Kuvasatoa Kiskosta ja loman parhaita paloja

Kiskon jälkeen on treeni ollut aika kevyttä. Sunnuntaina oli jalat tosi väsyneet, nilkka pahana ja rakot jaloissa todella kivuliaat, mutta pikkuhiljaa on selvitty ja saatu kroppaa taas kuntoon. Selkä vähän muistuttelee, mutta huominen niksautus toivottavasti taas vähän auttaa. Joka päivä on siis tehty jotakin, mutta vain kerran päivässä (paitsi tiistaina, jolloin oli myös uintia ohjelmassa) ja sekin lähinnä löntystelyä tai kevyttä pyörittämistä. Huomena olisikin sitten vuorossa vähän uintitestiä ja tuskaisaa raastamista juoksun muodossa. Sitten niihin kuviin.

Verraamaan lähtiessä voi vielä miettiä, onks kypärä hyvin.

Uintistartti. Naiset lähti vasemmalta, ja luulen olevani tossa melko kärjessä.

Kypärä päähän...

...ja menoksi. Aika monta pyörää on vielä odottamassa, kun mä jo oon menossa :)

Pyörä-juoksuvaihtoon.

Tällä viikolla on taas joutunut miettimään sitä, että onneksi elämä ei ole pelkkää urheilua sitten kuitenkaan. Joillekin se sitä on ollut ja tähän tavallaan liittyen olemmekin saaneet lukea surullisen uutisen siitä, miten yhden suomalaisen urheilijan elämä päättyi aika lailla ennen aikojaan. Vaikka Lahden tapahtumien jälkeen en olekaan oikein tiennyt, miten suhtautua hänen saavutuksiinsa, olen aina pitänyt Mika Myllylää paitsi varsin sympaattisena henkilönä, mutta ennen kaikkea äärimmäisen kovana harjoittelijana, joka osasi toisaalta myös levätä. Ihailen siis kovasti hänen harjoittelumoraaliaan ja -metodejaan ja toivoisin osaavani ottaa oppia hänen harjoittelustaan. Tämän enempää en halua puuttua asiaan, sillä mielestäni Mika Myllylä ansaitsee jo vihdoin rauhan, jonka hän totisesti olisi ansainnut jo eläessään.

Elämä ei siis ole pelkkää urheilua ja olen tällä viikolla viettänyt myös lyhyttä lomaa, ja esitellyt Turkua ja Naantalia ystävälleni, jonka saattelin myös laivalla Tukholmaan tänään. Ohessa parhaita paloja.

Keskiaikaisilla markkinoilla saattoi syödä vaikka sikaa.

Ruusun tuoksu kuuluu kesään.

Kulttuuria, kulttuuria on Turku pullollaan. Sulauduimme yhteen taideteoksista.

Ja jos maailma välillä vähän masentaa, niin mikä parantaisi mielen paremmin kuin pehmoisen muumin halaaminen?

Kakkossija Kisko-triathlonissa

Jukranpujut. Olin toinen. JEEEEEEE! Sitten raporttia.

Ajomatka Kiskoon oli yhtä haastava kuin viime kerrallakin, liikenneympyröitä ei näkynyt, ajettiin ohi risteyksistä, kysyttiin tietä jne. Onneksi oltiin lähdetty ajoissa, joten päästiin kuitenkin jo kympiltä perille ja sain auton jopa parkkiin :)

Sitten vaan ilmoittautumaan ja verraamaan. Muita verraajia ei pahemmin näkynyt. Aloin vähän miettiä, että onkos tämä nyt hyvä idea verrata jo vartin yli kymmenen ja kuluttaa energiat. Yritin kuitenkin ajatella yhtä parhaista kisaohjeista: "Älä mieti, mitä muut tekevät, tee vain oman rutiinin mukaan." Parinkymmenen minuutin sekä loistavan pyöräpaikan löytämisen jälkeen sitten juoksu/jumppaverraa. Sitten vielä jumppaa, juomista, kamojen asettelua jne. Ja olikin jo aika laittaa märkkis päälle ja kaikki oli mennyt ihan nappiin. Siis ihan just sopivasti ehdin tehdä kaiken, mutta ei ollut liikaa aikaa kuitenkaan. Märkäpuvun päälle laittaminen oli melkoinen urakka hikisenä ja aurinkorasvaisena kolmenkymmenen asteen helteessä. Vauvaöljykään ei nyt oikein auttanut. No, sitten vain järveen.

Ehdin kivasti verrailla ja ottaa selvää, mihin uidaan. Naiset lähti taas omasta karsinastaan, (vaikkakin yksi mies ilmoitti tulevansa naisten karsinaan, kiintoisa ratkaisu sinänsä). Tällä kertaa tämä oli hyvä juttu, sillä nyt pikamatkalaiset lähti minuutin myöhemmin ja meitä ei jyrätty molemmilta puolilta, väitän, että naisilla oli helpompaa uinti ekalla poijulle asti, jos vain osasi uida sielä laidassa. Röyhkeästi sijoittauduin eturiviin ja sainkin aika kivasti uida melkein ekalle poijulle ja menin mielestäni aika suoraankin. Poijun läheisyydessä sitten päästiinkin lähikontaktiin, lasin toinen linssi potkaistiin pois, jäin pussiin, nielin järvivettä melkoisesti ja mitä näitä nyt oli. Kakkospoijulle uiskentelin sitten taas ihan kivasti. Kakkospoijun jälkeen sitten kohti maalia. Tämä oli vaikeaa, koska ei oikein ollut tarkasta sijainnista havaintoa ja varmaan kiemurtelin aika lailla. Uinti kulki mielestäni tosi kivasti ilman noita pikkuongelmia. Löysin hyvän rytmin, enkä lähtenyt liian lujaa yms. Aika oli 27:30, mikä oli siis viime vuoteen puolen minsan parannus ja kun otetaan huomioon, että ennen alimittainen reitti oli nyt oikean pituinen, voi suoritukseen olla oikein tyytyväinen. Naisissa olin tässä vaiheessa neljäs ja miehistä nopeampia uimareita nopean ja epätarkan laskun mukaan 36, eli mukavasti meni.

Sitten pyörään. Vaihto meni jees ja lähdin ajamaan ilman kenkiä ekaa pahaa ylämäkeä. Jo siinä tuntui, että nyt tulee kuolema. Nielty järvivesi myös pyrki ylös ihan tosissaan, mutta sain nieltyä sen takaisin, kun on niin ravinteikasta. Jep. Kengät jalkaan ja sitten alkoi sama vanha juttu, miehiä meni ohi, ohi, ohi. Naisia ei mennyt ohi. Eka kiekka meni mukavasti johonkin 42 minsaan (vaihdon kanssa) ja aloin miettiä, missä vaiheessa se hyytyminen tulee. Ei se tullut! Mäet kyllä tekivät tiukkaa ja viimeinen paluumatka oli varsin karmeaa hienoisen vastatuulen ja väsymyksen vuoksi. Reitti mun kompuutterin mukaan oli jotain 42 kilsaa ja keskariksi tuli siis taas yli 30km/h ajan ollessa 1.22.51! Loistavaa. Parasta oli, että olin naisista toisiks paras tässä ja koko kisassa olin myös toisena tässä vaiheessa, koska jopa mäkin ohitin muutaman kilpailijan ja näistä kaks oli siis naisia. Miehiä meni lujempaa reilu 70, mutta ne onkin miehiä ja mä sit kuittasin monet niistä juoksussa, johon siis seuraavaksi tulemme.

Vaihtoon, kengät irti polkiessa ja vaihtopaikalla onnistunut suoritus, mitä nyt edellä mennyt päätti vaan pysähtyä keskelle nurmea (unohtikohan vaihtopaikkansa sijainnin, tämän vuoksi mulla on punainen pyyhe :) ja törmäsin vähän häneen pyöräänsä, hups. Sitten juoksemaan. Ensin taas tuskamäki ylös ja kymmenen (ja puoli) tuskaista kilometriä edessä. Todella tuskaisia kilometrit oli. Juoksusta ei tuntunut tulevan yhtään mitään. Rakot alkoivat muodostua jo ekalla kilsalla, ja oikeaan nilkkaan sattui (mikä nähtävästi johtui jostain kolhusta, koska löysin nilkasta melkoisen haavan, missä lie tullut). Monilla muilla tuntui tosin olevan vielä paljon tuskaisempaa ja sain kyllä taas ohitella aika monia miehiä :) Kun matkaa maaliin oli 2 kilsaa, tuntui, etten pysty enää, mutta päätin ottaa askelien laskentakeinon kehiin. Laskinkin viiteensataan ja sitten oli enää viimeinen ylämäki jäljellä. Olisi tehnyt kovasti mieli kävellä, koska se ylämäki on mun mielestä pelkkää pahuutta. Selvisin kuitenkin kävelemättä ja loppukiri alamäkeä maaliin. Riemukas kakkossija plakkarissa (26 naista tuli maaliin yhteensä). Juoksuaika 48.46, eli kilsat jotain 4.38 luokkaa (kun juoksu on kai 10.5 pitkä) ja kokonaisaika 1.39.07, mikä on 8 minuuttia 42 sekkaa paremmin kuin viime vuonna. Juoksussa myös naisten ajoista toisiksi paras ja miehistä nopeammin pinkoi 26. Eiköhän siis sovita, että juoksu on mun paras laji :) Miehissä olisin muuten ollut koko kisassa 36/156, joten aika moni siellä vielä jatkoi matkaansa, kun mä sain jo levätä maalissa.

Kuvia tulossa lähiaikoina, nyt nautin lomasta ja ulkomaalaisen ystäväni seurasta.

Viimeistelyä.

Kisojen viimeistelyyn kuuluu luonnollisesti neljän ja puolen tunnin reenit kolme päivää ennen kisoja. Eli keskiviikkoaamulla uimaan, vähän rajoitin ja uin vaan 2.9k (siis missä vaiheessa mun elämässä melkein kolmen kilsan uinti on muuttunut vaan-sarjaan?). Vähän kyllä lusmuilin, koska tein 300m:n potkut räpylöillä. Setti sisälsi myös mm. 10x50 siten, että oli tarkoitus saada noiden vetojen yhteisaika mahdollisimman hyväksi. Iltapäivällä/illalla sitten vielä kesän pisin pyörälenkki, joka oli siis 3h15 min, eli muille ei mitään, mulle tosi pitkä. Silvia kulki kivasti huollettuna, oli pakko viedä, kun vaihteet oli oikeasti melko heikossa hapessa, enkä oikein saanut enää edes isointa eturatasta käyttöön ollenkaan. Aurinko paistoi ja rumat rusketusrajat pahenivat. Viikko ei ole muuten sinänsä mennyt putkeen, että jätin yhden uinnin ja yhdet mäkivedot väliin tuon orastavan flunssan vuoksi. Samanlainen puolikuntoinen meininki on jatkunut tosin siitä huolimatta, mutta toivotaan, että lauantaina olisin ihan terve.

Tänään vielä aamulla löntystelyä 4x10 minsaa. Siis tyyliin jotain 6 minsan kilsoja ja 2.7k uintia. Valaat ovat vihdoin vallanneet Samppalinnan nopeat kuntouimarit radan. Itselläni on tästä muistutuksena jomottava poski, kun yhtäkkiä kuin tyhjästä edellä oli rintauimari, joka potkaisi poskeen. Kyseinen täti ui muuten sata metriä siinä ajassa kun mä kaks. Enkä mä uinut kun normiläpsyttelyvauhtia.

Sitten voikin alkaa jännittämään. Tänä vuonna mulla onkin vähän eksoottisempi huoltaja mukana, kun ystäväni Tanskasta (joka on kyllä puolalainen) tulee tänne huomenillalla. Pääseepähän vihdoinkin näkemään, mitä varten meitsin yleisin vastaus kysymykseen "What have you done today?" oli "I had swimming/cycling/running/gym training."

