keskiviikkona, helmikuuta 01, 2012

Ogelin tuska - osa 1

Viime viikonlopun jäljiltä sisäreisien olemassaolon pystyi tiedostaa melkoisen hyvin. Torstaina ja perjantaina tunti luistelua, lauantaina 1,5h ja sunnuntaina 2h vapaan hiihtoa aiheuttivat tunteen siitä, että jotakin oli tehty. Onneksi välissä oli yksi päivä ennen kuin talven ankeimmista reeneistä toinen oli alkamassa. Kolme tuntia Ogelia ympäri. Jihaa. No, ihan kolmea tuntia en eilen ehtinyt, kuusi minuuttia jäi vajaaksi, mutta oli siinäkin ihan tekemistä. Onneksi Helsingissä ei ole niin kylmä kuin monessa muussa paikassa tällä hetkellä, sillä muuten olisi voinut olla vielä tuskallisempaa. Tuskaa vähensi onneksi juuri teroitetut luistimet, jotka pureutuivat jäähän ihan loistavan hyvin. Kentällä oli aika hiljaista lukuunottamatta ensimmäistä tuntia, jolloin paikalla oli junnuja. Koska Kalevan kierroksen luistelu oli viikonloppuna, on väen määrässä kentällä tapahtunut selvä muutos ja siis oli ihan turhaa haaveilla mistään letkoista, yksin oli luisteltava. Kun junnut lopettivat treeninsä, oli mulla melkein koko kenttä omassa käytössä, kun vain yksi toinen luistelija oli paikalla. Sitten sekin lähti pois, mutta retkiluistelijoita alkoi tulla tilalle sitten onneksi kellon lähestyessä yhdeksää. Jollain ilveellä pakotin itseni luistelemaan vielä viimeisenkin tunnin ja sitten vihdoin oltiin selvitetty tuskatreeni. Näpit oli niin jäässä, että en meinannut saada monoja pois.

Kahden viikon päästä tiistaina sama juttu, eli muut luistelijat vaihtuu vuoron aikana, minä en.  Jos tästä treenistä ei henkisesti muuta iloa ollutkaan, niin tulipahan ainakin kilometrejä melkein 55. Se on kiva luku.

Viikonloppuna onkin sitten edessä muunlaista maratonia, kun altaaseen pitäisi kivuta neljä kertaa, muuten tällä viikolla ei sitten pahemmin uintia olekaan ohjelmassa. Eli Pajulahden mastersviikonlopussa ihaillaan taas niitä muiden potkuja... Sitä ennen nautin tästä lepopäivästä ennen huomisen ihania trainer-sessioita. Ihania siksi, että ne ei kestä kolmea tuntia, voi katsella samalla Gilmoren tyttöjä ja näpitkään ei jäädy.

Ei kommentteja: