maanantaina, elokuuta 16, 2010

Voihan arsenikki miinus nikki

1. Polvi on päättänyt olla paska. Sitä särkee ja ei auta, vaikken oo tehnyt sillä viikkoon mitään (päivittäistä jalkajumppaa lukuunottamatta) ja vaikka oon vetänyt siihen nappejakin. Se oli paljon parempi jo pitkään, mutta sit viime tiistaina se päätti alkaa vaikeeks ja eriasteinen särky on jatkanut olemassaoloa. En edes tehnyt mitään tyhmää, koska kävelylenkki oli lyhyt ja pyörälenkki myös. Sakkekin on kiireinen, hyvä kun sain sille kontrolliajan reilun kahen viikon päähän, joten on vaan kärvisteltävä, kun en luota oikein tässä nyt enää näihin tamperelaislääkäreihin, varsinkin kun toi mulle tehty leikkely on sellanen varsin harvinainen operaatio. Mun piti juosta ens viikolla, mutta jos juoksen ens kuussa, niin se on jo voitto tässä tilanteessa.

2. Oon taas puolikipee. Siis taas. Kuvittelin, että se meni jo ohi, kun viikonloppuna ei ollut mitenkään kipee olo, mut nyt taas on ärsyttävä nuhanen meininki.

3. Joku sotkee tätä asuntoa. Epäilen, että se on talonmiehen akka.

4. Lueskeltuani viikonlopun kisarapsoja oon lopullisesti vakuuttunut siitä, että oon täydellisen lahjaton uimari. Aika moni ainakin väitti, että uintiharjoittelu on ollut varsin rajoittunutta, ja järvessä ollaan jotain viidettä kertaa, mut silti ne on pistellyt menemään lujempaa kun mä ikinä ja mä oon kyllä uinut oikeesti varsin paljon (tunneissa, vaan ei metreissä mitattuna, kun oon niin hidas).

5. Aikani kuluks teetätin viikonloppuna rasvaprosenttimittauksen. Mittauksen jälkeen se täti kertoi mulle, että tuloksen mukaan mun rasvaprosentti on normaalia korkeampi mun ikäselle. Siis anteeks mitä? Oonko mä laiha läski?

6. Se toinen nainen päästi tänään suustaan lauseen: "Joo, kyllä mä voin pitää sen kurssin harkat." Jotain järkeä senkin aivoissa vielä vissiin ajoittain liikkui, koska luennoista se kieltäytyi. Tosta opetuksesta ei enää ees makseta erikseen. Sehän toki tarkoittaa sitä, että opetuksen ja valmistelun voi tehdä työajalla, mut ei mulla oikeesti oo työajalla sellaseen aikaa.

Viikonloppu meni melko tiiviisti Nokian päässä numeroita kirjaten (ja numerothan on tunnetusti mun erityisala, joten oikein sopiva homma se oli mulle). Aika lepposaa touhua, vaikka päivät olikin aika pitkiä. Joillakin oli kyllä vielä paljon pitempiä... Tavoite onneksi toteutui, ja työasiat sai pois mielestä ainakin väliks. Pyrin istuun mahdollisimman paljon ja se kyllä onnistuikin ihan hyvin. Kisoista tuli sen verran muiden touhuja katsellessa opittua, että kannattaa opetella reitti etukäteen varsinkin vaihtopaikoilla. Lisäksi kannattaa ottaa muutenkin selvää asioista, ettei juoksukamat oo sitten siinä pussissa, jossa on märkäpuku, pyöräilykengillä kun ei oikein voi juosta. Ensi kerralla voisin siis oikeasti kuunnella kisainfon, enkä vaihtaa rengasta tai olla muuten myöhässä.

Aika hurjaa se touhu kyllä oli. Huiput meni tosi lujaa, monet työssäkäyvätkin meni tosi lujaa ja ne jotka ei mennyt ihan niin lujaa sitkeesti jaksoi suorittaa vielä maratoninkin, vaikka eivät meinanneet pyörän päältä pois päästä. Välillä oikein hirvitti ja mitä kauemmin oli pyöräilty, sitä vaikeempaa se touhu tietty oli. Ja mä en edes nähnyt niitä vikoja pyörä-juoksuvaihtoon tulleita.

14 kommenttia:

Heikki kirjoitti...

4.)

Kiskossa menit ainakin minua kovempaa..
ja jos vertaat nyt "niiden muiden" nopeutta järvessä märkäpuvulla omaan nopeuteesi altaassa ilman märkäpukua, niin se märkäpuku selittää jonkin verran sitä nopeuseroa.

5.)

Ne niiden herbalifen tätien rasvaprosenttimittarit näyttää ihan mitä sattuu, siis luokkaa 6-12% liikaa.

Itselläni(monen mittauksen perusteella) näyttää n. 6-8% liikaa, yhdellä tutulla melko hyväkuntoisella tytöllä näyttää jotain 10-12% liikaa.

Kipa kirjoitti...

Niiin, mut sä et ookaan mikään nopee uimari, näin totta puhuakseni. Ja mä puhun nyt niistä muista, jotka ei todellakaan oo uinut lähellekään sitä 75 tuntia tänä vuonna, mitä mä oon allasta ja järviä kolunnut. No, onneksi uinti merkkaa vähiten ja totesin just yhen Tanskan treenikaverin pistelleen Ironmanin Köpiksessä 10h 15minsaan, vaikka oli yhtä surkea uimaan kun mä.

Muuten mulla ainakin allas- ja avovesiajat on aika lailla samat. Märkkis nopeuttaa avovedessä, mutta sielä matka vähän pitenee, kun tulee uitua aina vähän vinoon ja toisaalta altaassa tulee päätyjä kovin usein ja ne taas nopeuttaa.

Rasvaprosenteista en kommentoi. Olis vaan pitänyt olla oma epäsosiaalinen itseni ja olla menemättä puhumaan mitään sille tädille.

perttu kirjoitti...

Kannattaa muistaa että suurin osa ihmisistä EI ui 75h harjoittelullakaan niin kovaa kuin noi sun tarkoittamat henkilöt ja aika moni jäisi suakin hitaammaksi. Lisäksi noi 75h on kuitenkin ollut hyvin käytettyä laatuaikaa ja olet parantanut tärkeimpään vertailukohtaan eli itseesi nähden. Todennäköisesti ne viis kertaa tänä vuonna uineet on tehneet sillä välin jotain paljon tylsempää, sillä tokihan nekin olisi uineet mikäli niillä olisi ollut aikaa ;)

Kipa kirjoitti...

Oma itse on tosi huono vertailukohta, jos on sellanen kilpailuvietti kun mulla. Mä kun elän kaikenmoisesta vertailusta ja numeronpyörittämisestä. No, alan ehkä katsomaan salkkareita siitä telkkarista, mitä mulla ei ole ja luotan siihen, että uintikuntokin kasvaa levossa. Tunti treeniä per laji viikossa ja ens vuonna täysmatkalle, sounds like a plan.

Mikko kirjoitti...

Sä olet nyt ottanut ihan liian tosissas sen yhyden aironmänin toteamuksen maaliviivan jälkeen kun se sanoi selällään maaten "lahjattomat reenaa". ;-)
Nyt sulla on hyvä hetki ottaa tehokuuri uintia kun koipea pitää vielä säästellä, eli ei muuta kun altaaseen mars mars!

Mutta niin kuin itsekin sanoit, ei se uinnin merkitys, varsinkaan ironman matkalla niin isossa roolissa ole että tuosta kannattaisi olla kovinkaan huolissaan, pääasia että sen jaksaa uida suht rennosti läpi.

Sitten kun ironmanin aika koittaa, niin paras vertailukohta nimenomaan on oma itsensä, etenkin naisissa, kun siellä ei ihan kauheesti muita verrokkeja ole viivalla (tänä vuonna 5).

Mutta joo, sen verran tuo IM taas sykähdytti sivusta seuraten että taas se targetti rupes kiinnostamaan enemmän ja enemmän. Koskakohan sais tarpeeksi tunteja alle ja olisi "valmis" urakkaan...?

Kipa kirjoitti...

Siitä sitten Mikko vaan reenaamaan.

