Kuis kulkee?

Viime kerrasta onkin aikaa, tässä lyhyesti kuulumiset

Polvia on kuvattu kartiokeilalla, oikea (murtunut) polvi näyti tosi hyvältä, ainoastaan pientä vekkiä rustossa lumpion alla, mutta tämä tulee kuulemma aina tuollasissa pirstoutumisvammoissa. Vasemmassa polvessa on plica, mutta tämä ei selitä polven kipuilua, koska on väärässä paikassa

Olkapään magneetissa ei näkynyt uutta, rustovaurio ei ole puhki ja uusia keinoja ei oikein ole.

Fysioterapia on siis mun kohtalo. Vasen polvi tulee edelleen kipeäksi pyöräilystä ja juoksusta (olen siis ihan 5x1min kokeillut juoksua). Lantion hallinta on kuulemma kuitenkin hyvä, joten nyt on vaihtoehtona oikeastaan saada jumit jänteestä pois. Mulla ei ole kuitenkaan kuulemma normaalia pakaralihaksen jumilöydöstä, tosin tensor fascia lata on kireä kuin mikä. Tänäänkin sitä hierojalla yritettiin availla, mutta aika heikkoja olivat tulokset. Oikea polvi on ok, mitä nyt kiristää edelleen vähän ja on heikompi. Tämän kuntoutusta haittaa aktivisesti tuo vasen polvi.

Olkapään kuntoutus on tauolla. Kokemus on nyt osoittanut, että kannattaa sittenkin kuntouttaa yhtä paikkaa ja keskittyä siihen. Toki salilla teen olkapäätä kuntouttavia juttuja myös, mutta aktivinen ote kuntoutuksessa on nyt vasempaan polveen.

Viikossa liikuntaa on edelleen mukana toki melko paljon, mutta ei sellaista kuin haluaisin. Balettia on tosin viime aikoina ollut pari kertaa viikossa ja se on edelleen tosi kivaa. Kohta selviän ehkä jo piruetista!!! Tämän lisäksi kerran viikossa sekä matto- että laitepilates, kolme kertaa viikossa salia (jumppapallo-ohjelma on palannut ja huomenna äherrän sitä jo seitsemättä viikkoa) ja kolme kertaa viikossa yritän käydä arkikävelyjen lisäksi kävelyllä. Lisäksi kerran viikossa testaillaan kestäisikö polvi trainerilla ajoa minkä verran (25min poljin viimeksi pienimmällä vastuksella ja loppupäivän oli polvi sitten tosi kipeä, harmimpi juttu on se, että polkiessahan polvi ei vaivannut vaan vasta jälkikäteen.

Tällaista mulle kuuluu siis näiden liikuntojen ja vammojen suhteen ja muuten menee ihan kivasti.

Hyvää kevättä mahdollisesti täällä pysyneille lukijoille.

Magneettia, kartioita, balettia...

Viime kerran jälkeen olen kärsinäyt järkyttävistä olkapääkivuista ja maanantaina mennään magneettiin. Sen lisäksi ei murtunut polvi on mennyt tosi pahaksi ja tänään sain lähetteen kartiokeilakuvaukseen sen suhteen, koska lääkärin mukaan mun vaiva ei todellakaan taida olla juoksijan polvi (nii-in, enhän ole oikeastaan edes juossut). Luistelemassa olen käynyt pari kertaa ja ainakin ensimmäisen kerran jälkeen baletti ei ollut mitenkään ongelmallista. Liikunta on mullanykyään aika vähissä, koska voin lähinnä kuntouttaa, tehdä pilatesta ja vähän kävellä. Toki siis käyn salilla sen kolmisen kertaa, pilateksessa kaksi kertaa, baletissa kerran ja kävelyöä tulee päivässä ainakin kymppi, mutta muuten ei oikein muuta voi tehdä. Eipä tässä siis kauheasti ole mitään kirjoiteltavaa. Olkaa onnellisia, jos vaivanne kestävän alla kuukauden. Oikeasti, naurattaa jo ihan kunnolla ne valitukset, kun flunssa on kestänyt jo ihan viikon. Toivottavasti kuvauksista selviää jotain positiivista (eli ei esim. sitä, että olkapään rustot ovat kuluneet pois) ja jotain voidaan tehdä.

Kuis kulkee?

Koska mun pitäisi lähteä kohta Pirkanmaalle joulunviettoon (1,5h) ja koska en ole vielä pakannut, on nyt oikein hyvää aikaa kirjoittaa blogia, jonka olen näemmä laiminlyönyt täysin :o Ei ole ollut kauheasti kerrottavaa blogin aiheesta taaskaan.

Niin, mutta sitten lokakuun on hyvänä juttuna ollut se, että tulehtuneet jänteet näyttävät parantuneen melkoisen hyvin. Oon taas ilmoittautunut balettitunneille, jotka alkaa tammikuun lopulla ja pari kertaa oon lenkillä juossutkin minuutin pätkiä. Pyörälläkin olen vähän ajanut. Viimeisinä viikkoina olen tosin vain lähinnä maannut, koska flunssa iski sitten minuunkin. Pikkuhiljaa kuitenkin oon tervehtynyt ja eilen aattoiltana kävin tossa Malminkartanon täyttömäellä katselemassa Helsingin valoja - asunhan ihan mäen naapurissa. Kotiinpäin tullessa käväisi mielessä, että ehkä tällä mun elämäntyylillä saattaa olla jotain tekemistä näiden 'pienten' vammautumisten kanssa, eilenkin toki nimittäin kipusin sinne mäelle jostain keskeltä pusikkoa, jyrkimmästä kohdasta (siis ei niitä portaita) pilkkopimeässä ja kotiin tullessa oikaisin yhden aidan yli. Ja huom, mun polvi ei todellakaan ole missään kiipeilykunnossa :D

Toivon mukaan tässä joulun aikaan viimeisetkin flunssanrippeet katoavat ja pääsen välipäivinä taas salilla jatkamaan kuntoutusta ja tekemään niitä lyhyitä juoksu- ja pyöräilypyrähdyksiä. Loppuun vielä kuvakavalkadia syksyltä.

Kinesioteippi on niin nähty, tässä dynaaminen teippaus. 

Tässä vielä dynaaminen teippi lähikuvasta, on siis tuollaista kuvioitua.

Kyllä se kinesioteippikin vielä toimii, tämä spagettiteippaus on mielestäni paras juoksijan polveen.

Syksyn aikana oon ehtinyt harrastamaan mun lempijuttuja ja osallistunut ruokakursseille, tässä zakuskapöytää..

... ja thaikkuruokaa.

Jos on joulumieli hukassa (tai muutenkin), suosittelen vapaaehtoistöitä. Ainakin itselle tuli messukeskuksessa paras joulufiilis miesmuistiin.

Jouluaatonaaton säässä ei ollut valittamista edes toimiston ikkunasta katseltuna. 

Jouluaattoilta.

Onneks sentään lahjat on pakattu (työnantaja myös sponssasi parit lahjapussit, mikä helpotti elämää kummasti), koska mun pitäisi lähteä ihan pian ja istun yöpaidassa sohvalla asettelemassa näitä kuvia, mikä muuten on osoittautunut täysin mahdottomaksi, koska blogger ei vaan ole mitenkään käytettävä.

Missä on kuntouttajan offseason?

Mulla ei ole ollut offseasonia kolmeen vuoteen. Ei sitä aikaa, jolloin voi olla tekemättä mitään, jos niin huvittaa (koska jos ei kuntouta, ei mistään tule mitään ja kroppa on vielä pahemmin hajalla), ei mielentyhjennysjaksoa treeni -(eli mun tapauksessa kuntoutus-)ohjelmista (muista nyt ainakin ne olkapääjumpat tehdä!) ei vapautta tehdä vähän muita lajeja, jotka kiinnostaa (heh, voin testata pilateksen lisäksi ehkä meditaatiota, koska en ehkä vammaudu siinä, mutta kun se ei huvita) ja ylipäänsä ei aikaa, jolloin voisi vain nauttia hetken tekemättömyydestä ja sitten palata into piukassa syksyn treenien pariin. Ei ihme, että alkaa pää hajoamaan tähän kuntoutukseen.

