Oho! Suomenmestaruus!

Se joka olisi sanonut mulle eilen tai vaikka toukokuussa, että mä oon naisten yleisen sarjan suomenmestari duathlonissa, olisi ollut mun mielestä täysin seonnut. No, niin siinä nyt kuitenkin kävi, että semmonen mä nyt oon. No, sitten kisaan, eli siis Nastolan SM-duathloniin.

En pahemmin valmistautunut, mutta kävin kuitenkin perjantai-iltana tekemässä viimeistelyjuoksun, joka päättyi Siwan kautta karkkihyllylle. Kaikki tekosyyt syödä karkkia on käytettävä, joten tyytyväisenä poistuin Siwasta suklaalevy ja lakupussi kourassa :)

Aamun tärkein juttu ei suinkaan ollut tankkaus, vaan jalkojen teippaus. Ne ei oo ihan vielä kunnossa, mutta teippaamalla toimivat ihan hyvin.

Jalat toimintakunnossa.

Sitten kohti Nastolaa. Sää oli melkoisen kylmä ja olin muutenkin ihan innoissani. Onko pakko?

Vaihtopaikka.

Oon aivan tulessa ja innoissani lähtemässä kisaamaan.

Sitten vihdoin startattiin. Huippujuoksija ei ollutkaan kisassa naisissa mukana, ja miehet ampaisi liikkeelle huimaa vauhtia (mukana oli mm. Joonas Harjamäki) ja me naiset sitten yhdessä ryhmässä kaukana perässä. No, niin sen kuuluu tässä yleisessä sarjassa mennäkin. Kukaan ei halunnut oikein lähteä pitämään vauhtia, joten menin sitten kärkeen ja juostiin oikein leppoisaa vauhtia. Siinä juteltiinkin kaikenlaista, selvitettiin toisten iät ja mitä kaikkea tärkeää tällaisissa kisoissa nyt onkaan. Kääntöpaikalle tultiin vielä yhdessä ryhmässä, mutta jossain vaiheessa havaitsin, että juoksenkin enää kahdestaan toisen yleisen sarjan kisaajan kanssa, en todellakaan tiedä, missä vaiheessa muut tippuivat. Reitti oli aika kamala, sisälsi muutamaan kertaan sellaisen kiekan, jossa oli hirveän inhottava mäki. Mietin, että toisella juoksuosuudella ko. mäki voi olla aika tuskallinen. Vaihtoon tultiin sitten toisen naisen kanssa suunnilleen yhtäaikaa. Tiesin, että hän on ennen pyöräillyt ihan huipputasolla, joten mietin, että mitenkähän jaksan roikkua peesissä. Tämähän oli siis peesivapaakisa yleisessä. Mietin myös, että on se kyllä aika hienoa johtaa yhden osuuden jälkeen SM-kisaa. Ja totesin, että muut eivät ole niin hyviä juoksijoita, että jos pääsen tokaan juoksuun yhtäaikaa muiden kanssa, voisi olla hyvät saumat voittoon. Äkkiä siis se sijoitusten miettiminen tuli taas kuvioon :) Aikaa ekaan juoksuun ja vaihtoon meni jokin 42 minuuttia. Tosin sain vaihdettua lajia vasta pyörän päällä, joten vähän epätarkkaa on, kun tuloksia ei näy vielä.

Itsehän olin lähdössä ihan väärään suuntaan juoksemaan.

Nyt oikealla puolella lähtöviivaa. Startti tässä.

Parin kilsan kohdalla joukko vielä koossa. Huomattavaa on, että johdin kyllä itse asiassa koko ajan.

Ekaan vaihtoon tulossa. Tässä juoksu vielä näytti ja tuntui hyvältä.

Tiesin, että vaihdan varmasti nopeammin kuin muut ja hetken siis joudun ajamaan yksinäni. No, odottelin, että koska mut otetaan kiinni. Ihmeekseni ketään ei tullut takaa vielä kympinkään kohdalla. Isommalla aukealle katselin taakseni, että missä muut ovat ja ketään ei näy. Mitä ihmettä! No, sitten olikin tavoitteena enää vaan pitää hyvää vauhtia yllä ja karistaa muut. Onneksi en tiennyt, että olivat sitten ajelleet kolmen ryhmässä matkan, kun itse puskin tuuleen yksinäni. Puolessa välissä sain tosin yhden miehen kiinni (taisi olla tosin junnusarjassa), mikä oli kyllä ihan ennenkuulumatonta. Tosta miehestä ei paljoa iloa ollut, minä vedin, hän peesasi. Matkalla tuli vettä ihan kunnolla ja fiilis ei ollut kovin hyvä. Pikkujunnut olivat joutuneet raesateeseenkin, mutta mä vältin sen. Kengät oli läpimärät ja aika kylmä oli. Yhdessä vaiheessa piti vähän hidastaa, kun näin kevyen liikenteen väylällä pari mäyräkoiraa ja niitä piti tietysti tarkastella, että olivatko kääpiöitä vai kaniineja ja minkä värisiä :) Lopussa oli vielä ihan karmea ylämäki, joka meinasi viedä uskon, mutta sain sen puuskutettua ylös. Sitten rankkasateessa alas vastaava alamäki ja pelotti ihan kunnolla. Sitten vihdoin vaihtoon. Pyörään ja tokaan vaihtoon meni noin 1.09.30 aikaa.

Pyöräilemään. Olin niin hienosti viritellyt kumpparit uusiin hienoihin tri-kenkiini, että se ei mennyt katki ja kumppari toi hieman lisävastusta kunnes huomasin poikkasta sen itse...

Kun ei ollut kamera pyöräilyssä mukana, niin ei oo mäyriksistä kuvia, mutta tässä korvaajaksi corgi. Ikävä kyllä ei näkynyt yhtään pingviiniä matkan varrella.

Vaihtoon tulossa. Lopussa se peesissä ollut mies putosi.

Enää juoksuosuus jäljellä, eli T2 menossa.

Vaihto meni hyvin, vaikka olikin melkoisen pitkä matka pyörän kanssa juostavana. Kun olin jo juoksureitillä, näin, että takaa-ajajat tulivat kimpassa vasta vaihtoon, joten johto oli aika turvattu, ehkä jokin kolme minsaa tässä vaiheessa. Juoksu oli hirveää. Jalat oli melko tyhjät ja tuska kova. Niin vain sinnittelin kääntöpaikalle ja ylämäkeä ylös. Sitten vielä tuskaiselle metsälenkille. Ihan tyynesti kävelin mäen ylös, koska totesin häviäväni tällä aikaa jonkun kymmenen sekuntia ja oikeastaan voittavani seuraavalla pätkällä sen moninkertaisesti takaisin, jalat oli niin kuolleet. Metsälenkin jälkeen tiesin, että voitto tulee ja annoin itselleni luvan kävellä vielä viimeisen mäenkin, koska jaloissa ei ollut enää yhtään mitään ja siinä vaiheessa asialla ei ollut enää mitään väliä. Sitten vielä kenttä ympäri ja maaliin noin 41.30 osuusajalla. Kokonaisaika noin 2.33.30.

Loppusuoralla todella tuskaisena.

Maalissa on jo parempi fiilis, erityisesti, koska on kokismuki kädessä.

Palkintokaappiin täytettä.

Olen suomenmestari!