Aulangon perusmatka - hopee ei oo häpee

Jos vain kisaraportti kiinnostaa, hyppää ensimmäisen kappaleen yli.

Miten pilataan valmistautuminen kisoihin, joihin on harjoiteltu kolme kuukautta miettien jokainen harjoitus tarkkaan? Muuttamalla. Viime kirjoitus siis tapahtui Turussa ja sitten muutettiin. Muuttoauton koko suhteessa tavaramäärään oli vähän pieni, mutta onneksi ollaan tehty ahkerasti pienenä palapelejä niin, että saatiin tavarat mahdutettua muutaman uudelleenpakkauskierroksen jälkeen. Ehkä kolme kirjaa olisi vielä voinut kuormaan mahtua, muuta ei. Pyöriäkin hieman modattiin, että saatiin ne pyörätelineeseen ja eikun menoksi. Matka kohti Helsinkiä siivousämpäri sylissä (koska ei muualle mahtunut) alkakoon. Hesassa oltiin yhdentoista jälkeen ja alettiin purkamaan ja odottelemaan huoltomiestä. Nimittäin mun lukothan oli sarjoitettu uudelleen (tästä ei tietenkään mulle oltu kerrottu etukäteen, mutta toki tiesin tästä sitten jo kun Hesaan ajoimme) ja erinäisillä järjestelyillä sitten asiat onneksi hoituivat ja ei tarvinnut viettää yötä autossa. Tavaroita sitten purkamaan. Naapurit varmasti vihaavat mua, koska on siis kannettu viimeisiä tavaroita vielä puolenyön jälkeen... Ja siten kolisteltu kämpässä, kun on pakattu hammasharjat ja kisakamat ja lakanat ja kaikki muu paikkaan x, mistä ei tietoa. Nukkumaan mentiin joskus kahden aikoihin, mikä oli OK, ottaen huomioon, että kello soi vasta puoli kasi. Elämässä ei ole aina vaihtoehtoja ja nyt oli pakko tehdä näin. Ensi vuonna en aio muuttaa kesän päätavoitekisaa ennen.

Joka kerta eri autolla kisoihin. Tästä tuli mun suosikki. Pyörä mahtui kokonaisena seisomaan autoon. Kiitos sponssista isä!

Hämeenlinnaan päästiin suunnistushankaluuksista huolimatta vartin yli kymmenen ja asiat alkoivat rullaamaan. Verraa, pyörä kuntoon. En ollut irrottanut clip-oneja, koska arvasin, että puolilla muistakin on ja ne on helpommat ottaa irti kuin laittaa takaisin. Pyöräkatsastuksessa sitten todettiinkin, että niiltä saa ajaa, jos ei ole peesietäisyydellä. Kisainfo oli myöhässä todella paljon ja aiheutti lähinnä hämmennystä. Uintijutuista olin kuitenkin infon jälkeen selvillä ja luulin, että  pyöräreittikin oli hanskassa, mutta juoksureitti hämäsi mua älyttömästi, kun puhuttiin kahdesta kierroksesta  ja sitten se olikin vain yksi ja puoli ja kaikki oli sekavaa. Luotin, että reitti on hyvin merkattu (in my dreams), ja voin ajoista sitten jotain päätellä, että mihin juostaan. Kisainfon ajankohdan muuttumisen vuoksi verrat yms. meni ihan pieleen, vaikka yritinkin siinä infoa kuunnellessani verrata paikallani. No, ei voi mitään, on sopeuduttava. Onneksi huoltajani oli tilanteen tasalla koko ajan.

Tiilikärryt palvelevat niin muutossa kuin kisoissakin. Meillä oli kaikki mahdollinen mukana, minkä voi kaman määrästä huomata :)

Lähdön odottelua. Mä olen tuola oikealla, laitan laseja, mut tunnistaa kuvista tuosta turkoosista hihojen ala-/takapuolella.

