sunnuntaina, tammikuuta 23, 2011

Vastoinkäymisiä Teneriffalla

Matkakuume alkoi viimeistään siinä vaiheessa, kun raahasin seuran pyörälaukkua tiistaina keskustasta kotiin. Todellakin raahasin, sillä ikävänä yllätyksenä laukun vetokahva oli rikki, mikä tarkoitti, että laukkua ei voinut kiskoa vaan sitä pitää kantaa. Ei kiva. Polkimien irrotus vaati vielä vierailun pyöräliikkeeseen, missä kunnon välineilläkin miehillä oli vaikeuksia saada polkimet irti. Aika jännä, ettei mun (lainatulla) normijakoavaimella oikein irronnut. Jollain ilveellä onnistuin pakkaamaan pyörän sitten laukkuun ja jalkapumppukin mahtui rinkkaan ja vihdoin kello 01:10 tope-yönä bussilla kohti linja-autoasemaa ja edelleen Helsinki-Vantaata. Mastersuintileiri alkakoon. Olin tosi iloinen, että aloin tämän mastersuintitouhun, koska meidän porukka oli tosi mukava ja leiri tarjoaa mahdollisuuden tällaiseen treenileiriin ilman, että itse joutuu järkkäämään oikeastaan mitään. joka päivä puolentoista tunnin uintitreeni aamulla kunnon altaassa ja iltapäivällä pyöräilemään/juoksemaan, mitä muuta sitä voisi toivoa. Kuuden tunnin lentomatka taittui torkkuessa ja vihdoin olimme perillä Los Cristianosissa. Kolmen hengen huoneemme osoittautuin kaikkea muuta kuin kolmen hengen huoneeksi ja pikkuisen huonolta näytti tuo kylppärin ilmastointi, mikä kyllä alkoi heti huolestuttamaan. Kivat kämppäkaverit kuitenkin työnsivät huolen taka-alalle. Uima-allas osoittautui hyväksi, 50 radat ulkosalla. Illalla meillä oli vielä reenit, meidän ryhmä uiskenteli 2800 tai vähemmän. Itse pääsin 2650:n, kun ei oikein nuo potkut suju. Muissa reeneissä yllätyksekseni pysyin mukana oikein mukavasti - varsinkin lättäriuinnissa. Kyynärpäätkin kesti. Vähän pieni yskä vaivasi, mutta ainahan sitä jotain köhää on. Iltareenit päättyi meillä vasta puoli kymmenen ja silloin täälä oli jo tositosi kylmä. Pipolle oli oikeasti käyttöä kulkiessani vajaan puolen kilsan matkan takaisin hotellille. Pyöräkin tuli vielä illalla koottua ja olin oikein tytyväinen itseeni.

Seuraavana aamuna reeneissä köhä ei sitten ollutkaan enää pientä. Uinnista ei tullut oikein mitään ja 1500m:n päästä oli vain lopetettava, kun henki ei kulkenut ja yskin kaikki tauot. Uinti ei oikein ollut kivaa. Iltapäivällä päätin kuitenkin lähteä pyöräilemään, kun Silvia oli tänne asti raahattu. Alkuun pyöräily oli taas kovin kiikkerää, kun ei ollut tottunut lyhyeen stemmiin ja kapeaan tankoon ja henkikään ei kulkenut. Puolen tunnin rehkimisen jälkeen sitten yhtäkkiä alkoi kuitenkin henki kulkea, vaikka ylämäki ei ainakaan loppunut. Tämä vahvisti pienehkön epäilyn hotellin sisäilmaongelmasta, johon mun keuhkot reagoivat heti - normiflunssassa olo ei varmasti olisi lenkin aikana helpottunut. Erityisesti, kun nousukilometrejä 3.5:n tunnin ja 61:n kilsan lenkillä tuli yhteensä 1.4, kun kiipesin Vilafloriin, aikamoista. Reitin näkee kokonaisuudessaan tästä. Kiipeäminen oli oikeasti tosi rankkaa ja mun oli pakko pitää taukoja 2.5km:n välein, kun ei vaan muuten pystynyt. Joissain kohtia tosin pystyin polkemaan jopa kolmanneksi pienimmällä vaihteella ja vauhtikin nousi tälllöin ehkä 12km/h:n, kun normisti se pyöri sielä 9-10:n välillä. Jollain ilveellä kuitenkin kipusin 2h 50 minsaa ylös, minkä jälkeen puristin seuraavat 40 minuuttia jarrukahvoja rystyset valkoisina, kun pelotti niin älyttömästi alastullessani, mutta niinvain selvittiin, vaikka meinasinkin jäädä auton alle, kaksikaistaisessa liikenneympyrässä ajaessani, muuten autoilijat täälä olivat kyllä paljon huomaavaisempia kuin Suomessa ikinä. Asfaltti oli aika ajoittain niin huonoa, että olisin mieluummin polkenut hiekkatiellä. Kriittiset ylä- ja alamäkipätkät oli kyllä onneksi hyvää alustaa. Suihkussa käydessäni alkoi taas henkeä ahdistamaan ja yöllä ei oikein saanut nukuttua ollenkaan ja henki ei nyt oikein kulje. Tällä hetkellä muut ovat reenaamassa altaalla, kun minä olen aika surkealla fiiliksellä täälä parvekkeella. Tästä piti tulla mun tähänastisen elämän paras treeniviikko, mutta aika heikolta näyttää. Syke huitelee pilvissä ja henkeä ahdistaa, vaikka flunssan oireita ei muuten ole. Ajoittain asiat tuntuu aika tosi epäreilulta. Toivoni nyt kuitenkin on, että astmalääkkeet (joita en normaalisti tarvitse, mutta tällaisia tilanteita varten niitä on kuitenkin hankittu), alkavat auttamaan mitä ne ei kyllä oikeasti homejutuissa kyllä yleensä tee) ja mä pääsisin vielä treenaamaan. No, joka tapauksessa mun piti pitää ainakin uinnista yksi huilipäivä, tosin vasta huomenna, mutta jos tämä tauko on pidempi, niin viikon saldo - 4.1 km uintia ja 61 kilsaa pyörää pistävät vain masentamaan.

2 kommenttia:

Mikko kirjoitti...

No hitto soikoon, toivottavasti olo tokenee vielä loman aikana. Ei siellä ole mahdollista vaihtaa huonetta jos vaikka muissa huoneissa ei olisi yhtä paha tilanne?

Makee pyörälenkki kuitenkin tuonne Teiden rinteelle...

Kipa kirjoitti...

Yritin kyllä vaihtaa huonetta, mutta tän hotellin palvelualttius ei kyllä oikein oo huipussaan, joten kärvistelen täällä, eli nukun pää parvekkeella pipo päässä :o

Reenaileen oon kyllä päässyt jo ihan kivasti maanantaina ja eilen, joten ihan hyvä mieli on. Tänään ohjelmassa leirikisat ja pyöräilyä!