Hidas päivitystahti jatkuu, mutta yleisön pyynnöstä tänne muutama kuuluminen. Viime maratonilla tuli juostua niin lujaa, että SM-maratonin tulosraja alittui selvästi, joten tämän vuoden tavoite on ollut selvä. Osallistua SM-maratonille hyvässä kunnossa ja toivottavasti ennätysajalla. Välietappina puolimaratonilla toivottavasti ennätys keväällä ja vihdoin alle maagisen puolitoista tuntia. Kaikki tietävät kuitenkin, että kevään kisat peruttiin, joten puolimaratonia ei sitten juostu huhtikuun puolessa välissä. Jatkoin kuitenkin harjoittelua alkuperäisen suunnitelman mukaan ja juoksin itsekseni puolimaratonin puolitehokkaasti. Sinänsä olin ihan tyytyväinen, että edestakaisella reitillä pystyin helposti alittamaan 1.40, vaikka toiseen suuntaan juoksin juuri aerobisen kynnyksen yläpuolella, kun normaalisti puolikkaalla juoksen anaerobisen kynnyksen tuntumassa. Sama vauhti toiseen suuntaan vaatikin jo hieman enemmän ponnisteluja varsin rivakasta (10m/s) tuulesta johtuen ja syke pääsi nousemaan vähän enemmän kuin alunperin olin suunnitellut. Hyvä treeni kuitenkin.
Harjoituspuolikkaan jälkeen aloitin ns. uuden, maratonille valmistavan pk-kauden, joka loppuu huomenna. Nyt on juostu kerran viikossa vauhtileikittelyä, mutta muuten vauhtitreenejä ei ole tehty. Tänään olisi vuodossa 5 kilometrin testijuoksu, katsotaan miten menee (taas tuulee...). En kyllä odota mitään isoja suurtekoja tuolta juoksulta, sillä vauhtikestävyys on varmasti tullut alaspäin tämän 6 viikon aikana. PK-kaudella piti treenata myös maksimivoimaa, mutta puntille ei päässyt, joten piti tyytyä kotijumppaan ja sen lisäksi olen tehnyt nopeusvoimaa loikilla ja hypyillä. Akillesongelmat ovat pysyneet melko hyvin kurissa, kun olen ahkerasti jumpannut ja hypännyt narua. Ensi viikolla lisätään pikkaisen tehoja ottamalla mukaan mäkijuoksua ja kovempia vauhtikestävyyslenkkejä, mutta vieläkin himmaillaan ja kasvatetaan vähän peruskuntoa, mikä alkaa mielestäni olla ihan hyvällä mallilla.
Suunnistuksessa on kierretty omatoimirasteja ja nämä ovat olleet hyvä lisä peruskunnon kartuttamiseen, koska ilman ajanottoa ei tule juostua ihan kieli vyön alla. Suunnistustaidon karttumisesta voin tosin olla montaa mieltä, paraneeko se tällä, mutta rastiretkeily metsässä on ollut mukavaa, suosittelen kaikille!
Katsotaan, milloin pääsee kisaamaan oikeasti, toivottavasti viimeistään elokuussa onnistuisi puolimaraton ja toivotaan, että SM-maraton juostaan tänä vuonna suunnitelmien mukaan. Kuntorasteille ajanotolla pääseekin jo ihan pian. Kuitenkin, ennenkaikkia, toivotaan, että kaikki pysymme terveinä.
Juttua reeneistä ja vähän elämästäkin
lauantaina, toukokuuta 30, 2020
sunnuntaina, tammikuuta 19, 2020
Vuosi 2019
Kun uuden vuoden tammikuu on jo yli puolenvälin, on hyvä kerrata, mitä viime vuonna tapahtui urheilun saralla. Vuosi oli melko ehjä alkuvuoden akilleshankaluuksia lukuun ottamatta ja vuoden tavoite, eli maraton meni ihan yli odotusten. Mutta palataanpa aikaan jälkeen edellisen postauksen.
Toukokuun lopun ja kesäkuun puolenvälin väliin mahtui monta onnistunutta ja myös epäonnistunutta suunnistustreeniä. Jukola koitti sitten kesäkuun puolenvälin tienoilla ja siellä siis edessä Venlojen neljäs osuus ja Jukolan kolmas osuus. Venlaosuus meni ihan kivasti, pari pummia, joiden vuoksi jouduin ohittamaan samat jonot kolme kertaa. Muutenkin olin lähinnä ohituskaistalla koko osuuden, mutta ihan onnistunut suoritus. Jukolassa sitten jouduin muun joukkueen ollessa odotettua nopeampia lähtemään hieman hämärässä. Oli sentään lamppu mukana, vaikka tarkastelu osoittikin, että mun lamppu oli varmaan sieltä surkeimmasta päästä. Lisäksi en ollut koskaan ennen suunnistanut lampun kanssa saati sitten 13 km:n osuutta :) Onneksi ei kuitenkaan ollut ihan pimeää ja selvisin osuudesta ihan kunnialla. Jossain vaiheessa vedin letkaakin, mutta silloin vähän pummattiin. Meinasinkin jo siinä kun miehet alkoivat seuraamaan mua, kysyä niiltä, että ymmärrättekö nyt ihan oikeasti, että en ole kovin hyvä suunnistamaan :)
Jukolasta tuliaisina oli flunssa, joten seuraavana vuorossa oli palauttelua. Onnistuin myös liittymään suunnistusseuraan ja heinäkuussa olikin sitten edessä ekat suunnistuskisat. Pispalassa sprinttasin ihan kunnialla (olen sprintissä huomattavasti parempi kuin metsäsuunnistuksessa, koska kartanluku on helpompaa) ja keskimatkasta Teiskossa maaliin - en ehkä ihan kunnialla (en meinannut löytää juomarastia 30 asteen helteessä ja muutenkin olin aivan kuollut kun vihdoin kaiken harhailun jälkeen pääsin maaliin).
Elokuun koitos oli Paavo Nurmi-maratonin puolikas. Siellä jaksoin juosta 16km ja olin vihdoin 1,5h alituksen vauhdissa, mutta viimeiset viisi kilometriä olivat liikaa ja kilometrivauhti tippui reilun 10s, mutta ennätys sentään parani 40s aikaan 1.30.58.
Syksyllä oli vielä ohjelmassa AM-sprintti, jossa sain AM-hopeaa 35-sarjassa (se lienee se vähiten kilpailtu sarja :) ja SM-kisat myös sprintissä, jossa olin ihan kivasti jossakin puolessavälissä tuloslistaa, vaikka kävinkin väärillä rasteillakin (eli leimasin pari ylimääräistä) :D
Juoksukisoista oli ohjelmassa myös Kaisaniemi-juoksun vitonen, minkä jälkeen olin ihan maani myynyt, kun aika painui liikaa yli 20 minuutin (43 sekuntia siis) ja mietin, että miten en pääse lujempaa. Pari viikkoa myöhemmin Pääkaupunkijuoksun varttimaraton oli paljon positiivisempi suoritus, vaikka loppukirissä jäinkin paremmalle 5 sekuntia ja voitto karkasi siinä. Vauhti oli kuitenkin miltei yhtä hyvää kuin Kaisaniemessä...
Vuoden päätähtäin oli kuitenkin Vantaan maraton. Alun perin piti juosta Kankaanpäässä, mutta sehän sitten peruttiin. No, onneksi Vantaa oli viikkoa aiemmin, joten vain pieni viilaus ohjelmaan ja profiilikin varsin samanlainen. Ennen juoksua jännitti aika lailla ja olin myös aika lailla väsynyt treenaamaan. Treenit sain tehtyä kuitenkin 100%:sti, vaikka ei ne aina olleet ihan optimiaikaan. Pitkiä intervalleja aamulenkillä ilman aamupalaa töihin juoksuna ja joskus reppu selässä jne.
Pari päivää ennen oli taas klassinen "tulenko kipeäksi"- olo ja sinkkisuihke oli kovassa käytössä. Edellisen päivän viimeistelyssä olo oli löysä kuin mikä ja taas tuli mietittyä, että miten selviän huomisesta kunnialla. Aikatavoite oli itsellä minimissään vanha ennätys (3.24) ja toiveissa oli 3.15 alitus.
Juoksuilma oli aika hyvä, vaikka vähän viileä mulle ja vaatetus mietitytti. Pientä sadettakin oli, ja pelkäsin, että tulee kylmä. Pitkät sukat, shortsit, irtohihat ja t-paita sekä panta päässä oli kuitenkin oikein hyvä vaatetus lopulta. Juoksu lähti liikkeelle vähän liian lujaa ja mietin, että mitenköhän tässä käy. Olo oli kuitenkin hyvä, joten annoin mennä ja toivoin, että katkeaminen tulee mahdollisimman myöhään. Puolikas meni 4.24 kilsavauhtia, mikä oli kyllä vähän liian lujaa. Toinen puolisko meni sitten 10s hitaampaa vauhtia, mikä oli ihan ok, koska paljon pahempikin katkeaminen olisi voinut tulla. Jouduin juoksemaan alun jälkeen aika lailla yksin ja se kyllä verotti voimia varsinkin vastatuulipätkillä (tosin, kyllä yksi kantapäillejuoksija peesaili mua kolmannen kierroksen vastatuuliosuudet...), vaikka onneksi tuuli ei ihan älytön ollut. Lopussa aloin olemaan jo aivan tosi kipeä ja jalkoihin sattui ihan hulluna. Niin vain kuitenkin pääsin maaliin ja aika oli ihan älyttömän hyvä, 3.09.14. Olin ihan tosi iloinen! Palkinnoksi saamastani miesten kerrastosta en ollut ihan niin iloinen, mutta varmaan miehetkin sai palkinnoksi sitten naisten uikkareita tms (tai sitten ei..)
Loppuvuoden aikana on lähinnä ollut ohjelmassa höntsyilyä, maratonista tuli palauteltua viikon päästä mm. kolmen tunnin rogainilla (en suosittele) ja muilla suunnismeiningeillä kuten Halikko-viestillä. Nyt mennään kuitenkin jo kovaa vauhtia kohti seuraavaa kisaa, joka on kevään puolikas. Sitä ennen kuitenkin aika monta treeniä vielä ohjelmassa.
PS. Oon ollut ihan terve jaloistani, ja kesäkuussa fyssari totesi mulle vuosien jälkeen, että "sun ei tarvitse enää tulla tänne, voit nyt juosta miten haluat". Se oli paras saavutus tälle vuodelle!
Toukokuun lopun ja kesäkuun puolenvälin väliin mahtui monta onnistunutta ja myös epäonnistunutta suunnistustreeniä. Jukola koitti sitten kesäkuun puolenvälin tienoilla ja siellä siis edessä Venlojen neljäs osuus ja Jukolan kolmas osuus. Venlaosuus meni ihan kivasti, pari pummia, joiden vuoksi jouduin ohittamaan samat jonot kolme kertaa. Muutenkin olin lähinnä ohituskaistalla koko osuuden, mutta ihan onnistunut suoritus. Jukolassa sitten jouduin muun joukkueen ollessa odotettua nopeampia lähtemään hieman hämärässä. Oli sentään lamppu mukana, vaikka tarkastelu osoittikin, että mun lamppu oli varmaan sieltä surkeimmasta päästä. Lisäksi en ollut koskaan ennen suunnistanut lampun kanssa saati sitten 13 km:n osuutta :) Onneksi ei kuitenkaan ollut ihan pimeää ja selvisin osuudesta ihan kunnialla. Jossain vaiheessa vedin letkaakin, mutta silloin vähän pummattiin. Meinasinkin jo siinä kun miehet alkoivat seuraamaan mua, kysyä niiltä, että ymmärrättekö nyt ihan oikeasti, että en ole kovin hyvä suunnistamaan :)
Jukolasta tuliaisina oli flunssa, joten seuraavana vuorossa oli palauttelua. Onnistuin myös liittymään suunnistusseuraan ja heinäkuussa olikin sitten edessä ekat suunnistuskisat. Pispalassa sprinttasin ihan kunnialla (olen sprintissä huomattavasti parempi kuin metsäsuunnistuksessa, koska kartanluku on helpompaa) ja keskimatkasta Teiskossa maaliin - en ehkä ihan kunnialla (en meinannut löytää juomarastia 30 asteen helteessä ja muutenkin olin aivan kuollut kun vihdoin kaiken harhailun jälkeen pääsin maaliin).
