Tampere tunnetuksi

Viikonlopun treenirypistys Tampereella onnistui oikein mukavasti ja mikä tärkeintä, Tampereen erityispiirteitäkin tuli maisteltua. Viikonlopun ehdoton teema oli ylämäki. Perjantai-iltana suuntana oli kuitenkin Nokia, missä "kevyt" juoksu harkkakisareitillä. Matkaa tulee se 3,5, mutta sillä reitillä en ole kevyttä tuntua juoksuun koskaan saanut, ja jotenkin tuntuu, etten saakaan. Siitä sitten uimaan, missä ensin 1200 verraa (no huhhuh) ja sitten perään reilu 2,5 hidasta kelailua pienillä välipyrähdyksillä. Yhteensä tuli uitua 3,8k, mikä tosin ei ollut tarkoitus, vaan aiottu matka oli alkuperäistä 300 enemmän. Inhimillinen erhe syntyi siitä, etten osaa laskea kahteentoista. 

Lauantaiaamun laiskottelun jälkeen ylämäkiteema pääsi kunnolla vauhtiin. Ensin tuli tietysti tuskallinen Lukonmäki, sitten Pirkan hölkän mäet ja tasaisen Arboretumin jälkeen vielä Pyynikin mäet. Lenkille tuli krossarille hyvä mitta, eli inasen vajaat 40 kilsaa ja noususummaa 550. Kyllä meinaan munkki maistui sitten näkötornilla. Illan uinti oli tekniikan ja potkujen hiomista. Sunnuntaina taas ajamaan. Tarkoitus oli ajaa kevyt lenkki Kaupista Kyötikkälään ja takaisin. On kyllä nyt aika kullannut muistot, kun olin kuvitellut ko. lenkin olevan kevyt. Kyötikkälästikin on sellainen mukava pikku mäki, joka oli parhaimmillaan (pahimmillaan) 33% jyrkkä. Juu, runttasin. Matkaa joku 36, nousua ei "edes" viittäsataa ja jälkkäriksi vielä kuntokolmonen juosten. Kuntokolmosen nimi on aina ollut osuva, kunto kyllä kasvaa kun sitä reittiä tahkoaa. Triathlontunne palasi jalkoihin ihan heti ekassa mäessä ja meno ei ollut kevyttä. Taas teki ruoka kauppansa reeniin jälkeen. Sitten Helsinkiin ja vielä tuli vähän polskittua Märskyssä ja "sokerina pohjalla" jumppapallo-ohjelman seiskaviikon lopetus. Oli muuten niin tuskainen pallo-ohjelma viikonlopun höykytyksen jälkeen, että huhhuh. Kaikenkaikkiaan oma pikku Training camp oli ehdoton menestys ja viikon uintikilometrit taisivat olla ennätykselliset. Näitä lisää. 

Leirin jälkeinen aamusali oli tahmeaa menoa, mutta iltapäivällä joku superkompensaatio oli tapahtunut ja työmatka rullasi kivasti. Lucy tahtoi katsoa gilmoren tyttöjä, joten minkäs teet, niin oli tehtävä. Loppuun vielä huippukiva juoksu, ja pk lenkki muuttui lennosta flowssa juostuksi vk-lenkiksi. Enpä ollut kunnon vk:ta sitten viiteen vuoteen juossutkaan. Tänään sitten vielä vähän pyristeltiin ja huomenna sitten lepopäivä. Se tuleekin tarpeeseen. Viime tiistaisen kaatumisen jälkeen olkapää on alkanut oirehtimaan erinäisissä tilanteissa yhää enemmän. Repun selkään laitto, paidan riisuminen ja pukeminen muun muassa ovat vähän kivuliaita. Myös pyörällä ajaessa kaikki epätasaisuudet tiessä tuntuvat ikävästi. Tänään sitten tuijottelin aikani olkapään anatomiaa ja diagnosoin itselläni limapussin ärtymisen. Kävin siten vielä ortopedilla varmistamassa diagnoosin, ja hakemassa reseptin. Toivottavasti olkapää asettuu tuosta pikapuoliin.