perjantaina, tammikuuta 02, 2015

Luistelukausi auki

Vuoden alussa on hyvä asettaa tavotteita. Tälle vuodelle en laita mitään kroppa kuntoon tavoitetta (haavehan se on tietysti), koska se ei varsinaisesti ole itsestä kiinni. Toki monet väittää, että se on ihan tahdonvoimasta kiinni, mutta voin kertoa, ettei se nyt tässä tapauksessa ole. Lääkäreitä ja fyssareita on toki taas varattu, joten kyllä tässä taas yritystä on ilmassa...

Tavoitteeksi olen kuitenkin asettanut kisoihin osallistumisen. Toki nuo lääkäritoimenpiteet voivat estää tämän, mutta jos en mihinkään omimpiin lajeihin pääsisikään osallistumaan, on takataskussa tavoitteena sitten toistoleuanvedon SM-kisat. Ne ovat onneksi syksyllä, joten ehdin vielä treenaamaan hyvin. En tiedä, kehtaanko mennä, jos ei kaksikymmentä toistoa irtoa, mutta hyvällä tiellä toki tuota tavoitetta kohti ollaan menossa.

Liikuntaa olisi toki myös tarkoitus harrastaa enemmän kuin viime vuonna, jolloin liikuntatunteja tuli noin 350 plakkariin + 200 kuntoutustuntia. Tämä on toki sitten taas tuosta kropasta kiinni, jos se ei toimi, voi jäädä haaveeksi, mutta jos taas toimii, ei liene mikään kovinkaan suuri ongelma.

Vuoden loppu meni mulla todella rikkonaiseksi liikunnan suhteen. Venyttelyä olen onneksi sentään pystynyt tekemän. Joulukuu meni siis lähinnä niin, että ensin olin tosi pahassa flunssassa, sitten tein ylitöitä kuuden päivän aikana 36 tuntia ja sitten lähdinkin reissuun, reissusta tultuani ehdin sentään tehdä jotain, kunnes maakuntamatkan suuret luistelusuunnitelmat kariutuivat melko mahdottomaan keliin, vaikka kävinhän mä kokeilemassa. Alla olevasta videosta, erityisesti loppupäästä sitä, voi sitten todeta, että oli ehkä jo vähän liikaa vettä jäällä :)


Tuokoon tämä vuosi teille kaikille onnistumisia, intoa, iloa, hyvää oloa ja rauhaa oman itsen kanssa!

Ei kommentteja: