torstaina, toukokuuta 07, 2009

Kaikenlaista

Laiska kun oon, on kirjoittamisessa ollut piitkä tauko. Kaikenmoista on tässä taas ollut, töitä ja muita kuvioita on riittänyt välillä niin, että ei oikein ole ehtinyt mitään muuta ajattelemaankaan. Pääsiäisen jälkeen olin kipeä aika pitkään, pikkuflunssaa, joka ei tahtonut poistua mitenkään. Sitten kävin lääkärissä ennen vappua. Joo-o. Polvessa on nestettä, mutta muuta ei osannut sanoa, vaikka on kai parhaita polvilääkäreitä Tampereella. Tähystykseen siis ja katellaan sit sielä, että missä on vika. Ikävä kyllä mun Islannin/Tanskan reissu ja lääkärin lomat menee vähän ristiin, joten joudun ootteleen tähystystä nyt sitten heinäkuun alkuun asti. Olisin voinut kyllä mennä jo juhannusviikolla, mutta halusin sitten ton hyvän lääkärin. Eipähän tarvi sompailla kesäkoulussa ja Tukholman konferenssissa kepeillä sit. Ikävää asiassa on se, että jos ei tähystyksessä mitään löydy, on konstit sitten aikas vähissä. Voi itku!

No, yritän olla ajattelematta sitä.

Reenattu on seuraavasti:

26.4.2009. Puntti. Ei muista, mitä tein, varmaan pohkeet ja sit jotain muuta...

27.4.2009. Uinti. Kramppas, joten uin aika vähän lopulta, ehkä yhteensä vaan 1500 m.

28.4. 2009. Tänään oli siis lääkäri. Sain luvan tehdä polvella mitä mielin ennen leikkausta, mikä tietysti tarkoitti heti pyörälenkkiä. Kunto on karmean huono, mutta kiva oli polkea. Poljín ehkä jonkun reilun 25 km. Lukonmäki tappoi mut.

29.4.2009. Tänään alko uintitekniikka. Jännää. Kyllä se vissiin vähän jo parani. Illalla olin ihan kuollut ja puntti jäi väliin.

30.4..2009. Vappuaattona on hyvä ottaa uintitunteja! Opin kakstahtipotkun. Tai no en oppinut, mutta nyt siis vähän niinkun osaan sen. Harjoittelua vaan. Oon ihan innoissani.

1.5.2009. Lenkki, kävelyä ja 3x5 min juoksua. Kunto on huono...

2.5.2009. Lepo. Mutta urheiluannos tuli Pyrinnö pelistä, jossa Katajaa nöyryytettiin :)

3.5.2009. Aamulla pyöräilyä. Poljin n. 30 km, yhteensä meni aikaa 1h 15 min. Ekana tuntina meni 25 km, mutta loppu sit hitaampaa. Niin ja siis loppuun kuului yhä edelleen tappava Lukonmäki. Illalla salille. Päikky opetti etukyykyn. On se vähän vaikee. Sit tein myös normi- ja askelkyykkyä, pohkeita ja jotain muutakin. Leukoja tietty. Pitäis varmaan aloittaa se leuanveto-ohjelma, sitä vois ehkä tehdä reissussakin jotenkin. Kai tanko nyt aina jostain löytyy. Niin, mutta tänään oli vol. yksi vatsa- ja selkätehoilua by Kipa&Päikky, alotettiin ihan kevyesti, ens kerralla sit kunnon setit.

4.5.2009. Aamulla reippaasti lenkille, kävelyä ja juoksua 3x5 min. Polvi ei hyvä.
Illalla uintia. Treenasin niitä harjotuksia, lähinnä niin, että sain koordinaation pelaamaan. Kyl se nyt vähän pelaa, mut tekniikka on huonoo. Kramppas vaan vähän.

5.5.2009. Pelkkä sali, ja poljin mä lääkikselle Silvialla ja takas tietty. Turvatoimet on jäätävät, kaks lukkoo, jotka painaa yhteensä varmaan ainakin kilon... Ja silti olin ihan rikki luennon ajan, et miten mun rakas voi.

6.5.2009. Aamulla oli uintitekniikkaa. Voi voi voi. Kai se siitä, mut oon silti niin kovin hidas. :( Poljin Silvialla hallille ja köytin sen turvaan taas. Töihin polkiessa havaitsi, että jalat on aika sipissä. Huh, vähän ehkä liikaa rasittanut niitä ja vielä lauantaihin pitäis jaksaa. Ja pakko oli painaa kauheeta vauhtia sillä pyörällä, että ehdin pitään luentoo. Illalla ensin Pyrintö meni häviään pisteellä :( ja leijonatkin sössi puolivälierän. Niin, mutta tehtiin me eka kerta kuntopallo-ohjelma. Tästä se lähtee.

7.5.2009. Aamu-uinti. Olin hallilla ennen kun se aukes. Jo toka kerta tässä elämässä. Uin yhteensä n. 1h 15 min. Tekniikkaa lähinnä. Se kyynärpää on vaan niin pirun vaikee. Ja oon hidas.
Töitten jälkeen puntti, vähän kyykkyä, alataljalla jalan loitonnuksen neljään eri suuntaan, leuat, penkki, ojentajat, hauikset ja sit yks liike, jota en kyl ees tiedä, mihin se ottaa. En tehny pohkeita, ettei ne ihan jumitu. Salilta hierojalle, vähän vaan sattu. Ihmeen vähän siis mun jaloiks. Vaan pari kertaa meinasin kuolla. Huomena jatketaan taas...

Ei kommentteja: