Ennätysvauhdissa

Viikon urheiluteot jo etukäteen:

• Tonnin potkut 24.40 (uusi haamuraja keksittävä)
• Leuanvetopyramidissa taso 6 saavutettu viikko etuajassa

Kävin tänään möyhennettävänä ja möyhentäjä oli sitä mieltä, että kyllä musta vielä kisaaja tehdään, sen verran löysi tukkoa niin olkapään ympäristöstä kuin reidestäkin, sattui ihan helsingisti, mutta pitkästä aikaa joku muukin kuin minä on sitä mieltä, ettei vielä kannata luovuttaa :)

Hyvät puolet vammautumisessa

Jos jollekulle ei ole vielä selvää, niin en ole tässä pariin viime vuoteen voinut oikeasti reenata saati sitten kisata. Vaikka tilanne on syvältä ja pystyisin luettelemaan kertaheitolla parisenkymmentä asiaa, mikä tässä rassaa, on myönnettävä, että tilanne on tuonut joitakin hyviä puolia myös elämääni. Koska on parempi iloita siitä mitä on, niin listataan ne:

1. Ei ressiä reeneistä tai kisoista tai sairastumisista. Jos tulen kipeäksi se on ärsyttävää, mutta ei tule ressiä siitä, että kisat on tulossa jne. En voi myöskään sairastua kisojen aikaan, kun niitä ei ole! Voin ihan rauhassa sairastaa, jos olen kipeä, eikä tarvitse puolikuntoisena jossain pakkomielteessä mennä altaaseen sairastuttamaan muita (ihan oikeasti, älkää oikeasti tulko sinne uimahalliin tai työpaikalle tai muuallekaan, jos olette kipeitä, en halua teidän tautejanne, eikä kukaan muukaan!). Jos olo on yliväsynyt, ei ole myöskään pakko lähteä jauhamaan tempoajoa räntäsateeseen tai ylipäänsä ei ole pakko tehdä mitään, mikä ei huvita (okei, unohdetaan päivittäiset kuntoutusjumpat).

2. En sairastu melkein koskaan. Oh ja voi. Mietin aina blogeja lukiessani, että ettekö te oikeasti tiedä, jos reenaa kovaa, flunssat iskevät usein  helpommin. Sitä mietitään kovasti, että miten voin olla juuri nyt taas flunssassa, mutta niin se vain on, että rankat harjoitukset alentavat hetkellisesti vastustuskykyä ja silloin se flunssa iskee helposti, ainakin mulla. Lisäksi kummastelen aina, kun ihmiset kolmantena sairastamispäivänä tuskailevat, kun tämä ei lopu, hei oikeasti, ettekö tiedä, että perinteisesti flunssa kestää hoitamattomana kaksi viikkoa ja hoidettuna 14 päivää. Siihen eivät myöskään auta antibiootit tms. koska kyseessä on virustauti. Toki, jos nyt sattuu olemaan angiina tms. on antibiootit paikallaan, mutta muuten niitä kyllä syödään varmasti ihan liikaa perusflunssaan. Kohtuullinen määrä liikuntaahan parantaa vastustuskykyä ja olenkin ollut viimeisen kahden vuoden aikana kipeä kaksi kertaa, kun ennen sairastin vuodessa ainakin kolme flunssaa. Aikoinani myös tiesin sairastuvani tiettyihin aikoihin vuodesta, silloin kun juoksukisakalenterini oli fiksattu sen muutaman vuoden ja sairastuin aina kisan - eli äärimmäisen suorituksen - jälkeen. Nykyään porskutan työpaikalla terveenä, vaikka työkaverit vierestä sairastuvat yksi kerrallaan.