Elokuun koitos oli Paavo Nurmi-maratonin puolikas. Siellä jaksoin juosta 16km ja olin vihdoin 1,5h alituksen vauhdissa, mutta viimeiset viisi kilometriä olivat liikaa ja kilometrivauhti tippui reilun 10s, mutta ennätys sentään parani 40s aikaan 1.30.58.
Syksyllä oli vielä ohjelmassa AM-sprintti, jossa sain AM-hopeaa 35-sarjassa (se lienee se vähiten kilpailtu sarja :) ja SM-kisat myös sprintissä, jossa olin ihan kivasti jossakin puolessavälissä tuloslistaa, vaikka kävinkin väärillä rasteillakin (eli leimasin pari ylimääräistä) :D
Juoksukisoista oli ohjelmassa myös Kaisaniemi-juoksun vitonen, minkä jälkeen olin ihan maani myynyt, kun aika painui liikaa yli 20 minuutin (43 sekuntia siis) ja mietin, että miten en pääse lujempaa. Pari viikkoa myöhemmin Pääkaupunkijuoksun varttimaraton oli paljon positiivisempi suoritus, vaikka loppukirissä jäinkin paremmalle 5 sekuntia ja voitto karkasi siinä. Vauhti oli kuitenkin miltei yhtä hyvää kuin Kaisaniemessä...
Vuoden päätähtäin oli kuitenkin Vantaan maraton. Alun perin piti juosta Kankaanpäässä, mutta sehän sitten peruttiin. No, onneksi Vantaa oli viikkoa aiemmin, joten vain pieni viilaus ohjelmaan ja profiilikin varsin samanlainen. Ennen juoksua jännitti aika lailla ja olin myös aika lailla väsynyt treenaamaan. Treenit sain tehtyä kuitenkin 100%:sti, vaikka ei ne aina olleet ihan optimiaikaan. Pitkiä intervalleja aamulenkillä ilman aamupalaa töihin juoksuna ja joskus reppu selässä jne.
Pari päivää ennen oli taas klassinen "tulenko kipeäksi"- olo ja sinkkisuihke oli kovassa käytössä. Edellisen päivän viimeistelyssä olo oli löysä kuin mikä ja taas tuli mietittyä, että miten selviän huomisesta kunnialla. Aikatavoite oli itsellä minimissään vanha ennätys (3.24) ja toiveissa oli 3.15 alitus.
Juoksuilma oli aika hyvä, vaikka vähän viileä mulle ja vaatetus mietitytti. Pientä sadettakin oli, ja pelkäsin, että tulee kylmä. Pitkät sukat, shortsit, irtohihat ja t-paita sekä panta päässä oli kuitenkin oikein hyvä vaatetus lopulta. Juoksu lähti liikkeelle vähän liian lujaa ja mietin, että mitenköhän tässä käy. Olo oli kuitenkin hyvä, joten annoin mennä ja toivoin, että katkeaminen tulee mahdollisimman myöhään. Puolikas meni 4.24 kilsavauhtia, mikä oli kyllä vähän liian lujaa. Toinen puolisko meni sitten 10s hitaampaa vauhtia, mikä oli ihan ok, koska paljon pahempikin katkeaminen olisi voinut tulla. Jouduin juoksemaan alun jälkeen aika lailla yksin ja se kyllä verotti voimia varsinkin vastatuulipätkillä (tosin, kyllä yksi kantapäillejuoksija peesaili mua kolmannen kierroksen vastatuuliosuudet...), vaikka onneksi tuuli ei ihan älytön ollut. Lopussa aloin olemaan jo aivan tosi kipeä ja jalkoihin sattui ihan hulluna. Niin vain kuitenkin pääsin maaliin ja aika oli ihan älyttömän hyvä, 3.09.14. Olin ihan tosi iloinen! Palkinnoksi saamastani miesten kerrastosta en ollut ihan niin iloinen, mutta varmaan miehetkin sai palkinnoksi sitten naisten uikkareita tms (tai sitten ei..)
Loppuvuoden aikana on lähinnä ollut ohjelmassa höntsyilyä, maratonista tuli palauteltua viikon päästä mm. kolmen tunnin rogainilla (en suosittele) ja muilla suunnismeiningeillä kuten Halikko-viestillä. Nyt mennään kuitenkin jo kovaa vauhtia kohti seuraavaa kisaa, joka on kevään puolikas. Sitä ennen kuitenkin aika monta treeniä vielä ohjelmassa.
PS. Oon ollut ihan terve jaloistani, ja kesäkuussa fyssari totesi mulle vuosien jälkeen, että "sun ei tarvitse enää tulla tänne, voit nyt juosta miten haluat". Se oli paras saavutus tälle vuodelle!
tiistaina, toukokuuta 21, 2019
Kevään tilanne
Puolen vuoden välein on hyvä postata, joten tässä tilannekatsaus :)
Loppusyksy meni höntsäillessä ja suunnistusta harjoitellessa, vuoden alusta aloin treenaamaan kohti SM-maantiejuoksua, johon olin päättänyt osallistua. No, onneksi en vielä ilmoittautunut, koska hommasin itselleni akillesvaivan pelattuani liikaa ultimatea (se laji ei taida vain sopia mun akilleksille...). Hiihdin kuukauden ja totesin, että vaiva ei parane, vaikkei se hiihdosta ja pahentunutkaan. (ehkä Ylläksen kuuden päivän 280km:n huonolla tekniikalla tapahtunut raivohiihto ei kyllä myöskään auttanut...) Kuntoutus ei tuntunut myöskään auttavan. Vaivauduin lääkäriinkin, joka määräsi täyslepoa, mutta totesin, että ei sen nyt näin pitäisi mennä ja menin fyssarille, joka juoksija-lehdessä oli akillesjännevaivojen uuden kuntoutustavan kanssa esiintynyt. Siitä alkoi akilleksen paraneminen ja juosta pystyin kohtuullisia viikkoja. Kovavauhtiset treenit piti jättää pois toki, kunnes niitäkin sai ottaa ohjelmaan. Suunnistamassa kävin myös ja siitä akilles tuntui vain parantuvan, joten rastien alettua kävin viikossa pari kertaa rasteilla, pitihän omaa tulevaa Venla-suoritusta varten tsempata (nyt tosin joukkue ei ole lähellekään samaa tasoa kuin viime vuonna ja joutunen yhteislähtöön, muut joukkueestani eivät ole pahemmin treenanneet).
Kun akilleskuntoutus alkoi puremaan, oli hyvä tehdä myös monen vuoden jälkeen ensimmäinen kisakalenteri, joka näyttää tältä:
*Jukola, kesäkuu
*Joroisten joukkuekisan juoksuosuus, heinäkuu
*Paavo Nurmi maratonin puolikas, elokuu
*Kaisaniemi-juoksu, syyskuu
*Kankaanpään maraton, lokakuu
Mutkia matkaan toi pari viikkoa sitten sattunut todella paha nilkan nyrjähdys iltarasteilla. Kepeillä neljä päivää ja vieläkin on nilkassa mustelmaa. Eilen juoksin kuitenkin jo ensimmäisen puolen tunnin lenkin ja vaikka nilkka ei vielä taivu täysin, niin ihan hyvältä tuntui. Olen käynyt paljonkin suunnistuskävelemässä (mm World-Cupin harjoituskartalla tuli aikamoinen miltei kolmen tunnin maastokävely suoritettua, mutta yllätyksekseni olen selvästi oppinut jotain, koska rastit kyllä löytyivät kaikki ilman hirveän pahaa harhailua) ja uskon, että kyllä tämä tästä. Huomasin myös (muka) yllätyksekseni ilmoittautuneeni suunnistajaa etsineeseen Jukola-tiimiin, jossa päädyn nähtävästi juoksemaan pisimmän osuuden (kerroin monesko olin viime vuonna Venloissa ja niinpä tuo osuus mulle napsahti). Yli 20 kilometriä siis suunnistusta luvassa kuukauden päästä, mitenköhän tässä käy... Nyt nilkka kuntoon ja rasteille!
Loppusyksy meni höntsäillessä ja suunnistusta harjoitellessa, vuoden alusta aloin treenaamaan kohti SM-maantiejuoksua, johon olin päättänyt osallistua. No, onneksi en vielä ilmoittautunut, koska hommasin itselleni akillesvaivan pelattuani liikaa ultimatea (se laji ei taida vain sopia mun akilleksille...). Hiihdin kuukauden ja totesin, että vaiva ei parane, vaikkei se hiihdosta ja pahentunutkaan. (ehkä Ylläksen kuuden päivän 280km:n huonolla tekniikalla tapahtunut raivohiihto ei kyllä myöskään auttanut...) Kuntoutus ei tuntunut myöskään auttavan. Vaivauduin lääkäriinkin, joka määräsi täyslepoa, mutta totesin, että ei sen nyt näin pitäisi mennä ja menin fyssarille, joka juoksija-lehdessä oli akillesjännevaivojen uuden kuntoutustavan kanssa esiintynyt. Siitä alkoi akilleksen paraneminen ja juosta pystyin kohtuullisia viikkoja. Kovavauhtiset treenit piti jättää pois toki, kunnes niitäkin sai ottaa ohjelmaan. Suunnistamassa kävin myös ja siitä akilles tuntui vain parantuvan, joten rastien alettua kävin viikossa pari kertaa rasteilla, pitihän omaa tulevaa Venla-suoritusta varten tsempata (nyt tosin joukkue ei ole lähellekään samaa tasoa kuin viime vuonna ja joutunen yhteislähtöön, muut joukkueestani eivät ole pahemmin treenanneet).
