Hyvät puolet vammautumisessa

Jos jollekulle ei ole vielä selvää, niin en ole tässä pariin viime vuoteen voinut oikeasti reenata saati sitten kisata. Vaikka tilanne on syvältä ja pystyisin luettelemaan kertaheitolla parisenkymmentä asiaa, mikä tässä rassaa, on myönnettävä, että tilanne on tuonut joitakin hyviä puolia myös elämääni. Koska on parempi iloita siitä mitä on, niin listataan ne:

1. Ei ressiä reeneistä tai kisoista tai sairastumisista. Jos tulen kipeäksi se on ärsyttävää, mutta ei tule ressiä siitä, että kisat on tulossa jne. En voi myöskään sairastua kisojen aikaan, kun niitä ei ole! Voin ihan rauhassa sairastaa, jos olen kipeä, eikä tarvitse puolikuntoisena jossain pakkomielteessä mennä altaaseen sairastuttamaan muita (ihan oikeasti, älkää oikeasti tulko sinne uimahalliin tai työpaikalle tai muuallekaan, jos olette kipeitä, en halua teidän tautejanne, eikä kukaan muukaan!). Jos olo on yliväsynyt, ei ole myöskään pakko lähteä jauhamaan tempoajoa räntäsateeseen tai ylipäänsä ei ole pakko tehdä mitään, mikä ei huvita (okei, unohdetaan päivittäiset kuntoutusjumpat).

2. En sairastu melkein koskaan. Oh ja voi. Mietin aina blogeja lukiessani, että ettekö te oikeasti tiedä, jos reenaa kovaa, flunssat iskevät usein  helpommin. Sitä mietitään kovasti, että miten voin olla juuri nyt taas flunssassa, mutta niin se vain on, että rankat harjoitukset alentavat hetkellisesti vastustuskykyä ja silloin se flunssa iskee helposti, ainakin mulla. Lisäksi kummastelen aina, kun ihmiset kolmantena sairastamispäivänä tuskailevat, kun tämä ei lopu, hei oikeasti, ettekö tiedä, että perinteisesti flunssa kestää hoitamattomana kaksi viikkoa ja hoidettuna 14 päivää. Siihen eivät myöskään auta antibiootit tms. koska kyseessä on virustauti. Toki, jos nyt sattuu olemaan angiina tms. on antibiootit paikallaan, mutta muuten niitä kyllä syödään varmasti ihan liikaa perusflunssaan. Kohtuullinen määrä liikuntaahan parantaa vastustuskykyä ja olenkin ollut viimeisen kahden vuoden aikana kipeä kaksi kertaa, kun ennen sairastin vuodessa ainakin kolme flunssaa. Aikoinani myös tiesin sairastuvani tiettyihin aikoihin vuodesta, silloin kun juoksukisakalenterini oli fiksattu sen muutaman vuoden ja sairastuin aina kisan - eli äärimmäisen suorituksen - jälkeen. Nykyään porskutan työpaikalla terveenä, vaikka työkaverit vierestä sairastuvat yksi kerrallaan.

3. On aikaa vaikka muille jakaa. Aamulla aikaisin herääminen on jäänyt mulla päälle ja tätä myöten vuorokaudessa tehokkaita tunteja on 18. (en tarvitse paljoa unta, nyt kun ei reenaa rankasti, niin vielä normaalia vähemmän). Tänä vuonna olen kaivanut naftaliinista sinne ehkä kymmeneksi vuodeksi hautautuneet käsityöprojektit ja ihmiset saavatkin joululahjoja, joihin on käytetty aikaa ihan eri tavalla kuin jossain viime paniikissa ostettuihin suklaarasioihin. Voin olla työpaikan sosiaalisessa ohjelmassa mukana tappiin saakka, jos haluan, eli ei tarvitse lähteä kahden tunnin päästä altaaseen kelaamaan. Lisäksi, koska kaikki liikunta on hyvästä, on se helpompaa liittää työmatkaan. Tempoajoa ei työmatkaan pystynyt liittämään (tosin, kyllä näitäkin tapauksia näkee liiankin usein, jotka eivät ole ihan ymmärtäneet, missä niitä tempoja kuuluisi ajaa), mutta potkulautailu sopii sinne kuin nenä päähän.

4. Oppii arvostamaan asioita ihan eri tavalla. Jos pääsee juoksemaan viideksi minuutiksi, itkee ilosta. Jos pääsee pyöräilemään puoleksi tunniksi se on huippua. Tilanne, jossa vain oikeaan käteen ja jalkaan sattuu on mahtava kun vertaa sitä vuoden takaiseen, jossa vasempaankin jalkaan sattui.

5. Voi tehdä, mitä huvittaa. Ei tarvitse miettiä, että on ehdittävä uimaan, juoksemaan ja pyöräilemään. Jos huvittaa potkulautailla, niin sitten potkulautaillaan, jos huvittaa pyörittää hulavannetta, niin sitten pyöritetään, jos huvittaa vetää leukoja, voi sitäkin tehdä ylenpalttiseen väsymykseen saakka, kun ei tarvitse miettiä illan uintireenejä. Ideaalitilanteessa mihinkään paikkaan ei sattuisi ja silloin voisin ihan oikeasti tehdä mitä huvittaa, nyt vain tietyissä rajoissa.

6. Oppii suhteellisuudentajua. Ilman harjoitusohjelmaa voi elää ja se, että ystävä saa työpaikan, jonka haluaa, onkin paljon kiinnostavampi juttu kuin tonnin uintiajat. Lause: "Se on kuitenkin vain urheilua", on niin totta, ja jos joku vielä arvottaa minua pyöräilyni tai pyöräilymättömyyteni suhteen, voin toivottaa kyseiselle henkilölle hymyillen hyvää päivänjatkoa. Lisäksi urheiluun ei voi paeta enää niitä asioita, mitä ennen oli sinne helppo paeta, vaan sitä joutuukin kohtaamaan ne jutut, mitkä saa sitten käsiteltyä ja voi jatkaa elämäänsä kovin paljon kevyempänä eteenpäin.

7. Lisäbonus. Voi tuottaa 'iloa' muille blogin lukijoille. Lähes kaikilla vammatilanne on parempi minun, joten jos alkaa ärsyttää, niin tänne vaan lukemaan vaikka vammat-tagilla juttuja. Alkaa oma kolmen viikon juoksutauko tuntumaan ihan ok:lta, kun voi todeta, että jaahas, tämänkin olkapää on kipuillut kaksi vuotta, leikattu on kolmesti, ei silti parane luultavasti koskaan ja se haittaa koko elämää.

Viikon resepti: Nasi goreng

Viikon urheiluteko: Syvävenyttelykurssille osallistuminen

Viikon suoritus: Rennosti ottaminen edellisen ylirankan työviikon jälkeen

Viikon hyvän mielen juttu: Torstaiaamun maisema kello kuus

Pingviinipyöräilypaita voi käyttää onneksi myös potkiessa!