3. On aikaa vaikka muille jakaa. Aamulla aikaisin herääminen on jäänyt mulla päälle ja tätä myöten vuorokaudessa tehokkaita tunteja on 18. (en tarvitse paljoa unta, nyt kun ei reenaa rankasti, niin vielä normaalia vähemmän). Tänä vuonna olen kaivanut naftaliinista sinne ehkä kymmeneksi vuodeksi hautautuneet käsityöprojektit ja ihmiset saavatkin joululahjoja, joihin on käytetty aikaa ihan eri tavalla kuin jossain viime paniikissa ostettuihin suklaarasioihin. Voin olla työpaikan sosiaalisessa ohjelmassa mukana tappiin saakka, jos haluan, eli ei tarvitse lähteä kahden tunnin päästä altaaseen kelaamaan. Lisäksi, koska kaikki liikunta on hyvästä, on se helpompaa liittää työmatkaan. Tempoajoa ei työmatkaan pystynyt liittämään (tosin, kyllä näitäkin tapauksia näkee liiankin usein, jotka eivät ole ihan ymmärtäneet, missä niitä tempoja kuuluisi ajaa), mutta potkulautailu sopii sinne kuin nenä päähän.

4. Oppii arvostamaan asioita ihan eri tavalla. Jos pääsee juoksemaan viideksi minuutiksi, itkee ilosta. Jos pääsee pyöräilemään puoleksi tunniksi se on huippua. Tilanne, jossa vain oikeaan käteen ja jalkaan sattuu on mahtava kun vertaa sitä vuoden takaiseen, jossa vasempaankin jalkaan sattui.

5. Voi tehdä, mitä huvittaa. Ei tarvitse miettiä, että on ehdittävä uimaan, juoksemaan ja pyöräilemään. Jos huvittaa potkulautailla, niin sitten potkulautaillaan, jos huvittaa pyörittää hulavannetta, niin sitten pyöritetään, jos huvittaa vetää leukoja, voi sitäkin tehdä ylenpalttiseen väsymykseen saakka, kun ei tarvitse miettiä illan uintireenejä. Ideaalitilanteessa mihinkään paikkaan ei sattuisi ja silloin voisin ihan oikeasti tehdä mitä huvittaa, nyt vain tietyissä rajoissa.

6. Oppii suhteellisuudentajua. Ilman harjoitusohjelmaa voi elää ja se, että ystävä saa työpaikan, jonka haluaa, onkin paljon kiinnostavampi juttu kuin tonnin uintiajat. Lause: "Se on kuitenkin vain urheilua", on niin totta, ja jos joku vielä arvottaa minua pyöräilyni tai pyöräilymättömyyteni suhteen, voin toivottaa kyseiselle henkilölle hymyillen hyvää päivänjatkoa. Lisäksi urheiluun ei voi paeta enää niitä asioita, mitä ennen oli sinne helppo paeta, vaan sitä joutuukin kohtaamaan ne jutut, mitkä saa sitten käsiteltyä ja voi jatkaa elämäänsä kovin paljon kevyempänä eteenpäin.

7. Lisäbonus. Voi tuottaa 'iloa' muille blogin lukijoille. Lähes kaikilla vammatilanne on parempi minun, joten jos alkaa ärsyttää, niin tänne vaan lukemaan vaikka vammat-tagilla juttuja. Alkaa oma kolmen viikon juoksutauko tuntumaan ihan ok:lta, kun voi todeta, että jaahas, tämänkin olkapää on kipuillut kaksi vuotta, leikattu on kolmesti, ei silti parane luultavasti koskaan ja se haittaa koko elämää.

Viikon resepti: Nasi goreng

Viikon urheiluteko: Syvävenyttelykurssille osallistuminen

Viikon suoritus: Rennosti ottaminen edellisen ylirankan työviikon jälkeen

Viikon hyvän mielen juttu: Torstaiaamun maisema kello kuus

Pingviinipyöräilypaita voi käyttää onneksi myös potkiessa!