Mä en todellakaan oikeesti oo vielä sillä tasolla, että voisin osallistua vähään aikaan tollasille matkoille. Uinti ja juoksu menis varmaan (olisin ehkä noussut järvestä jopa ennen niitä kahta viimestä :), mut se hirveä pyöräily sielä välissä tekee jutusta täysin epäinhimillisen. Mut jos joskus viivalle pääsen, niin sit en ehkä enää vertaa muihin, maaliinpääsy riittää. Nää pika-puolimatkat on kuitenkin sen verran eri juttuja, että niissä voi ja pitää vähän verrata muihinkin, että touhu on hauskempaa ja jaksaa raastaa verenmaku suussa. No, jatkan tätä pari vuotta kestänyttä uintiin panostamista jahka flunssa hellittää.

Johanna kirjoitti...

Siltä se välillä tuntuu, että kaikki muut paitsi minä, on jotain uinnin ihmelapsia. Mä oon avovedessäkin uinut tänä kesänä niin paljon, että kaikki seudun ahvenet tuntee mut jo nimeltä, mutta silti kisoissa paremmin tuntuu pärjäävän ne, jotka on tyyliin vaan kerran järvessä varpaansa kastellut.

Voihan sitä lohdutella itseään, ettei uintiajalla kai ole niiiin suurta merkitystä, mutta on se silti tylsää heti pyöräosuuden alusta alkaen olla kiinniottajana.

Mutta ei lannistuta! Ankaraa reeniä nyt vaan koko talven.

Kipa kirjoitti...

Sä taidat olla eka, joka tajuaa, mitä mä tarkotan tässä uintijutussa, Johanna.

Mä oon kyllä pyörälläkin lähinnä ohitettava, mutta juoksussa onkin sitten kiva ohittaa itse :) Mieluummin sit kuitenkin näin päin, kun niin, että kaikki painaa lopussa ohi. Susta ei oo tainnut kukaan mennä juoksussa ohi, juokset niin tosi hyvin kyllä.

Mutta scullaus jatkukoon :)

Kipa kirjoitti...

Jos siis oot se Johanna uintikurssilta, en mä oikein muitakaan sen nimisiä triathlonisteja tiedä.

Johanna kirjoitti...

Juu, minähän se oon.

Mun viime sunnuntain juoksu oli kyllä aika köpöttämistä, ei todellakaan sitä mihin olen tottunut, mutta näköjään puujaloillakin pääsee ihan kohtuullisesti eteenpäin.

Mikko kirjoitti...

No kyllähän mäkin ymmärsin mitä tarkoitit ja mikä siinä harmittaa.

Mulla on itsellä tri suoritus jatkuvaa alamäkeä. Vaikka uinnissa pärjäänkin ehkä keskivertoa hieman paremmin, sen jälkeen porukkaa lappaa ohi niin että kypärä pyörii päässä ja sukat jaloissa (jos olis).

Treenannut olen kovasti muutaman vuoden ja sama "ongelma" vaivaa edelleen, mutta suunta on koko ajan parempaan.
Tiedostan kyllä suurimman syyn tuohon hitauteeni ja kaikki jotka minut on nähneet, tietävät mitä tarkoitan.

Mutta siis, tarkoitin tsempata jatkaan treenamista kovasti, kyllä se vauhti vaan paranee kaiken aikaa myös uinnissa ja pyörässä niin kuin olet varmaan huomannut itsekin ;-)

Tsemppiä treeneihin!

Päpä kirjoitti...

pitäis ehkä vähitellen opettaa se toinen nainen tavoille. Sua odottaa kotikotona uusi juomapulloteline.

Kipa kirjoitti...

Nii, pitäis vaan muistaa, et jotkut on hyviä jossain ja toiset jossain muussa. Periaatteesta pitää kuitenkin valittaa, olenhan suomalainen ;) Meidän pitää varmaan osallistua joukkuekisaan, jostain pitää vaan pestata joku, joka osaa pyöräillä. Ja mun pitää opetella taas juoksemaan. Mut onhan tässä koko syksy aikaa. Ja kevätkin.

Kipa kirjoitti...

Pöpsy, se toinen nainen on ihan mahdoton. Älä päästä sellasia sun elämään. Ovat pirullisen petollisia. Ja syövät kaikki sun suklaaskin. Eikä ne koskaan tiskaa saatika vie roskia. Harmia niistä vaan on.