Kisat jännittävät jo siksikin, että kisojen uintiosuudesta on tulossa varmaan melkoinen, sen verran paljon on osanottajia tulossa viivalle. En myöskään ymmärrä, miten aikovat saada kaikki mahtumaan vaihtopaikoille (nopean vilkaisun mukaan osallistujia on yli 200!) ja peesausta tulee kyllä varmasti tapahtumaan, kun porukkaa on kuin pipoa. Jos meinaan säilyttää viimevuotisen neljännen sijani, pitää myös vähän vissiinkin venyä suorituksissa: sen verran paljon nimiä naisten osallistujalistassa näyttää olevan ja muutaman nimenkin tunnistin. Kokonaisuudessaan toivon tuollaista viiden minsan parannusta aikaani. Uinnista pitäisi kaiken järjen mukaan lähteä vähän pois, kun reitti on kai vähän lyhyt ja jo 1500:n enkka altaassakin törttöilylläkin on alle 27 minsaa. Tosin reitin pituus voi aina vaihdella ja mä voin uida tuplamatkan kiemurteluillani. Pyörässä toivon edes puolen minuutin parannusta (jonka voin kyllä ottaa vaihdoista suureksi osaksi ja olemalla pudottamatta juomapulloani), mutta juoksun olisi syytä parantua vähän enemmänkin; viime vuonnahan olin juossut vain pari kertaa kympin ennen kisoja, enkä muistaakseni kertaakaan lujaa, nyt olen raastanut kamalia "3 kertaa coopperi putkeen" reenejä muutaman. Jos muistan, pitää vika ylämäki pyörällä ottaa vähän enemmän rauhassa, sillä oikeastaan viime aikoina juoksu pyörän jälkeen on sujunut ihan hyvin, jos olen vain muistanut höllätä vähän vikoilla kilsoilla (tätä en todellakaan muistanut juhannustri:ssa).

Että nähdään sielä. Ja tutuille tiedoksi: olen tosi epäsosiaalinen ennen kisaa, joten silloin en varmaan edes moikkaa ketään. Kisan jälkeen voi sitten juttu luistaa jo paremminkin.

PS. Aika helposti se kämppä sitten löytyi. Ei se nyt ole sielä Haagassa, mihin olin kovasti orientoitunut ja toivonut, mutta jokerilinja kuljettaa Oulunkylään ja tarvittaessa myös Pirkkolaan. Jos on lunta, pääsee vierestä hiihtämään ja jos laiskottaa, menee metrokin aika läheltä. 50 radan uimahalliin on pari kilsaa ja kai sieltä jotenkin pyöräilemäänkin pääsee. Sitten toivotaan, että kämppä ei ole kauhea, koska otin sen sokkona...

Ilmoitusluontoinen asia

Vihdoin sain aikaiseksi tänään vaihdettua eteenkin uuden ulkorenkaan. Michelin Pro Racet ovat nyt siis alla. Aikaa operaatioon meni 10 minuuttia. Kuka väitti, että nuo on muka vaikeat renkaat laittaa? Vittoria Randonneurit on edelleen lähes mahdottomat ja myös noi mun edelliset renkaat melko tiukat, niihin verrattuna Pro Racet oli lasten leikkiä.

Kisaflunssa on perinteisesti tuloillaan.

Jussi juhlista jaloin

Jaloin on oltu juu. Juhannuksena ei ole muita murheita, niin on ehditty treenaamaan. Ja aikamoinen treenirupeama tässä onkin ollut. Keskiviikkona mentiin vielä maltillisesti, kun kävin uimassa tunnin. Tunti tosin sisälsi anaerobisia sarjoja kaksi ja tuskaahan ne ovat, vaikka taukoa olikin mukavan paljon. Torstaina sitten oli perinteiset juhannusajelut. Tällä kertaa piti ajaa kolme tuntia, joten sisällytin Erikselle siirtymiseen muutaman ylimääräisen mutkan. Silti perillä oltaisiin oltu ihan liian pian ilman pientä (no, suurta), karkkikeikkaa paikalliseen kyläkauppaan. Matkalla tänne on muuten melkoinen mäki, jonka jotkut Tampereelta pidempää lenkkiä heittäneet ehkä Eräjärven mäkenä tuntevat (mutta oikeasti se on kyllä Syrjänmäki, että voisitte päivittää nimityksen mieleenne ;) En ole vielä koskaan uskaltanut laskea mäkeä jarruttamatta, enkä uskaltanut nytkään. Silti huippunopeus oli 65,7 km/h. Takaisin päin tuosta voi vähentää noin 60 km/h, kun noin puolen kilsan jyrkempää osuutta pienimmällä vaihteella taistelin menemään. Lenkki meni muuten ihan nappiin, koska kestoksi tuli lopulta 25 sekuntia yli kolme tuntia ja aamuherätyskin kannatti, kun vältin sateen kokonaan, vastatuulta tosin oli ihan riittämiin. Illalla vielä puolentoista tunnin rauhallinen lenkki. Edes viittätoista kilsaa ei tullut sillä reissulla taivallettua, mutta eipä tuo keskisykekään niin korkea ollut. Sopivaa palauttelua siis.

Perjantaina aamupäivällä (joka on myös melko suhteellinen käsite) sitten uimaan. Järvikammoni on kai vähän helpottanut, kun tunti kymmenen minuuttia sain polskittua ilman paniikin paniikkia. Vähän tunsin tosin itseni idiootiksi, kun tein märkäpuku päällä potkuja hädin tuskin edeten. Aattoilta alkoi sitten siirtymällä juhannuksenviettoon, eli polkemista puolitoista tuntia sisältäen kympin tempon. Kivasti meni.

Lauantaina missio oli päästä kotikotiin. Poljin toosi hiljaa ja reilun tunnin pyörittelyn jälkeen olin kotikotona. Jäljellä oli "enää" vajaa pari liikunnallista tuntia sisältäen brick-harjoituksen. Brick on siis sellainen setti, missä pyöräillään ja juostaan muutaman kerran molempia. Kyllä siinä oli naapureilla ihmettelemistä, kun surruutin menemään kolme kertaa sekä pyörällä, että juosten ohi. Tosin oli mullakin ihmettelemistä, kun meidän tiellä oli autoja koko ajan suoritusta häiritsemässä. Yleensä meidän tiellä kulkee ehkä yksi auto päivässä, nyt 20 kahdessa tunnissa. Illalla vielä tuollainen huima kolmensadan metrin pulahdus ja märkkärin poistoharjoitus ennen saunaa.

Tänään kävin vielä Silvian kanssa 1h45 min ajamassa. Silviassa on taas jotain vikaa, koska vaihde saattaa pompata pienimmälle eturattaalle itsestään ja isoimmalle en meinaa millään saada vaihdetta vaihdettua (mulla on siis kolme eturatasta, kun Silvia on tyttöpyörä) ja Turkkuseen tultuani oli vielä mäkivedot ohjelmassa. Itse tehokas osuus sisälsi vain 5 reilun minuutin ja 6 puolen minuutin juoksua, mutta harjoitus pitkine alku- ja loppulämppöineen kesti reilun tunnin. Pikkuhiljaa olen siis hienosti varmistanut, että Kiskossa ei kulje. Varsinkin kun tässä on nyt vielä neljä päivää tiukkaa treeniä edessä. Perjantain reenit on kyllä myös pahat. 30 min kävelyä. Voitteko kuvitella!

Loppuun vielä juhannustriathlonin ihmettelyä. Alla olevassa kuvassa valmistaudutaan. Onnekseni havaitsin tuon satulan päällä olevan työkalun ennen kisaa ja suljin tuon satulan alla olevan pussinkin. Huomaa polkimissa kiinniolevat kengät!

Uintiosuus vei siis ylösjuoksuineen 8.10. Sijoitus tässä vaiheessa 27/75. Vaikka olen siis yhä edelleen melko heikko uimari, niin Suomessa näyttää kovasti siltä, että monet muut ovat vielä heikompia. Kuvasta voi aistia lähdön odottelevia tunnelmia. Tai sitten ei. Ainakin voi nähdä, että ei ne poijut kovin isoja voineet olla, kun ei niitä näy.

