sunnuntaina, helmikuuta 15, 2015

Johan myrkyn lykkäs

Argh! Flunssa tekee tuloaan. Kurkku on kipeä kuin mikä. Yleensä flunssa kestää mulla kaksi viikkoa ja kuuden päivän päästä pitäis luistella sata kilsaa. Ei hyvältä näytä. Täytyy toivoa ihmeparantumista, sillä puolikuntoisena tuohon koitokseen ei voi kyllä lähteä. Hengitystietulehdus, vajaa viisi tuntia raastamista kylmässä ilmassa ja astma eivät vain sovi yhteen. Harmittaa niin pirusti, mutta minkäs teet, jos jää väliin. Koko viikon olen ollut ihan paniikissa, kun töissä vierellä köhitään ja nyt sitten kävi näin. Kiukuttaa kyllä, kun porukka ei pese käsiään työpaikalla, se ei paljon lohduta, että itse käy ennen ruokailua pesemässä kädet, kun samoja tarjoiluottimia on pidellyt kymmenet pesemättömät kädet. Pestäänhän kädet päiväkodissakin ennen ruokailua, miksi ihmeessä aikuiset eivät osaa??? Pesethän sinä kätesi ennen ruokailua?

No, viikko jäi torsoksi muutenkin, luistelu olisi onnistunut tänään (ja kelikin olisi ollut ihan mahtava, mutta kurkkukipuisena jo kauppareissu oli liian rankka), mutta viikolla se oli tosi haasteellista. Keskiviikkoaamuna jää oli tosi epätasainen ja puoli kuudelta (ennätys), kun ei valot ollut vielä sytytetty, en uskaltanut kaatumisen pelossa muuta kuin tosi hitaasti liu'utella. Eilen ennen kuin kurkku alkoi kipeytymään kävin kompuroimassa 1,5h Eläintarhan kentällä. Luistella ei oikein kunnolla voinut, sillä viikon plussakelit olivat pehmittäneet jään sellaiseksi, että käytännössä joka toisen potkun alta jää petti. Katsotaan nyt miten tauti etenee, tämän viikon saldoksi jäi:

2,5h luistelu
1,5h jooga
1h 15min baletti
1h sali

6h15min + jumppaa ja venyjä 1h.

Tuntuu, etten tehnyt viikolla mitään, vaikka luulen tehneeni enemmän kuin keskiverto tallaaja. Suhteellisuudentaju on kadonnut aikapäiviä sitten.

Projektissa keho kuntoon otettiin ensimmäisen askel uuteen suuntaan kun fyssarin kanssa tehtiin suunnitelma. Mun aivot pitäisi nyt saada oppimaan uudenlainen, rento tapa liikkua. Sellainen, missä yläkropallakin olisi jotain virkaa. Ehkä sen myötä olkapääongelmat vähän helpottaisi.

Ei kommentteja: