivat puiston vaikeimmat ehdottomasti. Suosittelen kyllä tätäkin paikkaa kaikille, vaikkei ehkä ihan ennen kisaa :) Nyt on meinaan vatsalihakset ja kainalon alla oleva lihas aika hellinä. Lisäksi tömäytin yhdessä loppuliu'ussa oikean jalan kipeästi maahan ja akilles ei kyllä tykännyt siitä tömähdyksestä, onneksi on jo vähän parantunut

Sunnuntaihin sitten. Silloin muutettiin. Kannettiin, kannettiin, kannettiin. Nyt Turussa on enää ruokapöytä, jonka saa osiin, kapea ja matala hylly, varapatja, yksi tuoli, epämääräistä sälää ja tietysti pyörät. Lamppujakin on katossa vain yksi, se, minkä osaan ottaa yksin pois. Ikävä kyllä uudessa kämpässä ei ole lamppuja katossa. Ruuviproppusysteemit olivat ihan hämärät ja niinpä ei lamppuja saatu laitettua. Olen varmaan koko vuoden pimeässä sitten ... Illalla raahasin itseni pyöräilemään tunniksi.

Tänään sitten oli vuorossa pitempi tempoajo, yhteensä 40 min tempoa ja yhtä pitkät alku- ja loppuverrat. Ilma oli varsin tuulinen ja toiseen suuntaan pääsin 20 minuutissa 9 km, toiseen 11,5km. Muuten ihan hyvä treeni ja viimeisiä rankempia treenejä ennen Aulangon perusmatkaa. Sinne olen siis menossa tekemään hyvää kisaa ja aikaa, sijoituksesta en niin välitä (enpä!).

Vihdoin voin sisällyttää blogiini myös ruokapostauksia. Viime aikoina olen syönyt lähinnä pakastinta tyhjäksi, mutta nyt tein viikonloppuna ystävilleni ruokaa.

Perjantai-iltana oli vuorossa paahtopaistia ja piparjuurikapriskastiketta. Olen tehnyt tätä kerran ennenkin ja voin kyllä suositella, on ihan törkeän hyvää (harvemmin teen samaa ruokaa kahdesti, joten siitä voitte päätellä jotain). Jälkikäteen marinoiminen tuo lihaan todella hyvän maun ja mureuden. Tämän voi (ja pitääkin) myös tehdä kätevästi etukäteen ja on todella helppotöinen. Pitää vaan muistaa käännellä paistia jääkaapissa.

Lauantaina syötiinkin sitten kinkkiä jo aikaisemmin mainostamastani keittokirjasta. Tein tämän hyväksi havaitun ateriakokonaisuuden:

• Naudanlihaa ja sipulia (tää on mun lemppari)
• Porsaanlihaa ja paprikaa
• Munakoisoa ja valkosipulia
• Lisäkkeenä jasmiiniriisiä

Syödään tietty puikoilla ja jälkkäriksi jasmiiniteetä.

Sunnuntaina käytiin kamojen pakuun kantamisen jälkeen ja ennen Helsinkiin ajamista Blankon brunssilla. Jos haluatte brunssille Turussa, niin tämä on ehdoton paikka. Jos tämä on täynnä (hyvin mahdollista), niin vieressä olevassa Fontana cafessakin on kuulemma hyvä.

Huomenna ekaa kertaa tonnin vedot kuuteen vuoteen. Toi on mun lempiharjoitus ehdottomasti. Tarkoitus on siis juosta 5x1000m aikaan 4.10 samanpituisilla kävelypalautuksilla.

Ai niin, ja onnea kaikille Joroisilla huhkineille. Hienosti meni monella tutulla ja jos ei mennytkään, niin ensi vuodelle on sitten sopiva kiukku jo päällä, eks joo?

Se on loppu nyt

Ei huvita.

1. Turku.

2. Treenaaminen. Tänään kävin aamulla uimassa. Sain mä tonniviissataa uitua ja sitten alkoi sattuun kyynärpäihin. Ei pitäis olla tollasia viikon taukoja mulla missään, kun alkaa heti paikat prakaan. Myönnän, pari viikkoa on jäänyt myös aika heikolle venyttelylle ja hierojalla en oo käynyt sitten helmikuun. Uudessa työssä ei oikein ergonomia oo kunnossa ja "askartelin" sitten itselleni Cell:stä (hyvä kirja, suosittelen) ja fysikaalisen kemman (en suosittele) kirjoista jalkatuen, jos se auttais, kun tuolta oletettavasti nää käsiongelmat juontaa juurensa. No, ei siis huomenaamulla eikä myöskään illalla uimaan, koska ei kädet kestä.

Tänään illalla vähän yritin pyörittää. Nelkytminsaa todella kevyesti korkeella kadenssilla, mutta polvi ei vaan tykkää, tai siis polvet. On vaikea tykätä treenaamisesta, kun joko sattuu, tai koko ajan pitää pelätä, että sattuukohan kohta. Siis ei mitään sellaista "en jaksa enää"- sattumista (sehän on parasta!) vaan sellaista "mitä nyt taas"- sattumista.

3. Punttis. Tästä en oo oppinut kahdeksassa vuodessa tykkäämään ja tuskin koskaan opinkaan. Eilisen puntin jälkeen huvitti tosin radalla about 1.5 kilsan ilman kenkiä juoksu. Ihan kamalan kovasti huvitti.

Ruoanlaitto muuten kanssa huvittaa. Tänään oli menussa basilika-hernesosekeitto ja graavilohisalaatti.

4. Pyörän huolto. Miksi, oi miksi Silviasta on kadonnut taas yksi ruuvi, satula ei pysy paikallaan ja miksi en ole aiemmin vaihtanut niitä stemmejä ja miksi ihmeessä niiden veloplugien (vihaan vannenauhoja) tilaaminen on muka niin vaikeeta?

5. Blogin kirjoitus. Siksipä lopetankin tämän tähän. Siis ihan kokonaan. Jos jossain törmätään (tuskin ainakaan kovin monessa niistä mun alunperin suunnittelemista kisoistani kyllä), niin älkää kysykö, miten jalat tai kyynärpäät jaksaa, sillä jos ne jaksaa tosi hyvin, niin kerron kyllä. Kerron, vaikkette haluais kuullakaan. Tsemppiä kaikille treeneihin ja kisoihin ja mitä nyt ikinä tykkäättekin elämässänne tehdä.

"Whether You Think You Can or Can't, You're Right"--Henry Ford

I can, do you?

Maistuis varmaan sullekin

Pitkästä aikaa ruokapäivitys. Vihdoin kokeilen uusia reseptejä. Viime kuukaudet (ihan tosi) lähinnä söin pakastinta tyhjäksi. Toki siinä rytäkässä tuli tehtyä uusia ruokia (kuten tonnikalapinaattipizzaa), mutta ei siinä mitään kulinaristisia elämyksiä päässyt kokemaan. No, nyt vihdoin olen taas päässyt vauhtiin kokkailuissa.

Tänään menussa oli

Porsaankyljykset ja aprikoosijuurekset (ohje Pirkka 4/11)
Salaatti

Mun vakkarisalaatissa on aina seuraavanlainen koostumus

eri salaattilaatuja
tomaattia
kurkkua ja/tai paprikaa
retiisejä (mulla on joku hämärä retiisifiksaatio ja niitä on aina pakko olla)
kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä
(raejuustoa ja/tai salaattijuustoa ja/tai mozzarellaa ja/tai kotijuustoa)

Päälle vähän oliiviöljyä ja paljon limepippuria

Sitten viime kerran olen pikkuhiljaa parannellut itseäni flunssasta - olin oikeasti tosi kipeä. Bursan paraneminen on jämähtänyt ja mun piti hakea siihen uusi piikki viikonloppuna. No, eihän semmoisia flunssassa olevalle pistetä, joten tällä viikolla uusi yritys. On kyllä oikeasti aika ankeaa, että en ole voinut puoleentoista kuukauteen kävellä kengät jalassa yli kilometriä. No, tavoitteet muuttuu tässä pikkuhiljaa. Joroinen vaihtuu viiden kilsan kävelylenkkiin tai no, ehkä kolmen.

Näin myös huippuja videoita mun Kotkan kisasuorituksia. En ole vieläkään kehdannut katsoa neljältäsadalta otettua videota kokonaan (hyppäsin mm. sen kohdan yli, jossa törmään seinään). Parista viestiuinnista on sen sijaan kiinnostavaa kuvaa (joita en kyllä kehtaa linkittää tänne). On ehkä myönnettävä, että voisi vähän rauhoittaa sitä käsivetoa. Ja käännökset on aika karmeita. Toisaalta, en oikein jaksa harjoitella kauheasti käännöksiä (ja hyppyjä), kun ei semmoisia sitten oikeissa kisoissa tarvita. Paitsi tonniviidelläsataa 58. No, ehkä mä sittenkin voisin niitä sittenkin vähän harjoitella.

Ylpeys käy lankeemuksen edellä

Tänään salilla väänsin väkisin sen 16. punnerruksen ja pääsen jatkamaan kolmosviikolle ohjelmaa. Punnerrus on siitä hyvä juttu, että siinä ei ole vaaraa, että polvelle kävisi mitään. Polven varomisen vuoksi tällä hetkellä esim. jumppapallo ja tasapainolauta ovat pannassa. Kyykkyä tein "jo" kympin tangolla, muttei se kyllä tunnu yhtään missään. Askelkyykkyyn edistymistä odotan innolla, mutta sekin on vielä vähän liian riskialtis liike, jos sattuu astumaan huonosti. Kävin myös perjantaina salilla ja oon pyöräillyt ne sallitut 20 minsaa pari kertaa ja kävelylläkin kävin kerran. Ja pilates oli taas vaikeeta ja venyt kotona on jatkunu. Ensi viikolla Saken ohjeiden mukaan pitäisi juosta. Mun pitäisi olla asiasta tosi innoissani, mutta pelottaa kovasti kun ei se polvi kyllä kauheen hyvä oo. Seuraavaan kortisonipiikkiinkin on vielä melkein kaksi viikkoa.

