tiistaina, syyskuuta 16, 2014

Työpaikkaliikuntaa

Meille ilmestyi reilu kuukausi sitten työpaikalle tällainen kapistus. Siis puolapuut! Aivan mahtavaa. Näitähän täytyy hyödyntää ja kutsuinkin koolle osaston viikottaisen leuanvetoeventin. Tiistaisin kello kaksi siis vedetään leukoja. Kukin saa tehdä omalla tyylillään, myötä- tai vastaotteella ja jos ei pääse yhtään, niin voi puolia pitkin helposti kiivetä vähän ylemmäksi tai ottaa vähän korokkeesta apua. Tapahtuma on nyt ollut 'virallinen' nyt jo kaksi viikkoa (tätä ennen käytiin kerran vetämässä leukoja ilman virallista eventtiä) ja tänään suosio oli jo aika iso, meitä taisi olla vetämässä leukoja yli kymmenen henkeä (ja ihmetteleviä katsojia vielä vähän lisää)! Leukoja ollaan vedetty nousevana pyramidina, eli ensin 1, seuraavalla kierroksella 2, sitten 3 jne. Parhaat pääsivät tänään jo seitsemään, mikä tekee yhteensä 28 leukaa, eli monta. Kaikki kuitenkin yrittävät kovasti omasta tasosta riippumatta joten kaikki tekivät hyviä suorituksia. Itse olen joka viikolla jäänyt vitoseen ja jos viime viikolla yritys kuudesta oli jo melko hyvä, niin tällä viikolla siitä ei tullut sitten yhtään mitään ja yhteensä tuli vedettyä 'vain' 19 leukaa, kun viime viikolla pääsin sentään 20. Tavoite on, että kuukaudessa pääsisi yhden levelin eteenpäin, joten mulla on kaksi viikkoa aikaa selvitä siihen kutoseen. Katsotaan miten käy.

Suosittelen viikottaista liikuntatuokiota teidänkin työpaikalle, ja jos ei ole puolapuita, niin aina voi kokoontua johonkin muuhun taukoliikuntaan, työpaikan punnerrushaaste olisi aika hyvä myös, tai vatsalihaseventti tai ihan mikä vaan.

Urheilullisia työ- opiskelu- tai kotipäiviä kaikille.

PS. Olkapää ei haittaa kovin paljoa tätä touhua, mikä on aika siisti juttu.

Ei kommentteja: