Kaikki loppuu aikanaan

Tänään se sitten on täällä. Mun viimeinen työpäivä yliopistolla alkaa olla ihan lopussa ja käytänkin viimeisiä hetkiä hyödyllisesti blogsuttamalla. Siitä on yli kymmenen vuotta kun kauhusta tärisevänä kolmannen vuoden opiskelijana astuin ensimmäisen kerran yliopistoluokkaan pitämään Diskreetin matematiikan harjoituksia. Kokemusta on tullut sen jälkeen opettamisesta ja tutkimuksesta ja vähän muustakin, on reissattu ja oltu reissaamatta, tehty töitä pätkissä neljässä eri yliopistossa, opittu paljon, hermostuttu, iloittu ja tavattu monta kivaa ihmistä, mutta nyt se on sitten ohi. Maanantaina aukeavat uudet haasteet ja ympyrät. Uusi työpaikka on aina iso juttu, mutta ainakin mulle on paljon isompi juttu vaihtaa yliopistolta muualle kuin esimerkiksi yliopistosta toiseen. Tää on niin iso juttu, että mun piti jopa päivittää mun Facebook-status! Ne, jotka ovat työskennelleet yliopistolla tietävät, että se on ihan oma maailmansa, muut voivat vain arvailla mitä kaikkea se pitääkään sisällään. Haikea olo on vähän, kun geenit ei olekaan enää osa jokapäiväistä työtä (mutta onneksi ne on osa mua :). Tänään avataan kotona shampanjapullo uusille haasteille ja yliopistomuistoille ja huomenna juostaan treenikisana Rantasaunan lenkki (10k) Sahalahdella, juoksukisa on mun mielestä yksi parhaista tavoista juhlia ihan mitä vaan.

Pikkuhiljaa lähden kotiin päin tästä, katsotaan isoneeko haikeus. No, voin suunnata hyvällä omalla tunnolla kohti uimahallia ja popopopopotkutreenejä, olkapää ei taida parantua ikinä, mutta sitä yritetään taas fysioterapialla parantaa.