Uintiin lähdettiin todella kiviseltä rannalta. Olin tosi kiitollinen siitä, että sprintti ja perusmatka lähtivät vähän  eri kohdista. Itse hivuttauduin ihan oikeaan laitaan, koska tiesin, että siellä saa uida ihan rauhassa. Ja näin se oli, kontaktia ei tullut melkein ollenkaan. Onnistuin uimaan suoraankin, jopa huoltaja todisti tämän. Uinti meni ihan jees kai. Olisi voinut mennä paremminkin, mutta aallot kyllä tuotti mulle melkoisia vaikeuksia. Osaan onneksi ottaa toki happea molemmilta puolilta, mutta joka toisella hengittäminen ei oikein suju multa, joka kolmannella on iskostunut liikaa päähäni. Ekan kiekan lopussa törmäsin johonkuhun, kun ko. henkilö päätti alkaa juoksemaan jo vyötärönsyvyisessä vedessä. Edellä meni muutama henkilö mutta perässä tuli aika moni vielä. Kun pääsin rantaan, oma kello näytti aikaa 26.48, mikä on hyvä mulle. Sitten vain vaihtopaikalle rinnettä ylös.

 

 Startti on pamahtanut, moni vielä ihmettekee, minä jo kauhon :)

 

Puolet takana, puolet edessä.

 

Yritys korkeasta kyynärpäästä palautuksessa, olen siis viimeisenä tässä porukassa, turkoosista tunnistaa taas.

 

Vielä muutama metri

Merihirviö nousee. Vieläkö ihmetelette, että pelkään avovedessä uida, kun sielä on tuollaisia otuksia.

Vaihto meni jees ja pyöräilemään. Pyörä oli taas tuskaa. Tuuli, ei peesejä, joissa pysyisin (ohi mentin taas niin että ehdin just ja just huomaamaan sen, kun ohittaja oli jo jossain viidenkymmenen metrin päässä). Ekan kiekan loppupuolella pääsin joidenkin sprinttimatkaajien peesiin hetkeksi. Sitten oltiin tulossa kääntöpaikalle ja alkoi ongelmat. Sprinttimatkan menijät kääntyivät, perusmatkan menijät ajoivat suoraan ja mistään ei tiennyt, mihin pitää ajaa. Voi velli. Ajoin sitten suoraan (VIRHE!). Juomapisteen pitäjälle karjuin, että mistä pitää ajaa, ei tiennyt (!), sitten tuli liikenteenohjaaja, aloin olla jo tosi vihainen (mulla palaa tällaisissa jutuissa hermot aika tosi helposti), mutta ohjeista en oikein tajunnut mitään. Tajusin, että väärin on ajettu ja niinpä vain takaisin sakkokierroksen ajaneena ja sitten käännyttiin siitä, mistä sprinttimatkan ajajatkin  olivat menneet. Ylimääräistä tuli reilu kilsa. Loppu pyörä meni tuskan ja ylenmääräisen vitutuksen vallassa (kakkoskiekalla siihen, mistä piti kääntyä oli onneksi saatu jo toimitsija). Lisäbonuksena tuuli oli aika paha mun pyöräkunnolle ja sehän ei ketutusta ainakaan parantanut. Kirosin kaikkea mahdollista. Lisää otti pattiin todella pahasti se, että vaikka nimenomaan oli kielletty aerobareilta ajo peesietäisyydellä, niin moni siellä oli toisen takarenkaassa kiinni ja ajoi aerobareilta. Ettäs kehtaavat! Ihan oikeasti, säännöt on säännöt ja niitä pitäisi noudattaa. Samalla tavalla kun peesaaminen jossain peesikieltokisoissa on sääntö jne. En ymmärrä, miten ne henkilöt, jotka rikkovat sääntöjä voivat olla tyytyväisiä tuloksiinsa. Itse yritin parhaani mukaan siirtyä jarrukahvoille/alaotteelle, jos kymmenen metrin raja lähestyi. Siis myös ohituksissa, vaikken tiedä, koskiko sääntö niitäkin. Toisaalta olen kyllä sitä mieltä, että kisan pitäisi olla aina joko puhdas peesikisa tai puhdas peesikielto, eikä mikään tuollainen sekaversio. Lisäksi kuntosarjojen pitäisi mun mielestä olla aina peesikieltokisoja, koska kuntoilijat eivät päsääntöisesti ole kokeneita peesiajajia ja siinä voi tulla pahaa jälkea, kun ei osata reagoida oikein ongelmatilanteissa.

