maanantaina, heinäkuuta 20, 2009

TV-tähti

Sielä oltiin, telkkarissa tänään. Kisat avattiin ja kuljin Israelin lipun jälkeen ja pääsin kuviin. Great! Muuten kisat työllistää täyspäiväisesti, joukkue on aika vaativa, joten aika menee siihen ja oon ihan rättipoikkiväsynyt kotiin tullessa. Onneksi huolto pelaa, kiitos Pöksyn. Toisaalta oon ihan ilonen, että mulla on tekemistä, koska jotkut vaan oottelee päivät pitkät toimistolla ja niillä on tylsää. Urheilla en ehdi, enkä jaksaiskaan, kun painelen sellaset 13h päivässä ympäri olympiapaikkoja. Ennen kisoja ehdin kuitenkin onnekseni käymään viime sunnuntaina salilla, keskiviikkona myös ja sit perjantaiaamuna kävin uimassa, uin vaan about 500 m, polvi oli vähän vielä heikossa hapessa. Lisäksi vesijuoksin 10 min. Torstaina lääkärissä käydessäni sain luvan käyttää jalkoja niin paljon kun vaan haluan ja pystyn. Kevyttä pyöräilyä pitäisi tehdä, mutta enpä ole nyt ihan ehtinyt. Ens lauantaina/sunnuntaina sitten, kun Israel on poistunut. Polvi ei ole oikein tykännyt näistä kisoista, liikaa on joutunut oleen jalkojen päällä. Tänään onneksi oli aika paljon helpompi päivä kuin eilen, jolloin oli tosi tuskasta. Mutta nyt Hervanta vaikenee, eli menee kohta nukkumaan.

1 kommentti:

Päikky kirjoitti...

niin mä oon ollut kiltti :)
Unohdin muuten eilen mainita, että toisen päivän leuanveto ohjelma meni läpi kokonaisuudessaan, vähän tuskanen oli se vikat 3 mutta kun oikein puristi, niin just sain sen kolmannenkin tehtyy.... olin niin onnellinen :D