Olkapääkipua on siis kestänyt aika tarkalleen tuon kolmen vuoden ajan ja asia ei oikeastaan ole edennyt yhtään, kaikki tekeminen sattuu edelleen ja selvyyttä mistään ei ole. Kuntoutustunteja olkapäälle on tullut jo yli tuhat, jaloille ehkä vasta tuollainen viisisataa. Kolmen vuoden aikana on toki vammauduttu lisää, hommattu mm. juoksijanpolvi juoksematta, hyppääjänpolvi hyppäämättä ja toki oltu onnettomuuksissakin, jotta ongelmat maksimoitaisiin. Olkapäästä en ole käynyt lääkärissä melkein vuoteen ja mietin, että missä vaiheessa pitäisi ehkä taas mennä, koska olkapää todella haittaa elämääni, liikuntaharrastuksista puhumattakaan. Toisaalta viimeksi Suomen paras olkapäälääkäri totesi, ettei hän enää tiedä, mitä tehdä ja lähetti fysiatrille, joka lähetti fyssarille, jossa on nyt pakerrettu siitä asti. Mua on siis oikeastaan lähinnä lähetetty uuteen paikkaan, kun asiantuntijan omat neuvot eivät ole riittäneet ja aika moni on mua jo tutkinut on nostanut kätensä pystyyn.

Offseasonia odotellessa, tämän päivän jumpista on onneksi suuri osa jo tehty. Onneksi myös tein päätöksen lopettaa ylenmääräinen työnteko, ja pyrkiä jättää läppäri toimistolle aina kun seuraavana päivänä ei ole etäpäivä.

Kun ei voi edes kuntouttaa...

Viikolla oli taas fysioterapeutti. En voi olla liikaa hehkuttamatta, kuinka hyvä hän on. Tosi kokenut ja jotain kai kertoo se, että lienee ainoa suomalainen fyssari, jolla on wikipediasivu fyssari-ansioidensa vuoksi, ei siksi, että on muuten kuuluisa. Laadittiin strategiaa, mikä oli aika haastava, koska en voi oikein edes kuntouttaa kunnolla, kun olen niin palasina. Tiettyjä liikkeitä voin onneksi tehdä, mutta jänneongelmat ja niiden hidas parantaminen estävät käytännössä kaikki liikkeet, missä polvi on koukussa tai sitä koukistetaan. Huhhuh.

Yksi tärkeä juttu olisi saada mun huono taparyhti kuntoon. Tietotyöläisen vitsaus, eteenpäinkääntyneet hartiat ja muutenkin huonot asentotottumukset on korjattava. Tämä ei kuitenkaan ole mitenkään kovin helppoa, ovathan nuo huonot asennot minulle luonnollisia ja niihin valuu väistämättä ennemmin tai myöhemmin. Huonot asennot ovat minulle helppoja ja mukavia, vaikka eivät teekään hyvää. Asennot on siis saatava iskostettua mieleen niin, että niistä tulee automaattisia.

Kävin viime viikonloppuna alexander-tekniikka kurssilla ja totesin, että tästä voisi olla minulle apua, vaikka se tuntuikin aika tylsältä. Kun fyssarini vielä suositteli samantapaista lähestymistapaa, olen nyt päättänyt yrittää. Tekniikkaa on vaikea kuvailla, siinä ei varsinaisesti ole harjoituksia (eli siis liikkeitä mitä tehdään). Ideana on karsia turhat liikkeet, kuten pään liike istuutuessa, eihän sitä päällä todellakaan istuta. Tutustuttiin myös harhakuvitelmiin oman kehon liikkeestä ja asennosta. Monethan (kuten minäkin) kokevat ongelmaksi eteenpäin nyökkäävän pään. Kuitenkin kun katsoo esimerkiksi kuvaa http://janetalexandertechnique.com/wp-content/uploads/2013/10/Head-Fwd-of-spine.jpg, ja miten pää on suhteessa kaulaan, voikin todeta itseasiassa pään kääntyneen taaksepäin. Toki pää on vartalon edessä, mutta tämä johtuu eteenpäin nyökkäävästä kaulasta. Tätä sitten tasapainotetaan nyökkäämällä taaksepäin päällä.

Kurssi oli varsin valaiseva ja jokin tällainen on toivottavasti ainakin osaratkaisu ongelmiini. Se, että kuntouttaa viikossa vaikka kymmenenkin tuntia, ei ole mitenkään riittävää ongelman poistamiseksi, jos loput noin sata tuntia hereilläoloaikaa vietätään huonoissa asennoissa. Mun suurin läksy fyssarikäynnistä olikin se, että makaan tietyssä (eli hyvässä) asennossa iltaisin vähintään kymmenen minuuttia. On myös ihan pieniä liikkeitä, muutaman millin tai sentin suuruisia, joissa harjoitellaan kehon tuntua. Peruskuntoutusliikkeitä olkapäälle teen toki edelleen, mutta tämä on ihan uutta. Fyssarille totesin, että nyt sain ensimmäisen kerran jotain todella haastavaa. Itsellenihän se suorittaminen on niin paljon helpompaa. Maratonin juokseminen on paljon yksinkertaisempaa kuin keskittyä kymmenen minuuttia tekemättä mitään. Saas nähdä, miten mun käy.