Kun akilleskuntoutus alkoi puremaan, oli hyvä tehdä myös monen vuoden jälkeen ensimmäinen kisakalenteri, joka näyttää tältä:
*Jukola, kesäkuu
*Joroisten joukkuekisan juoksuosuus, heinäkuu
*Paavo Nurmi maratonin puolikas, elokuu
*Kaisaniemi-juoksu, syyskuu
*Kankaanpään maraton, lokakuu
Mutkia matkaan toi pari viikkoa sitten sattunut todella paha nilkan nyrjähdys iltarasteilla. Kepeillä neljä päivää ja vieläkin on nilkassa mustelmaa. Eilen juoksin kuitenkin jo ensimmäisen puolen tunnin lenkin ja vaikka nilkka ei vielä taivu täysin, niin ihan hyvältä tuntui. Olen käynyt paljonkin suunnistuskävelemässä (mm World-Cupin harjoituskartalla tuli aikamoinen miltei kolmen tunnin maastokävely suoritettua, mutta yllätyksekseni olen selvästi oppinut jotain, koska rastit kyllä löytyivät kaikki ilman hirveän pahaa harhailua) ja uskon, että kyllä tämä tästä. Huomasin myös (muka) yllätyksekseni ilmoittautuneeni suunnistajaa etsineeseen Jukola-tiimiin, jossa päädyn nähtävästi juoksemaan pisimmän osuuden (kerroin monesko olin viime vuonna Venloissa ja niinpä tuo osuus mulle napsahti). Yli 20 kilometriä siis suunnistusta luvassa kuukauden päästä, mitenköhän tässä käy... Nyt nilkka kuntoon ja rasteille!
torstaina, lokakuuta 25, 2018
Kaksi sekuntia ennätyksestä
Treenaaminen on ollut vähän sellaista ja tällaista. Juosta olen saanut ihan kivasti, lisäksi on käyty iltarasteilla jne. Koska jalat ovat kestäneet ihan kivasti, tie vei Kankaanpään puolimaratonille. Treeneissä 2x5km 4.30 vauhtia on ollut aika mahdottoman tuntuista, joten mietin, että hyvänä päivänä 4.40 olisi varmaan hyvä vauhti, pohjat kun ovat aika huonot. Unohdin taas, että olen kilpailija. Niin sitä lähdettiin juoksemaan ja eka kilsa meni 4.15 vauhtia... Mietin, että ei tunnu pahalta ja roikutaan tässä nyt kunnes katkean. Ekan kiekan sainkin juosta hyvässä peesissä ja vauhti tasaantui niin, että 4.20 vauhtia jolkoteltiin suunnilleen. Tokan kiekan jouduin juoksemaan yksin. Matka alkoi tuntumaan pitkältä ja kilometri 20 lipsahti 4.33-vauhtiin. Joku sisu jostain vielä löytyi ja lopulta 4.20 pysyi keskivauhtina, kiekkojen väliä oli alle 20 sekuntia, mikä oli kyllä mielestäni hyvin, sen verran kamalalta toinen kierros jo tuntui. Maaliin tulin ajassa 1.31.40. Muistin, että ennätys oli tätä ennen 1.31.45, mutta sepä olikin 1.31.38, joten ei enkkaparannuksia. Yleisessä sarjassa olin iloisesti kolmas.
Iloista oli, että pystyin juoksemaan noin lujaa tällä harjoittelulla ja jalat kesti. Loppukilsoille tarvitaan vielä kovuutta, mutta kummasti kisatilanne ja tasainen reitti siivittivät suoritukseen, johon en tiennyt pystyväni. Tapahtuma oli kiva ja jos jalat kestävät, voisi ensi vuonna juosta taas pitkästä aikaa kokonaisen vaikkapa tuolla. Toisaalta tuolla ajalla lunastin myös paikan SM-maratonille, joten täytyy nyt katsoa... Kivaa oli juosta ja toivottavasti pääsen taas viivalle ensi vuonna; tällä kertaa ilman varpaiden katkomisia tai muitakaan suurempia toimenpiteitä alkuvuodesta tai oikeastaan enää milloinkaan.
Iloista oli, että pystyin juoksemaan noin lujaa tällä harjoittelulla ja jalat kesti. Loppukilsoille tarvitaan vielä kovuutta, mutta kummasti kisatilanne ja tasainen reitti siivittivät suoritukseen, johon en tiennyt pystyväni. Tapahtuma oli kiva ja jos jalat kestävät, voisi ensi vuonna juosta taas pitkästä aikaa kokonaisen vaikkapa tuolla. Toisaalta tuolla ajalla lunastin myös paikan SM-maratonille, joten täytyy nyt katsoa... Kivaa oli juosta ja toivottavasti pääsen taas viivalle ensi vuonna; tällä kertaa ilman varpaiden katkomisia tai muitakaan suurempia toimenpiteitä alkuvuodesta tai oikeastaan enää milloinkaan.
keskiviikkona, syyskuuta 05, 2018
Ecross
Ecross teki paluun suomalaisiin juoksutapahtumiin ja niin myös minä. Havaitsin tuossa muutama viikko sitten, että ecross, johon olen aina osallistunut, järjestetään taas yhdeksän vuoden tauon jälkeen ja koska jalat ovat nykyään kohtuullisen ok, päätin osallistua classic-matkalle, eli 18km maastojuoksua rehellisimmillään.
Järjestelyt eivät olleeet niin huiput kuin aiemmin ja osallistujamäärä oli melko pieni, mutta reitti oli yhtä kamalan järkyttävä kuin ennenkin, vaikka olikin vähän muuttunut. Juurakkopolut, hiekka, sepelisora,hiekkatie, lyhyet asfalttipätkät vaihtelivat. En omistanut vielä tuolloin mitäänpolkumaastojuoksuun kelpaavaa tossua (nyt omistan, koska totesin suunnistuksen olevan hengenvaarallista näin syksyllä märissä maastoissa ja investoin uusiin kenkiin maanantain iltarasteilla), joten peruslenkkareilla mentiin. Ylämäet ja alamäet vuorottelivat ja ylämäet olivat hirveitä, myös pehmeä hiekka, jolla juostiin. Jo ensimmäisen kilometrin jälkeen tuntui pahalta, mutta niin vain jotenkin kärsin seuraavat noin 17km (luulen, että oli vähän alimittainen, oma mittari mittaa niin pahasti mutkia oikoen, että sen summaan en luota yhtään). Niin vain reilun 81 minuutin jälkeen ylitin maaliviivan neljäntenä naisena ja eka juoksukisa vuosiin oli tosiasia. Kaikessa kamaluudessaan olihan se vain taas aika kivaa :)
PS. Suunnistustaito on parantunut kesän aikana hurjasti, nyt voin tehdä jopa reittivalintoja, eikä mennä vain sitä reittiä, millä en todennäköisimmin eksy
Järjestelyt eivät olleeet niin huiput kuin aiemmin ja osallistujamäärä oli melko pieni, mutta reitti oli yhtä kamalan järkyttävä kuin ennenkin, vaikka olikin vähän muuttunut. Juurakkopolut, hiekka, sepelisora,hiekkatie, lyhyet asfalttipätkät vaihtelivat. En omistanut vielä tuolloin mitään
PS. Suunnistustaito on parantunut kesän aikana hurjasti, nyt voin tehdä jopa reittivalintoja, eikä mennä vain sitä reittiä, millä en todennäköisimmin eksy
maanantaina, heinäkuuta 02, 2018
Hengissä selvittiin
Täällä on varmaan kuviteltu, että jäin Lahden maastoihin Venloissa,
mutta niin vain selvitin ankkuriosuuden kunnialla - ja vielä paljon
paremmalla kunnialla kuin uskoin tuohon pystyväni. Pieni googlaus
joukkuekavereista ennen kisaa paljasti heidän entisen
kilpasuunnistajataustan ja alkoi ahdistamaan, itse kun en edes ollut
tajunnut ennen kuin paria päivää ennen koitosta, että karttaa kannattaa
taitella :) Saati, että omistaisin edes maastojuoksukenkiä,
suunnistuskengistä puhumattakaan (tämän salasin kyllä joukkuekavereilta,
koska eivät varmaan tajunneet, että en oikeasti osaa suunnistaa). No,
Jukola oli erilaista kun iltarasteilla ja vaikka pari rastiväliä
suunnistinkin, niin lopussa totesin, ettei kannata ja tyydyin juoksemaan
letkoissa. Olin kyllä niin hyvässä positiossa, että koodeja ei siellä
huudeltu. Kolme pummia tuli, yhteensä noin 10 minuuttia, näistä kaksi,
kun yritin suunnistaa yksikseni, ja viimeinen oli kollektiivinen pummi
koko letkassa. Lopulta paransin vielä joukkueen sijoitusta kymmenellä
275:n ja itse olin osuudellani 355, mikä oli tällä suunnistustaidolla
ihan todella yläkanttiin. Maaliin taisi tulla mun osuudelta noin 1500.
Seuraavilla iltarasteilla muuten palasin taas tasolleni :D
Seuraavilla iltarasteilla muuten palasin taas tasolleni :D
torstaina, toukokuuta 31, 2018
Metsät on tehty eksyttäviksi
Vuosittainen päivitys. Viime kerran jälkeen olen hankkinut itselleni täysin omituisen lonkankoukistajavamman (ehkä, kukaan ei tiedä), joka on nyt kiusannut 1,5v. Vihdoin eksentriset harjoitukset ovat antaneet toiveita paranemisesta, ja se ei ole ihan koko ajan kipeä. Varpaani on myös leikattu (osteotomia), kun se sanoi itsensä täysin irti marraskuussa. Olen tehnyt myös paluun iltarasteille ja jotenkin havaitsin, että olenkin mukana Venlojen Viestissä. Siitä innoittamana olen siirtynyt helpoista 3 ja 4km radoista, jotka muistuttavat lähinnä juoksukisoja (hyvin on 1,5v juoksemattomuudesta huolimatta silti mennyt niissä ympyröissä) jo viime viikolla 5km:n rataan. Se ei sitten ollutkaan enää niin helppo. Siinä piti jo suunnistaa. Tasosta kertoo, että rastiväliaikasijoitukset vaihtelivat 14-184 :D Nykyään sentään tiedän, että vihreää kannattaa välttää (mun mielestä se oli varsin houkutteleva siinä kartassa), erilaiset keltaiset on vielä opeteltava tässä kolmessa viikossa.
Palataan taas joskus - jos en eksy sinne metsään lopullisesti.
PS. En omista enää kolmea pyörää, koska maasturini on varastettu - kahdesti. Ensimmäiseen varkauteen liittyvä kätkemisrikkomus on edennytkin jo hoviin asti, että sinänsä aika huvittavaa.
Palataan taas joskus - jos en eksy sinne metsään lopullisesti.
PS. En omista enää kolmea pyörää, koska maasturini on varastettu - kahdesti. Ensimmäiseen varkauteen liittyvä kätkemisrikkomus on edennytkin jo hoviin asti, että sinänsä aika huvittavaa.
tiistaina, tammikuuta 03, 2017
Ihmeellinen on elämä
Viime tekstin jälkeen liikkumisessani on tapahtunut paljonkin
muutoksia. Vasen polvi oireilee, mutta kestää kolme kertaa viikossa
juoksua. Pari kertaa viikossa juoksen peruslenkin, 60-70min (eli juoksen
töihin) ja kerran viikossa lyhyemmän siivun, johon sisällytän jotain
vetoja. Juokseminen on edelleen mahtavaa, mutta jos en pääse juoksemaan,
en kuole. Uudenvuodenaattona vaihtoehtona oli mennä juoksemaan vitosen
kisa tai viettää aikaa ystävän kanssa ja jälkimmäinen todellakin voitti.
Ehkä suhtautumiseni liikuntaan on muuttunut vähitellen järkeväksi, eli
en ahdistu, jos lenkkejä jää väliin vaan iloitsen niistä lenkeistä,
jotka pystyn tekemään.
Eilen kävin tekemässä pitkästä aikaa testausta. Vanha tuttu 2400m tietyllä sykkeellä (sellainen oletettu puolimaran syke). Kävin sisällä juoksemassa, koska uudessa lelussani (kun vanha hukkui) syke mitataan ranteesta ja korkeat sykkeet ei tunnu toimivan kovinkaan hyvin kylmässä. Mietin etukäteen, jaksanko edes juosta korkeahkolla sykkeellä 2,4km. No, hienosti meni. Pystyin juoksemaan koko testin 4.29 vauhtia, mikä oli todella paljon lujempaa kuin ajattelin. Syke lipsahti tosin kaksi pykälää liian korkealle, mutta en jaksa nyt välittää siitä. Tulos oli siis todella iloinen yllätys tällä 26km viikossa lenkkeilyllä ja testin juokseminen oli tosi kivaa.
Lenkkeilyn lisäksi siis edelleen salia 1-2x viikko, balettia 2x viikossa, joogaa ~kerran viikossa. Sen lisäksi aloitan ensi viikolla kymmenen vuoden jälkeen koriksen ja olen ihan into piukassa siitä! Luistelemaan halajaisi mieli, mutta Pirkkolaa ei ole edes aloitettu jäädyttää, toivottavasti tällä viikolla. Hiihtoakin voisi testata, jos ladut tulevat lähelle, olkapää kun on ollut kivuton jo pari kuukautta putkeen. Uintia en ole uskaltanut kokeilla, ehkä joku päivä sitten. Pyöräily on ainoa murheenkryyni, sitä ei polvi kestä yhtään. Työmatkat kuitenkin mieluusti pyöräilisin ainakin muutaman kerran viikossa.
Tällä hetkellä menee ihan tosi hienosti liikunnan suhteen elämässäni. Parasta on kuitenkin se, että en ahdistu treeniohjelmista (jollainen minulla jopa on) ja siitä, jos ei kulje tai juoksen hitaasti, en osaa jne. Olen terveempi kuin aktiiviurheiluaikoina ja vaikka jokin kohta kropasta onkin aina enemmän tai vähemmän kipeä (nyt se on ranne), niin kivut eivät hallitse myöskään elämääni (kuten ei se treeniohjelma). Olen kiitollinen siitä, että sain liikkua ja urheilla aikanaan niin paljon kuin liikuinkin, vaikka urani olikin vammojen värittämä. Sain kuitenkin elää sen ajan. Nyt kuitenkin elän elämää, jossa urheilu ei ole etusijalla vaan yksi tärkeä asia. Ja sellainen elämä - se on ihmeellistä!
Eilen kävin tekemässä pitkästä aikaa testausta. Vanha tuttu 2400m tietyllä sykkeellä (sellainen oletettu puolimaran syke). Kävin sisällä juoksemassa, koska uudessa lelussani (kun vanha hukkui) syke mitataan ranteesta ja korkeat sykkeet ei tunnu toimivan kovinkaan hyvin kylmässä. Mietin etukäteen, jaksanko edes juosta korkeahkolla sykkeellä 2,4km. No, hienosti meni. Pystyin juoksemaan koko testin 4.29 vauhtia, mikä oli todella paljon lujempaa kuin ajattelin. Syke lipsahti tosin kaksi pykälää liian korkealle, mutta en jaksa nyt välittää siitä. Tulos oli siis todella iloinen yllätys tällä 26km viikossa lenkkeilyllä ja testin juokseminen oli tosi kivaa.
Lenkkeilyn lisäksi siis edelleen salia 1-2x viikko, balettia 2x viikossa, joogaa ~kerran viikossa. Sen lisäksi aloitan ensi viikolla kymmenen vuoden jälkeen koriksen ja olen ihan into piukassa siitä! Luistelemaan halajaisi mieli, mutta Pirkkolaa ei ole edes aloitettu jäädyttää, toivottavasti tällä viikolla. Hiihtoakin voisi testata, jos ladut tulevat lähelle, olkapää kun on ollut kivuton jo pari kuukautta putkeen. Uintia en ole uskaltanut kokeilla, ehkä joku päivä sitten. Pyöräily on ainoa murheenkryyni, sitä ei polvi kestä yhtään. Työmatkat kuitenkin mieluusti pyöräilisin ainakin muutaman kerran viikossa.
Tällä hetkellä menee ihan tosi hienosti liikunnan suhteen elämässäni. Parasta on kuitenkin se, että en ahdistu treeniohjelmista (jollainen minulla jopa on) ja siitä, jos ei kulje tai juoksen hitaasti, en osaa jne. Olen terveempi kuin aktiiviurheiluaikoina ja vaikka jokin kohta kropasta onkin aina enemmän tai vähemmän kipeä (nyt se on ranne), niin kivut eivät hallitse myöskään elämääni (kuten ei se treeniohjelma). Olen kiitollinen siitä, että sain liikkua ja urheilla aikanaan niin paljon kuin liikuinkin, vaikka urani olikin vammojen värittämä. Sain kuitenkin elää sen ajan. Nyt kuitenkin elän elämää, jossa urheilu ei ole etusijalla vaan yksi tärkeä asia. Ja sellainen elämä - se on ihmeellistä!
keskiviikkona, syyskuuta 28, 2016
Tilannekatsaus
Kun Heikki kyseli, että missä olisi päivitys, niin päivitetään nyt, vaikkei paljon olekaan kerrottavaa. Murtunut polvi on about kunnossa, ei ole koskaan kipeä, liikerajoitusta ehkä 1-2 astetta terveeseen verrattuna. Narisee ääriasennoissa, mutta muuten ok. On otettu myös kuvia, joissa on todettu, että nivelrikkoa ei ole ja rustovauriota todella vähän ja polvilumpion pirstoutumisvammassa tällainen tulee. Muuten polvi on ihan priima. Vasen polvi oireilee edelleen jotain rasitusvammaa, pyöräily on pahin, eli sitä ei voin oikein tehdä, ei ainakaan varttia pidempään, juosta olen voinut jonkin verran, en paljoa, mutta kolme kertaa viikossa puoli tuntia osissa on ollut kohtuullisen ok, toki vain hiljaa hipsutellen. Ehkä vielä pääsen vitosen kisaan joskus! Hienoa on ollut huomata, että vihdoin on löytynyt jotain jumppaliikettä, joka tehoaa.
Olkapääosastokin on parempi, olkapää on nykyään useammin kivuton kuin kipeä. Toki joutuu miettimään, mitä olkapäällä tekee ja uida en esim. uskalla ollenkaan. Onnistuin myös kaatumaan pyörällä (hei oikeasti, poljen alle puoli tuntia viikossa ja silti onnistuin kaatumaan!), ja vasen olkapää sai tosi pahan tällin ja olin muutenkin aivan todella pahasti mustelmilla ja ruhjeilla. Onni onnettomuudessa kuitenkin, eli magneettikuvistakaan ei löytynyt mitään, eli vaikka olka vieläkin välillä hieman kipuilee, se tullee pikkuhiljaa kuntoon.
Tämän hetken liikunnallisuuteni koostuu siis suuresta määrästä kävelyä viikossa (juu, pelaan pokemonia), 2-3 juoksu-kävelylenkistä, parista salikerrasta, kahdesta balettitunnista ja viikottaisesta pilateksesta. Päälle venytteleä, jos jaksaa. Olen edelleen siis kovin aktiivinen, mutta vain kuntoliikkuja, mikä kyllä on toki paljon terveellisempää kuin se kilpaurheilurääkki. Ei-tavoitteellinen liikkuminen on sallinut muussa elämässä uusia juttuja, olen matkustellut kiinnostavissa paikoissa, tänäkin vuonna olen ehtinyt käymään seitsemällä reissulla (joista toki osa työmatkoja) yhteensä 13 maassa. Muutamaa noista reissuista en urheiluelämässäni olisi ikinä toteuttanut ja sain niistä paljon. Myös töihin on voinut panostaa.
Jossain sielun sopukoilla palaa silti se kilpailuvietti, usein huomaan miettiväni, että sitten kun taas kisaan. Ehkä nähdään siellä vitosen juoksussa. Jos sinne joskus pääsen starttaamaan, olen varmaan kisan onnellisin ihminen, vaikka jäisin viimeiseksi (ja hei, en mä edes jäisi)!
Päivitystahti tullee olemaan erittäin verkkainen edelleenkin tai sitten tämä oli vika postaus, katsotaan nyt.
Olkapääosastokin on parempi, olkapää on nykyään useammin kivuton kuin kipeä. Toki joutuu miettimään, mitä olkapäällä tekee ja uida en esim. uskalla ollenkaan. Onnistuin myös kaatumaan pyörällä (hei oikeasti, poljen alle puoli tuntia viikossa ja silti onnistuin kaatumaan!), ja vasen olkapää sai tosi pahan tällin ja olin muutenkin aivan todella pahasti mustelmilla ja ruhjeilla. Onni onnettomuudessa kuitenkin, eli magneettikuvistakaan ei löytynyt mitään, eli vaikka olka vieläkin välillä hieman kipuilee, se tullee pikkuhiljaa kuntoon.
Tämän hetken liikunnallisuuteni koostuu siis suuresta määrästä kävelyä viikossa (juu, pelaan pokemonia), 2-3 juoksu-kävelylenkistä, parista salikerrasta, kahdesta balettitunnista ja viikottaisesta pilateksesta. Päälle venytteleä, jos jaksaa. Olen edelleen siis kovin aktiivinen, mutta vain kuntoliikkuja, mikä kyllä on toki paljon terveellisempää kuin se kilpaurheilurääkki. Ei-tavoitteellinen liikkuminen on sallinut muussa elämässä uusia juttuja, olen matkustellut kiinnostavissa paikoissa, tänäkin vuonna olen ehtinyt käymään seitsemällä reissulla (joista toki osa työmatkoja) yhteensä 13 maassa. Muutamaa noista reissuista en urheiluelämässäni olisi ikinä toteuttanut ja sain niistä paljon. Myös töihin on voinut panostaa.
Jossain sielun sopukoilla palaa silti se kilpailuvietti, usein huomaan miettiväni, että sitten kun taas kisaan. Ehkä nähdään siellä vitosen juoksussa. Jos sinne joskus pääsen starttaamaan, olen varmaan kisan onnellisin ihminen, vaikka jäisin viimeiseksi (ja hei, en mä edes jäisi)!
Päivitystahti tullee olemaan erittäin verkkainen edelleenkin tai sitten tämä oli vika postaus, katsotaan nyt.
maanantaina, huhtikuuta 18, 2016
Kuis kulkee?
Viime kerrasta onkin aikaa, tässä lyhyesti kuulumiset
Polvia on kuvattu kartiokeilalla, oikea (murtunut) polvi näyti tosi hyvältä, ainoastaan pientä vekkiä rustossa lumpion alla, mutta tämä tulee kuulemma aina tuollasissa pirstoutumisvammoissa. Vasemmassa polvessa on plica, mutta tämä ei selitä polven kipuilua, koska on väärässä paikassa
Olkapään magneetissa ei näkynyt uutta, rustovaurio ei ole puhki ja uusia keinoja ei oikein ole.
Fysioterapia on siis mun kohtalo. Vasen polvi tulee edelleen kipeäksi pyöräilystä ja juoksusta (olen siis ihan 5x1min kokeillut juoksua). Lantion hallinta on kuulemma kuitenkin hyvä, joten nyt on vaihtoehtona oikeastaan saada jumit jänteestä pois. Mulla ei ole kuitenkaan kuulemma normaalia pakaralihaksen jumilöydöstä, tosin tensor fascia lata on kireä kuin mikä. Tänäänkin sitä hierojalla yritettiin availla, mutta aika heikkoja olivat tulokset. Oikea polvi on ok, mitä nyt kiristää edelleen vähän ja on heikompi. Tämän kuntoutusta haittaa aktivisesti tuo vasen polvi.
Olkapään kuntoutus on tauolla. Kokemus on nyt osoittanut, että kannattaa sittenkin kuntouttaa yhtä paikkaa ja keskittyä siihen. Toki salilla teen olkapäätä kuntouttavia juttuja myös, mutta aktivinen ote kuntoutuksessa on nyt vasempaan polveen.
Viikossa liikuntaa on edelleen mukana toki melko paljon, mutta ei sellaista kuin haluaisin. Balettia on tosin viime aikoina ollut pari kertaa viikossa ja se on edelleen tosi kivaa. Kohta selviän ehkä jo piruetista!!! Tämän lisäksi kerran viikossa sekä matto- että laitepilates, kolme kertaa viikossa salia (jumppapallo-ohjelma on palannut ja huomenna äherrän sitä jo seitsemättä viikkoa) ja kolme kertaa viikossa yritän käydä arkikävelyjen lisäksi kävelyllä. Lisäksi kerran viikossa testaillaan kestäisikö polvi trainerilla ajoa minkä verran (25min poljin viimeksi pienimmällä vastuksella ja loppupäivän oli polvi sitten tosi kipeä, harmimpi juttu on se, että polkiessahan polvi ei vaivannut vaan vasta jälkikäteen.
Tällaista mulle kuuluu siis näiden liikuntojen ja vammojen suhteen ja muuten menee ihan kivasti.
Hyvää kevättä mahdollisesti täällä pysyneille lukijoille.
Polvia on kuvattu kartiokeilalla, oikea (murtunut) polvi näyti tosi hyvältä, ainoastaan pientä vekkiä rustossa lumpion alla, mutta tämä tulee kuulemma aina tuollasissa pirstoutumisvammoissa. Vasemmassa polvessa on plica, mutta tämä ei selitä polven kipuilua, koska on väärässä paikassa
Olkapään magneetissa ei näkynyt uutta, rustovaurio ei ole puhki ja uusia keinoja ei oikein ole.
Fysioterapia on siis mun kohtalo. Vasen polvi tulee edelleen kipeäksi pyöräilystä ja juoksusta (olen siis ihan 5x1min kokeillut juoksua). Lantion hallinta on kuulemma kuitenkin hyvä, joten nyt on vaihtoehtona oikeastaan saada jumit jänteestä pois. Mulla ei ole kuitenkaan kuulemma normaalia pakaralihaksen jumilöydöstä, tosin tensor fascia lata on kireä kuin mikä. Tänäänkin sitä hierojalla yritettiin availla, mutta aika heikkoja olivat tulokset. Oikea polvi on ok, mitä nyt kiristää edelleen vähän ja on heikompi. Tämän kuntoutusta haittaa aktivisesti tuo vasen polvi.
Olkapään kuntoutus on tauolla. Kokemus on nyt osoittanut, että kannattaa sittenkin kuntouttaa yhtä paikkaa ja keskittyä siihen. Toki salilla teen olkapäätä kuntouttavia juttuja myös, mutta aktivinen ote kuntoutuksessa on nyt vasempaan polveen.
Viikossa liikuntaa on edelleen mukana toki melko paljon, mutta ei sellaista kuin haluaisin. Balettia on tosin viime aikoina ollut pari kertaa viikossa ja se on edelleen tosi kivaa. Kohta selviän ehkä jo piruetista!!! Tämän lisäksi kerran viikossa sekä matto- että laitepilates, kolme kertaa viikossa salia (jumppapallo-ohjelma on palannut ja huomenna äherrän sitä jo seitsemättä viikkoa) ja kolme kertaa viikossa yritän käydä arkikävelyjen lisäksi kävelyllä. Lisäksi kerran viikossa testaillaan kestäisikö polvi trainerilla ajoa minkä verran (25min poljin viimeksi pienimmällä vastuksella ja loppupäivän oli polvi sitten tosi kipeä, harmimpi juttu on se, että polkiessahan polvi ei vaivannut vaan vasta jälkikäteen.
Tällaista mulle kuuluu siis näiden liikuntojen ja vammojen suhteen ja muuten menee ihan kivasti.
Hyvää kevättä mahdollisesti täällä pysyneille lukijoille.
perjantaina, tammikuuta 29, 2016
Magneettia, kartioita, balettia...
Viime kerran jälkeen olen kärsinäyt järkyttävistä olkapääkivuista ja maanantaina mennään magneettiin. Sen lisäksi ei murtunut polvi on mennyt tosi pahaksi ja tänään sain lähetteen kartiokeilakuvaukseen sen suhteen, koska lääkärin mukaan mun vaiva ei todellakaan taida olla juoksijan polvi (nii-in, enhän ole oikeastaan edes juossut). Luistelemassa olen käynyt pari kertaa ja ainakin ensimmäisen kerran jälkeen baletti ei ollut mitenkään ongelmallista. Liikunta on mullanykyään aika vähissä, koska voin lähinnä kuntouttaa, tehdä pilatesta ja vähän kävellä. Toki siis käyn salilla sen kolmisen kertaa, pilateksessa kaksi kertaa, baletissa kerran ja kävelyöä tulee päivässä ainakin kymppi, mutta muuten ei oikein muuta voi tehdä. Eipä tässä siis kauheasti ole mitään kirjoiteltavaa. Olkaa onnellisia, jos vaivanne kestävän alla kuukauden. Oikeasti, naurattaa jo ihan kunnolla ne valitukset, kun flunssa on kestänyt jo ihan viikon. Toivottavasti kuvauksista selviää jotain positiivista (eli ei esim. sitä, että olkapään rustot ovat kuluneet pois) ja jotain voidaan tehdä.
perjantaina, joulukuuta 25, 2015
Kuis kulkee?
Niin, mutta sitten lokakuun on hyvänä juttuna ollut se, että tulehtuneet jänteet näyttävät parantuneen melkoisen hyvin. Oon taas ilmoittautunut balettitunneille, jotka alkaa tammikuun lopulla ja pari kertaa oon lenkillä juossutkin minuutin pätkiä. Pyörälläkin olen vähän ajanut. Viimeisinä viikkoina olen tosin vain lähinnä maannut, koska flunssa iski sitten minuunkin. Pikkuhiljaa kuitenkin oon tervehtynyt ja eilen aattoiltana kävin tossa Malminkartanon täyttömäellä katselemassa Helsingin valoja - asunhan ihan mäen naapurissa. Kotiinpäin tullessa käväisi mielessä, että ehkä tällä mun elämäntyylillä saattaa olla jotain tekemistä näiden 'pienten' vammautumisten kanssa, eilenkin toki nimittäin kipusin sinne mäelle jostain keskeltä pusikkoa, jyrkimmästä kohdasta (siis ei niitä portaita) pilkkopimeässä ja kotiin tullessa oikaisin yhden aidan yli. Ja huom, mun polvi ei todellakaan ole missään kiipeilykunnossa :D
Toivon mukaan tässä joulun aikaan viimeisetkin flunssanrippeet katoavat ja pääsen välipäivinä taas salilla jatkamaan kuntoutusta ja tekemään niitä lyhyitä juoksu- ja pyöräilypyrähdyksiä. Loppuun vielä kuvakavalkadia syksyltä.
 |
| Kinesioteippi on niin nähty, tässä dynaaminen teippaus. |
 |
| Tässä vielä dynaaminen teippi lähikuvasta, on siis tuollaista kuvioitua. |
 |
| Kyllä se kinesioteippikin vielä toimii, tämä spagettiteippaus on mielestäni paras juoksijan polveen. |
 |
| Syksyn aikana oon ehtinyt harrastamaan mun lempijuttuja ja osallistunut ruokakursseille, tässä zakuskapöytää.. |
 |
| ... ja thaikkuruokaa. |
 |
| Jos on joulumieli hukassa (tai muutenkin), suosittelen vapaaehtoistöitä. Ainakin itselle tuli messukeskuksessa paras joulufiilis miesmuistiin. |
 |
| Jouluaatonaaton säässä ei ollut valittamista edes toimiston ikkunasta katseltuna. |
 |
| Jouluaattoilta. |
 |
| Onneks sentään lahjat on pakattu (työnantaja myös sponssasi parit lahjapussit, mikä helpotti elämää kummasti), koska mun pitäisi lähteä ihan pian ja istun yöpaidassa sohvalla asettelemassa näitä kuvia, mikä muuten on osoittautunut täysin mahdottomaksi, koska blogger ei vaan ole mitenkään käytettävä. |
tiistaina, lokakuuta 27, 2015
Missä on kuntouttajan offseason?
Mulla ei ole ollut offseasonia kolmeen vuoteen. Ei sitä aikaa, jolloin voi olla tekemättä mitään, jos niin huvittaa (koska jos ei kuntouta, ei mistään tule mitään ja kroppa on vielä pahemmin hajalla), ei mielentyhjennysjaksoa treeni -(eli mun tapauksessa kuntoutus-)ohjelmista (muista nyt ainakin ne olkapääjumpat tehdä!) ei vapautta tehdä vähän muita lajeja, jotka kiinnostaa (heh, voin testata pilateksen lisäksi ehkä meditaatiota, koska en ehkä vammaudu siinä, mutta kun se ei huvita) ja ylipäänsä ei aikaa, jolloin voisi vain nauttia hetken tekemättömyydestä ja sitten palata into piukassa syksyn treenien pariin. Ei ihme, että alkaa pää hajoamaan tähän kuntoutukseen.
Olkapääkipua on siis kestänyt aika tarkalleen tuon kolmen vuoden ajan ja asia ei oikeastaan ole edennyt yhtään, kaikki tekeminen sattuu edelleen ja selvyyttä mistään ei ole. Kuntoutustunteja olkapäälle on tullut jo yli tuhat, jaloille ehkä vasta tuollainen viisisataa. Kolmen vuoden aikana on toki vammauduttu lisää, hommattu mm. juoksijanpolvi juoksematta, hyppääjänpolvi hyppäämättä ja toki oltu onnettomuuksissakin, jotta ongelmat maksimoitaisiin. Olkapäästä en ole käynyt lääkärissä melkein vuoteen ja mietin, että missä vaiheessa pitäisi ehkä taas mennä, koska olkapää todella haittaa elämääni, liikuntaharrastuksista puhumattakaan. Toisaalta viimeksi Suomen paras olkapäälääkäri totesi, ettei hän enää tiedä, mitä tehdä ja lähetti fysiatrille, joka lähetti fyssarille, jossa on nyt pakerrettu siitä asti. Mua on siis oikeastaan lähinnä lähetetty uuteen paikkaan, kun asiantuntijan omat neuvot eivät ole riittäneet ja aika moni on mua jo tutkinut on nostanut kätensä pystyyn.
Offseasonia odotellessa, tämän päivän jumpista on onneksi suuri osa jo tehty. Onneksi myös tein päätöksen lopettaa ylenmääräinen työnteko, ja pyrkiä jättää läppäri toimistolle aina kun seuraavana päivänä ei ole etäpäivä.
Olkapääkipua on siis kestänyt aika tarkalleen tuon kolmen vuoden ajan ja asia ei oikeastaan ole edennyt yhtään, kaikki tekeminen sattuu edelleen ja selvyyttä mistään ei ole. Kuntoutustunteja olkapäälle on tullut jo yli tuhat, jaloille ehkä vasta tuollainen viisisataa. Kolmen vuoden aikana on toki vammauduttu lisää, hommattu mm. juoksijanpolvi juoksematta, hyppääjänpolvi hyppäämättä ja toki oltu onnettomuuksissakin, jotta ongelmat maksimoitaisiin. Olkapäästä en ole käynyt lääkärissä melkein vuoteen ja mietin, että missä vaiheessa pitäisi ehkä taas mennä, koska olkapää todella haittaa elämääni, liikuntaharrastuksista puhumattakaan. Toisaalta viimeksi Suomen paras olkapäälääkäri totesi, ettei hän enää tiedä, mitä tehdä ja lähetti fysiatrille, joka lähetti fyssarille, jossa on nyt pakerrettu siitä asti. Mua on siis oikeastaan lähinnä lähetetty uuteen paikkaan, kun asiantuntijan omat neuvot eivät ole riittäneet ja aika moni on mua jo tutkinut on nostanut kätensä pystyyn.
Offseasonia odotellessa, tämän päivän jumpista on onneksi suuri osa jo tehty. Onneksi myös tein päätöksen lopettaa ylenmääräinen työnteko, ja pyrkiä jättää läppäri toimistolle aina kun seuraavana päivänä ei ole etäpäivä.
lauantaina, lokakuuta 17, 2015
Kun ei voi edes kuntouttaa...
