sunnuntaina, syyskuuta 06, 2009

Lopputulema

Tänään sitten päättyi kai kausi. Jos nyt ylipäänsä mistään kaudesta voi puhua. Kävin siis e-crossissa. Valmistautuminenhan oli varsin loistavaa. Torstai-iltana jalat tukkoon salilla, pistelin kyykkyyn ihan kunnolla painoa. Perjantaina vähän vaan uin, mutta lauantaina kävin pyörällä kokkikerhossa (intialaista tehtiin, oli hyvää) ja päätin sitten pyöräillä takaisin Lukonmäen kautta jahapotin jalat. Menin nukkumaan aivan liian myöhään, unohdin venytellä, join aamulla liian vähän jne.

Pasilaan asti kun vihdoin pääsin, käväisi vielä mielessä pitkälle matkalle osallistuminen, mutta onneksi joku järjen ääni aivoista vielä löytyi ja sain tuon ajatuksen työnnettyä taustalle. Kisassahan mun oli tarkoitus toteuttaa 15 min juoksu, 5 min kävely vuorottelua, mutta niinhän siinä tietysti kävi, etten mä mitään kävellyt (alkuverkan hoidin kuitenkin kävelemällä) vaan paahdoin minkä jaloista lähti. Eihän niistä nyt ihan liikaa lähtenyt, eka kilsa meni 5.25 sitten jo 5 minsaan ja sitten seuraava taisi olla 4.30, minkä jälkeen kilsat tasoittui siihen noin viiden minsan kilometrivauhtiin. Reitti oli ihan kiva, vaikka välillä huolestuinkin nilkkojen taittamisesta, kun juoksin polulla yhden naisen perässä. No, menin kohta sen naisen ohi, mutta onnistuin sitten kuitenkin pyöräyttään nilkkani noin kolmen kilometrin kohdalla, mikä kyllä hidasti hetkellisesti vauhtia. Hetken päästä nilkka unohtui, kun alkoi vähän vauhti olemaan liikaa ja matkan pari viimeistä kilometria menikin hieman pahoinvoivana, mutta kun oli vielä pakko mennä ainakin kymmenestä henkilöstä ohi (musta meni yks mies ohi sielä jossain neljässä kilsassa ja sekös vasta harmitti!). Maaliin pääsin sitten kuitenkin ajassa 34.25, mikä oli ihan OK näillä juoksukilometreillä, niitä taitaa olla tullut tuolta toukokuun alusta yhteensä jotain 70-80. Eli kuukaudessa vajaa 20 km. Huhhuh. Ja pisin juoksu on ollut sen 5 km, joten kai toi oli sit ihan OK suoritus. Olisi muuten kannattanut osallistua OLL SM-kisaan, olisin tullut neljänneksi. En vaan kehdannut, kun ajattelin, että oon kovin huono (kun kerran kävelen niin paljon ;). Tosin tuo mun hypoteettinen sijoitus taas kertoo enemmän sarjan tasosta kuin siitä, että mä olisin muka juossut jotenkin lujaa. Ai niin, koska tuola pääsee uimahalliin kisan jälkeen, niin kroolailin sitten vielä kilsan (osissa tietysti). Polvi ei juoksussa ihan kovasti haitannut (tosin, eipä siinä lopun pahassa olossa paljon polvia muistanut, koko juoksu meni tollasella 172 keskisykkeellä. Tosin ei oo vertailukohtaa, kun en oo ikinä ennen vaivautunut sykemittaria kisaan laittamaan.) Nilkka alkaa nyt muistutteleen itsestään.

---

Niin, mutta sitten. Tänään kun kausi päättyi, voidaan tehdä loppuyhteenveto. Vuoden alussa asetin tavoitteita ja seuraavassa katsellaan, miten ne sitten toteutuivatkaan.

>1. Tee jotain sille vaparille! Tämähän on jotensakin hoidossa, koska viikon päästä alkaa tekniikkakurssi. Tosin olen ihan varma, että vaparia käsitellään silloin kun olen Kiinassa.

Yritys on ollut mielestäni kovin hyvä, tulos on ollut kovin huono. En pääse nopeampaa eteenpäin, vaikka mitä tekisin. Neuvojakin on haettu ties mistä. Mitähän tällekin asialle nyt sitten taas tekis? Olen vähän jumissa asian kanssa.

>2. Soutukisat ja luistelukisat. Ihan rentomeiningillä siis.