Työpaikkaliikuntaa

Meille ilmestyi reilu kuukausi sitten työpaikalle tällainen kapistus. Siis puolapuut! Aivan mahtavaa. Näitähän täytyy hyödyntää ja kutsuinkin koolle osaston viikottaisen leuanvetoeventin. Tiistaisin kello kaksi siis vedetään leukoja. Kukin saa tehdä omalla tyylillään, myötä- tai vastaotteella ja jos ei pääse yhtään, niin voi puolia pitkin helposti kiivetä vähän ylemmäksi tai ottaa vähän korokkeesta apua. Tapahtuma on nyt ollut 'virallinen' nyt jo kaksi viikkoa (tätä ennen käytiin kerran vetämässä leukoja ilman virallista eventtiä) ja tänään suosio oli jo aika iso, meitä taisi olla vetämässä leukoja yli kymmenen henkeä (ja ihmetteleviä katsojia vielä vähän lisää)! Leukoja ollaan vedetty nousevana pyramidina, eli ensin 1, seuraavalla kierroksella 2, sitten 3 jne. Parhaat pääsivät tänään jo seitsemään, mikä tekee yhteensä 28 leukaa, eli monta. Kaikki kuitenkin yrittävät kovasti omasta tasosta riippumatta joten kaikki tekivät hyviä suorituksia. Itse olen joka viikolla jäänyt vitoseen ja jos viime viikolla yritys kuudesta oli jo melko hyvä, niin tällä viikolla siitä ei tullut sitten yhtään mitään ja yhteensä tuli vedettyä 'vain' 19 leukaa, kun viime viikolla pääsin sentään 20. Tavoite on, että kuukaudessa pääsisi yhden levelin eteenpäin, joten mulla on kaksi viikkoa aikaa selvitä siihen kutoseen. Katsotaan miten käy.

Suosittelen viikottaista liikuntatuokiota teidänkin työpaikalle, ja jos ei ole puolapuita, niin aina voi kokoontua johonkin muuhun taukoliikuntaan, työpaikan punnerrushaaste olisi aika hyvä myös, tai vatsalihaseventti tai ihan mikä vaan.

Urheilullisia työ- opiskelu- tai kotipäiviä kaikille.

PS. Olkapää ei haittaa kovin paljoa tätä touhua, mikä on aika siisti juttu.

Viikko

Viikon resepti: Pollo limonello

Viikon urheiluteko: Kylmiltään kilometri 4.08- aikaan

Viikon suoritus: Roikuntahaasteen loppuunsaattaminen (roiku joka päivä kuukauden ajan 7min)

Viikon hyvän mielen juttu: Ystävä pääsi työhaastatteluissa jatkoon
 

Mun uusi harrastus

Mun uusi (tai no, uusi ja uusi) harrastus on lääkärissä, fyssarilla, magneettikuvissa ja (olkapää)leikkauksissa käynti. Enää ei nukutus pelota ja rutiinisti mennään näissä jutuissa. Ei enää edes kamalasti ketuta tuo kuntoutus, paitsi sitten kun siitä ei taaskaan ole apua :( Eniten kai ärsyttää, jos joutuu saikulle.

Tiistaina siis jatkoin tätä harrastustani ja kävin pariin kertaan magneettikuvissa. Aamulla polven ja iltapäivällä olkapään. Polven magneetti on ihan ok, mutta olkapään ei ole niin ok, kun siinä käytetään varjoainetta, joka ainakin mulla kipeyttää olan entisestään.

Harrastus tuottaa myös tuloksia. Polven osalta lääkäri soitti jo samaisena iltapäivänä, eli siis eilen. Kun lääkäri aloittaa taas kerran sanoilla: "Tämä on nyt vähän erikoinen juttu", niin tietää että ei nyt taas hyvä heilu. Kierukkarepeämää, luusettiä ja tulehtunutta jännettä. Kuutisen viikkoa vielä kuitenkin katsotaan. Yöllä ei kuitenkaan uni tullut vaan itkeskelyksihän se meni. Koska hitossa se kierukkakin on muka revennyt???