Viikolla oli taas fysioterapeutti. En voi olla liikaa hehkuttamatta, kuinka hyvä hän on. Tosi kokenut ja jotain kai kertoo se, että lienee ainoa suomalainen fyssari, jolla on wikipediasivu fyssari-ansioidensa vuoksi, ei siksi, että on muuten kuuluisa. Laadittiin strategiaa, mikä oli aika haastava, koska en voi oikein edes kuntouttaa kunnolla, kun olen niin palasina. Tiettyjä liikkeitä voin onneksi tehdä, mutta jänneongelmat ja niiden hidas parantaminen estävät käytännössä kaikki liikkeet, missä polvi on koukussa tai sitä koukistetaan. Huhhuh.
Yksi tärkeä juttu olisi saada mun huono taparyhti kuntoon. Tietotyöläisen vitsaus, eteenpäinkääntyneet hartiat ja muutenkin huonot asentotottumukset on korjattava. Tämä ei kuitenkaan ole mitenkään kovin helppoa, ovathan nuo huonot asennot minulle luonnollisia ja niihin valuu väistämättä ennemmin tai myöhemmin. Huonot asennot ovat minulle helppoja ja mukavia, vaikka eivät teekään hyvää. Asennot on siis saatava iskostettua mieleen niin, että niistä tulee automaattisia.
Kävin viime viikonloppuna alexander-tekniikka kurssilla ja totesin, että tästä voisi olla minulle apua, vaikka se tuntuikin aika tylsältä. Kun fyssarini vielä suositteli samantapaista lähestymistapaa, olen nyt päättänyt yrittää. Tekniikkaa on vaikea kuvailla, siinä ei varsinaisesti ole harjoituksia (eli siis liikkeitä mitä tehdään). Ideana on karsia turhat liikkeet, kuten pään liike istuutuessa, eihän sitä päällä todellakaan istuta. Tutustuttiin myös harhakuvitelmiin oman kehon liikkeestä ja asennosta. Monethan (kuten minäkin) kokevat ongelmaksi eteenpäin nyökkäävän pään. Kuitenkin kun katsoo esimerkiksi kuvaa http://janetalexandertechnique.com/wp-content/uploads/2013/10/Head-Fwd-of-spine.jpg, ja miten pää on suhteessa kaulaan, voikin todeta itseasiassa pään kääntyneen taaksepäin. Toki pää on vartalon edessä, mutta tämä johtuu eteenpäin nyökkäävästä kaulasta. Tätä sitten tasapainotetaan nyökkäämällä taaksepäin päällä.
Kurssi oli varsin valaiseva ja jokin tällainen on toivottavasti ainakin osaratkaisu ongelmiini. Se, että kuntouttaa viikossa vaikka kymmenenkin tuntia, ei ole mitenkään riittävää ongelman poistamiseksi, jos loput noin sata tuntia hereilläoloaikaa vietätään huonoissa asennoissa. Mun suurin läksy fyssarikäynnistä olikin se, että makaan tietyssä (eli hyvässä) asennossa iltaisin vähintään kymmenen minuuttia. On myös ihan pieniä liikkeitä, muutaman millin tai sentin suuruisia, joissa harjoitellaan kehon tuntua. Peruskuntoutusliikkeitä olkapäälle teen toki edelleen, mutta tämä on ihan uutta. Fyssarille totesin, että nyt sain ensimmäisen kerran jotain todella haastavaa. Itsellenihän se suorittaminen on niin paljon helpompaa. Maratonin juokseminen on paljon yksinkertaisempaa kuin keskittyä kymmenen minuuttia tekemättä mitään. Saas nähdä, miten mun käy.
Yksi tärkeä juttu olisi saada mun huono taparyhti kuntoon. Tietotyöläisen vitsaus, eteenpäinkääntyneet hartiat ja muutenkin huonot asentotottumukset on korjattava. Tämä ei kuitenkaan ole mitenkään kovin helppoa, ovathan nuo huonot asennot minulle luonnollisia ja niihin valuu väistämättä ennemmin tai myöhemmin. Huonot asennot ovat minulle helppoja ja mukavia, vaikka eivät teekään hyvää. Asennot on siis saatava iskostettua mieleen niin, että niistä tulee automaattisia.
Kävin viime viikonloppuna alexander-tekniikka kurssilla ja totesin, että tästä voisi olla minulle apua, vaikka se tuntuikin aika tylsältä. Kun fyssarini vielä suositteli samantapaista lähestymistapaa, olen nyt päättänyt yrittää. Tekniikkaa on vaikea kuvailla, siinä ei varsinaisesti ole harjoituksia (eli siis liikkeitä mitä tehdään). Ideana on karsia turhat liikkeet, kuten pään liike istuutuessa, eihän sitä päällä todellakaan istuta. Tutustuttiin myös harhakuvitelmiin oman kehon liikkeestä ja asennosta. Monethan (kuten minäkin) kokevat ongelmaksi eteenpäin nyökkäävän pään. Kuitenkin kun katsoo esimerkiksi kuvaa http://janetalexandertechnique.com/wp-content/uploads/2013/10/Head-Fwd-of-spine.jpg, ja miten pää on suhteessa kaulaan, voikin todeta itseasiassa pään kääntyneen taaksepäin. Toki pää on vartalon edessä, mutta tämä johtuu eteenpäin nyökkäävästä kaulasta. Tätä sitten tasapainotetaan nyökkäämällä taaksepäin päällä.
Kurssi oli varsin valaiseva ja jokin tällainen on toivottavasti ainakin osaratkaisu ongelmiini. Se, että kuntouttaa viikossa vaikka kymmenenkin tuntia, ei ole mitenkään riittävää ongelman poistamiseksi, jos loput noin sata tuntia hereilläoloaikaa vietätään huonoissa asennoissa. Mun suurin läksy fyssarikäynnistä olikin se, että makaan tietyssä (eli hyvässä) asennossa iltaisin vähintään kymmenen minuuttia. On myös ihan pieniä liikkeitä, muutaman millin tai sentin suuruisia, joissa harjoitellaan kehon tuntua. Peruskuntoutusliikkeitä olkapäälle teen toki edelleen, mutta tämä on ihan uutta. Fyssarille totesin, että nyt sain ensimmäisen kerran jotain todella haastavaa. Itsellenihän se suorittaminen on niin paljon helpompaa. Maratonin juokseminen on paljon yksinkertaisempaa kuin keskittyä kymmenen minuuttia tekemättä mitään. Saas nähdä, miten mun käy.
tiistaina, lokakuuta 13, 2015
Mitä v****a?!
Mun polven kierukoissa ei ole mitään vikaa. Heh. Kävin siis tänään lääkärillä ja valmistauduin tuomioon, koska se kierukkavamma oli niin ilmiselvää, mutta tuomiota ei siis tämän suhteen tullut. Parasta oli, että viime vuonna kuvissa näkynyttä sisäkierukan repeämää ei enää näkynyt. Siis sen sijaan, että mun kierukat olisivat menneet päreiksi, ne on parantuneet. Myöskään risti-/sivusiteissä ei ollut mitään ongelmaa. Pitkällä tähtäimellä tämä on ihan mahtavaa.
No, ne huonot uutiset sitten. Patellajänne ja ja nelipäisen reisilihaksen jänne ovat tulehtuneet (mikä ihmeen vika mun jänteissä on, kun kaikki niistä on aina ihan sökönä?). Polvi pumpattiin täyteen kortisonia (nyt ei siis puhuta mitenkään yhdestä injektiosta vaan useista). Tiedän, kokemuksesta ja muutenkin, että jänteiden tulehdukset ja paksuuntumat paranevat tosi hitaasti. Varovasti kysyin, että kuinka kauan menee, että paranee. Vastaus oli, että kunnon paranemiseen menee tuollainen 8kk-1,5v. Just. Se patellamurtuma olikin sitten vissiin pikkujuttu.
En tiedä, itkeäkö vai nauraa. Hyvää toki on noin kahden vuoden aikajänteellä, että polven rakenteet ovat ehjät. Huonoa sitten, no 8kk-1,5v. Ja missä ihmeen välissä kuntoutan tämän tikkujalaksi kuihtuneen reiteni takaisin kunnolliseksi? En ainakaan seuraavan kuukauden aikana, jolloin pitää olla äärimmäisen varovainen ja ottaa todella hissukseen. Olen taas siis tilanteessa, jossa joudun himmailemaan jopa pilatestunnilla ja jalkaprässiä saan tehdä kahdella jalalla kymmenellä kilolla (vrt. jopa kuihtuneella reidelläni tein sitä 65kg:llä yhdellä jalalla). Great. Polvi on muuten aivan järkyn kipeä.
Kohta vaihdan blogin nimeksi "Kipa ei reenaa" ja vasemmalla sivupaneeliin kirjoitan urheilutulosten sijaan vammat. Ei näyttäisi niin tyhjältä viime vuosien osalta...
No, ne huonot uutiset sitten. Patellajänne ja ja nelipäisen reisilihaksen jänne ovat tulehtuneet (mikä ihmeen vika mun jänteissä on, kun kaikki niistä on aina ihan sökönä?). Polvi pumpattiin täyteen kortisonia (nyt ei siis puhuta mitenkään yhdestä injektiosta vaan useista). Tiedän, kokemuksesta ja muutenkin, että jänteiden tulehdukset ja paksuuntumat paranevat tosi hitaasti. Varovasti kysyin, että kuinka kauan menee, että paranee. Vastaus oli, että kunnon paranemiseen menee tuollainen 8kk-1,5v. Just. Se patellamurtuma olikin sitten vissiin pikkujuttu.
En tiedä, itkeäkö vai nauraa. Hyvää toki on noin kahden vuoden aikajänteellä, että polven rakenteet ovat ehjät. Huonoa sitten, no 8kk-1,5v. Ja missä ihmeen välissä kuntoutan tämän tikkujalaksi kuihtuneen reiteni takaisin kunnolliseksi? En ainakaan seuraavan kuukauden aikana, jolloin pitää olla äärimmäisen varovainen ja ottaa todella hissukseen. Olen taas siis tilanteessa, jossa joudun himmailemaan jopa pilatestunnilla ja jalkaprässiä saan tehdä kahdella jalalla kymmenellä kilolla (vrt. jopa kuihtuneella reidelläni tein sitä 65kg:llä yhdellä jalalla). Great. Polvi on muuten aivan järkyn kipeä.
Kohta vaihdan blogin nimeksi "Kipa ei reenaa" ja vasemmalla sivupaneeliin kirjoitan urheilutulosten sijaan vammat. Ei näyttäisi niin tyhjältä viime vuosien osalta...
maanantaina, lokakuuta 05, 2015
Itku lyhyestä ilosta
Vielä viime torstaina alkuillasta iloitsin siitä, että saan kuntouttaa, olen saanut juosta vuoden aikana jo yhteensä 12min,voin nauttia liikunnasta 1,5h balettitunnilla ja asiat etenevät, hitaasti, mutta etenevät. Olin motivoitunut kuntouttamaan kuukausia ja kuukausia, saamaan jalan ja olkapään kuntoon ja tekemään tuhansia ja tuhansia toistoja, satoja ja taas satoja tunteja kuntoutusta. Tsemppasin ja olin varma, että nousen vielä.
Sen enempää tapahtumia ruotimatta (no kun ei ole oikein mitään tapahtunut!), kun en ole mitään kiellettyä tehnyt, enkä mitään tyhmyyksiä, enkä kenenkään mielestä (fyssari, lääkäri) mitään, mitä ei olisi pitänyt, tai liikaa, niin tilanne tänään on, että odotan magneettitutkimusten maksusitoumusta. Vime torstaina siis mitä luultavimmin pamahti polvesta kierukka ja en ole sen jälkeen pystynyt kävelemään normaalisti, polveen sattuu ihan törkeästi ja en voi tehdä jalalla mitään. Menikin jo liian hyvin. Ja kiitos, en halua yhtään kommenttia siitä, miten olen muka törttöillyt, koska olen itkenyt jo ihan tarpeeksi viikonlopun aikana muutenkin ilman ihmisten, jotka eivät mistään mitään tiedä, 'asiantuntevia' lausuntoja.
