Finland ice marathon 2015 - race from hell

Elämäni karmeimman kisan johtopaikka vaihtui tänään - ja kirkkaasti. Lyhyesti: jos samana vuonna mun luistin hajoaa heti kättelyssä ja luistelen käytännössä toisellla jalalla vain puolella terällä koko matkan ja on kisan historian pahin keli (jos ei oteta lukuun vuotta, jolloin peruttiin) niin eihän siitä mitään hyvää seuraa. Ei todellakaan. Pääsin kuitenkin kompuroiden, kaatuen ja välillä itkienkin maaliin. Mutta eihän siinä mitään järkeä ollut. Välinerikko voisi olla jopa ihan hyvä syy keskeyttää minunkin mielestäni. Mutta en näköjään sitten keskeyttänyt. Olisi pitänyt. Oikeasti.

Lähtö kotoa oli melko aikainen perjantaina.

Tässä vaiheessa oli vielä hyvä jää.

Olin kerrankin hoodeilla ajoissa. Lähdin Kuopioon perjantaiaamuna junalla puksutellen. Lähtö oli epävarma vielä torstainakin, koska mulla oli todellakin ollut flunssa. Flunssan henki oli kuitenkin tällä kertaa puolellani ja paranin ihmeellisesti viidessä päivässä. Vastuullisena aikuisena kävin jopa lääkärissä tsekkauttamassa keuhkot ja kysymässä onko luistelu ok, sain luvan, jos ei tunnu pahalta. Kuopioon päästessäeni. Kävin teroituttamassa luistimet. En tiedä, kävikö niille jotakin teroitettaessa, mutta ennen perjantaita ne eivät olleet rikki. Kävin testaamassa luistimia radalla. Keli oli hirveä ja ratakin varsin huono, mutta jotenkin luisteltavissa. 

Varo hiekkaa!! Tämä onkin teksti, jonka haluaa luistinradalla nähdä. Huomaa, että tässä oli tämän päivän kriteereillä aivan mahtavan hyvä jää. Siis myös tuossa sivussa...

Kuivailua perjantain testailun jälkeen.

 Radalla oli vettä ihan älyttömästi ja monot kastuivat läpimäriksi. Onneksi mulla oli kahdet urheiluvaatteet mukana, niin ei tarvinnut niitä uitettuja laittaa kisaan. Hotellilla kuivasin monoja ja lenkkareita sanomalehdellä ja hiustenkuivaajalla, muuten niitä ei olisi saanut kuivaksi aamuksi . Luistinten teriä kuivatessani havaitsin kauhukseni, että toisen luistimen takaosa oli osittain irti, koska hiilikuidussa oli pieni murtuma. O-ou, kestääköhän se koko kisan. Toivottavasti.

Terä irti takaosasta.

Ja tässä vielä toiselta puolelta.

Ei näytä hyvältä ollenkaan.

Kisa lyhennettiin 78 kilometriin, eli 12 kierrokseen, koska jää oli tosi huono. Sitä oltiin onneksi huollettu yöllä. Mulle tuli vähän kiire, ja en ehtinyt edes katsomaan, kumpaan jalkaan huono luistin meni. No ei hätää, selvisi heti ensimmäisen kilometrin aikana. Ehdin verraamaan vähän ja tuntui ihan ok:lta, sitten tuli lähtölaukaus ja alettiin painelemaan. Vasen luistin alkoi tässä vaiheessa tuntumaan pahalta. Great, enää 77km jäljellä. Alkuun meni ihan hyvin, jäällä ei ollut vettä ja pehmeitä paikkoja oli ehkä vain 2km kuuden ja puolen kilometrin kierroksesta. Kilometriajat olivat jotain 3min 15s, mikä oli paljon kuviteltua hitaampi, mutta tuolla jäällä ihan hyvä.  Selväksi kävi kyllä heti, että tavoite on vain päästä maaliin, kärki meni menojaan miltei heti. Vasen luistin kirrasi ja huonossa kelissähän pitäisi luistella vielä tavallistakin enemmän paino takana. Ei onnistunut. Tiesin, että luistin on rikki, mutta toivoin parasta. Huolto oli luokatonta. Juomia ei ojenneltu ja menetinkin yhden peesin heti ekassa huollossa kun jouduin pysähtymään ottamaan juotavaa. Välillä sentään jaettiin pulloja ihan käteen astikin.

Aikainen aamupala.

Lyhyemmät matkat starttasivat tunnin välein ja jää alkoi olla tosi kehno. Myös mun vasen luistin. Kaaduin ekan kerran onneksi vasta viidennellä kierroksella. Puolessa välissä olin 2:15 h:n kohdalla. Tästä maaliin menikin sitten miltei neljä tuntia. Jää muuttui huonommaksi ja huonommaksi. Kaatuilin usein, onneksi useimmiten paikoissa, joissa oli vain muutama sentti vettä. Jää oli pehmeää ja välillä vettä oli jäällä kymmenen senttiäkin. Luistelua ei toimintani ollut enää nähnytkään. Seitsemännellä kierroksella otin vasemman luistimen pois ja katsoin. Jahas, terästä oli katkennut vajaa viisi senttiä pois ja yli kymmenen sentin matkalla luistelin lähinnä hiilikuidulla, en terällä. Ilmankos kirras. Tässä vaiheessa tilanne oli sentään vielä hyvä ja kierrokset olivat hidastuneet 'vain' kymmenen minuuttia vajaaseen puoleen tuntiin. Enää kolmasosa jäljellä.