Olkapään tulokset hain tänä aamuna. Olisi kai helpompaa kertoa, mitä siellä ei ollut kuin mitä oli. Ei ollut repeämää.  Epäsäännöllisyyttä, rispaantumaa, ohenemaa, paksuuntumaa, hohkaluun ödeemaa ja kysta (tätä ei ole vielä ennen ollutkaan!!!) sen sijaan löytyi. Oh great, eikö tämä koskaan lopu?? Ei taida tulla uni tänä yönä vaikka suklaalevyä on nakerrettu lohdutukseksi. Toivottavasti ortopedi soittaa huomenna.

Potkien kohti määränpäätä

Kohta voin ehkä osallistua triathlonin uintiosuudelle potkimalla :) Tänään paransin taas tonnin enkkaa reilun minuutin, kun aikaa meni 26.28 (kyllä, olen suorituskeskeinen ihminen). Sinänsä ihan kivasti, koska joskus, kun aloin opettelemaan uintia, muistelen uineeni tuhatta metriä yli 28 minuuttia, enkä usko, että tälläkään hetkellä uisin tonnia alle 20 minuutin, uintilihakset eivät varmaan jaksaisi. Tuli siinä potkujen jälkeen myös vähän uitua, se ei ole kiellettyä, se ei itseasiassa satu (vaan kipeyttää olan jälkikäteen) ja olkapää on joka tapauksessa kipeä, joten aika sama, jos uinkin (jos sitä voi uinniksi kutsua, taito on aika ruosteessa). Lääkäri antoi synkän tuomion olkapäästä tiistaina, mutta sain sentään ruikutettua vielä magneettikuvat, jos niistä joku syy löytyisi, huomenna täytyy varmaan taas soitella vakuutusyhtiöön (ne varmaan vihaa mua ja tunne on molemminpuolinen, tässä parin vuoden aikana olen soittanut  vakuutushtiöön useammin kuin muille yhteensä). Vaikka lääkäri onkin luovuttamassa, mä en ajatellut luovuttaa, mutta katsotaan ne magneettikuvat ensin.

Kävin tänään myös "juoksemassa", eli viisi kertaa 5min juoksua ja 3min kävelyä. Polvi oli ihan jees. Mua vaivaa siis ainakin teoriassa juoksijan polvi, joka ei vaivaa juostessa, vaan pyöräillessä. Lääkäri oli hieman ihmeissään kyseisistä oireista, mutta niinhän nää mun vammat on aina vähän erilaisia.

Tänään tuli leivottua kahta mun monesta lempikakusta, kun töihin on tapana viedä synttäreinä kakkua (synttärithän olivat jo kymmenen päivää sitten, joten vähän myöhässä tulee). Mutta jos siis tarvitset hyviä kakkuohjeita, ei nämä petä: key-lime pie ja vanilja-raparperikakku. Ensimmäinen on helppo ja nopea tehdä, toinen vaatii sitten vähän enemmän kärsivällisyyttä ja ainakin teoriassa vähän leivontakokemustakin.

Uusi lelu ja suhteellisuudentajuttomuutta

Mä totean joka paikassa nykyään, etten mä nyt pysty harrastamaan liikuntaa ja mun kunto on huono jne. jne. Tämähän on toki totta, kun vertaa siihen, mitä mä ennen olin ja paljonko reenasin ja verrattuna moneen muuhun, mutta taidan silti olla keskimääräistä tavallista aktiivisempi liikkuja. Katsotaanpa mun tätä viikkoa:

Ma: Kävelyä yhteensä n. 8 km, olkapäävenyjä ja muuta kuntoutusta 30min, roikkumista 7min .
Ti: Joogaa tunti, kuntoutusta 30 min, kävelyä 9km, trainerilla 20min (no kun enempää ei voi), roikkumista 7min.
Ke: Kävelyä 6km, potku-uintia 1h, kuntoutusta 30min, roikkumista 7min.
To: Kävelyä (ja ihan vähän juoksua) 8km, potkulautailua 3km/12min, kuntoutusta 30min, salia 1h10min, roikkumista 7min.
Pe: Potku-uintia 1h10min, kävelyä 6km, kuntoutusta30min, roikkumista 7min.
La: Potkulautailua 6,5km/30min, pyöräilyä 30min, salia 1h10min, roikkumista 7 min, jumppapallo-ohjelmaa 15min, kuntoutusta 30min.
(Su toivottavasti), potku-uintia 1h, kävely-juoksua 45min, roikkumista 7min, kuntoutusta 30min.

Yhteensä siis:

• Kävelyä(ja juoksua) 42km ~7,5h
• Potkulautailua 9,5km 40min
• Pyöräilyä 50min
• Joogaa 1h
• Kuntoutusta 3,5h
• Roikkumista 42min
• Salia ja jumppapalloa 2h 35min
• Potku-uintia 3h10min

Siis jonkinlaista aktiviteettia tulee viikolle n. 18h. Kai sitä voi jo sanoa liikuntaharrastukseksi?

Tarkkasilmäisimmät havaitsivat ehkä tuolta seasta potkulautailun. Olen tuskaillut työmatkan kanssa jo aika kauan, kun se on niin hankala. Pyörällä matka on ihan jees, mutta koska en voi taas pyöräillä, olen joutunut kulkemaan julkisilla (mihin yhdistän kävelyä aika paljon, koko 15km matkaa en kuitenkaan suostu kävelemään). Junamatkan osuus työmatkasta on toki sujuva, mutta jos en halua maksaa seutulipusta, kävelen 2,5km lähimmälle Helsingin puolen asemalle ja lisäksi rautatieasemalta työpaikalle on käytännössä sama aika ruuhka-aikaan, käveli tai meni bussilla 2,5km. Pyörällä nuo lyhyet pätkät menisivät nopeasti, mutta pyörän kuljetus ei ole sallittua junassa 7-9 ja 15-18 ja kun polvikin kiukuttelee pyöräilystä, niin se ei ole hyvä ratkaisu. Mutta potkulauta on! Olen miettinyt ko. kapistusta jo pitkään työmatkojen avuksi ja nyt vihdoin se on täällä, kun löysin tarpeeksi halvan isopyöräisen vaihtoehdon. Torstaina sain tuon ja tänään kävin sillä vähän lenkkeilemässäkin ja huomasin, että se on aika kiva peli, tosin hiekkatiellä ei oikein toimi. Mutta asfaltilla sillä pääsi kivasti yli 15km/h keskinopeudella. Jalan vaihtokin tasaisella alkoi sujumaan, ylämäessä nähtävästi pitäisi tehdä ns. hyppyvaihto, mutta sitä en vielä uskaltanut kokeilla. Mikä parasta, tänään siis sain tunnin lenkin, kun ensin potkin puoli tuntia ja sitten pyörällä perään toinen puolikas, tämähän oli jo ihan kestävyysurheilua!

Uusi kuntoilu/työmatkalelu

Tähän on tultu

Musta tulee vielä urheilija. Ihmisellä pitää olla unelmia ja mulla on taas sellainen. Kaikki unelmat eivät toteudu, mutta yrittää sitä voi aina. Ehkä musta tulee leuanvetäjä tai matkaluistelija, leuanvedossa on ainakin hyvä alku, viiden kuukauden tauon jälkeen meni kylmiltään viisi - olkapääjumppa näemmä kannattaa. Luistellutkin olen kai joskus.

Olkapääjumppaa on takana jo kohta kaksi vuotta ja noin 500 tuntia. Silti on ongelmia. Voin uida vähän, joten jos tilanne pysyy samana, ehkä voin osallistua sprinttimatkalle tai joissain kuvitelmissa jopa perusmatkalle. Toisaalta en tiedä, haluanko, kun en voi harjoitella oikeasti ja sprintin uintiinkin menisi joku 15min. Ei naurata.