Pyöräilyn lähtöpaikalle juostiin melkoisten puskien välistä

 

Vielä kierros ja muistan jopa juoda (juon kisoissa liian vähän tosi usein). Se ei ole hymy, se on tuskanirvistys

Muutama metri enää

Vihdoin pyörätuska loppui ja olin vieläkin vihainen (huoltaja voi todistaa, taisin aika kovaan ääneen kirota ajaneeni ylimääräistä sakkorinkiä). Vaihdossa havaitsin myös  tehneeni amatöörimäisen mokan, kun olin näemmä  märkkärin suoraan lenkkarien päälle ja ne oli ihan märät, rakot siis tiedossa. En tiedä, kiukkuko, juoksureitin helppousko vai mikä sitten siivitti mut juoksuhurmokseen. Tuntui kuin en olisi pyöräillyt ollenkaan, kun askel vain lensi ihan tosihyvin. En nähnyt ketään edessäni aluksi, mutta sitten alkoi selkiä tulla vastaan. Monta niitä tulikin. Aika kauan ennen kääntöpaikkaa tuli kakkosena ollut nainen ja totesin, ettei kyllä ole mitään mahdollisuuksia saada häntä enää kiinni. Juoksin silti ohitellen ja sprintin maalin kohdalla oli mennyt 21.57 ja puolet jäljellä. Ja eikun pinkomaan. Juoksu tuntui hyvältä, kevyeltä ja musta tuntui, että menen lujaa. Kukaan ei kyllä oikein kannustanut, mutta eipä haitannut, kiukku ohjasi. Sitten tultiin kääntöpaikalle ja vielä muutama kilometri matkaa maaliin. Edessäni alkoi äkkiä näkyä ponnari, olin juossut sen kakkosena olleen naisen kiinni! Painelin hurmiossa ohi. Katselin kelloa ja aloin epäillä, ettei mene alle 2,5:n tunnin. Se oli tavoite (tästä lisää myöhemmin) ja aloin melkein itkeä, kun tajusin, että jos pyöräreitin ohjeistus olisi ollut parempi, en olisi menettänyt niitä kahta minuuttia, mitkä kiertelin etsimässä oikeaa reittiä ja tavoite olisi täyttynyt. Sitten päätin ryhdistäytyä ja yrittää. Kaikki peliin, oli kylmä, oli kuuma, oli paha olo, mutta juoksu kulki. Sitten näen maalivaatteen, minuutti aikaa, saatan ehtiä. Järjetön loppukiri, kukaan ei havannoi mitenkään, mistä pitää kääntyä, missä on maalivaate (oikeasti, en mä sitä nähnyt, laittakaa ensi kerralla niitä nuolia joka paikkaan, jooko), siinä se on, mä oon maalissa ja alle kahden ja puolen tunnin. Muutama jopa taputti ja kehuikin. Pöpsy ojensi käteen kylmän kokispullon - maailman paras huoltaja.

Loppukirin tuskaa

Maalissa ollaan

Niin riemastuttava kuin tulos olikin, olin kisan jälkeen vieläkin vihainen. Todella vihainen. Sitten kun harhailtiin kymmenen minuuttia hotellilla etsimässä suihkuja,kun missään ei ollut mitään opasteita ja kukaan ei pystynyt neuvomaan meitä oikeaan paikkaan niin, että olisin tajunnut, mihin pitää mennä, alkoi vitutus olemaan jo aika eksponentiaalinen. No, suihku löytyi ja vähän helpotti. Palkintojenjaossa oli jo ihan hyvä fiilis.

