keskiviikkona, syyskuuta 22, 2010

Lomatunnelmissa

Tämä päivä ei ole mennyt ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Ensiksi nukuin pommiin, koska olin unohtanut laittaa kellon soimaan. Kuuden aamut ovat kuitenkin vissiin vähän aikaistaneet unirytmiäni, ja heräsin itsekseni jo kasilta. Töihin lähtiessäni vedin oikeaoppiset lipat mutaisella oikopolulla ja piti palata kotiin vaihtamaan vaatteet. Salilla vielä onnistuin katkomaan paikan jumppakuminauhan. No, onneksi nyt seuraa kaksi päivää lomaa, huomenna saa pukeutua iltapukuun ja perjantaina kortisonia polveen vol. 2 ja perjantai-ilta meneekin täten sohvalla makoillessa, omenavissyä juodessa ja leffoja katsellessa.

Sitten viime postauksen olen ehtinyt taas tekemään kaikenlaista. Punnerrusohjelma ottaa jo vähän koville, mutta vielä oon pystynyt sen vääntämään läpi ja jokainen punnerrus on sellainen oikea, eikä mikään puolittainen keikautus. Pääsin vihdoin myös käymään Nokialla uimassa, vaikka onnistuinkin ajamaan bussilla melkoisesti ohi ja jouduin kävelemään takaisinpäin. Jotenkin olin kuvitellut, että kun bussi menee Pirkkalaistorille, se myös pysähtyisi sielä automaattisesti ja myös, että se tori näyttäisi vähän torilta, mutta nyt tiedän, että väärässä oltiin. Muutenkin nuo Nokian bussit on ihan omaa luokkaansa. En ole oikein milloinkaan ymmärtänyt, miksi on olemassa vain kaksi bussin numeroa, 70 ja 71, jotka kattavat sekä Nokian, Lempäälän, että Kangasalan bussit ja joissa on mystisiä lyhenteitä, joista sitten pitäisi tietää, mistä bussi oikeasti menee, ikävä kyllä näitäkin kirjaimia voi sitten yhdistellä mielivaltaisesti ja ainakin ulkopaikkakuntalainen on ihan sekaisin. Kilometrin lisäkävelystä huolimatta kroolailin altaassa minkä jaksoin. Polvi on ollut nyt sen verran ok, että palasin volttikäännöksiinkin, vaikka ne meni kyllä melkein jokainen ihan reisille ja nielin taas varmaan litran terveellistä kloorivettä. Tuola on ihan hassusti ne radat (kaks aina yhdessä) ja siksi en kyllä osaa toimia yhtään sielä päädyssä sillain, etten törmäisi kehenkään tai että käännös menisi hyvin ja pääsis jatkaan kivasti uintia sit toiseen suuntaan. No, ei se mitään.

Tiistaiaamuna kävin taas "juoksemassa" ja kun yritin kovasti, pystyin kuvittelemaan 35s, että polveen ei satu ainakaan kovin paljoa. Illalla sitten tuli taas uitua Pingviini-seurassa ja nyt uitiin tosi vähän matkaa, mutta otettiin aikaa ja piti paahtaa täysiä 2x50 ja 2x25. 50 metriä meni parhaimmillaan 38.?, mistä olin tosi innoissani! Viime vuonna Tanskassa kellotettu aika olikin sitten n. 9 s. hitaampi, tosin se oli kyllä 50m:n altaassa, mutta eilenkin lähdin alhaaltaa, kun en uskalla vielä hypätä. Piikki allaslähdellä meni 18,4:n. Vaikka siis tää uinti tuntuukin vähän toivottomalta, niin kyllä tässä on silti kehitytty.

Lisää kehitystä on toivottavasti luvassa sitten viimeistään tammikuun lopulla. Ilmoittauduin meinaan uimaliiton mastersuintileirille Teneriffalle! Pingviineistä lähtee pari muutakin ja ne, jotka oli viime kesänä vastaavalla leirillä kehuivat sitä kovasti. Varasin jo pyöräpaikankin, vaikken nyt kyllä oikeasti ole miettinyt, että millä hitolla mä sen Silvian sinne muka raahaan, Trekin Suomeen tuominen siinä pahvilaatikossa oli hieman epämukavaa, vaikka ei mulla toki ehkä oo ihan samanverran kamaa mukana kuin takaisin Suomeen muuttaessa. Uskon kuitenkin, että tolloin tammikuussa pystyn polkemaan jo vähän pitempiä siivuja kuin 30min/päivä ja kun uintireenit leirillä on aina aamupäivällä, niin on sitten hyvää aikaa pyörittää kampia illat ja iltapäivät, kun rannalla makaaminen lähinnä ahdistaa. Vähänkö siitä tulee kivaa!

4 kommenttia:

Mikko kirjoitti...

Apua pyöränkuljetus probleemaan voisi löytyä seuran pyöränkuljetuslaukusta. On se ainakin mielyttävämpi kantaa kuin pahvilaatikko. Käyppä vilkaseen lainauskäytäntö seuran sivujen jäsen osiosta...

Päpä kirjoitti...

Cool, treenileiri Teneriffalla, toi kuulostaa jo siltä että olisit todellinen huippu-urheilija (paino etutavulle huippu, urheilija jo oletkin :)

Kipa kirjoitti...

Seuran pyöränkuljetuslaukku kuulostaa just siltä, mitä mä tarviin, kiitti vinkistä :)

Ja Pöpsy, professional, professional. Jotkut meistä on tosin niin urheilijoita, että saa urheiluvälineet sponssina, vai koska oot muka joutunut viimeks ostaan mailan ite?

Päpä kirjoitti...

No me ollaan sit oikeen professional sisarukset :) Onhan niitä mailoja tosiaan tullut, tänä vuonna täytyy toisesta mailasta + muusta sälästä maksaa nimellinen summa. Ja sit se toinen maila palauttaa, ei voi nykyään antaa mitään ilmaseks, verottajat on alkanu kattoon tarkemmin noita...