Eilen kävin uiskentelemassa ja en jaksanut alkaa vääntämään nyt tekniikkaa, kun olen sitä viime aikoina tehnyt melkein pelkästään. Tein nyt siis nähtävästi sitten sellaisen kelaus-treenin, vaikkei mulle ihan selvää ookaan, mitä se kelaus on. No, 5x400 + verrat uin. Torstaina kävin myös pingviini-uinneissa ekaa kertaa. Sielä muut menee taas kauheeta vauhtia. Tosin, tähän vaikuttanee, että nuo nopeet uinnit oli piikkejä ja mähän en oikein voi kunnolla potkasta päädystä, joten jäin jo lähdössä monta metriä ja sit kun uin aika suuren osan kuitenkin vielä pullarilla. Ihan kivaa oli ja me aletaan kai pitämään sellasia kuukausikisoja sielä vuorolla, mikä on kyllä huippuhienoa! Siinä näkee sit aina omaa kehitystä, jota toivottavasti tapahtuu. Ja mä kun tykkään kaikista jutuista, missä otetaan aikaa. Ainoo huono juttu noissa on, että vuorot on 25m:n altaassa ja niin myöhään, et oon kotona vasta joskus puol yhentoista aikaan. Huomenna aion myös testata vähän itsekseni lähtötasoani. Pientä itsepetosta on kyllä ilmassa, sillä aikaa on helppo parantaa huomisesta jo sillä, että voi potkaista päädystä kunnolla vauhtia puhumattakaan volttikäännöksestä ja lähtöhypystä ja kaikenhyvän lisäksi tietysti punttasin tänään kaikki uinnissa käytetyt lihakset väsyneiksi. Niin ja tietysti aika paranisi jo sillä, että olisi kirittäjä ja joku muu kuin itse ottaisi aikaa.

Ruoan suhteen palasin kunnon lihansyöntimeininkiin ja tein eilen uunikasviksia ja bratwurstia ja tänään sipulipizzaa. Uunikasvikset oli kyllä tuunattu versio, koska vihaan selleriä (jota tanskalaiset muuten piilotti joka ruokaan) ja palsternakkaa ja korvasin lantunkin nauriilla. No, toi ruokahan ei mitään kovin uutta ja ihmeellistä oo, noita uunikasviksia oon kyllä tehnyt ennenkin, mut eri mausteilla, pestoo en oo kokeillut ennen. Pizza oli hyvää, hommasin jopa noita pizzapohjia, vaikka oonkin vastaan tollasia valmiita juttuja, kun ne on useimmiten pahoja. Noi pizzapohjat oli kuitenkin oikeesti hyviä. Ai niin muuten, Valio on onnistunut koukuttaan mut. Niillä on uus plusmaito, joka on toki vähän hintavaa, mutta mä tykkään siitä, et siinä on enemmän D-vitamiinia. Nyt mun ei tarvi enää ottaa sitä purkista, mikä on hieno homma! Eikä se lisäprotsku ja -kalsiumikaan niin huono juttu oo.

Maustehylly. Mausteet kahdessa rivissä, kun ei mahdu yhteen.

Sitten siihen lankeemukseen ja ylpeyteen. Luulen, että kaikilla on joskus ollut banaanikärpäsongelma. Mulla on ollut nyt jo hetken. Ei oo auttanut jokapäiväinen tiskaus, hedelmien säilytys jääkaapissa tai roskien vienti. Oon viritellyt ties mitä litkuja pulloihin ja lautasille, mutta niin vaan tasan yks kärpäsistä on kokenut hukkumiskuoleman, muut istuskelee tyytyväisinä niiden lautasten reunoilla ja pullonsuussa. Niitä pirun drosophiloja lentelee täällä vaan koko ajan ja joka paikassa. Olen kokenut pahan banaanikärpäsongelman ennenkin, mutta siitä on jo hetki. Tämä tapahtui exän kämpässä, johon menin kerran yksinäni, kun jostain syystä oli jotenkin niin sovittu. Kämppähän oli kolmen miehen kimppakämppä, mutta itse asiassa tosi siisti sellaiseksi. Tällöin kerran sitten kuitenkin menin kämppään ja se oli täynnä banaanikärpäsiä. Roskia ei ehkä oltu ihan viety tarpeeksi usein ja siten kärpäsyhdyskunta oli päässyt leviämään pahasti. Kyselin sitten exän kotiin tullessa, että miksei tolle kärpäsongelmalle oo tehty mitään ja vastaukseksi sain, että on kyllä yritetty. Niitä on yritetty myrkyttää dödöllä (!) ja mm. imuroitu. Olin ihan, että just, onpa siinä konstit ja päätin mielessäni, että tällaista ei tule mulle ikinä tapahtumaan, en todellakaan aio imuroida kärpäsiä. Mutta kuinkas sitten kävikään, tänään oon metsästänyt imuri tanassa niitä kiusankappaleita aika kauan. Ei voi todeta kuin, että onneksi mulla ei ole sellasta suihkutettavaa dödöä.