Pyöräily Helsingissä

Mun on jo pitkään pitänyt kirjoittaa siitä, millaista on pyöräillä Helsingissä (siis ei urheilupyöräillä, vaan työmatkapyöräillä) ja verrata tätä Tampereen ja Tanskan pyöräilykulttuureihin. Turku jää postauksesta pois, koska sielä en pahemmin pyöräillyt muuta kuin kuudelta uimaan ja sitten lenkkiä ja nämä molemmat tilanteet siis eroavat aikas lailla normipyöräilystä.

Viimeisen sysäyksen tähän postaukseen antoi tämän päivän järkyttävä onnettomuus, jossa pyöräilijä kuoli, kun auton ovi avattiin suoraan päin näköä ja pyöräilijä lensi bussin alle. Ehkä jopa onnettomuutta enemmän järkyttivät kommentit, joissa monissa todettiin epäsuorasti tämän olevan oikeastaan pyöräilijän vika, varmaan ajoi liian kovaakin jne. Mulle on itselle käynyt kerran samalla tavalla (ilman sitä ruhjoutumista bussin alle) ja voin kertoa, että ei ollut paljoa vauhtia, ehkä noin 10km/h, kun olin lähestymässä risteystä, jossa oli punaiset. Muistan onnettomuuden kuin eilisen, vaikka siitä on kuusi vuotta aikaa. Olin tienaamassa vähän kinkkua leivän päälle postin jouluapulaisena ja jouluaatonaaton työvuoron oltua ohi piti hakea kotoa tavarat ja lähteä joulun viettoon Eräjärvelle linja-autolla, jonka lähtöön ei ollut liikaa aikaa (ja seuraava linkka meni neljän päivän päästä). Kiltisti ajoin Tampereella Kullervonkatua pitkin ja juuri ennen Tammelan puistokadun risteystä olinkin kanveesissa, kun ovi avattiin eteen. Ajoin siis tosi hiljaa ja ovi aukesi siinä vaiheessa kun olin jo auton perän kohdalla, eli eipä siinä ehtinyt reagoimaan mitenkään. Autoilijan selitys oli, että "kyllä mä katoin, ettei sieltä tule autoja". Pahasti ei onneksi tuolloin käynyt, polvi tosin tuli kipeäksi ja Crescent vähän kolhiintui, mutta pääsin onneksi silti ajoissa joulunviettoon sillä ainoalla bussilla.  Onnettomuuden vastapuoli oli oikeasti pahoillaan. Niin varmaan oli tänäänkin, mutta se ei paljon auta. Liikenteessä on oltava huolellinen.

No sitten siihen asiaan. Vaikka tääläpäin onkin nyt sattunut kovin ikäviä, on Helsingissä silti mielestäni melkoisen hyvin pyöräilyasiat. Täällä ei ole joka paikassa täysin käsittämättömiä yhdistettyjä kevyen liikenteen väyliä, joita Tampere on pullollaan, vaan ainakin minun käyttämilläni reiteillä monissa paikkaa jalkakäytävä ja pyörätie on erotettu. Autoilijat yrittävät edes vähäsen ja en ole meinannut jäädä auton alle kuin ehkä viisi kertaa näiden puolentoista kuukauden aikana, jotka olen täälä asunut. Se on vähän se, jos vertaa siihen, että Tampereella tämä oli käytännössä päivittäistä. Tampereella myöskään autoilijoita ei voisi vähempää kiinnostaa joku pyöräilijä. Tyypillistä tamperelaista käytöstä kuvaa tapaus, kun olin polkemassa kaatosateessa (taas vauhti oli maltillinen, n. 20km/h) kotiin läpimärkänä. Olin tulossa risteykseen, josta tarkoitus ajaa suoraan, paikalla oli siis suojatie ja pyörätien jatke. No, kolmion takaapa ilmestyi siihen keskelle suojatietä yhtäkkiä auto ja mä jouduin jarruttamaan. Siinä sitten vähän kohauttelin olkiani, että mitenkäs tässä näin kävi, kun autosta ei perinteiseen tapaan päässyt ohi edestä eikä takaa ja siihenpä  kuski vastasi näyttämällä mulle keskaria! Että näin (ja kyllä, näytin kyllä sitten takaisin, en mäkään nyt ihan kaikkea suostu tyynesti ottamaan vastaan). Hienoa liikennekasvatusta muuten sille pelkääjän paikalla istuneelle n. 10-vuotiaalle pojalle. Tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista, Tampereella kääntyvät autot eivät väistä, ajoradalla ajettaessa ei oikealta tuleva pyörä olekaan etuajo-oikeutettu ja torvet soi, kun esim. ajan Satakunnan sillalla ainoalla mahdollisella tavalla, eli ajoradalla. Tampereella oppii onneksi tarkkaavaiseksi, sillä siellä pyöräilijä on lainsuojaton, jonka pinnojen väliin voi hyvin tunkea sateenvarjon (kun kävelee siinä Tampereen melkein ainoalla oikealla pyörätiellä), pyörätiet ovat yleisiä parkkipaikkoja, pyörätiet loppuvat kuin seinään ja lisäksi tunnetusti pyöräilijä on pelkkä köyhä ituhippi, joita ei keskustaan tarvita, jotta autoille olisi ne kaikki kymmenen parkkipaikkaa Hämeenkadulla.

