Finland Ice Maraton 2012

Luistelukauden huipentuma koitti sitten lauantaina, kun 90 kilometria oli edessä Kuopion jäämaratonilla. Surkean yön jälkeen aamustartti oli onneksi armahtavasti vasta yhdeksältä, joten aamupalalla ehti käydä hyvin. Ilmakin oli mitä mainioin, melkein tyyntä ja viitisen astetta pakkasta.

90 km edessä.

Tänä vuonna olin päättänyt, että letkaan on päästävä, muuten matka tappaa. Starttipamaus kuitenkin osoitti, että monet menevät ihan liian lujaa ja monet liian hiljaa. Yritin päästä letkaan, mutta vilkaisu lainamittariin osoitti vauhdin olevan jo 27km/h, johon mun luistelutekniikalla ei 90km:ää pystytä. Onneksi sitten bongasin yhden miehen, joka meni melkoisen sopivaa reilun 24km/h vauhtia ja aloin peesailemaan. Eka 7,5km:n kierros meni rataan tutustuessa. Railoja ja epätasaisuutta oli, mutta pääosin rata oli ihan hyvä, kunhan malttoi keskittyä. Tokan kiekan alussa pääsin sitten parempaan letkaan, jossa luistelinkin pitkään, miltei loppuun asti. Letkan perässä henkilöt vaihtuivat, mutta minä, joku toinen nainen ja yksi mies taivallettiin yhdessä matkaa seuraavat reilu yhdeksän kierrosta. Neloskiekalla oli vaikeita hetkiä, kun alkoi nukuttaa ja keskittyminen herpaantui. 52,5 km:n kohdalla mietin, että noinkohan kestän tätä vauhtia loppuun asti, tasainen vauhti enteili viime vuoden loppuaikaa, mutta nythän matkaa oli 10km enemmän. Yhdeksännellä kiekalla sitten tapahtui pahoja. Kaaduin ja tipuin letkasta. Löin kyynärpääni ja kämmeneni, mutta jotta kisa ei tuhoutuisi, oli pakko pinnistää letka kiinni. Siinä meni aika paljon voimia, kun luistelin huonolla tekniikalla letkaa kiinni. Seuraavalla kiekalla sitten kaatui letkasta edestäni mies, jota jouduin väistämään lumihankeen ja sama juttu, taas piti pinkoa. Sitten olikin enää kaksi kiekkaa ja 15km jäljellä. Alkoi jo vähän väsyttää. Sitten letkan toinen nainen päätti kiristää tahtia. Yritin pyristellä mukana, mutta niinpähän totesin, että kolmossija jää tänä vuonna haaveeksi. Mittarissa näkyi vauhtina 28,6 km/h. Loput noin 13 km olikin sitten taivallettava ilman vetoapuja (mua kyllä miehet peesasi, mutta niistä ei ollut yhtään apua). Viimeinen kierros oli tahtojen taistelua ja sitä vähäistäkään tekniikkaa ei pystynyt pitämään yllä. Silti kierros ei ollut hitain, ja vauhti pysyi yli 24km/h:n. Maalissa oltiin ajassa 3:37:36, mikä on siis lujempaa kuin viime vuonna, vaikka matkaa oli 10 km enemmän. Ero viime vuoden voittajaan (tänä vuonna hopealla) oli kaventunut vuodessa pidemmällä matkalla kahdestakymmenestä 2,25 minuuttiin, pronssista jäin 1,5 min ja voittajaankin oli eroa vain 3min 22s. Miesten voittajaankin ero oli kaventunut  kymmenellä minuutilla, joten olen oikein tyytyväinen suoritukseeni, vaikka mitalisijat jäivätkin puuttumaan. Keskari oli vissiin 24,4 km/h, joka on aika hurjaa menoa mulle luistimilla ja mielestäni ei jäänyt mitään jossiteltavaa. Ehkä viime hetken valmistautuminen olisi voinut olla parempaa, mutta tuskinpa se olisi paljon lopputulokseen kuitenkaan vaikuttanut. Harmittavinta kisassa oli tuo kaatuminen, jonka seurauksena kämmen muistuttelee itsestään tätäkin kirjoittaessa. Pirkka tuskin on vaarassa, mutta toivottavasti kädellä voi ajaa pyörällä.

 Juomatauko.

En tiedä, mitä tässä tapahtuu.

Sunnuntai-aamun 15km:n hiihtely Kallaveden jäällä auringonpaisteessa kruunasi reissun, josta muistuttaa nyt vain kipeä selkä ja kämmen. Luistimet haudataan taas kaappiin, katsotaan koska ne sieltä kaivetaan taas esille. Helsingissä luistelu on haasteellista sinänsä, että harjoitusajat ovat kovin rajatut, toisin kuin Tampereella, jossa saattoi kenttää mennä koska vain kiertämään.