torstaina, huhtikuuta 25, 2013

Menun ja Iisan kautta tauolle

Moi,

Ninni haastoi mut esittelemään viikon menu:n ja teenkin sen tässä alkuun sovelletusti, mä en tee joka päivä ruokaa, joten kuvia ei todellakaan ole seitsemää, kun en mä nyt samaa ruokaa viitsi kahteen kertaan kuvata. Haasteeseen kuuluu myös jatkohaasteet. Koska viikon ruokien selittäminen ja kuvaaminen on melko vaivalloista laiskalle bloggaajalle ja lisäksi en muista, ketkä ovat tämän jo tehneet, haastan ne, jotka ovat syöneet tänään kanaa, sovellettuun haasteeseen. Kuvaa siis yksi ruoka ja kerro, mikä ko. ateriassa oli hyvää ja mikä ehkä huonoa.
Niin, mutta ohessa muutama ruokakuva ja sitten muihin juttuihin.


Lauantaina tein ruoaksi rosmariinilohta ja tuollaista punajuuripyrettä perunoiden kanssa. Lisäksi perussalaattia.
Näin valmiina lohi näyttää kyllä hyvälle...
... mutta ei tää itse annos nyt niin kovasti silmää hivele...

Sunnutaina söin samaa ruokaa, mutta kuvasin kuitenkin aamupalan.
Ohrapuuroa (en tykkää, mutta kun nyt satuttiin ostamaan kerran noita hiutaleita, niin onhan ne syötävä loppuun) Eräjärven vadelmilla kuorrutettuna ja paistettu kananmuna.



Maanantaina väkästin juustokuorrutettuja broilerleikkeitä ja quinoaa sekä taas perussalaattia.

Tiistaina söin samaa ja keskiviikkona meillä oli työporukalla lautapeli-ilta, jossa syötiin pizzaa. Oli muuten ihan kivaa niin kauan, kun miehet päätti, että ne menee nyt saunaan. Sielä kun ei muita naispuolisia ollut, niin mä sitten lähdin kotiin, kun en yksinään viitsinyt jäädä sinne istuskelemaan. Perussettiä siis.

Torstaina, eli tänään  sitten kinkkukesäkurpitsamakaronilaatikkoa
 sekä taasen, kuten aina, perussalaattia, vaikkei se näköjään kuvaan mahtunutkaan..Huomena samaa settiä.

Se ruoista ja sitten muuhun.


Tilanne on nyt se, että pidän hetken taukoa kirjoittelusta. Ehkä tauko on vain viikon, ehkä kuukauden. Lupaan kyllä tulla kertomaan edistyksestä, ja ehkä takapakistakin (toivottavasti ei sentään siitä) viimeistään parin kuukauden jälkeen, jos sitä ennen ei iloisia asioita ole tapahtunut, mutta tällä hetkellä olen vähän väsynyt tähän ruikuttamiseen ja koska tänne kirjoittelu ei varsinaisesti auta unohtamaan surkeaa asiantilaa (vaikka tsemppaukset auttavatkin, niin silti), aion nyt hieman tosiaan ottaa henkistä lepoa asioista. Jos saan jonkinlaisen harjoittelun tai edes jonkun muun jutun onnistumaan ennen kesäkuun loppua, niin palaan varmasti jo aiemmin kertomaan siitä, mutta nyt keskityn johonkin muuhun. Miten asiat siis nyt ovat?

