Yleisön pyynnöstä

Hidas päivitystahti jatkuu, mutta yleisön pyynnöstä tänne muutama kuuluminen. Viime maratonilla tuli juostua niin lujaa, että SM-maratonin tulosraja alittui selvästi, joten tämän vuoden tavoite on ollut selvä. Osallistua SM-maratonille hyvässä kunnossa ja toivottavasti ennätysajalla. Välietappina puolimaratonilla toivottavasti ennätys keväällä ja vihdoin alle maagisen puolitoista tuntia. Kaikki tietävät kuitenkin, että kevään kisat peruttiin, joten puolimaratonia ei sitten juostu huhtikuun puolessa välissä. Jatkoin kuitenkin harjoittelua alkuperäisen suunnitelman mukaan ja juoksin itsekseni puolimaratonin puolitehokkaasti. Sinänsä olin ihan tyytyväinen, että edestakaisella reitillä pystyin helposti alittamaan 1.40, vaikka toiseen suuntaan juoksin juuri aerobisen kynnyksen yläpuolella, kun normaalisti puolikkaalla juoksen anaerobisen kynnyksen tuntumassa. Sama vauhti toiseen suuntaan vaatikin jo hieman enemmän ponnisteluja varsin rivakasta (10m/s) tuulesta johtuen ja syke pääsi nousemaan vähän enemmän kuin alunperin olin suunnitellut. Hyvä treeni kuitenkin.

Harjoituspuolikkaan jälkeen aloitin ns. uuden, maratonille valmistavan pk-kauden, joka loppuu huomenna. Nyt on juostu kerran viikossa vauhtileikittelyä, mutta muuten vauhtitreenejä ei ole tehty. Tänään olisi vuodossa 5 kilometrin testijuoksu, katsotaan miten menee (taas tuulee...). En kyllä odota mitään isoja suurtekoja tuolta juoksulta, sillä vauhtikestävyys on varmasti tullut alaspäin tämän 6 viikon aikana. PK-kaudella piti treenata myös maksimivoimaa, mutta puntille ei päässyt, joten piti tyytyä kotijumppaan ja sen lisäksi olen tehnyt nopeusvoimaa loikilla ja hypyillä. Akillesongelmat ovat pysyneet melko hyvin kurissa, kun olen ahkerasti jumpannut ja hypännyt narua. Ensi viikolla lisätään pikkaisen tehoja ottamalla mukaan mäkijuoksua ja kovempia vauhtikestävyyslenkkejä, mutta vieläkin himmaillaan ja kasvatetaan vähän peruskuntoa, mikä alkaa mielestäni olla ihan hyvällä mallilla.

Suunnistuksessa on kierretty omatoimirasteja ja nämä ovat olleet hyvä lisä peruskunnon kartuttamiseen, koska ilman ajanottoa ei tule juostua ihan kieli vyön alla. Suunnistustaidon karttumisesta voin tosin olla montaa mieltä, paraneeko se tällä, mutta rastiretkeily metsässä on ollut mukavaa, suosittelen kaikille!

Katsotaan, milloin pääsee kisaamaan oikeasti, toivottavasti viimeistään elokuussa onnistuisi puolimaraton ja toivotaan, että SM-maraton juostaan tänä vuonna suunnitelmien mukaan. Kuntorasteille ajanotolla pääseekin jo ihan pian. Kuitenkin, ennenkaikkia, toivotaan, että kaikki pysymme terveinä.

Vuosi 2019

Kun uuden vuoden tammikuu on jo yli puolenvälin, on hyvä kerrata, mitä viime vuonna tapahtui urheilun saralla. Vuosi oli melko ehjä alkuvuoden akilleshankaluuksia lukuun ottamatta ja vuoden tavoite, eli maraton meni ihan yli odotusten. Mutta palataanpa aikaan jälkeen edellisen postauksen.

Toukokuun lopun ja kesäkuun puolenvälin väliin mahtui monta onnistunutta ja myös epäonnistunutta suunnistustreeniä. Jukola koitti sitten kesäkuun puolenvälin tienoilla ja siellä siis edessä Venlojen neljäs osuus ja Jukolan kolmas osuus. Venlaosuus meni ihan kivasti, pari pummia, joiden vuoksi jouduin ohittamaan samat jonot kolme kertaa. Muutenkin olin lähinnä ohituskaistalla koko osuuden, mutta ihan onnistunut suoritus. Jukolassa sitten jouduin muun joukkueen ollessa odotettua nopeampia lähtemään hieman hämärässä. Oli sentään lamppu mukana, vaikka tarkastelu osoittikin, että mun lamppu oli varmaan sieltä surkeimmasta päästä. Lisäksi en ollut koskaan ennen suunnistanut lampun kanssa saati sitten 13 km:n osuutta :) Onneksi ei kuitenkaan ollut ihan pimeää ja selvisin osuudesta ihan kunnialla. Jossain vaiheessa vedin letkaakin, mutta silloin vähän pummattiin. Meinasinkin jo siinä kun miehet alkoivat seuraamaan mua, kysyä niiltä, että ymmärrättekö nyt ihan oikeasti, että en ole kovin hyvä suunnistamaan :)

Jukolasta tuliaisina oli flunssa, joten seuraavana vuorossa oli palauttelua. Onnistuin myös liittymään suunnistusseuraan ja heinäkuussa olikin sitten edessä ekat suunnistuskisat. Pispalassa sprinttasin ihan kunnialla (olen sprintissä huomattavasti parempi kuin metsäsuunnistuksessa, koska kartanluku on helpompaa) ja keskimatkasta Teiskossa maaliin - en ehkä ihan kunnialla (en meinannut löytää juomarastia 30 asteen helteessä ja muutenkin olin aivan kuollut kun vihdoin kaiken harhailun jälkeen pääsin maaliin).

Elokuun koitos oli Paavo Nurmi-maratonin puolikas. Siellä jaksoin juosta 16km ja olin vihdoin 1,5h alituksen vauhdissa, mutta viimeiset viisi kilometriä olivat liikaa ja kilometrivauhti tippui reilun 10s, mutta ennätys sentään parani 40s aikaan 1.30.58.

Syksyllä oli vielä ohjelmassa AM-sprintti, jossa sain AM-hopeaa 35-sarjassa (se lienee se vähiten kilpailtu sarja :) ja SM-kisat myös sprintissä, jossa olin ihan kivasti jossakin puolessavälissä tuloslistaa, vaikka kävinkin väärillä rasteillakin (eli leimasin pari ylimääräistä) :D

Juoksukisoista oli ohjelmassa myös Kaisaniemi-juoksun vitonen, minkä jälkeen olin ihan maani myynyt, kun aika painui liikaa yli 20 minuutin (43 sekuntia siis) ja mietin, että miten en pääse lujempaa. Pari viikkoa myöhemmin Pääkaupunkijuoksun varttimaraton oli paljon positiivisempi suoritus, vaikka loppukirissä jäinkin paremmalle 5 sekuntia ja voitto karkasi siinä. Vauhti oli kuitenkin miltei yhtä hyvää kuin Kaisaniemessä...

Vuoden päätähtäin oli kuitenkin Vantaan maraton. Alun perin piti juosta Kankaanpäässä, mutta sehän sitten peruttiin. No, onneksi Vantaa oli viikkoa aiemmin, joten vain pieni viilaus ohjelmaan ja profiilikin varsin samanlainen. Ennen juoksua jännitti aika lailla ja olin myös aika lailla väsynyt treenaamaan. Treenit sain tehtyä kuitenkin 100%:sti, vaikka ei ne aina olleet ihan optimiaikaan. Pitkiä intervalleja aamulenkillä ilman aamupalaa töihin juoksuna ja joskus reppu selässä jne.

Pari päivää ennen oli taas klassinen "tulenko kipeäksi"- olo ja sinkkisuihke oli kovassa käytössä. Edellisen päivän viimeistelyssä olo oli löysä kuin mikä ja taas tuli mietittyä, että miten selviän huomisesta kunnialla. Aikatavoite oli itsellä minimissään vanha ennätys (3.24) ja toiveissa oli 3.15 alitus.