Nyt jää oli jo aivan mahdoton. Parhaat paikat olivat ne vesilätäköt, muualla tuntui siltä kuin luistelisi näkkärikerroksen päällä. Kompuroin koko ajan, halusin keskeyttää. Päätin, että jos luistin kestää vikan kierroksen alkuun, kävelen vaikka sitten sen viimeisen kiekan. Jollain eväillä selvisin taas kahdesta kierroksesta. Testasin, voisinko luistella niin, että liu'un ehjällä luistimella ja potkin rikkinäisellä. Toimi, jos ei ollut pehmeää jäätä, eli tässä vaiheessa noin kilometrin matkan kiekasta. Terästä miltei puolet oli jo uponnut hiilikuidun sisään.  Sitten olin kuin ihmeen kaupalla vihdoin toiseksi viimeisellä kierroksella. Kompuroin vain eteenpäin. Yritin korjata luistinta, mutta eipä sille voinut mitään tehdä. Itkin vähän taas ja totesin, etten pääse maaliin.

Vihdoin reilusti yli viiden tunnin 'luistelun' jälkeen alkoi viimeinen kierros. Muita ei enää pahemmin näkynyt, olivat tajunneet keskeyttää (toki muutama oli tullut maaliinkin). Mietin, että jos kaadun ja satutan itseni, niin sinne jään, koska radalla ei ollut enää porukkaa. Koska kilometri oli liian pitkä yksikkö, oli tavoitteeni päästä aina sata metriä eteenpäin. Kaksi kilometriä ennen maalia kun oikeasti lähinnä itkin, näin maassa jonkun mustan suikaleen. Mulla oli hyvää aikaa tarkastella tuota kaistaletta ja sehän osoittautui hiilikuituliuskaksi mun luistimesta. Ei ole varsinaisesti niitä asioita, mitä haluaa kisassa tulevan vastaan: omien varusteiden palasia. Jollain ihmeen konstilla kompuroin viimeiset kilometrin, sadat metrit ja kymmenet metrit maaliin. Sain sentään virallisen ajan, joka lienee jotakin 6.07.57.. Seuraavat joutuivat kuulemma ottamaan ajan itse, kun heitä ei enää odoteltu, vaikka virallisesti viimeiselle kierrokselle piti lähteä ennen kello viittä (ja nyt se oli siis vähän yli kaksi).

Tän mitalin eteen on kyllä tehty töitä ihan riittävästi!

Huolto, osallistumismitalin jakopaikka ja chipin palautus oli jo kerätty pois. Jouduin raahaamaan itseäni ja mikä pahinta, minut pettänyttä luistinta vielä ympäri kisapaikkoja, että sain mitalini ja palautettua chipin. Sauna oli sentään vielä päällä. Siellä sain monelta kuulla olevani sankari, kun kuulivat, että olin luistellut 12 kierrosta. Useimmat olivat lopettaneet yhden kierroksen jälkeen. Siis todella moni muu keskeytti mahdottomiin oloihin. Miesten 117km:n (alunperin 200km, mutta lyhennetty) SM-kisassa kisaajat olivat nähtävästi päättäneet puolentoista tunnin päästä yhdessä, että koko touhussa ei ole mitään järkeä ja lopettivat yhteistuumin. Siitä voi sitten päätellä jotain. Meidän 78km:n matkalla maaliin tuli kyllä porukkaa. Naisia nähdäkseni neljä ja minä olin se neljäs, muut jopa saivat luisteltua tuon matkan, minä raahauduin. Mutta tulin maaliin. Rikkinäisellä luisitimella kelissä, jossa ei voinut oikeastaan luistella. En ole ihan varma, onko mun päässä jotain pahasti vialla kun en keskeyttänyt. En ole koskaan ennen luistellut yli kuutta tuntia ennen. Tein siis luisteluennätyksen ajassa. Recovery time:ksi Suunto näytti 89 tuntia. Nyt istun junassa matkalla kohti Tamperetta juhlimaan ystäväni väitösbileisiin. Voisi mennä huonomminkin.

Terä poikki takaa.

Toiselta puolelta hiilikuitu irtosi terän päältä lähes kokonaan..

Tältä sen pitäisi näyttää, eli ehjä luistin.

Tällä mä sitten pistelin menemään kisan...

Edessä ehjä luistin, takana säpäleinä oleva.

Jos tätä lukee joku, joka tietää hiilikuidusta, niin voisiko kommentoida, pitäisikö luistimen muka oikeasti mennä tuolla tavalla rikki, siis niin, että hiilikuitu lähtee murtumaan. En ole noita mihinkään kolautellut ja muutenkin oon pitänyt tosi hyvää huolta. 

Ensi vuonna uudestaan.