Training Camp

Viikonloppu tuli vietettyä urheilupitoisissa merkeissä Training Campilla Noksulla. Perjantaina aloiteltiin sisäpyöräilyllä (jonne minä ulkopyöräilin). Meillä oli Wattbike tonnin tempokisat ja mähän sain "kunnian" olla heti ekassa ajoparissa  muutaman verraminuutin jälkeen. Ikinä silläkään värkillä ajanut, ja vaikka satulan saikin oikealle korkeudelle, olisi pitänyt varmaan vähän muitakin juttuja vekottimesta säätää, nyt oli aika vaikea ajaa. Itse tonni meni juuri sillain tyhmästi, eli liian lujaa lähdin ja törmäsin seinään sitten aika pian ja raahauduin maaliin asti. Aikaa meni kuitenkin alle 1.22, joten kai se ihan ok oli. Seinään törmääminen oli muuten tasan yhtä tehokas kuin Teneriffan uintileirin satasella eli vähän olisi kannattanut taktiikkaa muuttaa.

Lauantaina sitten ajelemaan Pyynikille. Ryhmässähän en oo ikinä ajanut, eli tämä oli ensimmäinen haaste, kun ajettiin Pynsän muunneltua pyöräkisareittiä ylös alas. Melkein kaikilla muilla oli tripyörät, joten alamäissä tuli turpaan aika pahasti, mutta ylämäissä sitten porukka taas kasaantui (toki siis meidät oli  jaettu kahteen ryhmään ja ne toiset meni menojaan). PK-sykkeistä ei kyllä ollut tietoakaan, mutta ei tainnut olla kaikilla muillakaan ainakaan koko aikaa. Yhteensä seitsemän kierrosta ajettiin kiihtyvästi ja vasta vikalla jäin vähän, eli ihan positiivisesti yllätyin, kun mä en ole kyllä mikään mäkikuningatar. Hienoa oli, että sain hyvää konkreettista oppia ajolinjoista. Tätä ei kirjoista opi. Sitten lähdettiin vielä juoksemaan Pispalaan yhteensä 1200 rappusta. Nyt olikin paljon kivempaa, vaikka mulla väsyikin kädet (!) aika lailla, melkein pahemmin kuin jalat. Illemmalla ravintoluennon jälkeen vielä uitiin ja totesin taas, että olen aivan hukassa uintini kanssa, siitä ei tule vain yhtään mitään.

Sunnuntai alkoi aamu-uinnilla. Tekniikkajuttuja (reisille meni) ja sitten vielä lättäri-pullarisettiä. Jotain positiivistakin löytyi, kun lättäreillä oli ihan jees uida, vaikka edellisestä kerrasta on jo pari kuukautta. Parasta oli kyllä se, että uin oikeasti ykköstä, kuten pitikin, eli maltoin mieleni. Uinnin jälkeen käytiin katselemassa uintitekniikkavideoita. Samoja juttuja sielä oli kuin ennenkin. Hassua kyllä on se, että ihmisillä on aika erilaisia näkemyksiä siitä, miten pitäisi uida. Uskoako uimareita, jotka pääsee pirun lujaa, muttei tiedä triathlonista oikein mitään, vai triathlonisteja, jotka ui heikommin, mutta jotka ovat lajin konkareita? No, mun potkut on paskaa ja nilkat ei taivu, kädet seilaa milloin missäkin, että ehkä nää nyt ensin kuntoon. Iltapäivällä oli sitten vielä pk-lenkki kuuluisaan Sasin nousuun ja Jumesniemeen. Mähän en sielä tietenkään ollut ajanut ja aika pelonsekaisin tuntein lähdin matkaan, kun en tiennyt, mitä odottaa. Sen olin kuullut, että pk ei aina ole pk:ta. Kävin varmistamassa kyllä vielä, että mua ei jätetä yksin sinne harhailemaan, jos tipun kakkosjengin vauhdista ;) Maantiepyörällä oli taas vähän vaikeeta, kun muutenkin olin porukan heikoin pyöräilijä. Alamäissä ja niiden jälkeen joutui polkemaan aivan tuskassa, että sai muut kiinni. Sitten kun en oikein uskalla ajaa edes tarpeeksi lähellä peesissä, niin välillä oli aika vaikeaa. Sasin mäki - no se oli pettymys. Olihan se pitkä, joo, mutta varsin loiva. Himmailin, kun odotin sitä kunnon mäen alkua ja sitten, hups, se mäki loppuikin! Loppumatkasta paineltiin vielä aika kyytiä ja taas oli alamäet pahimpia pätkiä, kun joutui polkemaan niin tosissaan. No, 74 kilsaa taitettiin reippaasti alle 2,5 tuntiin. Onneksi triathlonissa paras on aina vikana ja loppuun nopean kenkien vaihdon jälkeen vielä kevyt lyhyt juoksu. Jostain kumman syystä askel oli kevyt kuin mikä, ja rullasi mukavasti.

Kokonaisuudessaan leirillä oli mukavaa ja oli tosi kivaa olla taas muiden hurahtaneiden seurassa. Kun sitten  vihdoin puoli yhdeltätoista oltiin Silvian kanssa takaisin Helsingissä olisi tehnyt mieli vain mennä nukkumaan. No, en mennyt, vaan aloin tekemään malliratkaisuja! Venytelläkään en ehtinyt. Selkä kesti leiriä jokseenkin ok:sti, mutta kyllä se pitäisi saada kuntoon nyt aikas lailla pian. Uintitreeneistä ei tule mitään tätä menoa, ja laji on niin hukassa.

Tänään pidin ylimääräisen lepopäivän. Totesin tämän tulevan tarpeeseen, sillä kroppa on vähän nuhaisen oloinen ollut jo monta päivää ja univelkaakin on. Viime viikon juoksutestit menivät ihan reisille ja muutenkaan ei oikein kulje. Leirillä sitä paitsi muistutettiin palautumisen tärkeydestä, joten koin lepopäivän fiksuksi vedoksi tähän kohtaan. Lauantain kympin kisa taitaa vaihtua varovaiseen vk-lenkkiin, kai sitä nyt yhden voi vuodessa vk:takin juosta, kun kerran työnantaja maksaa.