Kisakausi auki!

Aika kauan jännäsin, pääsenkö tänä vuonna kisaamaan o-l-l-e-n-k-a-a-n, mutta koska oon nyt voinut jo vähän juosta (yhteensä juoksupätkiä on tulut neljän tunnin ja reilun 35 kilometrin verran tässä syksyllä, tai no melkein koko vuonna) ja koska juoksutapahtumien kalenterista löytyi sopiva kahden kilometrin matka (pidempää ei jalat kestä, ja kuntokin tulisi vastaan), niin pitihän sitä mennä kokeilemaan, jaksanko niin pitkää matkaa edes juosta :)

Kisalenkkarit valmiina lähtöön Eltsun pukkarissa.

Kyseessä oli siis Helsinki Test Run, jossa voi juosta joko 2,4,6 tai 10km. Kahden kilsan lenkki juostaan siis Eläintarhan kentältä lähtien Helsinginkadulle päin, sitten stadionin ohi (ylämäkiiiii!!!) ja sitten taas kohti eläintarhan kenttää vielä uimastadikan ohi lähtöpaikalle. Virallinen mitta on kuulemma 1999,73m, eli se lyhintä mahdollista reittiä mitattu etäisyys on tuo, juostessahan siihen vähän lisää tulee väkisinkin. No, miten mulla meni?

• Vaihtoehto A. Miten voin olla näin p...a???? Siis mä oon juossut kympinkin lujempaa vauhtia!!! Säälittävää!!! Kyllä mun olis pitänyt juosta vähintään lujempaa kuin oon koskaan juossut edes kilsan. Olen todella pettynyt. Siis kun treenit on menneet niin lujaa, niin miks kisoista tulee aina tällaisia.
• Vaihtoehto B. No ei tää nyt oikein tyydytä mua, mutta onneksi (teko)syitä riittää, että kukaan ei luule, että olen oikeasti näin huono, vaikka se päivän kunto olikin. Siis oli vähän löysä olo (perusselitys), unohduin katselemaan maisemia (kannattaisko keksiä oikeasti jotain parempaa??), lihakset oli jo valmiina kipeät torstain punttisalista, kun intouduin kyykkäämään, kurkkukin oli vähän karhea ja juoksureitilläkin juoduin hetkeksi pussiin (hienoa, voin syyttää vähän muita??), en tajunnut aloittaa tarpeeksi lujaa, olen juossut vaan tosi vähän ja jalat ja olkapääkin pelotti ja lujaa olen juossut koko sykynä kolme minuuttia ja kaikkea muuta, syitä voin keksiä lisää.
• Vaihtoehto C. Aika mahtavaa!!! Jaksoin juosta tosi hyvin tosi lujaa. Pääsin oikein raastofiilikseen, ja vauhdinjakokin oli hyvä. Tästä on todella hyvä jatkaa. Ja jos tämä sitten olikin se mun elämän vika juoksukisa, jos jalat ei kestä, niin ainakin nautin joka hetkestä niin paljon kuin raastosta voi nauttia.

Valitsen vaihtoehdon C. Olen oikeasti aika kyllästynyt kisaraportteihin, joissa kovasti selitellään ihan kaikkea (vaihtoehto B), ja jäädään metsästämään sitä täydellistä kisaa, jota ei luultavasti koskaan tule - ainakaan kun kriteerit ovat melkoisen korkealla. Näille henkilöille (enkä nyt tarkoita ketään erityisesti, ja itsekin syyllistyn tällaiseen joskus), voisin muistuttaa, että eipä ne kilpakumppanitkaan nyt välttämättä niin kymppisuoritusta tehneet ja että tuloslista se on joka kertoo totuuden, ei ne testitulokset. Niin ja yleinen valituksenaihe: uinti triathlonissa: se nyt vaan kuuluu lajiin, että tulee osumaa, on ruuhkaa, muita pitää ohittaa jne. Jos et kestä, ala mastersuimariksi, niissä geimeissä saa uida omalla radalla. Vaihtoehto A taas kritisoi sitä, kun kuvitellaan itsestä hieman liikoja - tyyliin:  elämäni ekassa täyden matkan kisassa juoksen maratonin lujempaa kuin mitä olen juossut pelkän puolimaratonin koskaan tms. Ja sitten ollaan pettyneitä, vaikka tehtäis jopa ennätys. Näiden tapausten kannattaisi muistaa esim. se, että vaikka kympin matkalla, ennätyksen parantaminen 45minuutista 40 minuuttiin on aika ratkaisevan paljon helpompaa kuin 40 minuutista 35 minuuttiin ajan parantaminen.

Niin, mutta siis siihen "kisaan". Olin aivan hermona ennen starttia, sydän jumputti aerobisella kynnyksellä seistessä ja mietin, että hyydynkö ylämäkeen. Parkkeerasin itseni joukon perään (ekaks lähti 2 ja 4km;n juoksijat), koska tavoite oli melko maltillinen - jos jaksaisin juosta yhtä lujaa kuin olen maratonin kipittänyt, olisin tyytyväinen. Siispä 4.50 vauhtiin tähdättiin. Startti pamahti ja joukko lähti liikkeelle, vauhti tuntui kivalta, vaikka näkyikin menevän vähän liian lujaa n.4.30. Kohta jo ohittelin enimmäiset, kun vauhti tuntui liian hitaalta, mietin kyllä, onko tämä itsemurha, mutta totesin, että puoli kilsaa on jo mennyt ja kaadutaan sitten saappaat jalassa. Eka kilsa tuli täyteen ylämäen puolessa välissä, aikaa oli mennyt 4.25, eli saisi tokan kilsan juosta jo aika paljon hiljempaa ja silti pääsisin tavoitteeseen. Toinen kilsa toi mukanaan tutun oksennusfiiliksen, toivon selviäväni ylämäen loppuun, koska kokemus on osoittanut juostessa laattaamisen olevan helpompaa ala- kuin ylämäessä :) Kohta alkoikin alamäki ja matkaa oli enää reilu kilsa, sadat metrit kuluiva, tuska kasvoi, toinen kilsa piippasi aikaan 4.01 (!!!!) ja vielä muutamat metrit ja maalissa olin noin aikaan 8.31-8.32. (virallista aikaa ei tiedä, olivat pistäneet mun juoksuajakseni 9 minuuttia, mikä varmaan johtui juoksunumerostani, eli ysistä) Aivan älyttömän hyvä!!! Siis juoksin lujempaa vauhtia kuin mun puolimaraennätysjuoksussa ja mä kun tavoittelin maraennätysvauhtia. Neljän tunnin juoksuharjoittelulla tämä oli jotain paljon enemmän kuin suurimmissa haaveissani uskalsin toivoa. Jo se 8:lla alkava aika tuntui täydeltä utopialta. Ai niin ja olinhan mä eka naisten sarjassa, osallistujamäärähän oli hurja (3).

Kilpanumero vai loppuaika?

Loppuun toivotan kaikille hyvää joulua ja muistakaa iloita suorituksistanne, vaikkei aina niin nappiin menisikään. Koska kuitenkin, eikö urheilusta pitäisi nauttia?