tiistaina, lokakuuta 23, 2012

Uinnit on uitu

Siis ennen kisoja. Tai siis ainakin melkein, torstaina käyn vielä sielä Impivaarassa tutustumassa lähtöpalleihin ja käännöspäätyihin, mutta silloin tyydyn varmaan tuollaiseen kilometrin ihmettelyyn. Mun mielestä nää uinnit voisi kyllä järjestää sellaisessa altaassa, jossa ei tarvitsi kääntyä ollenkaan, sen verran heikosti mun käännökset kyllä sujuu. Vauhti tippuu ihan kokonaan, vaikkei sen nyt ihan niin pitäisi mennä. Sen olen kyllä jo saanut selville, että luultavasti teen käännösen liian syvällä (tai siis jalat osuu seinään liian syvällä), minkä vuoksi mun ponnistus on mikä on. Ilman volttiahan osaan ihan hyvinkin ponnistaa sieltä päädystä ja liukua melkein kymmenen metriä ilman potkujakin. Tämän päivän uinti oli sellainen paritonninen sisältäen 3x(4x100m) @2.30, eli lepoa oli ihan riittämiin. Satkut uitiin neljän seteissä siis siten, että ensin uitiin 75 kakkosta, 25 kolmosta, sitten 50-50, sitten 25-75 ja lopuksi pelkkää kolmosta. Tää oli tosi kiva treeni ja mitä lujempaa uit, sitä enemmän saat levätä. Sain vielä tehtyä kivan progression sarjojenkin välille, eli ekan setin ajat oli hitaimmat ja vikan nopeimmat, eli kaikinpuolin onnistunutta vauhdinjakoa. Tämä nosti kyllä itseluottamusta siihen, että ehkä sittenkin pääsen vinstoilla ja satasella ihan ok aikoihin (paitsi jo kolibri iskee taas...), 1500 ja 400 taitaa tulla tässä uintikunnon parannusprojektissa vähän liian aikaisin, mutta ei se mitään, kiva päästä taas kisaamaan.

Huomenna onkin sitten lepopäivä, korkeintaan kävelen töihin.

Ei kommentteja: