sunnuntaina, elokuuta 08, 2010

Kaloja

Tänään se on todistettu. Mun kalapelko ei ole ollut alkuunkaan turhaa. Kävin meinaan uiskentelemassa järvessä tunnin. Tein kaikkia tekniikkajuttuja. En mennyt uimahalliin, koska vaan Tesoma on auki Tre:lla ja se on tosi kaukana, bussilla menis tunti. Järvessä voi kuitenkin tehdä vähän soveltaen ihan hyvin drillejä ja avovesiuintikurssin opeilla tein sitten kaikkia tekniikkaharjoituksia. Tauot pidin laiturin päässä olevalla tasanteella, joka on siis vedessä. Ja mitenkäs sielä seisoskellessani kävikään. Joku kävi nappasemasta varpaasta. Mikä se oli? Apua. Luulin itseni vainoharhaiseksi, mutta tokalla kerralla tajusin, että sen oli pakko olla kala. Neljännellä kerralla olin jo ihan paniikissa ja silloin bongasin sameasta vedestä ison ja pienen ahvenen. Ne ei lähteneet pois vaikka kuinka polskin ja sen jälkeen lopetin tasanteella seisoskelun. Huh.

Polvi paranee kovaa vauhtia, pyöräily sujuu kivasti ja polveen sattuu aika vähän enää. Hieman pelotti, miten käy, kun häihin piti laittaa korkkarit. No, vähän jalat kyllä väsyi, mutta potkaisin kengät jalasta aikaisessa vaiheessa, joten selvisin. Pienehköstä juoksentelustakaan polvi ei kipeytynyt. Pakko oli osallistua hääleikkiin, kun mut valittiin (ja hävisin kisan, kun en tuntenut ketään joka polttaa, pöh) ja tokihan morsiuskimppua oli metsästettävä.

Luin muuten viimeksi kirjan nimeltä Maaninkavaara. Se oli ihan hulvaton. Se kertoo kyllä urheilusta, mutta sopii myös ei-urheiluhulluille. Suosittelen lämpimästi.

4 kommenttia:

perttu kirjoitti...

Ahvenet ei oo kyllä yhtään pelottavia vaan ainoastaan uteliaita. Äippä kertoi nähneensä juuri souturetkellä pariskunnan jonka mies sai virvelillä säynävän. Nainen kun oli nähnyt tuon niin oli sitten hypännyt veneen keulaan kippuraan ja alkanut kirkua tyynellä järvellä suoraa huutoa..weird.

Kipa kirjoitti...

Mutta ahventa voi seurata hauki ja se voi syödä mut kokonaan. Uimalasit jää vaan kelluun Suolijärveen. Ja ahven on paljon parempi sopassa kun mun varpaita tökkimässä ja paniikkia aiheuttamassa. Ni. Hauki ei kelpaa edes soppaan. Paha kala kaikin tavoin.

Fjurious kirjoitti...

Pari tarkennusta: Miksi se hauki jättäisi uimalasit syömättä?

Ja toisekseen. Vanhan isojärveläisen kansanviisauden mukaan (ja vanha kansa on aina oikeassa) HAUKI EI OLE KALA, vaan sammakko. Tämän tulee myös kummipoikasi oppimaan ja on taatusti liemessä koulun bilsantunneilla.

Kipa kirjoitti...

Koska oon laittanut laseihin huurteenestoanetta ja hauet tykkää vaan huurteisista (laseista).

Kummipoika voi sitten aina hämätä bilsanopea hämmästyttävän hienoilla tiedoilla pingviineistä, jos jotkut haukijutut menee vähän pieleen :)