Musta tuntuu, etten jaksa enää.
Sen enempää tapahtumia ruotimatta (no kun ei ole oikein mitään tapahtunut!), kun en ole mitään kiellettyä tehnyt, enkä mitään tyhmyyksiä, enkä kenenkään mielestä (fyssari, lääkäri) mitään, mitä ei olisi pitänyt, tai liikaa, niin tilanne tänään on, että odotan magneettitutkimusten maksusitoumusta. Vime torstaina siis mitä luultavimmin pamahti polvesta kierukka ja en ole sen jälkeen pystynyt kävelemään normaalisti, polveen sattuu ihan törkeästi ja en voi tehdä jalalla mitään. Menikin jo liian hyvin. Ja kiitos, en halua yhtään kommenttia siitä, miten olen muka törttöillyt, koska olen itkenyt jo ihan tarpeeksi viikonlopun aikana muutenkin ilman ihmisten, jotka eivät mistään mitään tiedä, 'asiantuntevia' lausuntoja.
Musta tuntuu, etten jaksa enää.
sunnuntaina, syyskuuta 27, 2015
Kuntouttajan viikko-ohjelma
Tämä viikko on ollut ehkä vähän löysempi, kun olin viikonloppuna muilla mailla, mutta kyllä tämä kuntoutus käy ihan harrastuksesta. Onneksi kuulun siihen onnelliseen kansanosaan, joka ei tarvitse paljoa unta, muuten ei tulisi mitään tästä jutusta, kun liikun julkisilla, mikä on aika aikaa vievää. Onneksi aamuisin on helppo syödä aamupala bussissa/junassa. Lisäksi eväitä on tehtävä koko ajan, jotta saa syötyä riittävästi ja iltaisin joutuu tekemään töitä myös, että saa työt tehtyä. Onneni on myös joustava työ.
Maanantai 21.9
5.00 Herätys, bussiin, aamupala bussissa
6.00 Sali 1h, jalkajuttuja
7.15-15.15 Töitä
16.00 Lääkäri, jalkaprässilupa täällä!!!
17.30 Kotona
18.45-19.15 Kävelylenkki, sisältää 3x1min juoksua, ekat oikeat juoksut vuoteen!!!!
19.30 Jooga ja rullaustunti
21.15 Kotona
22.30 Venyä yms.
Tiistai 22.9
5.50 Herätys (myöhäinen aamu ;))
7.00 Pilates
8.00 Kuntoutusliikkeitä pilateslaitteilla omatoimisesti (yläkroppa lähinnä + pakaran aktivointitreenit)
9.45-17.30 Töitä
18-19 Hieroja (olkapää)
19.45 Kotona
20.15-21 Töitä
Illalla vielä venyä, rullailua
Keskiviikko
5.50 Herätys (myöhäinen aamu ;))
7.00-8.30 Kuntoutusliikkeitä pilateslaitteilla omatoimisesti (yläkroppa lähinnä + pakaran aktivointitreenit), venyjä
9-10 Fyssari
10.45-16 Töitä
17-18 Pilates
18.45 Kotona
19.45-20.45 Jotain pyöräilyn tapaista yritystä
Illalla vielä venyä, rullailua
Torstai
5.00 Herätys, bussiin, aamupala bussissa
6.00 Sali 1h, eka kunnon jalkareeni puoleen vuoteen!!!
7.30-18.30 Töitä
19.30-21 Baletti, eka tunti puoleen vuoteen ja olipahan aikamoista, mutta niin kivaa :D
21.50 Kotona
Perjantai
5.00 Herätys, bussiin, aamupala bussissa
6.00 Sali 1h
7.15-12 Töitä
12-> Kohti Tamperetta, matkalla töitä 1,5h
Illalla oleilua kummilasten ja kavereiden kanssa
Lauantai
Aamupäivä lastenhoitoa...
15-15.30 Kävelylenkki + 3x1min juoksu
Illalla teatteri yms, vähän venyttelyä ja rullailua, viikon työsaldot kuntoon
Sunnuntai
Aamupäivä lastenhoitoa...
13.15 Kohti pääkaupunkiseutua
16-17.15 Kuntoutusliikkeitä pilateslaitteilla omatoimisesti
Illalla vielä venyjä ja rullailua
Kun pilates, jooga, sali yms. lasketaan mulla kuntoutukseen, voi siitä sitten laskea, että viikossa sitä on tehty 8,5h + kotona vielä rullailuja, venyjä ja liikkuvuutta n. 2h. Yhteensä siis yli 10h. Tältä viikolta kaiken lisäksi puuttui vielä yksi säännöllinen MP-tunti ja loppuviikko oli hieman epämääräinen. Muuta liikuntaa tuli 3,5h + tietysti arkiliikkumiset.
Että tämmöistä tämä mun arki on näiden vammojen kanssa. Loppua ei näy, koska olen luonnollisesti kehittänyt tässä itselleni vasempaan polveen tosi pahan juoksijanpolven ilman, että olen juossut metriäkään ja pyöräilymäärätkin ovat noin tunti viikossa. Varmaan toki liittyy siihen, että oikea jalka on polven murtumisen jälkeen heikko, ja pelkään vaistomaisesti käyttää sitä, mutta on tämä nyt silti aika syvältä, oikea polvi on vasta paranemassa, mutta vasen on silti se kipeämpi. Olkapää on sentään vähän ollut parempi viime aikoina, ehkä alan oppimaan huonosta taparyhdistä pois.
Maanantai 21.9
5.00 Herätys, bussiin, aamupala bussissa
6.00 Sali 1h, jalkajuttuja
7.15-15.15 Töitä
16.00 Lääkäri, jalkaprässilupa täällä!!!
17.30 Kotona
18.45-19.15 Kävelylenkki, sisältää 3x1min juoksua, ekat oikeat juoksut vuoteen!!!!
19.30 Jooga ja rullaustunti
21.15 Kotona
22.30 Venyä yms.
Tiistai 22.9
5.50 Herätys (myöhäinen aamu ;))
7.00 Pilates
8.00 Kuntoutusliikkeitä pilateslaitteilla omatoimisesti (yläkroppa lähinnä + pakaran aktivointitreenit)
9.45-17.30 Töitä
18-19 Hieroja (olkapää)
19.45 Kotona
20.15-21 Töitä
Illalla vielä venyä, rullailua
Keskiviikko
5.50 Herätys (myöhäinen aamu ;))
7.00-8.30 Kuntoutusliikkeitä pilateslaitteilla omatoimisesti (yläkroppa lähinnä + pakaran aktivointitreenit), venyjä
9-10 Fyssari
10.45-16 Töitä
17-18 Pilates
18.45 Kotona
19.45-20.45 Jotain pyöräilyn tapaista yritystä
Illalla vielä venyä, rullailua
Torstai
5.00 Herätys, bussiin, aamupala bussissa
6.00 Sali 1h, eka kunnon jalkareeni puoleen vuoteen!!!
7.30-18.30 Töitä
19.30-21 Baletti, eka tunti puoleen vuoteen ja olipahan aikamoista, mutta niin kivaa :D
21.50 Kotona
Perjantai
5.00 Herätys, bussiin, aamupala bussissa
6.00 Sali 1h
7.15-12 Töitä
12-> Kohti Tamperetta, matkalla töitä 1,5h
Illalla oleilua kummilasten ja kavereiden kanssa
Lauantai
Aamupäivä lastenhoitoa...
15-15.30 Kävelylenkki + 3x1min juoksu
Illalla teatteri yms, vähän venyttelyä ja rullailua, viikon työsaldot kuntoon
Sunnuntai
Aamupäivä lastenhoitoa...
13.15 Kohti pääkaupunkiseutua
16-17.15 Kuntoutusliikkeitä pilateslaitteilla omatoimisesti
Illalla vielä venyjä ja rullailua
Kun pilates, jooga, sali yms. lasketaan mulla kuntoutukseen, voi siitä sitten laskea, että viikossa sitä on tehty 8,5h + kotona vielä rullailuja, venyjä ja liikkuvuutta n. 2h. Yhteensä siis yli 10h. Tältä viikolta kaiken lisäksi puuttui vielä yksi säännöllinen MP-tunti ja loppuviikko oli hieman epämääräinen. Muuta liikuntaa tuli 3,5h + tietysti arkiliikkumiset.
Että tämmöistä tämä mun arki on näiden vammojen kanssa. Loppua ei näy, koska olen luonnollisesti kehittänyt tässä itselleni vasempaan polveen tosi pahan juoksijanpolven ilman, että olen juossut metriäkään ja pyöräilymäärätkin ovat noin tunti viikossa. Varmaan toki liittyy siihen, että oikea jalka on polven murtumisen jälkeen heikko, ja pelkään vaistomaisesti käyttää sitä, mutta on tämä nyt silti aika syvältä, oikea polvi on vasta paranemassa, mutta vasen on silti se kipeämpi. Olkapää on sentään vähän ollut parempi viime aikoina, ehkä alan oppimaan huonosta taparyhdistä pois.
sunnuntaina, syyskuuta 20, 2015
Parhaassa hoidossa
Kropan kuntoutusprojekti on jatkunut, vaikka eihän tässä mitään tuloksia nyt kolmessa viikossa tule, on nämä minun ongelmani sen verran suuria. Onnekseni saan kuitenkin tehdä töitä maan parhaiden asiantuntijoiden kanssa ja ainakin oma kuntoutusfilosofia sopii hyvin heidän tapaansa. Tärkeintä on siis tehdä ihan oikein, tehdään sitten vaikka vähemmän. Kuntoutusliikkeni koostuvat tällä hetkellä aika paljon pilateslaitteilla tehdyistä liikkeistä. Tätä varten saan onneksi käydä fysioterapiapaikkani salilla, koska yllättäen noita vempeleitä ei kovin monesta paikasta löydy. Pääsin myös perjantaina käymään japanilaisessa 'ihmehoidossa', jossa vierailulla ollut japanilainen teraputti vanutti kroppaani 2,5h. Heti kun hän näki minut, hän osasi kertoa, mihin minua sattuu...
Huomenna on myös lääkärin kontrolli polvilumpiosta ja toivon, että pääsisin viimein tekemään esim. jalkaprässiä. Lihasmassa ei ole pahemmin suurentunut loukkaantuneessa jalassa, koska saan tehdä vain paljon toistoja, mutta vastusta ei saa olla. Itsehän jaksan ojennella sitä jalkaa vaikka 2 tuntia (jos pää kestää), mutta ei se lihaksia tuo takaisin. Muuten polvi on aika hyvä, joskus kipuilee, mutta lähinnä vain, jos joutuu istumaan kauan paikallaan.
Muuten olen yrittänyt saada elämääni jotain järkeä ja vähentää esimerkiksi tietokoneella roikkumista. FB-lakko on auttanut tässä kummasti ja viime viikkoina olen ehtinyt tekemään enemmän kaikkea muuta - jopa siivoamaan (on muuten mahtavaa, kun vihdoin pystyn siivoamaan melkein normaalisti, ihan en vielä pääse täysin kyykkyyn, mikä siivoomista hieman rajoittaa, mutta huomenna saan toivottavasti luvan alkaa tekemään loppuun asti vietyjä liikkuvuustreenejäkin).
