Niin hyvä debriefing blogin kirjoittaminen kuin olikin, niin se kolari ei kai sitten ollutkaan pikkujuttu, koska seuraavana päivänä niskat veti täysin jumiin ja tiistaina oli pakko vaan lopettaa kesken tunnin pito, etten pyörtynyt piirtoheittimen (kyllä, mä käytän vielä vanhanaikaisesti piirtoheitintä, kun tussitaulut ovat aivan kuraa ja slideshowt vaan passivoi) ääreen. Onnekseni ehdin ilmoittaa tauon ja juosta luokasta pois ja vasta sitten sumeni. Lääkäri antoi sitten droppeja ja passitti saikulle, jota opettaja ei oikein voisi pitää, ja nyt kärsin katkerasti nahoissani tuosta "laiskottelusta", kun väännän yötä myöten ratkaisuja opiskelijoille. Unikaan ei aluksi oikein tullut silmään, kun mielessä kummitteli se ääni, kun kypärä kopsahti maahan. Jos kaikki tietäisi, miltä se kuulostaa, ei varmaan kukaan ajaisi ilman kypärää, sellainen kolahdus se oli. Olen kaatunut toki aiemminkin pyörällä, mutta päätäni en ole ennen lyönyt.
Elämä on pikkuhiljaa kuitenkin alkanut voittamaan, mieli on ihan jees ja uusi kypäräkin on hyllyssä. Treenaamaankin olen myös vihdoin päässyt, vaikka viime viikolla viisi lepopäivää sitten tulikin. Lauantaina sain kuitenkin jo vähän juostua ja uitua, vaikka niskat vielä jumittikin. Piinaava jumppapalloilukin on taas ohjelmassa kolme kertaa viikossa. Sunnuntaina tuli vielä suunnitelmista poiketen kaivettua Silvia talviteloilta ja maantielenkki auringonpaisteessa uusissa maisemissa oli mukava. Erityisen muistettavan siitä teki elämäni ensimmäinen moottoriajoneuvon ohitus (se traktori kyllä körötteli tooosi hiljaa) ja hetkittäin tulikin ajettua vähän reippaammin, kun eihän sitä voinut enää takaisin ohi päästää :D Sunnuntain parasta antia oli ehdottomasti kuitenkin huikean tiukka anaerobinen uintitreeni, jossa iloisesti yllättäen kellotin väsyneenäkin vikan satkun 1.32. Ehkä pääsen sittenkin Porissa alle 1.30 ;) Lähtöhyppyä voisi tosin kuulemma vähän petrata. Eilen jumin hankkiminen jatkui salilla ja porrastreenillä ja tänään oli seitsemältä aamulla plakkarissa jo yli tonni potkuja. Päivän kruunasi kuitenkin lyhyt juoksu syksyltä tuoksuvilla lenkkipoluilla. Nyt on hyvä mieli.
Niin ja kaikille kiitos tsempeistä, ne tuli tarpeeseen.
PS. Lucy on tosi kaunis.
7 kommenttia:
Tsemppiä toipumiseen!
Täällä ollaan samoissa fiiliksissä: kesällä fillaroinnin tuloksena katkenneeseen solisluuhun naulattiin kaksi viikkoa sitten titaanilevy. Tikit on nyt poistettu ja pääsin eilen ekan kerran ajamaan fillaria - trainerilla tosin, mutta kuitenkin :)
Uimisen aloittamiseen voi sitten mennä vähän pidempään, kun käsi edelleen roikkuu aika turhana kantositeessä.
Hianoo että olet (ainakin jokseenkin) kondiksessa tällin jäljiltä.
Kukas tämä Lucy oikein on, voisitko esitellä uuden perheenjäsenen (?)
Olisi lyömätön kiakkotarjous sulle meilissäsi jos 650 kokoset oli edelleen hakusessa. Käyppä lukasemassa jos et ole vielä lukassut ;-)
Juge: aika hurjalta kuulostaa kyllä noi sun vammat. Traineriajo on aika ankeaa, mutta voittanee kyllä tekemättömyyden. Loistat sit ens kesänä pyörällä!
Mikko: joo, vastailinkin sulle just. Lucysta kuulette kyllä varmasti vielä. Ihan varmasti.
Voisit kyllä joskus esitellä Lucyn ja Silvian, niin tällanen välineurheilijakin tietäs paremmin, mistä puhutaan.
Ja hyvä, että rupeaa elämä voittamaan kolarin jälkeen. Ilmeisen ilkeän tällin olet kuitenkin saanut ja luultavasti kypärä pelasti vielä pahemmalta.
Kyllä Lucyyn pääsee vielä tutustumaan, mutta hyvää kannattaa odottaa. Ja ehkä Silviaakin voisi vähän katsastaa, jahka olen käynyt läpi massiivisen "Näin huollat pyörääsi"- kurssin :)
Et käynyt heti sen kolauksen jälkeen ollenkaan lääkärissä? vasta tuon pari päivää myöhemmin tulleen tapauksen jälkeen?
Hyvä, että olet toipunut.. itse tein myös tässä eilen tuttavuutta asfalttiin kypärä ja naama edellä, kun auto päätti täysin yllättäen kääntyä eteeni, minulla vauhdin ollessa melkein 30 km/h. Siitä sitten paniikkijarrutuksesta tankojen yli katuun.
Taisin selvitä yhden hampaan kiinnityksien pienillä vauriolla (jotka todennäköisesti paranee täysin ennalleen), lievällä aivotärähdyksellä ja pahannäköisillä muttei oikeasti pahoilla haavoilla naamassa, ja turvonneela yllähuulella ja silmäkulmalla.
En käynyt. Ei tullut pieneen mieleenkään lähteä etsimään vieraassa kaupungissa jotain ensiapuasemaa, kun puhelintakaan ei ollut ja kuitenkin paikat vaikutti ehjiltä.
Toivottavasti säkin selvisit (melkein) säikähdyksellä kolauksestasi.
Lähetä kommentti