Teetä ja sympatiaa

Jos joku ei vielä arvannut, niin fiilikset viime postauksessa olivat synkkääkin synkemmät. Päälle painava flunssa ei varsinaisesti kauheasti myöskään nostanut tunnelmaa. Jos olisin tiennyt, mitä on tulossa, olisin ollut varmaan aivan rikki. Olin sitten nimittäin aivan tosi kipeä perjantain (ja lauantainkin). Perjantaina kuumetta oli parhaimmillaan 38,8, ja olin niin raato, etten jaksanut mennä edes lämmittämään itselleni mikrossa ruokaa. Syömättömyys ei varsinaisesti auttanut asiaa, ja olin vielä enemmän raato. Lauantaina meno vähän parani, enää 38 astetta ja eilen oli enää vähän lämpöä (tosin mulla on niin kamalat muistot tästä "vähän lämpöä" jutusta, että se ei kyllä oikeasti ole "enää"). No, tänään olen koodannut etänä, jotten tartuttaisi flunssan rippeilläni muita työpaikalla (onneksi on hienot online-kokoukset keksitty, mutta eihän nekään oikein toimineet, joten vähän hataraksi jäi), ja vaikka en olekaan pistänyt nokkaani ulos moneen päivään, on olo nyt jo vähän pirteämpi, kun on päässyt edes aivoja rasittamaan. Ehkä tää tästä.  Tosin  soitto vakuutusyhtiöön nosti raivon pintaan. Joku ei joko osaa lähettää tai vastaanottaa faksia, se alkaa olemaan aika selvää, sen verran oli säätöä jo magneettikuvien kanssa ja niinpä vain säädön määrä ei näytä ainakaan vähenevän nyt, nimittäin maksusitoumuspyyntöä ei kuulemma löydy!! No, enpä ole tässä odotellutkaan taas turhaan kuin puolitoista viikkoa ja sitten alan pyytämään, että voisiko sen pyynnön faksata uudestaan jne.jne. Kaiken turhan säädön  vuoksi tässä on mennyt jo vajaa kuukausi vain odotellessa kun MRI:n maksusitoumustakin odotin melkoisen kauan kaiken säädön ja huonon palvelun vuoksi. Ja tähän kuukauteen ei tietysti kuulu se aika, mikä kesti, että kukaan lääkäri suostui edes niitä kuvia nyt otattamaan, kun se olkapää on vaan vähän ylirasittunut. No, nyt TIEDÄN, että pyyntö on sisässä ja sielä on myös pyyntö soittaa mulle heti kun asia selviää. Toivottavasti selviää huomenna, ei jaksaisi säätää tätä nyt ihan oikeasti enää lisää. .

Vaikka ihan jo fyysinen olon parantuminenkin on piristänyt, niin mieltä on parantanut vielä todella paljon enemmän suuri kunnianosoitus, eli pääsen yhden pienenpienen tytön kummiksi. Eilisiltainen soitto teki musta niin iloisen, ettei ole tosikaan. Mullahan on jo yksi kummi(tus) lapsi, täällä blogissakin joskus mainittu maailman paras "Tuleva olympiavoittaja" ja nyt saan toisenkin valmennettavan (no oikeasti kyllä aion keskittyä enemmän lapsien kanssa kirjojen lukemiseen, autoilla leikkimiseen ja prinsessaksi pukeutumiseen mutta jos ne haluavat lähteä kanssani pituushyppäämään urheilukentälle, niin enpä estele ;). Aivan mahtavaa! Kummilapset on ihan parhaita. Mulla on niin parhaita ystäviä, että ihan oikeasti ei ole tosikaan. Ainahan ne mut pelastaa, tavalla tai toisella tai vaikka kummilapsella :)

Sitäpaitsi, tänään posti kantoi kotiin Tulevan Olympiavoittajan tee- ja sympatiapostin, joka alla kuvattuna. Mun olkapää paranee jo nyt ihan silmissä etukäteen näillä dropeilla.

Tänään join Tsempit, huomenna ehkä asioin taas vakuutusyhtiön kanssa jolloin "Kyllä minä tiedän"- asennetta tarvitaan ja keskiviikkona sitten kai vain olen ihana :)