  • Olkapää on kiukustunut jostain. Se on ollut kipeä jo viikon putkeen ja vaikken nyt ole esim. pariin päivään pessyt ikkunoita ja olen muutenkin ollut tosi varovainen, ei ole pahemmin auttanut. Yösärky on tullut kuvaan ihan oikeasti ja päivisinkin on hankalaa. Liikkkuvuuskaan ei ole pahemmin parantunut. Lisäksi mun on tällä hetkellä vaan selvittävä kaikista kotitöistä itse, jolloin olkapään rauhoittuminen ei välttämättä oikein onnistu. Lisäksi kättä ei nyt voi vaan kokonaan lepuuttaa, koska sitä olkaa pitäisi myös kuntouttaa ja jos kättä ei käytä, niin se ei myöskään voimistu ja... Lääkärille soitin tänään ja jos ei ole rauhoittunut maanantaihin mennessä, sanoi, että kaivetaan jostain vaikka joku ylimääräinen aika hänelle alkuviikosta ja katsotaan.
  • Jalat eivät ole kunnossa, vaikka on lepuutettu kuinka. Peruspenikkatauti (joksi itse lasken lihasaitio-ongelman) ei ole tosiaankaan myöskään fyssarin mukaan kyseessä vaan luultavasti juurikin siitä tibialis anteriorin jänteestä, joka on mulla kuulemma jo ihan seistessäkin jännittynyt (näin sen kyllä ihan itsekin kun näytti) ja kun en tosiaan osaa kävellä edes terveellä kropalla ihan oikein, niin toinen käsi vammautuneena tuo vääränlainen kävely on vaan korostunut ja siitä se sitten nähtävästi lähti, eli ongelma seuraa toistaan, kuten usein käy. Taas siis se rakennevirhe jaloissa on haittaamassa. Lisäbonusta tähän ovat tuoneet tietysti se, että muutenkin on joutunut soveltamaan, venyttely kädettömänä on äärimmäisen vaikeaa ja jumppaliikkeitä yms. ei ole voinut samaisesta syystä oikein voinut (eikä voi vieläkään) tehdä. Jalkateräjumppa voi auttaa, mutta tulehdus pitäisi saada paranemaan jotenkin, mutta huonolta näyttää, musta tuntuu, että oikea jalka menee vaan pahemmaksi koko ajan, vaikken teekään mitään. Ei siis kävelyä, juoksua tai edes trainerilla ajelua vähään aikaan, koska oikea jalka ei vaan nyt oikein kestä, vasurilla on sentään jotain toivoa. Vesijuoksukin on kysymysmerkki.
  • Viikonloppusuunnitelmatkin meni itsestä riippumattomista syistä täysin reisille, joten en todellakaan tiedä, mitä tekisin. Rajoitukset kävelyssä ja olkapäässä eivät oikein auta asiaa. Onneksi sentään vapusta lähtien teen pienen Pirkanmaa-turneen ja pääsen ystävien ja järvien läheisyyteen vappuaatosta sunnuntaihin (kiitos tästä oikeastaan kuuluu pomolle, joka antoi luvan tehdä etätöitä vapun jälkeisen torstain ja perjantain) :)
  • Olen hävittämässä kunnollisen puheen - ja kirjoitusparren ja käytän silloin tällöin sanaa "treeni" oikean muodon "reeni" sijaan. Sitä se Hesassa (huom! Hesassa, ei Stadissa) asuminen teettää. Vaikka hesalaisten (siis ei stadilaisten) mielestä Vantaa ei ookaan Hesaa, mutta ei munkaan mielestä Nokia ja Lempäälä oo Tamperetta, vaikka niin ne täälä aina kertoo, mutta on mulla kai sentään vielä jotain toivoa, kun en vielä sentään siitä Stadista puhu?
Ihan loppuun sillisalaatipostaukseen vielä se kauan odotettu kuva: Tässä hän on: IISA! Vielä kun pääsis joskus ajamaan...


1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Hei!
Selailin erilaisia liikunta-aiheisia blogeja, erityisesti juoksuun liittyviä, ja sinun blogisi pisti silmään. Suomen Urheiluopiston ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat järjestävät syksyllä Vierumäellä tapahtuman 24h-juoksu + maastomaraton.
Nyt haastankin sinut mukaan kilpailemaan ja kokeilemaan rajojasi valitsemaasi sarjaan. 24h-juoksuun voit myös osallistua duona ja joukkueena. Ota myös kaikki liikunnalliset kaverisi mukaan!
Lisätietoja saat tästä sähköpostiosoitteesta sekä sivulta www.24h-juoksu.net. Alamme myös päivittämään blogia ja Facebookin tapahtumasivuja.

Liikunnallisin terveisin: Suomen Urheiluopisto, LPT 2012-2015