Sääret ovat kunnossa ainakin suunnilleen. Niissä oli tibialis anterior jänteiden jännetuppien krooniset tulehdukset. Näkyivät jo vuoden takaisissa magneettikuvissa, jos osasi katsoa. Tällastahan ei ole kenelläkään ja jos on, niin kyllä se paranee nopeasti levolla - paitsi mulla. Eli lääkäristä se diagnoosi oli sitten vain kiinni! Ihan pikkasen pisti harmittamaan, että viime kesänä se henkilö, joka vakuutteli, että haluaa auttaa mua ihan miten vaan tän mun ongelman kanssa ei sitten voinut sitä yhtä tekstiviestiä kuitenkaan lähettää, kun lupasi kysyä tutultaan lääkäreitä asiaan liittyen, koska jos olisin päässyt lääkärille, joka tän olisi osannut diagnosoida, olisi se voinut merkitä melkein vuoden vähemmän kipuja (ja noin tonnin vähemmän fyssarimaksuja). No, on ihmisiä, jotka lupaavat tehdä asioita, mitä eivät aiokaan tehdä ja ihmisiä, jotka osaavat pitää lupauksensa.

Polvi alkoi kiukuttelemaan säärien jälkeen, vanha vaiva vähän uusilla oireilla. Katsotaan nyt mitä tästä tulee, mutta kyllä se jossain vaiheessa paranee. Juoksua kun olen testaillut kymmenisen minuuttia, niin ei satu, pyöräily onkin ongelmallisempaa :( Mutta kyllä tää tästä, vois mennä huonomminkin, sattuu vaan toiseen polveen.

Aktiivisena olen yrittänyt pitää itseni ja vaikka raajoista on täydessä toimintavalmiudessa maksimissaan puolet, niin kyllä olen pystynyt harrastamaan liikuntaa ihan kivasti tuollaisen 7 tuntia viikossa, vaikka kestävyysurheilu ei oikein onnistukaan. Tonnin potkut ovat muuten uusi lempitreenini (ja niiden aika on parantunut 40 minuutista 27.46 aikaan, mutta onhan tässä jo joku 200 kilsaa potkittukin :) ja salilla käyn myös monta kertaa viikossa. Historiallisesti ilmoittauduin myös jooga- ja venyttelykursseille, niissä on kaltaisellani ihmisellä haastetta ihan todella, henkisellä puolella siis kun tuppaavat olemaan kovin tylsiä. Viime viikolla ensi kertaa pariin vuoteen kroppa tuntui runnellulta viikon reenien jälkeen. Se  oli ihanaa!

Onhan tässä kaikenlaista tapahtunut, olkapää mm. leikattiin kolmannen kerran, matkasin ambulanssilla  talvipakkasissa pelkissä uikkareissa päivystykseen (vinkki kaikille, älä kaadu uimahallin rappusissa ja jos kaadutkin, älä tipu lantio edellä niiden reunaan, koska se voi tietää erittäin kivuliasta elämää muutamaksi kuukaudeksi), löysin kadonneen itseni jostain sieltä, minne se oli kadonnut tuossa muutaman vuoden aikana. Enää en itke ihmisen perään, joka ei sitä ansaitse ja elämäkin on kivempaa kun kukaan ei kerro, että minun ujouteni on hävettävä asia tai petä lupauksiaan lähes viikottain. Lisäksi mulla ei tarvitse olla huono omatunto siitä, että mun olkapää on rikki ja jalkoihin sattuu mikä on aika huikeaa!

Olen aika tyytyväinen elämääni, jos unohdan oikean olkapään ja polven. Onhan tässä näitä, suruja, mutta on myös iloja, mulla on maailman parhaat työkaverit, jotka rakentavat mulle pingiivitietokantoja, mulla on maailman parhaat ystävät, jotka ovat, mulla on toivoa ja kaksi ehjää raajaa ja se on aika paljon se, joillakin ei ole yhtään. Ja mulla on unelma.