Sitten siihen pyöräilyyn... Aika 29.08 (sisältänee vaihdot). Ja sijoitus sakissa 44/75. Mitä tätä selittelemään, ei vaan pyörä kulje. Sitten juoksu. Tulosten mukaan aika oli 15.57, mutta tää ei voi pitää paikkaansa. Mulle oli meinaan merkitty sama aika kuin tuolle sinipaitaiselle alla olevassa kuvassa olevalle ja tuo edessä juokseva on tullut maaliin muka 22 sekuntia minua ennen. Pöh. Muuten hyvin järjestetystä kisasta jäi kyllä vähän huono maku, kun ei ole mulle loppuaikaa saatu otettua, vaan nähtävästi se on arvattu. Moraalisesti päätin, että juosuaikani olikin 15.46, ja tällä sijoitus 24/75. Juoksuosuus on muuten aika paljon alle sen ilmoitetun 4 kilsaa, koska mä en todellakaan juokse alle neljän minsan kilsoja.

Loppuaika oli siis 53.15 järjestäjien mukaan, moraalisesti 53.04 ja tällä irtosi 34 sija koko sakissa, naisista olin nähdäkseni seitsemäs. Arvatkaa minkä lajin harjoitteluun panostan ensi vuonna? No, sitä ennen pitäisi panostaa kämpän etsimiseen Hesasta.

Juhannustriathlon

Tiistaina keli näytti juurikin sopivalta triathlonia silmälläpitäen, ei liian kuuma, mutta ei liian kylmäkään. Sponsoreiden hienolla avustuksella pääsin paikalle moottoriajoneuvolla ja innokas fanikin matkasi mukaan tutustumaan kisatunnelmaan vuoden tauon jälkeen - pitäähän sitä tottua kisoihin, ettei sitten ole uutta ja ihmeellistä, kun on omat olympialaiset käsillä. Kerrankin oltiin hyvissä ajoin liikkeellä ja ehdin veryttelemäänkin, eikä tarvinnut edes vaihtaa sisärenkaita!!! Putsatut ketjut mustuivat hetkessä. Pyörälle sain parhaan mahdollisen paikan ja juoksukengillekin ihan kivan.