Juoksuilma oli aika hyvä, vaikka vähän viileä mulle ja vaatetus mietitytti. Pientä sadettakin oli, ja pelkäsin, että tulee kylmä. Pitkät sukat, shortsit, irtohihat ja t-paita sekä panta päässä oli kuitenkin oikein hyvä vaatetus lopulta. Juoksu lähti liikkeelle vähän liian lujaa ja mietin, että mitenköhän tässä käy. Olo oli kuitenkin hyvä, joten annoin mennä ja toivoin, että katkeaminen tulee mahdollisimman myöhään. Puolikas meni 4.24 kilsavauhtia, mikä oli kyllä vähän liian lujaa. Toinen puolisko meni sitten 10s hitaampaa vauhtia, mikä oli ihan ok, koska paljon pahempikin katkeaminen olisi voinut tulla. Jouduin juoksemaan alun jälkeen aika lailla yksin ja se kyllä verotti voimia varsinkin vastatuulipätkillä (tosin, kyllä yksi kantapäillejuoksija peesaili mua kolmannen kierroksen vastatuuliosuudet...), vaikka onneksi tuuli ei ihan älytön ollut. Lopussa aloin olemaan jo aivan tosi kipeä ja jalkoihin sattui ihan hulluna. Niin vain kuitenkin pääsin maaliin ja aika oli ihan älyttömän hyvä, 3.09.14. Olin ihan tosi iloinen! Palkinnoksi saamastani miesten kerrastosta en ollut ihan niin iloinen, mutta varmaan miehetkin sai palkinnoksi sitten naisten uikkareita tms (tai sitten ei..)

Loppuvuoden aikana on lähinnä ollut ohjelmassa höntsyilyä, maratonista tuli palauteltua viikon päästä mm. kolmen tunnin rogainilla (en suosittele) ja muilla suunnismeiningeillä kuten Halikko-viestillä. Nyt mennään kuitenkin jo kovaa vauhtia kohti seuraavaa kisaa, joka on kevään puolikas. Sitä ennen kuitenkin aika monta treeniä vielä ohjelmassa.

PS. Oon ollut ihan terve jaloistani, ja kesäkuussa fyssari totesi mulle vuosien jälkeen, että "sun ei tarvitse enää tulla tänne, voit nyt juosta miten haluat". Se oli paras saavutus tälle vuodelle!

Kevään tilanne

Puolen vuoden välein on hyvä postata, joten tässä tilannekatsaus :)

Loppusyksy meni höntsäillessä ja suunnistusta harjoitellessa, vuoden alusta aloin treenaamaan kohti SM-maantiejuoksua, johon olin päättänyt osallistua. No, onneksi en vielä ilmoittautunut, koska hommasin itselleni akillesvaivan pelattuani liikaa ultimatea (se laji ei taida vain sopia mun akilleksille...). Hiihdin kuukauden ja totesin, että vaiva ei parane, vaikkei se hiihdosta ja pahentunutkaan. (ehkä Ylläksen kuuden päivän 280km:n huonolla tekniikalla tapahtunut raivohiihto ei kyllä myöskään auttanut...) Kuntoutus ei tuntunut myöskään auttavan. Vaivauduin lääkäriinkin, joka määräsi täyslepoa, mutta totesin, että ei sen nyt näin pitäisi mennä ja menin fyssarille, joka juoksija-lehdessä oli akillesjännevaivojen uuden kuntoutustavan kanssa esiintynyt. Siitä alkoi akilleksen paraneminen ja juosta pystyin kohtuullisia viikkoja. Kovavauhtiset treenit piti jättää pois toki, kunnes niitäkin sai ottaa ohjelmaan. Suunnistamassa kävin myös  ja siitä akilles tuntui vain parantuvan, joten rastien alettua kävin viikossa pari kertaa rasteilla, pitihän omaa tulevaa Venla-suoritusta varten tsempata (nyt tosin joukkue ei ole lähellekään samaa tasoa kuin viime vuonna ja joutunen yhteislähtöön, muut joukkueestani eivät ole pahemmin treenanneet).