Kolme parasta naista perusmatkalla

En nyt halua haukkua tässä järjestelyjä, koska kyseessä on mukavia seurakavereita tiedän, että varmasti yritettiin parasta ja tehtiin todella pitkää päivää kisojen eteen ja ei se niin helppoa ole, itse mokaisin järjestelyissä kaiken ja en ole mitenkään kantanut korttani kekoon. Silti jäi vähän paha mieli. Vaikka kuinka oli kuntosarja, niin mä olin harjoitellut tuota matkaa varten paljon. Herännyt melkein joka päivä kolmen kuukauden ajan viimeistään kuudelta, juossut, pyöräillyt ja uinut tosissaan ja sitten reittejä ei ole merkattu kunnolla ja aikatavoite melkein kosahti sen takia. Pitäisi sen verran olla henkilöitä järjestämässä (tänä vuonna ei edes tullut sitä kyselyä, missä olisi seuralaisia yritetty rekrytoida), että niissä paikoissa, missä käännytään, joku ohjaa ja että olisi jotain nuolia. Juoksureittikään ei ollut kahta kierrosta, niinkuin oli reittikarttaan merkattu, mikä hämmensi myös montaa muuta. Toivon, että ne tutut (ja ehkä tuntemattomatkin) järjestäjät eivät ota tätä itseensä, vaan rakentavana kritiikkinä, joohan. Ja kiitos siitä, että kuitenkin jotkut jaksoi kannustaa jopa mua, mistä olen iloinen, kun mä en ehkä osaa aina olla sosiaalinen ja välttämättä mukavakaan en kä varsinkaan hymyillä aina tai edes usein.

Kisan tulospalvelua mun on kehuttava, koska tulokset oli jo julkaistu, kun päästiin kotiin vihdoin. Harmistui muuttui iloksi, kun havaitsin juosseeni kirkkaasti parhaan ajan naisissa (41.51) ja miehistäkin vain yhdeksän oli mua nopeampi. Aika paljasti kyllä myös viimeistään sen, että juoksumatka oli alimittainen, mitä epäilin koko ajan. Mä en juokse 4.11 kilometrejä 40 kilsan pyöräilyn jälkeen kymmentä peräkkäin. Tiesin alimittaisuuden kyllä oikeastaan siinä, että sprintin ja perusmatkan juoksumatkojen eroon mulla meni tasan 20 minsaa. Hei haloo, se tietäisi neljän minsan kilsoja viisi. Joo, ei ollut kyllä, vaikka juoksinkin ehkä elämäni juoksun. Uinti näytti menneen ihan jees myös tulosten perusteella (27.49, missä mukana pitkä juoksu vaihtoon), kun neljä naista ja yhdeksän miestä oli nopeampia. Pyörää on paha verrata, kun harhailin ja en ollut kuulemma ainoa, ei mitään hajua, kuka on pyöräillyt oikean matkan, kun muutkin ajelivat ihan mihin sattuu, kun käännöksen kohta ei ollut selvillä (se nuoli ei riitä, koska sen pystyi tulkitsemaan niin, että siitä mennään vain vaihtoon). No, joka tapauksessa neljä naista sai paremman ajan (omani 1.20.00, sisältäen itse vaihdot) ja miehistä vissiin noin puolet. Loppuaika oli 2.29.43. Tavoite siis täyttyi. Olin päättänyt, että jos perusmatka menee alle 2,5 tunnin, niin ensi vuonna Joroisillä osallistun SM-sarjaan, siis naisten yleiseen, kun muihin en voi osallistua. Ehkä se on tosi typerää, mutta kai mä silti voin mennä. Pärjää en, mutta kympin sakkiin on hyvät mahdollisuudet (maaliintulleita tänä vuonna 11 ;) ja yritän siis olla nolaamatta sieltä itseäni tuloksellani.  Tavoite ensi vuodelle on siis asetettu. Tämä tietysti vaatii kohtuu vammatonta valmistautumista, jotta oikeasti menen mukaan. Ja jos tämä on jonkun mielestä huono idea, niin älkää kertoko sitä mulle, ettehän, haluan olla rohkea ja tehdä tämän jutun.

Kämpässäni on kaaos. Aion tehdä asialle jotain nyt.  

Ennen 

 Jälkeen