Kisaamaan oli lähdössä noin kahdeksankymmentä urheilijaa, joten ruuhkaa oli tiedossa. Uintilenkki oli n. 350 metriä ja kun tuuli, oli veryttelylenkillä jo tekemistä, että uimisesta tuli yhtään mitään. Sitten pamahti lähtölaukaus ja eikun veteen. En nähnyt mitään ja ryysis oli valtava. Yhtäkkiä olin ekalla poijulla (jota en ollut nähnyt kertaakaan, vaan arvasin muiden perusteella, että menen suunnilleen oikeaan suuntaan). Tässä vaiheessa olin potkinut jalkani hapoille ja olin aivan poikki. Uinti tuntui pahalta. Sitten kohti seuraavaa poijua, jota en taaskaan nähnyt. Kiemurtelin varmaan vaikka kuinka paljon, mutta niin vain toinenkin poiju viimein ilmestyi vierelle ja eikun kohti rantaa. Tässä vaiheessa pääsin vihdoin kivaan uintirytmiin kiinni ja pienen oikealle ajautumisen ja vesikasveihin tutustumisen jälkeen olin kuivalla maalla. Sandaalit jalkaan ja reilu 300 metrin ylämäki oli edessä pyörävaihtoon. Raastoin märkkäriä yltä ja hapotin jalkani lopullisesti mäessä. Pyöriä oli jo aika monta mennyt, mutta aika monta oli munkin jälkeen vielä vaihtamassa. Vaihto meni yleiseksi säädöksi ja plörinäksi ja sössin myös pyöräilyyn lähdössä, kun toinen kenkä pääsi kierähtämään alas ja tökkäsi vähän maahan. No, selvisin matkaan ja sitten alkoi tuska. Alussa ohitin pari pyöräilijää, ja kun vihdoin sain laitettua kengät jalkaan ekan ylämäen jälkeen. Tämän jälkeen se olinkin minä, jota ohitettiin. Monta kertaa. Siis tosi monta kertaa. Siis koko ajan. Levykiekot vain suhisivat ja porukka katosi horisonttiin. Ohi meni niin miehiä kuin naisia ja mä olin polkenut itseni jo ihan uuvuksiin. Onneksi reitti oli tuttu, joten tiesin lenkin olevan vain 15, eikä 16 kilsaa, ja muutenkin muistin, missä mäessä kannattaa polkea putkelta ja missä ei. Jotenkin onnistuin sinnittelemään vauhdin hidastumatta loppuun asti ja myöhemmin tsekattu keskinopeus 31,2km/h nosti riemun pintaan. Ekaa kertaa yli 30 keskari missään. Silti tämä pyöräily oli selvästi se heikko lenkki mulla, kun vertaa muiden tekemiseen. Olen vain huono pyörällä ja vaikka alla olisikin vähän nopeampi peli, tuskin pääsisin paljoa lujempaa, eli ei se varusteista ole kiinni. Yksi tuttu nainen paineli ohi vielä kilsan ennen vaihtoa. Kuittasin kuitenkin hänet hienosti vaihdossa, kun otin kengät jo ajaessa pois ja tein oikeasti tosi nopean ja kaikinpuolin onnistuneen vaihdon. Suosittelen talkkia kaikille, ei kengät hanganneet yhtään missään vaiheessa. Juoksu olikin sitten pelkkää tuskaa. Noin neljän kilsan lenkki alkoi hienoisella ylämäellä ja meinasin yökätä jo siinä ja vähän melkein pohjekin kramppasi. Ylipäänsä olin vähän pettynyt juoksuuni, koska mun pitäisi kyllä päästä lujempaa, ja juoksun ei pitäisi koko matkaa ihan noin pahalta tuntua, mutta ei vaan mennyt. Mut ohitettiin onneksi vain kerran ja mä ohitin kyllä jonkun viisi juoksijaa, mutta ei se tekeminen oikein hyvää ollut. Kokonaisuudessaan kisa meni kuitenkin hyvin. Vaikka uinti tuntuikin tosi pahalta, suoritus oli silti varsin hyvä (eli työnteko alkaa näkymään ja vauhti on kohtuullista, vaikka uinti olisikin huonoa). Vaikka pyörä olikin heikoin lenkki, oli se parasta vauhtiani ikinä ja juoksu - no, se nyt oli vain semmoista. Hienointa ehkä kuitenkin oli se, että sekä polvi, että selkä olivat jees. Tästä on hyvä lähteä odottamaan reilun viikon päästä olevaa Kiskoa, johon en siis meinaa siihenkään kevennellä yhtään, kuten en tähänkään kisaan tehnyt.

Itse ajoista en tiedä. Oletan, että meni jokin 54 minuuttia yhteensä. Laitoin ajanoton uintiin päälle, mutta se meni vissiin pieleen, koska se oli järvestä noustessa sammunut. Mittarin laitoin uudestaan päälle siinä rinnettä juostessa ja myös kuulin vaihtopaikalla menneen 8,5 minsaa (mihin sisältyy siis uinti, sandaalien laitto ja n. 300 metrin juoksu sandaaleissa ylämäkeen), eli ihan ok:sti on uinti siis sujunut. Vaihtosähläilyt sisältäen pyörään meni aikaa muutaman sekunnin alle puoli tuntia ja juoksuun sitten muutaman sekunnin yli 16 minsaa. 

Kyllä kisat on kivoja. Ja oli kivaa, kun oli tuttuja kisassa ja mäkin sain osani kannustuksesta sen myötä myös muilta kuin virallisilta faneilta.

Kuviakin ois muutama, mutta blogger ei suostu nyt niitä tänne lisäämään.

Älä koskaan sano ei koskaan.

No niinhän siinä sitten kävi, etten mä mitään malttanut olla bloggaamatta. Nyt kun on elämää isosti ressaava juttu hoidettu alta pois, voi tähänkin olla taas aikaa. Mutta en lupaa, ettei joskus tulisi vähän pidempiäkin taukoja sillä en enää aio ottaa blogin päivityksestä ressiä.

Mitä on siis tapahtunut sitten viime kerran:

• Olen väitellyt. Tämä oli se juttu. Elokuun puolessa välissä, kun on tiedekuntaneuvsoton kokous, musta tulee siis tekniikan tohtori, siis minusta, joka osaa just ja just lampun vaihtaa ja jolle autossa on tasan yksi ominaisuus ja se on väri.
• Olen ollut Turussa muuttaakseni pian Helsinkiin. Muttolaatikot pitäisi taas joskus pakata, kun nyt ensin löytäisin kämpän. Elokuun alusta/aikana pitäisi saada elämä Helsinkiin siirrettyä.
• Olen saanut "hienot" rusketusraidat ja löytänyt Turusta paikan, jota jään kaipaamaan: Samppalinnan maauimala on ihana.
• On todettu, ettei polvi tuu paranemaan, mutta kunhan urheilen paljon, se pysyy aisoissa, eli istuminen pitkään on kielletty (uudessa työssä tämä vaatimus täyttyy paljon paremmin kuin nykyisessä).
• Olen saanut selkäni pahasti kipeäksi ja istuminen töissä haittaa tämänkin vamman parantumista.
• Vähän olen pyöräillyt ja uinut ja juossutkin.
• Juoksu menee ok:sti (puoli tuntia menee jo 4.16-vauhdilla, eli ihan jees, vaikkei hyvä ollenkaan).
• Olen ollut uintileirillä ja uintitekniikkaani on kuvattu. Ei voi muuta sanoa kuin voivoi. Virheitä olivat muunmuassa: vasemman käden sormet harottaa miten sattuu (no, tämä on helppo korjata), kyynärpää ei ole korkealla ja veto viuhtoo ihan missä sattuu. Lisäbonuksena tyypilliset triathlonistin nilkat, eli kaikkea muuta kuin vetreät, jalat siis lähinnä hidastaa. Positiivisia asioita olivat se, että potkut olivat muuten hyvät ja liukuasento hyvä ja käännöskin ponnistusta lukuunottamatta jees, nää on muuten just ne uintiominaisuudet, mitä triahlonissa tarvitaan :)
• Pyörä ei mene mihinkään. Sentään renkaat ei enää puhkeile ulkorenkaan vaihdon myötä, mutta olen vain taantunut viime vuoden hidasteluista lisää. Miten kaikki on voinut mennä Pirkassa niin lujaa? Mun ennätys sielä on 7 tuntia. Olen alkanut siis hifistelemään ja mulla on nyt tri-tanko, jolla on itseasiassa helppo ajaa, mutta niskat puutuu älyttömästi (luultavasti säädöt on ihan pielessä, mutta kun en vaan osaa) ja oon opetellut myös laittaan kengät polkiessa jalkaan. Säästän ainakin kolme sekuntia vaihdossa, joista 2,9 tulee takaisin siinä, että vauhti hidastuu ajaessa :)
• Olen luultavasti menettänyt kaikki blogini noin kolme lukijaa.
• En ole kisannut missään, vaikka piti :(

Mutta tiistaina kisataan, kun Turussa on juhannustriathlon. Jee :) Tänään kävin salaa tutustumassa uintipaikkaan, ja ajamassa taas kerran pyöräreitilläkin. Ihan yksin sain muuten kaatosateessa uida ja pyöräillä. Onneksi unohdin taas ottaa mukaan kengänsuojat ja kuivat sukat. Semmosta se on.

Nyt menen tutustumaan ketjupesuriini, jonka sain väitöslahjaksi. Olenkin putsannut Silvian ketjut noin nolla kertaa sen olemassaolon aikana. Olen kuullut myös huhuja, että ketjut pitäisi joskus vaihtaa.