Eilen oli vuodossa rasituskoe. Se tehtiin kuntopyörällä (tästä lähtien, polventappajakoneella) lisäten kuormaa kolmen minuutin välein aloittaen 40 watista. Kadenssina piti pitää 60-62 koko ajan (lue. polventappajakadenssi) ja polkimissa ei tietenkään ollut mitään lukkojen tapaista. Lääkäri kyseli kovasti, mikä on mun maksimirasitustaso, jolla teen treenejä, muttei ihan tuntunut ymmärtävän, että treenit ovat erilaisia, ja maksimisykettä ei ole treeneissä nähty vähään aikaan. Ja erityisesti sitä, että polkemalla 60 kadenssilla ei syke tuu nousemaan maksimiin, kun ensin loppuu jaloista voima. Lääkäri oli myös kovin vaikuttunut mun suorituksesta, eli viimeinen kuorma oli 200 watilla polkemista, sitten lopetettiin. Hyvä näin, seuraava kuorma olisi tappanut polvet totaalisesti ja tuskin olisi enää kauheasti kampi pyörinyt. Kuulemma naiset ei tuolla teholla normaalisti polje, mutta epäilen vahvasti, että urheilijoita ei tuolla ole paljoa näkynyt. No, tuomio oli, että urheilemalla en itseäni pysty tappamaan, sydän käyttäytyi ihan säännöllisesti. Lämpöily voi kuulemma jatkua ties kuinka ja kauan, mikä on ikävämpi juttu, koska se nuuduttaa. Ensi viikolla on sitten vielä lähettävän lääkärin (joka on vähän enemmän perillä urheilusta yms) vastaanotto.
Illalla oli vuorossa vielä vähän Porvooseen ja Askolaan tutustumista Silvian kanssa. Harmi, että Brunbergin tehtaanmyymälä oli jo kiinni, oli pakko syödä illalla lettuja. Muuten nyt menee siis ihan ok, olen yrittänyt vähän kuntoilla, eli pari kertaa viikossa pyöräilyä, kävely-juoksulenkkeilyä, pientä uintia (ei huvittaisi yhtään, mutta pitää yrittää saada taas pikkuhiljaa totutettua kyynärpäät uintiin, viime kerran tuhat metriä oli jo vähän liikaa niille) ja kerran salilla. Siis kuusi kertaa viikossa jotain kuntoa ylläpitävää toimintaa, että joskus voisi alkaa taas elämään normaalisti.
Loppuun vielä pari kuvaa Lucyn kanssa tehdyltä viikonloppuretkeltä.
2 kommenttia:
:D Pakko syödä lettuja. Ikävää puuhaa :D
Eks ookkin :)
Lähetä kommentti