Kun akilleskuntoutus alkoi puremaan, oli hyvä tehdä myös monen vuoden jälkeen ensimmäinen kisakalenteri, joka näyttää tältä:

*Jukola, kesäkuu
*Joroisten joukkuekisan juoksuosuus, heinäkuu
*Paavo Nurmi maratonin puolikas, elokuu
*Kaisaniemi-juoksu, syyskuu
*Kankaanpään maraton, lokakuu

Mutkia matkaan toi pari viikkoa sitten sattunut todella paha nilkan nyrjähdys iltarasteilla. Kepeillä neljä päivää ja vieläkin on nilkassa mustelmaa. Eilen juoksin kuitenkin jo ensimmäisen puolen tunnin lenkin ja vaikka nilkka ei vielä taivu täysin, niin ihan hyvältä tuntui. Olen käynyt paljonkin suunnistuskävelemässä (mm World-Cupin harjoituskartalla tuli aikamoinen miltei kolmen tunnin maastokävely suoritettua, mutta yllätyksekseni olen selvästi oppinut jotain, koska rastit kyllä löytyivät kaikki ilman hirveän pahaa harhailua) ja uskon, että kyllä tämä tästä. Huomasin myös (muka) yllätyksekseni ilmoittautuneeni suunnistajaa etsineeseen Jukola-tiimiin, jossa päädyn nähtävästi juoksemaan pisimmän osuuden (kerroin monesko olin viime vuonna Venloissa ja niinpä tuo osuus mulle napsahti). Yli 20 kilometriä siis suunnistusta luvassa kuukauden päästä, mitenköhän tässä käy... Nyt nilkka kuntoon ja rasteille!

Kaksi sekuntia ennätyksestä

Treenaaminen on ollut vähän sellaista ja tällaista. Juosta olen saanut ihan kivasti, lisäksi on käyty iltarasteilla jne. Koska jalat ovat kestäneet ihan kivasti, tie vei Kankaanpään puolimaratonille. Treeneissä 2x5km 4.30 vauhtia on ollut aika mahdottoman tuntuista, joten mietin, että hyvänä päivänä 4.40 olisi varmaan hyvä vauhti, pohjat kun ovat aika huonot. Unohdin taas, että olen kilpailija. Niin sitä lähdettiin juoksemaan ja eka kilsa meni 4.15 vauhtia... Mietin, että ei tunnu pahalta ja roikutaan tässä nyt kunnes katkean. Ekan kiekan sainkin juosta hyvässä peesissä ja vauhti tasaantui niin, että 4.20 vauhtia jolkoteltiin suunnilleen. Tokan kiekan jouduin juoksemaan yksin. Matka alkoi tuntumaan pitkältä ja kilometri 20 lipsahti 4.33-vauhtiin. Joku sisu jostain vielä löytyi ja lopulta 4.20 pysyi keskivauhtina, kiekkojen väliä oli alle 20 sekuntia, mikä oli kyllä mielestäni hyvin, sen verran kamalalta toinen kierros jo tuntui. Maaliin tulin ajassa 1.31.40. Muistin, että ennätys oli tätä ennen 1.31.45, mutta sepä olikin 1.31.38, joten ei enkkaparannuksia. Yleisessä sarjassa olin iloisesti kolmas.

Iloista oli, että pystyin juoksemaan noin lujaa tällä harjoittelulla ja jalat kesti. Loppukilsoille tarvitaan vielä kovuutta, mutta kummasti kisatilanne ja tasainen reitti siivittivät suoritukseen, johon en tiennyt pystyväni. Tapahtuma oli kiva ja jos jalat kestävät, voisi ensi vuonna juosta taas pitkästä aikaa kokonaisen vaikkapa tuolla. Toisaalta tuolla ajalla lunastin myös paikan SM-maratonille, joten täytyy nyt katsoa... Kivaa oli juosta ja toivottavasti pääsen taas viivalle ensi vuonna; tällä kertaa ilman varpaiden katkomisia tai muitakaan suurempia toimenpiteitä alkuvuodesta tai oikeastaan enää milloinkaan.

Ecross

Ecross teki paluun suomalaisiin juoksutapahtumiin ja niin myös minä. Havaitsin tuossa muutama viikko sitten, että ecross, johon olen aina osallistunut, järjestetään taas yhdeksän vuoden tauon jälkeen ja koska jalat ovat nykyään kohtuullisen ok, päätin osallistua classic-matkalle, eli 18km maastojuoksua rehellisimmillään.

Järjestelyt eivät olleeet niin huiput kuin aiemmin ja osallistujamäärä oli melko pieni, mutta reitti oli yhtä kamalan järkyttävä kuin ennenkin, vaikka olikin vähän muuttunut. Juurakkopolut, hiekka, sepelisora,hiekkatie, lyhyet asfalttipätkät vaihtelivat. En omistanut vielä tuolloin mitään polkumaastojuoksuun kelpaavaa tossua (nyt omistan, koska totesin suunnistuksen olevan hengenvaarallista näin syksyllä märissä maastoissa ja investoin uusiin kenkiin maanantain iltarasteilla), joten peruslenkkareilla mentiin. Ylämäet ja alamäet vuorottelivat ja ylämäet olivat hirveitä, myös pehmeä hiekka, jolla juostiin. Jo ensimmäisen kilometrin jälkeen tuntui pahalta, mutta niin vain jotenkin kärsin seuraavat noin 17km (luulen, että oli vähän alimittainen, oma mittari mittaa niin pahasti mutkia oikoen, että sen summaan en luota yhtään). Niin vain reilun 81 minuutin jälkeen ylitin maaliviivan neljäntenä naisena ja eka juoksukisa vuosiin oli tosiasia. Kaikessa kamaluudessaan olihan se vain taas aika kivaa :)

PS. Suunnistustaito on parantunut kesän aikana hurjasti, nyt voin tehdä jopa reittivalintoja, eikä mennä vain sitä reittiä, millä en todennäköisimmin eksy

Hengissä selvittiin

Täällä on varmaan kuviteltu, että jäin Lahden maastoihin Venloissa, mutta niin vain selvitin ankkuriosuuden kunnialla - ja vielä paljon paremmalla kunnialla kuin uskoin tuohon pystyväni. Pieni googlaus joukkuekavereista ennen kisaa paljasti heidän entisen kilpasuunnistajataustan ja alkoi ahdistamaan, itse kun en edes ollut tajunnut ennen kuin paria päivää ennen koitosta,  että karttaa kannattaa taitella :) Saati, että omistaisin edes maastojuoksukenkiä, suunnistuskengistä puhumattakaan (tämän salasin kyllä joukkuekavereilta, koska eivät varmaan tajunneet, että en oikeasti osaa suunnistaa). No, Jukola oli erilaista kun iltarasteilla ja vaikka pari rastiväliä suunnistinkin, niin lopussa totesin, ettei kannata ja tyydyin juoksemaan letkoissa. Olin kyllä niin hyvässä positiossa, että koodeja ei siellä huudeltu. Kolme pummia tuli, yhteensä noin 10 minuuttia, näistä kaksi, kun yritin suunnistaa yksikseni, ja viimeinen oli kollektiivinen pummi koko letkassa. Lopulta paransin vielä joukkueen sijoitusta kymmenellä 275:n ja itse olin osuudellani 355, mikä oli tällä suunnistustaidolla ihan todella yläkanttiin. Maaliin taisi tulla mun osuudelta noin 1500.

Seuraavilla iltarasteilla muuten palasin taas tasolleni :D

Metsät on tehty eksyttäviksi

Vuosittainen päivitys. Viime kerran jälkeen olen hankkinut itselleni täysin omituisen lonkankoukistajavamman (ehkä, kukaan ei tiedä), joka on nyt kiusannut 1,5v. Vihdoin eksentriset harjoitukset ovat antaneet toiveita paranemisesta, ja se ei ole ihan koko ajan kipeä. Varpaani on myös leikattu (osteotomia), kun se sanoi itsensä täysin irti marraskuussa. Olen tehnyt myös paluun iltarasteille ja jotenkin havaitsin, että olenkin mukana Venlojen Viestissä. Siitä innoittamana olen siirtynyt helpoista 3 ja 4km radoista, jotka muistuttavat lähinnä juoksukisoja (hyvin on 1,5v juoksemattomuudesta huolimatta silti mennyt niissä ympyröissä) jo viime viikolla 5km:n rataan. Se ei sitten ollutkaan enää niin helppo. Siinä piti jo suunnistaa. Tasosta kertoo, että rastiväliaikasijoitukset vaihtelivat 14-184 :D Nykyään sentään tiedän, että vihreää kannattaa välttää (mun mielestä se oli varsin houkutteleva siinä kartassa), erilaiset keltaiset on vielä opeteltava tässä kolmessa viikossa.

Palataan taas joskus - jos en eksy sinne metsään lopullisesti.

PS. En omista enää kolmea pyörää, koska maasturini on varastettu - kahdesti. Ensimmäiseen varkauteen liittyvä kätkemisrikkomus on edennytkin jo hoviin asti, että sinänsä aika huvittavaa.