Luistelemassa käytiin, soudun esti polvi. Rentomeininkiäkö luistelukisoissa? No miten sen nyt ottaa. Mutta oli se luistelupäivä kyllä ihan huippu aina Tampereelle paluuseen asti.

>3. Triathlonin pikamatka tms.

Ei toivookaan. Nokian kisaan ei kuukausi aiemmin tähystetyllä polvella asiaa ja HCT just ennen e-crossia, ja kaikenlisäks Hesassa, mikä olisi vaatinut älytöntä säätöö julkisten kanssa.

>4. Juostakin olis kiva jossain kisoissa.

Tää sentään toteutui. Tänään. Ja lasketaan nyt se torstain ruotsalaisviestikin kisaksi, joten voin sanoa juosseeni kaksissa kisoissa :)

Tavoitteista siis saatiin toteutettua täysin 1,5, yksi on periaatteessa toteutettu, vaikka lopputulos ei ollutkaan toivottu ja 1,5 jäi toteuttamatta. Yritän nyt olla positiivinen ja totean, että tällä kropalla ei tuon enempää oikein olisi voinut enää saavuttaakaan.

Seuraavasta kaudesta sitten jotakin mainintoja joulukuun tokalta viikolta olis tarkoitus aloitella tehotreeniä, siihen mennessä toivottavasti polvi olis kunnossa. Nyt siis kaksi viikkoa mahdollisimman vähän stressiä polvelle, sitten viikko kävelyä ja sitten aloitetaan sillä pirskatin minuuttien asteittaisella lisäämisellä. Nyt vaan uidaan ja käydään salilla.

5 kommenttia:

perttu kirjoitti...

Hyvinhän sun kisa meni! Oletko muuten koskaan nähnyt (videolta) miltä toi sun uinti näyttää? Mulle ainakin oli paljon apua kun kuvattiin altaassa ihan veden päältä. Siitä kyllä näkee aika hyvin jos on tekniikassa jotain isommin pielessä. Halleissa ei yleensä saisi ottaa kuvia, mutta nuo uinninvalvojat varmasti suostuu kuvaamaan kun vie kameran ja kauniisti pyytää..ja tuolla uintikurssilla se varmaanki onnistuu kun otat kameran messiin. Eka kuntotriathloni myös nostaa mukavasti itseluottamusta kun näkee että yhtä hitaasti siellä moni muukin ui..

Kipa kirjoitti...

Hyvin ja hyvin. Sitä kun kuvittelee, että aina pystyy juokseen edellstä kertaa lujempaa, vaikka kävelis kepeillä. Ja aina pitäis muka tehdä ennätys kun pään sisällä nakertaa "pieni" kilpailuvietti ja kunnianhimo.

Oon itse asiassa nähnyt uintiani jopa veden alta kuvattuna. Eikä se ihan kauheen pahalta näyttänyt. Paitsi että vasen kyynärpää tippuu, mutta en tiedä, miten sen korjaisin, vaikka yritänkin kovasti miettiä asiaa. Lisäksi käsiveto tuntuu kovin tehottomalta jotenkin muutenkin. Jos on asiaa auttamaan hyviä drillejä, niin saa kertoa (yhden käden uinteja väännän jo ihan tuskassa käsi edessä ja sivulla ja joka puolelta hengittäen). Niin ja on kai niitä muitakin ongelmia (kuten kropan asento, mutta ei- mua ei ainakaan auta se, että pitäis kuvitella uivansa alamäkeen). Luulen, että suurimmaksi osaksi se hitaus johtuu vaan siitä, että moni asia tekniikassa menee vähän vikaan ja sitten yhdessä ne stoppaa vauhdin aivan täysin.

Niin ja siis en oo enää mihkään kurssille menossa, toi mainitsemani oli jo tossa talvella, teksti oli vaan lainaus tammikuulta, kun olin silloin tavoitteita listannut.

perttu kirjoitti...

Aijuu se kurssi olikin mennyttä. Lähetin sulle vähän uintikokemuksia tonne toisaalle kun en tiedä mahtuuko tähän niin loputon tarina.

Fjurious kirjoitti...

Tosta videosta kyllä pitää kommentoida vielä sen verta, että en kyllä yhtään tajua minkä takia 7 km on nimetty "Economy Classiksi". Ihan kuin se pidempi ois sit joku Business Class?

Kipa kirjoitti...

Economy on taviksille. Säästä itseäsi, juokse 7 km, tapa itsesi, juokse 18km. Business Class luokassa palkkaat jonkun juoksemaan puolestasi.