Olen ehtinyt myös lomailla ja nauttia naapurimaiden tunnelmista. Venäjällä ruoka oli mahtihyvää ja muutenkin Pietari oli kaunis kaupunki puistoineen. Myös Skansen Tukholmassa oli vierailun arvoinen ihan näin aikuisnäkökulmastakin.
 |
| Kultsu II:n heijastimet ovat nyt kunnossa, varsinkin pinnaheijastimet näyttävät toimivan, heijastintarra ei ole valitettavasti yhtä tehokasta. Muistakaa heijastimet ja valot pyörään!! |
 |
| Vihdoin sain pumpattua jumppapallonkin. Jalkapumpulla onneksi onnistui, eikä tarvittu kuin 200 pumppausta. Kyllä, laskin ne :) |
 |
| Operaatio jumppapallon loppu! |
 |
| Sain (entisiltä) työkavereilta ehkä läksiäislahjaksi ihan superhyvän veitsen. Jopa alkoi pilkkominen sujumaan! |
 |
| Keittiön tervehdys... |
 |
| Kolmen kalan keitto, uha. |
 |
| Pelmeni. Nam. |
 |
| Parasta borssikeittoa, mitä olen ikinä syönyt... |
 |
| Venäläistä jänistä. |
 | |
| Skansenilla. |
lauantaina, elokuuta 29, 2015
Uusi alku - taas ...
Olen ollut oikeastaan viimeisen vuoden ajan sillä fiiliksellä, että olkapääni ei varmaan koskaan parane. Selväähän ei oikein ole ollut, miksi se on kipeä, mutta todennäköisimmäksi syyksi on todettu rustovaurio ja sille ei voi tehdä mitään - paitsi ehkä laittaa keinonivelen. Jostain olen nyt kuitenkin saanut päähäni toivonkipinän. Jos saisin eteenpäin kääntyvät hartiat takaisin paikalleen ja muutenkin balettitanssijan ryhdin, niin mitä jos sittenkin...
Nyt olen siis aloittanut taas kuntoutuksen uudella innolla. Olenhan kuntoutusta tehnyt tässä vajaan kolmen vuoden sisään miltei 1000 tuntia, mutta suoraan sanottuna, edelliset fyssarini ovat kohdelleet olkapäätäni tusinatapauksena, mitä se ei selvästi ole, ja täten kuntoutuksen tulokset ovat olleet vähän heikot. Kiertäjäkalvosimiahan olen treenannut koko ikäni ja liikkuvuutta ei ole liian vähän jne. Silti ko. asioita on jauhettu, mutta kukaan ei - luoja ties miksi - ole kiinnittänyt huomiota lavan oikeaan toimintaan, vaikka siitä jopa yksi lääkäri on maininnut fyssarilähetteessä. Minulle tuo lapatuki on täysin mystinen asia, vaikka olen käynyt pilateksessa jo viisi vuotta. Nyt kuitenkin fyssarini kanssa katsottiin esimerkiksi ylätaljan käyttö ja tajusin vihdoin, mitä ihmettä pitää tehdä. Tärkeää on saada olkapää 'taakse' (eli oikealle paikalleen), ettei kipeä etuosa saisi painetta liikkeessä. Tämähän ei siis saa tapahtua rintaa röyhistämällä, vaan nimenomaan lapatuella. Nyt olenkin siis treenannut ihan uudenlaisella metodilla olkapäitä - paljon pienemmillä painoilla, mutta paljon tarkemmin. Lisäksi hierojalla on käyty jo pari kertaa ja pientä rintalihasta on kaivettu auki ihan urakalla, tunnin hieronnassa ei ole käsitelty pahemmin muuta kuin täysin betonisia rintalihaksia. Terveellä puolella jumitus lihaksissa ei ole todellakaan paha, joten ei varmasti tee ainakaan huonoa tuolle vamaapuolelle, jos lihas saataisiin hierottua auki.
Polvi on melko hyvä. Edelleen on neljä viikkoa melko maltillista meininkiä, mutta olen toki saanut ajella sisällä pyörällä lyhyitä pätkiä pienellä vastuksella. 1000 toiston jalkojen heiluttelut kuuluvat myös ohjelmaan, mutta lihakset eivät kasva mulla, jos en saa kunnon painoja kehiin, joten aika rimppareisi olen edelleen. Hermotusta onneksi treenaavat myös ilman kovaa vastusta tehdyt liikkeet. Olkapääprojekti toki rullaa koko ajan, mutta eniten keskityn kuitenkin nyt jalkoihin. Ne on saatava ensin kuntoon, ennen kuin keskityn täysillä olkapäähän.
Ruokailuja olen yrittänyt järkeistää. Yritän syödä terveellisemmin niin, etten söisi liikaa herkkuja vaan keskittyisin ruokaan. Sinänsähän painoni ei ole ikinä ollut mikään ongelma, mutta terveellinen syöminen ajoittain on. Toki syön pääsääntöisesti terveellisesti, mutta viikonloppuisin, kun ei käy töissä syömässä, olen välillä huomannut, että "puoli kiloa kasviksia"- periaate on vaihtunut "puoli kiloa herkkuja"- periaatteeseen.
Olen myös aloittanut uudessa työpaikassa. Seitsemäntenä työpäivänä ilmoitettiin yt-neuvotteluista, joissa suunnitellaan potkittavan kolmannes firman työntekijöistä pois. Yritän toitottaa itselleni, että minua ei olisi varmasti palkattu, jos minut potkittaisiin heti pois, mutta eipä silti paljon naurata. Tosiasia kuitenkin on, että olkapääni on suurempi murhe kuin mahdolliset potkut, joten yritän suhteuttaa, varsinkin kun en lopputulokselle voi oikein yhtään mitään.
Yhtenä piristyksenä elämässäni on ollut se, että olen muutaman kerran päässyt puhumaan tilanteestani samanlaisessa vammakierteessä olevan henkilön kanssa. Faktahan on, että joku "kolmen kuukauden lepo plantaarifaskiitin vuoksi"- henkilötkään eivät oikein tajua sitä, mitä se on, kun ei voi mennä edes vesijuoksemaan, koska vammat pahenevat siitä ja tätä kestää kolme vuotta (toivottavasti ei kovin paljoa pidempään). Vertaistuki on jotenkin auttanut tosi paljon, vaikka edistystä vammatilaneessa ei olisikaan tapahtunut, niin on ollut niin mahtavan hienoa päästä kertoman siitä henkilölle, joka elää samaa kohtaloa ja ymmärtää mitä tämä meininki oikein on.
Nyt olen siis aloittanut taas kuntoutuksen uudella innolla. Olenhan kuntoutusta tehnyt tässä vajaan kolmen vuoden sisään miltei 1000 tuntia, mutta suoraan sanottuna, edelliset fyssarini ovat kohdelleet olkapäätäni tusinatapauksena, mitä se ei selvästi ole, ja täten kuntoutuksen tulokset ovat olleet vähän heikot. Kiertäjäkalvosimiahan olen treenannut koko ikäni ja liikkuvuutta ei ole liian vähän jne. Silti ko. asioita on jauhettu, mutta kukaan ei - luoja ties miksi - ole kiinnittänyt huomiota lavan oikeaan toimintaan, vaikka siitä jopa yksi lääkäri on maininnut fyssarilähetteessä. Minulle tuo lapatuki on täysin mystinen asia, vaikka olen käynyt pilateksessa jo viisi vuotta. Nyt kuitenkin fyssarini kanssa katsottiin esimerkiksi ylätaljan käyttö ja tajusin vihdoin, mitä ihmettä pitää tehdä. Tärkeää on saada olkapää 'taakse' (eli oikealle paikalleen), ettei kipeä etuosa saisi painetta liikkeessä. Tämähän ei siis saa tapahtua rintaa röyhistämällä, vaan nimenomaan lapatuella. Nyt olenkin siis treenannut ihan uudenlaisella metodilla olkapäitä - paljon pienemmillä painoilla, mutta paljon tarkemmin. Lisäksi hierojalla on käyty jo pari kertaa ja pientä rintalihasta on kaivettu auki ihan urakalla, tunnin hieronnassa ei ole käsitelty pahemmin muuta kuin täysin betonisia rintalihaksia. Terveellä puolella jumitus lihaksissa ei ole todellakaan paha, joten ei varmasti tee ainakaan huonoa tuolle vamaapuolelle, jos lihas saataisiin hierottua auki.
Polvi on melko hyvä. Edelleen on neljä viikkoa melko maltillista meininkiä, mutta olen toki saanut ajella sisällä pyörällä lyhyitä pätkiä pienellä vastuksella. 1000 toiston jalkojen heiluttelut kuuluvat myös ohjelmaan, mutta lihakset eivät kasva mulla, jos en saa kunnon painoja kehiin, joten aika rimppareisi olen edelleen. Hermotusta onneksi treenaavat myös ilman kovaa vastusta tehdyt liikkeet. Olkapääprojekti toki rullaa koko ajan, mutta eniten keskityn kuitenkin nyt jalkoihin. Ne on saatava ensin kuntoon, ennen kuin keskityn täysillä olkapäähän.
 |
| Teippaus vasemmassa jalassa. Tosi hyvä teippaus olikin! |
 |
| Erään aamun aamupala, intialaista maitoteetä, vietnamislaisia kevätrullia ja aamun tuoremehu. Lisäksi puuro, joka oli jo syötty :) |
Yhtenä piristyksenä elämässäni on ollut se, että olen muutaman kerran päässyt puhumaan tilanteestani samanlaisessa vammakierteessä olevan henkilön kanssa. Faktahan on, että joku "kolmen kuukauden lepo plantaarifaskiitin vuoksi"- henkilötkään eivät oikein tajua sitä, mitä se on, kun ei voi mennä edes vesijuoksemaan, koska vammat pahenevat siitä ja tätä kestää kolme vuotta (toivottavasti ei kovin paljoa pidempään). Vertaistuki on jotenkin auttanut tosi paljon, vaikka edistystä vammatilaneessa ei olisikaan tapahtunut, niin on ollut niin mahtavan hienoa päästä kertoman siitä henkilölle, joka elää samaa kohtaloa ja ymmärtää mitä tämä meininki oikein on.
lauantaina, elokuuta 15, 2015
Rohkeutta on...
"Rohkeutta on kun tietää, että on voitettu ja aloittaessaan, mutta aloittaa joka tapauksessa ja vie asian loppuun, kävi miten kävi. Hyvin harvoin voittaa, mutta joskus voittaa." -Lee Harper
Yllä olevan jutun vuoksi en ole myynyt märkäpukuani, koska se olisi luovuttamista, sen sijaan aloitan nytkin jumpan, jonka tarkoituksena on saada olkapää joskus kuntoon. Suunnitelmakin on selvillä, ensin polvi kuntoon, sitten jalat kokonaisuudessaan ja sitten tuon olkapään kimppuun, mikä saattaa olla mahdoton juttu voitettavaksi. Todennäköisintä on, etten voita tätä taistelua, mutta ainakin olen yrittänyt.
PS. Lause on kirjasta "Kuin surmaisi satakielen", joka on äärimmäisen suositeltavaa luettavaa.
Yllä olevan jutun vuoksi en ole myynyt märkäpukuani, koska se olisi luovuttamista, sen sijaan aloitan nytkin jumpan, jonka tarkoituksena on saada olkapää joskus kuntoon. Suunnitelmakin on selvillä, ensin polvi kuntoon, sitten jalat kokonaisuudessaan ja sitten tuon olkapään kimppuun, mikä saattaa olla mahdoton juttu voitettavaksi. Todennäköisintä on, etten voita tätä taistelua, mutta ainakin olen yrittänyt.
PS. Lause on kirjasta "Kuin surmaisi satakielen", joka on äärimmäisen suositeltavaa luettavaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)