Kun saavuin Helsinkiin tuosta Suomen pyörävihakaupungista, tulin melkein paratiisiin. Täällä jutut toimii paljon paremmin. Autoilijat eivät vihaa minua. Se on hämmentävää. Toki täälläkin törttöillään, tukitaan suojatiet jne, mutta en ole esim. kertaakaan meinannut jäädä oikealle kääntyvän auton alle suoraan pyörätietä ajaessani. Bussi on kyllä kiilannut todella pelottavasti ja muutenkin ammattiautoilijat tuntuvat olevan röyhkeimpiä. Täällä olen myös kokenut sen, että jo kertaalleen suojatien päälle ajanut auto on peruuttanut pois tieltä, kun olen ajanut (etuajo-oikeutetusti) pyörätietä. Työmatkareittini on melko sujuva, erityisesti Vallilaan asti pääsee tosi kivasti. Sitten Vallilan teinikoulupojat kyllä tukkivat pyörätietä usein, mutta pääasiassa täällä ei kävellä pyörätiellä. Runeberginkadulla on yksi vaaranpaikka, kun bussikaistaa ajaen itse menen suoraan, mutta muut autot kääntyvät. Ainoastaan kerran selvästi näyttämäni suuntamerkki, että jatkan suoraan ei ole toiminut ja tuli melko vaarallinen tilanne, mutta olenkin alkanut pehmenemään Tampereen paaduttamasta pyöräilyilmastosta, koska "eihän se ollut edes lähellä". Täällä on myös kivoja pyörätaskuja yms . Puutteitakin toki on. Ykkönen on opastus. Kehä ykkösen pyörätiestä näen vieläkin painajaisia, en mene sinne enää ikinä, koska en löydä pois vaan joudun harhailemaan siellä ikuisesti. Pätkä Märskystä Sturenkadulle on myös haastava. Kadulla on jotain ihan pyörätieltä näyttävää, mutta kun ei ole merkkiä, niin ei siinä kai saa ajaa. Muitakin hankalia paikkoja on, mutta toistaiseksi olen vielä lopulta selvinnyt. Yksi Helsingin hienouksia on  muuten se, että täälä ei ole mitenkään erikoinen, jos ei omista autoa. Tampereella ei voitu alkuunkaan ymmärtää autottomuutta, koska kaikkihan auton haluaa, kun se on niin kätevä. Erityisen kätevä se on kilometrin matkoilla kauppaan maitoa ostamaan, kun ensin sitä autoa lämmitetään puoli yötä ja sitten se vielä kaivetaan lumihangesta. "Siis miten sä voit ajaa pyörällä talvella, eks sun tuu kylmä?" "Ostaisit nyt jo sen auton, miten voit elää ilman sitä." Niin, mutta siis mielestäni pyöräily Hesassa on ok. Mielipide olisi varmaan toinen, jos en olisi ajanut kymmentä vuotta Tampereella, mutta kun vertailukohta on Tampere, on Helsinki tosi hyvä pyöräilykaupunki.

Miten asiat sitten voisivat olla. No paljon paremmin. Tanskassa se toimi. Ei vaaratilanteita, kaikki kunnioittivat toisiaan liikenteessä, ei torvensoittamista, keskisormia. Toisaalta ei myöskään valottomia ninjapyöriä tai sääntöjä rikkovia pyöräilijöitä, joita Suomessa on ihan riittämiin. Itse asiassa oman subjektiivisen laskelmani perusteella olen tullut siihen lopputulokseen, että pyöräilijät törttöilee enemmän Helsingissä kuin autoilijat. Ja kun aina vedotaan siihen, että hyvähän sielä on, kun ei tule lunta jne, niin voin kertoa, että tuona vuonna kun Aarhusissa asuin, oli poikkeuksellinen talvi ja lunta tuli. Pyörätiet aurattiin ensin ja asiat rullasi pyöräilyn osalta (autoilijat olivat enemmän ongelmissa, kun eivät omista kunnon talvirenkaita). Lisäksi Tanskassa satoi ja tuuli koko ajan, mutta nämä perinteiset suomalaisten pyöräilemättömyystekosyyt eivät vähentäneet pyöräilijöiden määrää mitenkään. "Ei ole huonoja säitä, on vain huonoja varusteita."