Mitä v****a?!

Mun polven kierukoissa ei ole mitään vikaa. Heh. Kävin siis tänään lääkärillä ja valmistauduin tuomioon, koska se kierukkavamma oli niin ilmiselvää, mutta tuomiota ei siis tämän suhteen tullut. Parasta oli, että viime vuonna kuvissa näkynyttä sisäkierukan repeämää ei enää näkynyt. Siis sen sijaan, että mun kierukat olisivat menneet päreiksi, ne on parantuneet. Myöskään risti-/sivusiteissä ei ollut mitään ongelmaa. Pitkällä tähtäimellä tämä on ihan mahtavaa.

No, ne huonot uutiset sitten. Patellajänne ja ja nelipäisen  reisilihaksen jänne ovat tulehtuneet (mikä ihmeen vika mun jänteissä on, kun kaikki niistä on aina ihan sökönä?). Polvi pumpattiin täyteen kortisonia (nyt ei siis puhuta mitenkään yhdestä injektiosta vaan useista). Tiedän, kokemuksesta ja muutenkin, että jänteiden tulehdukset ja paksuuntumat paranevat tosi hitaasti. Varovasti kysyin, että kuinka kauan menee, että paranee. Vastaus oli, että kunnon paranemiseen menee tuollainen 8kk-1,5v. Just. Se patellamurtuma olikin sitten vissiin pikkujuttu.

En tiedä, itkeäkö vai nauraa. Hyvää toki on noin kahden vuoden aikajänteellä, että polven rakenteet ovat ehjät. Huonoa sitten, no 8kk-1,5v. Ja missä ihmeen välissä kuntoutan tämän tikkujalaksi kuihtuneen reiteni takaisin kunnolliseksi? En ainakaan seuraavan kuukauden aikana, jolloin pitää olla äärimmäisen varovainen ja ottaa todella hissukseen. Olen taas siis tilanteessa, jossa joudun himmailemaan jopa pilatestunnilla ja jalkaprässiä saan tehdä kahdella jalalla kymmenellä kilolla (vrt. jopa kuihtuneella reidelläni tein sitä 65kg:llä yhdellä jalalla). Great. Polvi on muuten aivan järkyn kipeä.

Kohta vaihdan blogin nimeksi "Kipa ei reenaa" ja vasemmalla sivupaneeliin kirjoitan urheilutulosten sijaan vammat. Ei näyttäisi niin tyhjältä viime vuosien osalta...

Itku lyhyestä ilosta

Vielä viime torstaina alkuillasta iloitsin siitä, että saan kuntouttaa, olen saanut juosta vuoden aikana jo yhteensä 12min,voin nauttia liikunnasta 1,5h balettitunnilla ja asiat etenevät, hitaasti, mutta etenevät. Olin motivoitunut kuntouttamaan kuukausia ja kuukausia, saamaan jalan ja olkapään kuntoon ja tekemään tuhansia ja tuhansia toistoja, satoja ja taas satoja tunteja kuntoutusta. Tsemppasin ja olin varma, että nousen vielä.

Sen enempää tapahtumia ruotimatta (no kun ei ole oikein mitään tapahtunut!), kun en ole mitään kiellettyä tehnyt, enkä mitään tyhmyyksiä, enkä kenenkään mielestä (fyssari, lääkäri) mitään, mitä ei olisi pitänyt, tai liikaa, niin tilanne tänään on, että odotan magneettitutkimusten maksusitoumusta. Vime torstaina siis mitä luultavimmin pamahti polvesta kierukka ja en ole sen jälkeen pystynyt kävelemään normaalisti, polveen sattuu ihan törkeästi ja en voi tehdä jalalla mitään.  Menikin jo liian hyvin. Ja kiitos, en halua yhtään kommenttia siitä, miten olen muka törttöillyt, koska olen itkenyt jo ihan tarpeeksi viikonlopun aikana muutenkin ilman ihmisten, jotka eivät mistään mitään tiedä, 'asiantuntevia' lausuntoja.

Musta tuntuu, etten jaksa enää.